Mikko Westerlund

Lentokenttien turvatarkastuksista.

350 viestiä aiheessa

Syyskuun tapahtumien jälkeen olen muutaman kerran kulkenut USA:n lentokenttien turvatarkastuksista läpi ja mielestäni ne ovat mainettaan parempia. Jono tosin on välillä ollut melkoinen, mutta itse tarkastus sujuu yleensä nopeasti ja varsin professionaaliin tapaan, vaikka perusteelllinen onkin. Kengät on yleensä laitettava läpivalaisuun, läppäri otettava laukusta erilleen ja mikäli portista kuuluu piippaus toisella yrittämällä, suoritetaan henkilökohtainen tarkastus käsikäyttöisellä metallinpaljastimella ja ehkä vähän kopeloidaan kainaloita ja housunlahkeita.

 

Ennen 9-11 -tapahtumia tehtiin tarkastuksia myös, ja silloin henkilökunnalla oli useimmiten evvk -asenne ja ammattitaitokin taisi olla vähän sitä & tätä. Tässä suhteessa ollaan menty ehkä parempaan suuntaan.

 

FAA edellyttää, että turvatarkastuksessa matkustajan käsimatkatavaroissa olevat filmit tarkastetaan manuaalisesti eikä niitä laiteta läpivalaisulaitteen kautta. Asiasta on yleensä näytillä kylttikin ennen tarkastuspaikkaa. Filmit viedään sivummalle, purkit avataan ja rullia hierotaan kuitukankaan palalla, joka sitten laitetaan snifferiin. Tämä on laite, joka käsittääkseni haistaa räjähdysainejäämiä ja varmaan muutakin. Käytännössä tämä on ollut melko vähän haittaa aiheuttava toimenpide, eikä pyyntöä ole koskaan vastustettu millään tavalla.

 

Paitsi...

Jokin aika sitten lensin kotimaan lennon Oaklandin kentältä. Pyysin filmeille käsitarkastusta, jolloin alettiin kysellä filmin herkkyyksistä ja muistuttaa että läpivalaisu ei vahingoita jne jne. Sanoin herkkyydeksi 800 isoa, ja tarkastus tehtiin. Tarkastaja huomasi että purkkien kyljessä luki 100-200 isoa, ja tilanne kiristyi. Kerroin valottaneeni filmit 800 ison mukaan, mutta virkailija alkoi puhua epämiellyttävään sävyyn jotakin viranomaisen erehdyttämisestä. Ei siitä sen kummempaa seurannut, keräsin kamani ja kiitin kohteliaasti poistuessani.

 

Pari päivää myöhemmin tapasin amerikkalaisen lentokonevalokuvaajan, jonka kanssa tapahtumasta tuli puhetta. Hän kertoi että jokin aika sitten juuri Oaklandin kentällä oli läpivalaisulaitteessa ollut vikaa, ja vuotanut säteily oli pilannut useiden ammattikuvaajien filmit. Tästä oli noussut suurehko jupakka. Hänen mukaansa laki (tai säädös) määrää henkilökunnan tekemään filmeille käsitarkastuksen USA:n kentillä aina pyydettäessä, riippumatta filmin herkkyydestä.  Tekstiä voi ihmetellä FAA:n määräyksestä 49 CFR part 1544.211(4).

 

Jos olen oikein ymmärtänyt, filmin saaman säteilyn vaikutus on kumulatiivinen, eli mitä useampi läpivalaisu, sitä suurempi vaikutus, jolloin hitaammatkin filmit alkavat josskin kohdassa vaurioitua. Korjatkaa jos joku tietää asiasta enemmän. Tästä syystä olen pitänyt hieman ylivarovaista linjaa filkkojen suhteen.

 

Filmin kanssa ei voi ottaa mitään vaurioitumisriskejä silloin kun kyseeessä on jonkinlainen ammatinharjoittaminen, eikä lomakuviaankaan tietenkään mielellään tärvää sen takia, että turvahenkilö ei viitsi tehdä ylimääräistä virkaliikettä. Helsinki-Vantaalla asiasta mussutetaan varmaan tuomiopäivään asti ja ehkä sen jälkeenkin. Käsitarkastus tehdään, mutta marmatukseen käytetyllä energialla lämmittäisi tuhannen asukkaan kylää kaksi viikkoa.

 

Ike

 

 

   

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä nyt viime aikoina olen jenkkilän TSA:n ja Homeland Securityn sivuja katsellut, niin sieltä löytyy kyllä maininta kahdesta eri henkilötyyppilistasta, muttei selityksiä:

 

No-fly list. Jos olet sillä listalla, turha yrittää lentomatkustajaksi USA:n sisällä, sieltä ulos tai sieltä sisään tai USA:n ilmatilan ylitse.

 

Selectee list. Jos olet sillä listalla, huomaat sen, josset (jenkeissä) saa tulostettua boarding cardia online, automaatista kentällä etkä matkatoimistosta. Saatat päästä lennolle, mutta joudut kentällä erityistarkastukseen.

 

Listoilla olevista ihmisistä ja lukumääristä kerrotaan vain, että listat elävät koko ajan. Eikä perusteita listoille joutumisesta tietenkään kerrota millään tavalla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tendenssi repiä kannettava laukusta on levinnyt näköjään Arlandaan, ainakin kakkosterminaaliin, jossa asiasta on näköjään tullut nyt syksyn aikana sääntö. Välillä oli yksi poikkeus, joka näköjään vahvisti säännön.

 

Sinänsä kännyköiden, lompakoiden ja varsinkin työkannettavien kanssa kannattaa turvatarkastuksessa olla erittäin varovainen etteivät pääse silmien alta pois, nimittäin on tuossa Arlandassa semmoinen härdelli kun kaikki siitä portista tunkevat yhtä aikaa... >:(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Torstaina törmäsin Schipholissa turvakaveriin joka halusi kovasti valaista läppärin erikseen, en myöskään muista siellä aiemmin tuota kysytyn...toivottavasti tendenssi ei leviä laajemmallekin...

 

Sydneyssä joku turvamies käski varsin vihaisesti poistamaan läppärin laukusta. Singaporessa ja Frankfurtissa taas ei tarvinnut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt sitten kiristetään turvatarkastuksia myös kotimaassa:

 

Ilmailulaitos tehostaa turvatarkastuksia Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

 

http://www.ilmailulaitos.fi/fcaatiedote?id=33929

 

Huonolla tiedottamisella saatiin sotkettua näkymä koko aamun lentoliikenne http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=812539&s=u&wtm=te-23112005.

 

Tuo takkien ja läppärien laittaminen erikseen röntgeniin on ollut jo käytäntönä monilla kentillä enkä ole havainnut sen aiheuttavan sen kummemmin jonoja. Varmastikin EFHK:lla on useille matkustajille juurta jaksaen alettu selittää uutta käytäntöä, muuten ei oikein voi ymmärtää tuollaisia jonoja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huonolla tiedottamisella saatiin sotkettua näkymä koko aamun lentoliikenne

 

Minäkin tuota ILL:n tiedotetta ihmettelin: "odotusaika turvatarkastukseen voi kestää puolesta tunnista tuntiin."  ...huhhuh.

 

Kun kerran pilkuntarkasti määräyksiä pitää noudattaa, niin palkkaisivat lisää väkeä tuonne turvaan ja lisäisivät tarkastuspisteitä. Nytkin tuntuu jatkuvasti olevan ruuhka-aikoina liian vähän tarkastuslinjoja auki ja jonot aivan älyttömät.

 

(ei muuten koske ainoastaan EFHK:ta, vaan myös muita kenttiä. Esim. aamuisin Turussa on enemminkin sääntö kuin poikkeus, että aamukoneet ovat vähän myöhässä (yhden!) turvajonon takia)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todella rankkaa kritiikkiä Ilmailulaitosta kohtaan ja aiheestakin on tuo tekniikka&talouden juttu. Toisaalta mitäpä muutakaan voi odottaa valtion virastolta, kyllä ihmisillä on aikaa jonottaa tuntuu olevan mentaliteetti. Korvasikohan Ilmailulaitos mahdolliset lennoilta myöhästymiset, tuskin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lainaus Suomen Matkatoimistonn sivuilta :

"Ilmailulaitokselta ja lentokentältä 22.11. saamiemme tietojen mukaan uudet läpivalaisumääräykset ovat aiheuttaneet 45-60 min tavallista pidemmän odotusajan turvatarkastuksissa aamu- ja iltapäivien ruuhka-aikoina. Ilmailulaitoksen mukaan tilanne saattaa jatkua samanlaisena lähipäivien ajan. Matkustajia pyydetään varautumaan viivytyksiin turvatarkastuksessa ja nopeuttamaan sitä riisumalla takkinsa, pikkutakkinsa ja jakkunsa ja ottamalla kannettavat tietokoneet pois laukuista ennen nauhalle tuloa."

 

Minkäs taikatempun ILL aikoo tehdä kun jonotus ei jatku kuin lähipäivät??

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tjoo.. tänään homma toimi tosiaankin niin että kannettava, päällystakki, pikkutakki, kannettavan laukku ja muut hilut taskuista piti nostaa hihnalle kolmeen eri boksiin ja sen lisäksi vielä tutkittiin kannettavan laukun joka lokero käsin läpivalaisun jälkeen erillisellä pöydällä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus turvatarkastuksessa kysytään matkalippua ja joskus taas ei. Onko tähän olemassa jotain sääntöä vai kyselevätkö tarkastajat lippuja oman mielensä mukaan? Tämä siis Helsingissä. Muilla kotimaan kentillä ei ole koskaan lippuja kyselty turvatarkastuksessa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla kävi irlannissa niin että joutui ottamaan kengät pois ja pistämään läpivalaisukoneen läpi. Eipä minulla mitään muuta ihmeellisiä turvatarkastuksia ole tapahtunut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Boarding.no kertoo, että Göteborgin kentällä otetaan ensi keväänä koekäyttöön läpivalaisukameraportti, joka kuvaa koko matkustajan, vaatteiden läpi, paljastaen mahdolliset aseet ja räjähteet.

 

Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen lämpökamera, jota on kehitetty vuosikausia.

 

Intimiteettisuoja joutuu koetukselle, koska kuva paljastaa portista läpikulkevan "alastomana"...

 

Toisaalta, jos tällainen systeemi tulee onnistuneesti käyttöön, ehkei enää tarvitsisi riisua pikkutakkeja yms..

 

http://www.boarding.no/art.asp?id=19060

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En malta taas tuomatta keskusteluun taas matkustajanäkökulmaa.

Miten se pikkutakin läpivalaisu vähentää turvallisuusriskiä siihen metallinpaljastinkehykseen verrattuna, vai onko ymmärrettävä niin että tähän asti on ollut turvallisuusvaje kun ei matkustajan ole tarvinnut "stripata" tarkastuksessa?

Tiedän, että esim. keraamiset teräaseet eivät paljastu metallinpaljastimessa. mutta voihan ne sijoittaa housuihin tai hameeseenkin jos on "pahoja" aikeita, matkustajaa ei kai laiteta läpivalaisun läpi?.

ILL voisi myös perustella mihin kohtiin ja missä  viittaamassaan EU asetuksessa muuttunut tarkastuskäytäntö perustuu niin sitä voisi arvioda matkustajan oikeuksien perusteella.

Hyväksyn, että turvallisuus on tärkeä asia ilmailussa, mutta ei sen vakavuutta saa pilata naurettavilla simputusta lähentelevillä määräyksillä.

Mitenkäs ILL muuten hallitsee sen C/I/D luokassa aterian yhteydessä jaettavan veitsen ja haarukan turvallisuusriskin, puhumattakaan sitä istuimen metallijalkaan "kilkatun viini/shampanjapullon teräasefunktiota.

Tuli muuten mieleen että varmaan useilla tämänkin paltan kirjoittajilla on "edelliseltä lennolta varastetuja" aterimia, saakos ne viedä seuravalle lennolle turvatarkastuksen läpi?

Muistutan että lentoturvallisuus ei ole "uskonnollinen kysymys" vaan sitäkin pitää voida arvioida kriittisesti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vieläköhän EFHKlla on tax free myymälöissä myynnissä svetsin armeijan linkkareita ja leathermaneja? Niitä ainakin oli vielä heti 9/11-iskujen jälkeen, kun turvatarkastuksia kiristettiin.

 

Tuntui hassulta ettei kynsisaksia saanut viedä turvasta läpi, vaikka heti sen jälkeen oli linkkareita avoimesti kaupan  :o:laugh:;D:D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sveitsissä ainakin linkkareita on kaupan ennen turvatarkastusta. Olen monesti miettinyt, että mitenkähän sen kanssa on tarkoitus päästä koneeseen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sveitsissä ainakin linkkareita on kaupan ennen turvatarkastusta. Olen monesti miettinyt, että mitenkähän sen kanssa on tarkoitus päästä koneeseen.

 

Japan Airlines hoiti tämän asian siten että linkkari otettiin pois ja laitettiin johonkin boksiin ja boksi ruumaan. Samalla kun sai matkatavarat niin sai sitten lunastaa sen boksin jostain tiskiltä. Tästä on tosin jo kauan aikaa, mutta noin se on Japanissa ainakin toiminut. JAL:sta vielä sen verran että se on ainoa lentoyhtiö joka laittoi hanurini niin isoon laatikkoon ettei sitä kerta kaikkiaan voinut heittää. Ja ehjänä tuli perille. Koneenakin oli tosin 747-200 joten se laatikko mahtui kätevästi koneeseen.

 

Mulla on ollut jo vuosia tapana ottaa turvatarkastuksessa takki pois ja laittaa se hihnalle. Samalla olen laittanut kaikki kolikot, avaimet jne. takin taskuihin niin käyttää paljon nopeammin tämä turvatarkastus. Sen kun laittaa kamat hihnalle ja kävelee portista läpi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Päivän Kauppalehti kertoi, että kevään aikana Ilmailulaitos luo yhtenäiset ohjeet turvatarkastuksiin ja tämän jälkeen Oulussa ja Helsingissä käytössä olevat tarkastukset otetaan käyttöön myös muilla kentillä. Tarkottaakohan tämä Oulun käytäntöihin siirtymistä myös yleisilmailun osalta vai pelkkiä matkustajatarkastusten kiristämistä?

 

-Tero-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Päivän Kauppalehti kertoi, että kevään aikana Ilmailulaitos luo yhtenäiset ohjeet turvatarkastuksiin ja tämän jälkeen Oulussa ja Helsingissä käytössä olevat tarkastukset otetaan käyttöön myös muilla kentillä. Tarkottaakohan tämä Oulun käytäntöihin siirtymistä myös yleisilmailun osalta vai pelkkiä matkustajatarkastusten kiristämistä?

 

-Tero-

 

Taitaa koskea myös yleisilmailua, ainakin jos on uskominen tähän tiedotteeseen: http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,47430.0.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Taitaa koskea myös yleisilmailua, ainakin jos on uskominen tähän tiedotteeseen: http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,47430.0.html

 

Mitenköhän pääsy satunnaisesti liikennöidyille kentille hoituu jatkossa, jos paikalla ei ole lainkaan henkilökuntaa? Satunnaisesti liikennöidyllä tarkoitan kenttää, jolle on muutama matkustajalento päivässä ja paikalla ei ole henkilökuntaa ympärivuorokautisesti.

 

-Tero-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Päivän Kauppalehti kertoi, että kevään aikana Ilmailulaitos luo yhtenäiset ohjeet turvatarkastuksiin ja tämän jälkeen Oulussa ja Helsingissä käytössä olevat tarkastukset otetaan käyttöön myös muilla kentillä.

 

Ainakin mitä itse olen huomannut, niin myös ainakin Rovaniemellä ja Kemissä kaikki ottivat takin pois turvatarkastuksessa, vaikka siitä ei mitään varsinaista ohjetta ollutkaan. En sitten tiedä, tekevätkö mitään, jos ei sitä takkia itse ota pois päältä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakin mitä itse olen huomannut, niin myös ainakin Rovaniemellä ja Kemissä kaikki ottivat takin pois turvatarkastuksessa, vaikka siitä ei mitään varsinaista ohjetta ollutkaan. En sitten tiedä, tekevätkö mitään, jos ei sitä takkia itse ota pois päältä.

 

Viikko pari takaperin lentäessäni Ivalosta Helsinkiin osa matkustajista otti takin pois ja osa ei turvatarkastukseen mennessä. Ne jotka eivät ottaneet takkia pois, niin saivat ihan rauhassa kävellä tarkastuksen läpi ilman että kukaan puuttui asiaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tästä Helsinki-Vantaan kentän turvatarkastuksesta.

 

Esim. tekniikan alueella jokainen työntekijä tarkastetaan ja teräaseet ym. vaaralliset esineet takavarikoidaan. Mutta jos huoltohenkilökunnalla on tarkoituksenaan harjoittaa terrorismia, hallien sisältä löytyvät pakeista puukkoja, ruuvimeisseleitä ym. esineitä joilla voi tehdä vahinkoa joko henkilölle tai koneelle.

 

Eli onko turvatarkastus tosissaan turvallisuutta parantava toimenpide?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Takit ja läppärit läpivalaisuun kaikilla lentoasemilla

 

Maaliskuun alusta lähtien matkustajien käsimatkatavaroiden lisäksi näiden takit ja kannettavat tietokoneet läpivalaistaan kaikilla lentoasemilla. Muutos johtuu Ilmailulaitoksen turvatarkastusten yhdenmukaistamisesta. Tähän asti yhteiseurooppalainen käytäntö on ollut voimassa Helsinki-Vantaan ja Oulun lentoasemilla. Ilmailulaitos pyytää asiakkaita varautumaan siihen, että uusi käytäntö saattaa alkuvaiheessa hidastaa turvatarkastuksia.

 

Kannettavat tietokoneet pyydetään vastaisuudessa ottamaan pois laukuista ja asettamaan ne läpivalaisuhihnalle. Hihnalle laitetaan myös päällystakit, pikkutakit ja jakut. Korut, puhelimet ja muut irtoesineet pyydetään laittamaan takin taskuun.

 

STT

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään