Seppo Kohonen

Itämeren yllä lento-onnettomuus

36 viestiä aiheessa

Marine Trafikin mukaan Ruotsalaisten valvonta kone pyörii alueella aika pientä kuviota ja ruotsalaisten meripelastus helikopteri saapuu alueelle näillä hetkillä. Latvialaiset näyttävät lähettäneen yhden pelastusaluksen kohti aluetta.

Sippo

Alueella näyttää olevan myös Tanskalainen ro-ro alus URD.

Muokattu: , käyttäjä: Sippo Nevalainen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaikuttaisi siltä että jälleen kerran on menetetty ohjaamon paineistus. Näitähän on ollut ennenkin.

Sippo

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Putoamisalueella pyörii Marine trafficin mukaan mm. pelastuskopteri SE-JRI. Kun katsoo FR24 playbäkkiä, näyttäisi kuin kone lentäisi tippunutta konetta vastaan ja kääntyy heti sen perään Gotlannin etäpuolella ja lentää sen perässä suoraan puotamispaikalle asti. Sattuma tuntui erikoiselle. Jos ei ole sattumaa, onnettomuuskoneen ongelma olisi ollut tiedossa jo hyvissä ajoin ennen sen aloitettua tippumisen pinnalta 350.

Edit: Spekulointia, mutta olisiko silloin tippuneesta koneesta vain loppunut polttoaine ja siihen asti miehistö on ollut, esimerkiksi Sipon mainitsemasta syystä, toimintakyvytön?

agaer.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Henri Laitinen
kuvan lisäys

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
6 minuuttia sitten, Henri Laitinen kirjoitti:

 Jos ei ole sattumaa, onnettomuuskoneen ongelma olisi ollut tiedossa jo hyvissä ajoin ennen sen aloitettua tippumisen pinnalta 360.

 

Lukeehan jo aloituksessa, että Saksan ja Tanskan hävittäjät sitä olivat jo syynänneet ja ohjaamon tyhjäksi todenneet. (ei varmaan pilotin/pilottien päitä nähty pystyssä, otaksun).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
25 minuuttia sitten, Ilkka Mannikainen kirjoitti:

OE-FGR on kylläkin Embraer 500

Tuo tunnus näyttää olleen kahdella koneella.

2022-09-04 21_39_32-Window.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näyttävät aika paikallaan pysyvän tuo ro-ro ja Lifeguard 2, jotenka eiköhän se ole siinä ja valvontakone pyörii päällä.

Niinhän se on usein mennyt että kun miehistö on menettänyt toimintakykynsä ja lennetään pinnoilla niin alas on tultu polttoaineen loputtua.

Sippo

Olikin näköjään aloitettu uusi ketju. Siirretty aikaisemmasta ketjusta

Sippo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
16 minuuttia sitten, Timo Koski kirjoitti:

Lukeehan jo aloituksessa, että Saksan ja Tanskan hävittäjät sitä olivat jo syynänneet ja ohjaamon tyhjäksi todenneet. (ei varmaan pilotin/pilottien päitä nähty pystyssä, otaksun).

En lukenut linkkejä tarkemmin ennen viestiäni. Aloin vain tsekkailemaan tutkatallenteita ja luin kommentit täällä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruotsalaiset poistuneet paikalta ja ro-ro:kin näyttää jatkavan reitilleen. Paikalla vielä Latvialaisten pelastusalus ja helikopteri. Jotenka se taitaa olla siinä.

Sippo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentäjä oli ilmoittanut ongelmista kabiinin paineistuksessa pian nousun jälkeen:

https://www.bbc.com/news/world-europe-62789877: "German newspaper Bild said the plane had reported cabin pressure problems after take-off and contact was lost after it had cleared the Iberian peninsula."

https://www.bild.de/news/2021/news/bundeswehr-tornados-aufgestiegen-geister-cessna-fliegt-ueber-ostsee-77898712.bild.html: "Doch nach dem Start meldete die Maschine Druckprobleme in der Kabine. Dann brach kurz hinter der iberischen Halbinsel der Kontakt ab."

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kone on Pariisin ohituksen jälkeen lentänyt reittiä UN858 VALEK UM163 DIK N853 ARCKY T853 IBESA T860 ERUKI DCT EDDK ja ehkä hyväksi onneksi FMS:ään ei ole ollut syötettynä tuloreittiä jota kone olisi seurannut (lateraalisesti), vaan se on lentänyt suunnalla, jolla päätyi lopulta itämereen eikä tappanut sivullisia.

Lentopostin uutiseen on koottu tiedot aika hyvin.

http://lentoposti.fi/uutiset/cessna_citation_liikesuihkukone_putosi_it_mereen_latvian_edustalla_yhteys_menetettiin_jo_espanjassa

Muokattu: , käyttäjä: Tatu Koiranen
3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

bbc: Saksalainen liikemies ja hänen perheensä olivat tulossa Cadizista etelä-espanjan mökiltään ja määräkenttä olisi ollut Köln.Kone oli pilotin omistuksessa.Surullinen juttu.Jos kerran huomasi jotain häikkää paineistuksessa,niin miksi ei pysynyt alemmilla pinnoilla,vaikkapa FL100  ?

"German businessman Peter Griesemann died - it was his private plane. German media say the other three victims were his wife, daughter and her boyfriend."

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko uudemmissa koneissa automatiikkaa jolla tämän kaltaiset onnettomuudet voidaan estää?

  • Hälytetään alhaisesta paineistuksesta (useampi paine-anturi ehkäisemään vikahälytyksiä)
  • Jos hälytystä ei kuitata tietyn ajan kuluessa (aika riippuu paineistuksen pudotuksen vakavuudesta) niin kone vähentää automaattisesti korkeuttaan. Kuittaus vaatisi helpon laskutehtävän ratkaisemista. Jos laskutehtävää ei kykene ratkaisemaan niin pilotti ei ole myöskään kykenevä tekemään päätöstä hätätilan vakavuudesta.

Automatiikka pitää huolen siitä ettei törmätä vuoren seinämään (GSP ja kartat) ja asettaa transponderiin jonkun hätäkoodi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
36 minuuttia sitten, Jari Kaskelin kirjoitti:

Onko uudemmissa koneissa automatiikkaa jolla tämän kaltaiset onnettomuudet voidaan estää?

  • Hälytetään alhaisesta paineistuksesta (useampi paine-anturi ehkäisemään vikahälytyksiä)

Eiköhän tuossa cessnassakin ole ollut kabiinin painekorkeuden mittari ja siihen liitetty varoitus.

 

36 minuuttia sitten, Jari Kaskelin kirjoitti:
  • Jos hälytystä ei kuitata tietyn ajan kuluessa (aika riippuu paineistuksen pudotuksen vakavuudesta) niin kone vähentää automaattisesti korkeuttaan. Kuittaus vaatisi helpon laskutehtävän ratkaisemista. Jos laskutehtävää ei kykene ratkaisemaan niin pilotti ei ole myöskään kykenevä tekemään päätöstä hätätilan vakavuudesta.

Ei ole automatiikkaa, joka kyselisi laskutehtäviä, eikä muutenkaan mitään ohjaajan päätöksentekokyvyn arviointijärjestelmiä. Lähestymistapa olisi melko idioottimainen, lentäjän on esimerkiksi rakennevaurion yhteydessä keskityttävä ihan muuhun kuin laskeskelemaan jotain arvoituksia.

Enemmän ja vähemmän automaattisia emergency descent -järjestelmiä/moodeja on joissain uudemmissa koneissa.

 

 

1 tunti sitten, Jaakko Männistö kirjoitti:

bbc: Saksalainen liikemies ja hänen perheensä olivat tulossa Cadizista etelä-espanjan mökiltään ja määräkenttä olisi ollut Köln.Kone oli pilotin omistuksessa.Surullinen juttu.Jos kerran huomasi jotain häikkää paineistuksessa,niin miksi ei pysynyt alemmilla pinnoilla,vaikkapa FL100  ?

Harvemmin siitä paineistuksesta tulee hälytystä tai varoitusta ihan hirveän matalalla. Ihan puhtaana arvauksena, tilanne on tullut silmille vasta pinnan 100 jälkeen ja siinä on sitten ryhdytty ihmettelemään, että miksikäs tuo varoituspaneeli sanoo CABIN ALT punaisena. Onkohan pacit päällä ja toimiiko ne.. tai bleedit moottoreista.. no näyttäis olevan. Mikähän tässä nyt on. Täytyypä ainakin lennonjohtajalle muistaa kertoa, että jotain kummallista on ja sitten se taju jo lähteekin tilannetta ihmetellessä.

Muokattu: , käyttäjä: Tatu Koiranen
4 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helioksen bojossahan se hälytyskin oli jotenkin epäselvä: sama hälytys voi tarkoittaa kahta eri asiaa (en nyt ehdi tarkistamaan, mitä ne tilanteet tarkkaan ottaen olivat). Ja kipparillakin oli vaikeuksia edes löytää sitä paneelia, jonka tila olisi jo pre-flight checkissä pitänyt tarkistaa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
13 minuuttia sitten, Tauno Hermola kirjoitti:

Helioksen bojossahan se hälytyskin oli jotenkin epäselvä: sama hälytys voi tarkoittaa kahta eri asiaa (en nyt ehdi tarkistamaan, mitä ne tilanteet tarkkaan ottaen olivat). Ja kipparillakin oli vaikeuksia edes löytää sitä paneelia, jonka tila olisi jo pre-flight checkissä pitänyt tarkistaa!

Cabin alt ja configuration warninigit olivat samalla varoitusäänellä. Viittaat varmaan pressurisation paneliin, aika yksi ja sama mitä siinäkin on asetettuna hätätilanteen hoitamisen kannalta (toki se tilanteen syntyyn vaikutti olennaisesti), koska kabiinipaineen hälyttäessä ei ole tarkoitus lähteä diskuteeraamaan ja ihmettelemään tilannetta vaan vetää ne naamarit päähän.

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
52 minuuttia sitten, Jari Kaskelin kirjoitti:

Onko uudemmissa koneissa automatiikkaa jolla tämän kaltaiset onnettomuudet voidaan estää?

  • Hälytetään alhaisesta paineistuksesta (useampi paine-anturi ehkäisemään vikahälytyksiä)
  • Jos hälytystä ei kuitata tietyn ajan kuluessa (aika riippuu paineistuksen pudotuksen vakavuudesta) niin kone vähentää automaattisesti korkeuttaan. Kuittaus vaatisi helpon laskutehtävän ratkaisemista. Jos laskutehtävää ei kykene ratkaisemaan niin pilotti ei ole myöskään kykenevä tekemään päätöstä hätätilan vakavuudesta.

Automatiikka pitää huolen siitä ettei törmätä vuoren seinämään (GSP ja kartat) ja asettaa transponderiin jonkun hätäkoodi.

Kyllähän kaikenlaista kehitellään, esimerkiksi tämä Garminin Safe return. Mutta taitaa olla aika pieni promille koneita mistä moinen löytyy.

 

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
3 tuntia sitten, Jari Kaskelin kirjoitti:

Onko uudemmissa koneissa automatiikkaa jolla tämän kaltaiset onnettomuudet voidaan estää?

  • Hälytetään alhaisesta paineistuksesta (useampi paine-anturi ehkäisemään vikahälytyksiä)
  • Jos hälytystä ei kuitata tietyn ajan kuluessa (aika riippuu paineistuksen pudotuksen vakavuudesta) niin kone vähentää automaattisesti korkeuttaan. Kuittaus vaatisi helpon laskutehtävän ratkaisemista. Jos laskutehtävää ei kykene ratkaisemaan niin pilotti ei ole myöskään kykenevä tekemään päätöstä hätätilan vakavuudesta.

Automatiikka pitää huolen siitä ettei törmätä vuoren seinämään (GSP ja kartat) ja asettaa transponderiin jonkun hätäkoodi.

A350:ssa on AED (Auto Emergency Descent) -toiminto, joka tuo koneen tarvittaessa alas jos paineistus menetetään tai ollaan menettämässä. Jos kone tunnistaa että matkustamon painekorkeus ylittää tai tulee ylittämään säädetyn rajan, aloittaa kone 15s laskurin jonka aikana lentäjällä on mahdollisuus perua AED:n aktivoituminen tai aktivoida se samantien. Jos ei tee mitään, lähtee kone 15s kuluttua alaspäin maksiminopeudella, avaa lentojarrut, ottaa konetta sivuun jos lennetään väylää pitkin ja tuo koneen turvalliselle korkeudelle. Kone tietää sijaintinsa ja ympäröivän maaston korkeuden, joten se valitsee sopivan korkeuden joka on 10000ft tai ympäröivän maaston yläpuolella, kumpi korkeampi. Kone osaa myös tehdä TCAS-väistön automaattisesti ja sen se tekee myös ensisijaisena korkeutta vähennettäessä, jos joudutaan liian lähelle toista konetta.

A220:ssa vastaava toiminto on nimeltään EDM (Emergency Descent Mode), joka on pääosin isompaa bussia vastaava, mutta jotain erojakin varmasti on.

Hieno turvallisuutta lisäävä ominaisuus.

Muokattu: , käyttäjä: Sami Tuomisto
12 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pystyykö tuo A350 laskeutumaan hätätilanteensa itsenäisesti lähimmälle turvalliselle kiitoradelle ilman pilotteja? Onko siinä jo niin hyvät tietokoneet?

Vertaan vaikka US Airwaysin lentoa 1549, kun Airbus A320 onnistui laskussa Hudson jokeen. Olisiko siinä tilanteessa tietokone tehnyt väärän valinnan ilman taitavaa Kapteenia? Ei voi tietää?

 

Muokattu: , käyttäjä: Tarmo Kallio

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään