Kirjoitettu Marraskuu 16, 2022 Kuten otsikossa mainitaan, niin onko teillä ollut esimerkiksi tänään jotakin ongelmia Internet-yhteyden kanssa. Minut simu potki pihalle off-line tilaan tossa pari tuntia sitten. Tämä on sitä samaa skeidaa, mitä on ollut tästä viimeisimmästä päivityksestä lähtien randomisti ympäri Tellusta. Serveri-ongelmasta on puhuttu ja niin se kaikieti onkin Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 18, 2022 Tänään yksi lento DC-6 PMDG Helsingistä Brommaan. Lopussa alkoi melkoinen diashow. Menin katsomaan asetuksia ja kaikki oli toistamiseen menneet itsekseen Ultra-tilaan. Palautin ja kokeilin uudestaan mennä pelkästään EFHK:lle tutkimaan tilannetta. Hittasti - perin hitaasti simu käynnistyy. Joko kyse on serveriongelmasta tai jostakin Update 11 tuomasta "upeasta" lisämausteesta. Nämä päivitykset alkaa olla melkoista päänsärkyä aiheuttava asia, johon ei näytä onnistumisia paljon joukkoon mahtuvan. En usko, että vika voisi hetkessä syntyä minun laitteisiini kun ne vaikkapa toissapäivänä ja sita ennen toimivat täysin luotettavasti sekä kohtuullisen nopeasti. On sitä vikaa lukemani perusteella maailmallakin tämän viimeisimmän pääivityksen jälkeen. Nyt olen katsellut parikymmentä minsaa New Activities ikkunaa ja sininen palkki on edennyt 2/3-kohtaan. Jep, jep... Harrastuksesta alkaa tulla jotain ihan muuta kuin mikä olisi sen alkuperäinen tarkoitus eikä oikestaan miträän voi tehdä. Niin no - voihan sitä aina marista tähän tyyliin Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 18, 2022 Tähän hetkeen mennessä ainakaan minulla ei ole ilmennyt kertomasi mukaisia ongelmia, koputetaan tosin puuta 😣 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 18, 2022 Mullakin oli jotain tuollaista, mutta ennen päivitystä. Se lähti asentamalla Windows päivitykset, joita oli muutama jonossa. En usko, että internet olisi ongelma. Olen joskus ladannut simun puhelimenkin netin kautta ja yllättävän hyvin toimi. 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 18, 2022 (muokattu) 1 tunti sitten, Tatu Kantomaa kirjoitti: Mullakin oli jotain tuollaista, mutta ennen päivitystä. Se lähti asentamalla Windows päivitykset, joita oli muutama jonossa. En usko, että internet olisi ongelma. Olen joskus ladannut simun puhelimenkin netin kautta ja yllättävän hyvin toimi. Mutta eikö simu lataudu joko Mikkisoftan tai ASOBON serveriltä? Siinä oikeassa alareunassahan simua ladatessa pyörii pyöreä pallukka ja minulla esim. tänään se oli liikkumatta pitkiä aikoja. Se on tosi, että jos päivityksiä Windowsiin on tulossa niin kaikki toiminto hidastuu ja tarkistankin aina tuon jos aihetta ilmenee kuten tein tänäänkin. Ei ollut päivityksiä. Kuten sanottua - minulla on Steam-versio ja se saattaa joissakin tapauksissa aiheuttaa erinäisiä eroavaisuuksia toiminnoissa. DC-6 oli kokeilun alla siksi, että halusin testata WT:n GPS 530/430 -version. Sitä piti hieman modata koneen Panel.cfg.stä, mutta en oikein tykännyt ja poistin asennuksen ajatuksena, että josko se aiheutti jotakin mystistä. Muokattu: Marraskuu 18, 2022, käyttäjä: Rolf Niemi Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 18, 2022 (muokattu) 2 tuntia sitten, Rolf Niemi kirjoitti: Mutta eikö simu lataudu joko Mikkisoftan tai ASOBON serveriltä? Siinä oikeassa alareunassahan simua ladatessa pyörii pyöreä pallukka ja minulla esim. tänään se oli liikkumatta pitkiä aikoja. Siis maisemaa ladatessa siirretään dataa serveriltä kyllä, datan määrä vaihtelee tietysti kentän sijainnin mukaan. Samoin jos maisemaa ladatessa kestää ja kestää, niin sen voi myös aiheuttaa virheellinen lisäosa Community kansiossa. Kun simu käynnistetään aloitusvalikkoon, niin ei siinä mielestäni tehdä juuri muuta kuin tarkistetaan päivitykset serveriltä. Tämä prosessi on kyllä minusta paljon pitempi nyt kuin aikaisemmin. Oli kyllä pidempi jo ennen päivitystäkin... mutta en usko edelleenkään servereiden tai netin olevan ongelmana. Voin olla väärässäkin tässä toki. En tiedä muuten miten siinä Steam versiossa, mutta taisin muistaa aikaisemmin väärin. Päivityksiä oli XBOX appissa, mikä viivästytti simun käynnistymistä. Tuota Xboxia ei vissiin edes tarvi jos on Steam? Muokattu: Marraskuu 18, 2022, käyttäjä: Tatu Kantomaa Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 18, 2022 Ei kannata mitenkään pahastua, vaikka sanonkin seuraavan ajatuksen. Kymmeniä vuosia sitten ajattelin, että tulevaisuudessa simulaattori nimen omaan imee maailman maisemat suoraan netistä, ja näinhän sitten kävikin, kun FS2020 ilmestyi. Jo tuolloin ajattelin, että sittenhän koko simuilu on kiinnin nettiyhteyksien toimimisesta ja siiitä, että maisemien imurointi onnistuu "kymmeniä vuosia", virheettömästi ja hyvin. Käytäntö on osoittanut, että epäluuloni oli aika paljon perusteltua. Nykyisen simun aikana netistä imuroitavien maisemien toiminnassa ja teknisessä laadussa on ollut aika paljon katkoksia, virheitä ynnä muuta simukäyttäjälle epämukavaa. Toki asia on luonnollista, kun ollaan riippuvaisia muista palvelimista ja tietokoneista, kuin omasta tietokoneesta, jonka suurin uhka lienee sähkökatko. Tämän kanssa nyt kuitenkin pitää elää ja pitää myöntää, että toimiessaan FS2020 on paras lentosimulaattori tähän mennessä. Mitä mieltä olette? 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 18, 2022 5 minuuttia sitten, Esa Sairio kirjoitti: Käytäntö on osoittanut, että epäluuloni oli aika paljon perusteltua. Nykyisen simun aikana netistä imuroitavien maisemien toiminnassa ja teknisessä laadussa on ollut aika paljon katkoksia, virheitä ynnä muuta simukäyttäjälle epämukavaa. Toki asia on luonnollista, kun ollaan riippuvaisia muista palvelimista ja tietokoneista, kuin omasta tietokoneesta, jonka suurin uhka lienee sähkökatko. Tämän kanssa nyt kuitenkin pitää elää ja pitää myöntää, että toimiessaan FS2020 on paras lentosimulaattori tähän mennessä. Mitä mieltä olette? Niin, jos haluaa ottaa vertailukuvaksi "täydellisen", niin eihän se tietenkään nyt sitten toimi niin kuin pitäisi. Minun mielestäni simu toimii loistavasti, käynnistys/nettiongelmia ei ole niin paljon, että nyt itse jaksaisin niistä välittää.Tai jos muotoillaan toisin, ymmärrän, että katkoksia on välillä. Toki joskus katkot sattuvat ärsyttävään aikaan, mutta kaiken kaikkiaan simu on älyttömän hieno, joten mitä noista pienistä. 6 henkilöä tykkäävät tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 19, 2022 Tänään toimi melko sujuvasti. Simu käynnistyi normaaliin tahtiin eli noin 5 minuutissa eikä itse lennossa ollut oikeastaan mitään ongelmaa mitä nyt tuon PMDG:n DC-6 autopilotti kikkailee välillä omiaan - aina jokin toiminto on hieman vajaa eikä GS toiminut finaaliin tultaessa tällä kertaa, mutta tuo on pikkujuttu. Päivän omituisuus sen sijaan oli lennon jälkeinen poistuminen simusta. Se kesti huomattavasti kauemmin kuin itse lataus aloitettaessa lentoa. Kun vihdoin pääsin näkymään jossa voi tarkastella asetuksia, niin niitä kolmea asetusikkunaa sai naputetta vuorotellen edes takaisin kunnes niiden toiminnot tulivat käyttöön. Halusin vain tarkistaa, että Grafiikka-asetukset olivat toivomallani tavalla ja olivathan ne. tämän jälkeen sammutus sujui normaalisti. Olen havainnut myös sen, että simu jää toisinaan pyörimään tehtäväpalkkiin ja se pitää pakottaa sammumaan Ctrl+Alt+Delete. Tämä on seurausta viimeisimmästä simun päivityksestä. Minulla oli Internet Connection ongelma tuolloin kun päivitin simun aivan siinä loppumetreillä, mutta annoin olla ja se lähti sitten jossain vaiheessa iltaa jatkamaan päivitystä - en viitsinyt vahtia toimintaa koko ajan. Yleensä olen päivittänyt simun aina seuraavana päivänä välttääkseni mahdolliset serverien ylikuormitukset ja siitä kenties seuraavat ongelmat, mutta nyt en sitten niin tehnyt. En tiedä, olisiko tuolla mitään tekemistä asian kanssa Tälläistä tällä kertaa... 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 19, 2022 Mulla oli pari kolme vrk päivityksen jälkeen simussa ongelmia.Sen jälkeen ne alko pikkuhiljaa vähenemään ja tällä hetkellä ainakin tuntuis siltä että kaikki toimii suht koht hyvin.Yhden muutoksen tein Firefoxin asetuksiin että poistin siellä olevasta suorituskykyasetuksista laitteistokiihdytyksen pois.Joskus aikaisemmin ollut jotain hämminkiä sen kanssa kun ollut ruksattuna.Joitain muitakin muutoksia olen tehnyt mm.simun asetuksiin,kun ovat muuttuneet omia aikojaan.Tietotekniikkaa paremmin tuntevat varmaan tietävät mikä tää laitteistokiihdytys on ja milloin sitä kannattaa pitää päällä. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 20, 2022 Kun aamulla käynnistin tietokoneen, niin se meni suoraan BIOSiin ja kertoi ystävällisesti minulle, että D-aseman kiintolevy vetelee viimeisiään. Se on saattanut vaikuttaa moneen asiaan tässä viimeaikoina koska Addon Linkker toimii juuri tuolla kyseisellä aasemalla tilan säästämiseksi. Pari vuotta vanha kone asemineen - ei mikään kestotavara niin kuin ei mikään nykyisin. Onneksi nuo levyt ovat edeullisia verrattuna SSD-levyihin. Nyt on kiire tehdä varmuuskopiot vaikka niitä taitaa olla vähän siellä ja täällä - ei muista... 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 22, 2022 kyllä niitä offline/online ilmoituksia saatu täälläkin. Setup on tosin uskoakseni pysynyt koskemattomana, tai sitten muuttunut niin vähän ettei sitä tullut huomanneeksi. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 22, 2022 28 minuuttia sitten, Andres Kesküla kirjoitti: kyllä niitä offline/online ilmoituksia saatu täälläkin. Setup on tosin uskoakseni pysynyt koskemattomana, tai sitten muuttunut niin vähän ettei sitä tullut huomanneeksi. Kun tuo D-asema kuitenkin edelleen pelittää toistaiseksi, niin kokeilin simua tänään pienellä kotimaan lennolla pelkästään Suomi-sceneryt aktiivisena ja taisi olla Bijan 4 seasons myös mukana koska Malmilla oli lunta kuin myös muualla eteläisessä Suomessa, niin meno oli sanoin kuvaamattoman tasaista maiseman päivityksen osalta. Tuo nyt ei tietenkään liity mitenkään otsikon aiheeseen - kunhan mietiskelin... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 30, 2022 20.11.2022 at 11.31, Rolf Niemi kirjoitti: Kun aamulla käynnistin tietokoneen, niin se meni suoraan BIOSiin ja kertoi ystävällisesti minulle, että D-aseman kiintolevy vetelee viimeisiään. Se on saattanut vaikuttaa moneen asiaan tässä viimeaikoina koska Addon Linkker toimii juuri tuolla kyseisellä aasemalla tilan säästämiseksi. Pari vuotta vanha kone asemineen - ei mikään kestotavara niin kuin ei mikään nykyisin. Onneksi nuo levyt ovat edeullisia verrattuna SSD-levyihin. Nyt on kiire tehdä varmuuskopiot vaikka niitä taitaa olla vähän siellä ja täällä - ei muista... CrystalDiskInfo ohjelmalla saat rehellistä tietoa levyn kunnosta ja onko se lopussa. Käytännössä ainoastaan kirjoitusmäärä on se millä tuon saat tuhottua ja jos et ole kryptovaluutta chiaa viljellyt niin ei normikäytössä kyllä levy kulu on tuolla tavalla parissa vuodessa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 30, 2022 25 minuuttia sitten, Joona Väisänen kirjoitti: CrystalDiskInfo ohjelmalla saat rehellistä tietoa levyn kunnosta ja onko se lopussa. Käytännössä ainoastaan kirjoitusmäärä on se millä tuon saat tuhottua ja jos et ole kryptovaluutta chiaa viljellyt niin ei normikäytössä kyllä levy kulu on tuolla tavalla parissa vuodessa. Tutkin asiaa Levyn hallinnasta ja tapahtumista sekä O&O:n kautta. Kaikki kertoivat samaa kuin BIOSsin anatama analyysi D-aseman kunnosta eli vikaa oli noitten mukaan. Vaihdoin kiintolevyn ja sen jälkeen kaikki oli Ok. Sain sen toki varmuuskopioitua ja pystyin jopa käyttämään simua vaikka Addon Linker oli tuolla asemalla. Kryptovaluuttaa ei ole tullut viljeltyä kun ei ole oikein muutakaan valuuttaa mitä viljelisi Täällä päin kyllä on melko tiuhaan pieniä mikrosähkökatkoksia jotka eivät vaikuta oikeastaan muuhun kuin tietokoneeseen ja routeriin. Tänään viimeksi pari tuntia sitten menossa Madridista Orlyyn kun nousu oli menossa ja tuli sähkökatko. Potutti ja lähdin kantamaan puita sisälle. Ei nuo katkot ainakaan hyvää tee laitteille - luulisin. Se on tunnustetteva, että olin vähän ihmeissäni levyn vaihtoa suunnitellessani. Tämä on toinen ns. pakettikone (edelliset koneet ovat itse kasattuja kokoonpanoja) ja edellinen kone oli kyllä ihan normikone HDD-asemineen paitsi että Predatorissa oli ns. swappi-asema, johon sai lähes heittämällä kiintolevyn kiinni jos tarvitsi lisää tilaa. No tämä oli hieman erilainen. En ole tutustunut SSD-levyjen ihmeelliseen maailmaan ja sain pohdiskella kauan, että ensinnäkin missä on HDD-asema ja missä on SSD-levyasema. En kehdannut kysyä täältä ja kun täällä muutenkin on aika hiljaista niin syöksyin netin syövereihin etsimään informaatiota. Koneen mukana ei tullut mitään manuaaleja eikä tämän emolevynkään manuskaa löytynyt ihan helpolla. Lopulta sain tarpeellisen infon kaivettua ja levyn vaihdettua ja nyt toimii kaikkil - ainakin toistaiseksi. Tosin kun alkaa kehumaan niin käy niin kuin entiselle miehelle. Asiaa sotki tuo SSD-levyn muoto, joka on kuin vanha RAM-palikka - aivan uusi asia, mutta sitä näköjään oppii kun opiskelee iästä huolimatta. Väkisinhän tässä kyllä tipahtaa kyydistä kun ei tule asioita seurattua siten kuin aikaisemmiin - kunhan pellailen... 2 henkilöä tykkäävät tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 30, 2022 Joo niin niitä meilläkin päin riittää...ku ei oo kaapelit maassa vaan tolppien nokassa. Oli miten onneton tuuli tahansa, niin jopas räpsäyttää sähkö pois. Kerran kävi niin, että piti viedä tietokone pajalle jossa monttööri totesi siellä, ettei oo masiinassa muuta kun kotelo ja näppäimistö ehjiä...kyllä potutti. Tästä opiksi ottaneena investoin muutaman satasen tuommoseen EATON-merkkiseeen vekottimeen, joka varjelee akkunsa avulla tietokonetta niin, että antaa n. 15 minuuttia aikaa sammuttaa tietokone hallitusti. Olen monesti kiitelly mielessäni sitä korajusmiekkosta, joka vinkin antoi Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 30, 2022 1 tunti sitten, Juhani Pelli kirjoitti: Tästä opiksi ottaneena investoin muutaman satasen tuommoseen EATON-merkkiseeen vekottimeen, joka varjelee akkunsa avulla tietokonetta niin, että antaa n. 15 minuuttia aikaa sammuttaa tietokone hallitusti. Olen monesti kiitelly mielessäni sitä korajusmiekkosta, joka vinkin antoi Kerroppa tarkemmin että mikä vehje sinulla siellä on. Vilkaisin heidän sivuilleen ja siellä näkyy olevan joka lähtöön laitteita. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Marraskuu 30, 2022 Jep..soon EATON 3S 550 ja toimii... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 1, 2022 14 tuntia sitten, Juhani Pelli kirjoitti: Jep..soon EATON 3S 550 ja toimii... Okei - kiitos. Tutkin asiaa... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 8, 2023 Minulla on viime aikoina ollut FS offline tilassa. Pallukka pyörii multiplayer servers-kohdassa ihan kuin yrittäisi muodostaa yhteyttä. Onko FS:llä joitain huoltokatkoja, jolloin serverit ajetaan joksikin aikaa alas? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 8, 2023 2 tuntia sitten, Teemu Vilppula kirjoitti: Minulla on viime aikoina ollut FS offline tilassa. Pallukka pyörii multiplayer servers-kohdassa ihan kuin yrittäisi muodostaa yhteyttä. Onko FS:llä joitain huoltokatkoja, jolloin serverit ajetaan joksikin aikaa alas? Saan kyllä laitettua statuksen sieltä oikeasta yläkulmasta offline tilaan, mutta juuri nyt 11:49 kaikki näyttää toimivan Online tilassa. Ei ole ollut ongelmia. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 8, 2023 Itsellä se yrittää muodostaa yhteyttä, mutta tuo jatkuu loputtomiin. Olen myös huomannut viime aikoina, että kun käynnistän reitittimen uudelleen, yhteyden muodostaminen kestää erittäin kauan, mutta kun se muodostuu, internet toimii normaalisti. Windowsin palomuuri sallii FS sovelluksen keskustelun kumpaankin suuntaan. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 8, 2023 Toimii taas. Jostain syystä FS oli päättänyt laittaa online functionalityn OFF. Laitoin sen päälle ja taas mennään. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 8, 2023 Hyvä. Joskus se on pienestä kiinni. Usein on kyse vain ja aivan omasta säätö- ja operointikyvystä, kuten lentämisessä yleensä. Tuota en osannut neuvoa, kun tuntui niin itsestään selvältä, että on päällä. Mutta sehän tässä parasta kun itse oppii oma-aloitteisesti. Olisipa tulevan hallituksen muodostaminen yhtä helppoa. Mutta, se on aivan eri juttu ja asia. Täällä lennetään, eivätkä ne kuviot kuulu tälle palstalle. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 8, 2023 Näin sitä oppii. Täällä lennetään ja tosiaan lähdenkin nyt kiertämään lake superiorin. Nähdään! o/ 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla