Andres Kesküla

Siis mitä ihmettä nämä ovat?

3 viestiä aiheessa

Terve.
Aamun aikainen lähtö Orlandon Sanfordista (KSFB). Koneena PMDG 738 ja piitkästä aikaa uskalsin hypätä Vatsimin julkiselle puolelle kokeilemaan - itse asiassa isolla koneella ihan ensimmäistä kertaa. Rullauksen aikana huomasin outoja viivoja scrollailevan yötaivaalla. Tulivat itätaivaalla ja suuntasivat länteen. Eivät kovin pitkiä viivoja, eli vähän kuin hidastettu tähdenlento ja aina uusiutuu samassa paikassa. Kuvassa ei näy, mutta useimmat olivat samansuuntaisia ja kaksi vierekkäin. Pohjoistaivaalla ei näkynyt, enin osa idässä. Kun olin päässyt lähtöhässäkästä selvemmille vesille ei näkynyt yhtään. Mietin, että olisiko oiva aika kysäistä jos joku ympärillä olevista koneista olisi havainnut mitään "paranormaalia" taivaalla. Joku vaisto sanoo, että kyseessä olisi Vatsimin joku "ominaisuus", tiedä häntä.

PS. ja tottatosiaan, ainoa muu lisuri edellämainittujen lisäksi on googlen karttoja injektoiva map enhancement.

tähdenlentoja floridassa.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja itse itselleni vastaten kun saman reissun laskuvaiheessa sen tajusin. Kyseessä on msfs:n ilman liikkeiden visualisointiviivat. En ymmärrä miten ne ykskaks on enabloituna kun en itse ole niin tehnyt. Eilen tuli asennettua päivitys, kai se sitten enabloitui. Nyt metsästetään mistähän valikosta nämä saa pois.

kummia taivahalla.JPG

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään