Peter Lord

Tapahtuu Ilmailuliitossa

125 viestiä aiheessa

Lord, sinut on potkittu ulos useammastakin paikasta, huippu taisi olla Savonlinnan Lentokerhosta lensit pihalle samana iltana jolloin sinut valittiin. Tästä on oma ketjukin: Ennätys lajissaan. Oletko koskaan miettinyt mistä tälläinen voi johtua.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
17 minuuttia sitten, Ari Simonen kirjoitti:

Lord, sinut on potkittu ulos useammastakin paikasta, huippu taisi olla Savonlinnan Lentokerhosta lensit pihalle samana iltana jolloin sinut valittiin. Tästä on oma ketjukin: Ennätys lajissaan. Oletko koskaan miettinyt mistä tälläinen voi johtua.

Ei minun tarvinnut miettiä.
Uskoakseni pikaerottaminen johtui siitä että keskustelin kerhossa opettaneen  Timo Flinkin kanssa liittymisiltana kerhon Cessnan kunnosta.

 Flink kertoi seikkaperäisesti koneen viat joita ei ollut saanut korjata. Hän sanoi välittäneensä pj:lle ”vikalistan”  tuloksetta.  Kuulemma pj oli yleensä lähinnä suuttunut .

Sittenpä minä erehdyin kysymään, tunteeko TF sen ilmailumääräyksen jossa päällikkö velvoitetaan merkitsemään ilma-aluksen matkapäiväkirjaan kaikki vähäisetkin viat joilla SAATTAA OLLA vaikutusta lentoturvallisuuteen.

Keskustelu päättyi muistaakseni pingottuneessa tunnelmassa  

Tuntia myöhemmin sain tekstiviestin jossa kerrottiin yhdistyksen hallituksen kokoontuneen ja päättäneen erottaa minut koska olin ”levittänyt kerhosta epäedullisia tietoja ulkopuoliselle” (!) 

Tämä päätöksen tarkoittama ”ulkopuolinen” oli siis joensuulainen keikkaopettaja  TF - ja hän oli seikkaperäisesti moittinut kerhon kaluston ja kulttuurin minulle. En minä hänelle.

Toki asiasta sitten viestiteltiin jonkin aikaa.

Savonlinnan kerhon johtokunta mietti asiaa ja lähetti minulle anteeksipyynnön. Olin sitten jäsenenä siellä monta vuotta sen jälkeen. 
 

Ja nyt sitten Simonen, vakavasti. Se mitä suollat täällä, alkaa täyttää sellaisten tekojen tunnusmerkistön josta on laissa säädetty rangaistus. 
 

Alan kyllästyä jankutukseesi.  

 

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Simonen, tuo kommenttisi siitä että Peterin tulisi lopettaa lentäminen oli varsin harhaisaa skeidaa.

 

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pidättehän herrat keskustelijat mielessä että ylläpito vahtii, eli henkilökohtaisuudet ja muut naljailut ei kuulu tänne.

(Toistaiseksi ei ole tarvinnut vielä delete-nappia painaa millekään viestille)

3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Popcornin kulutus kasvanut räjähdysmäisesti tätä ketjua seuratessa. 
Toivomus: Voisiko hiemankin pidemmän postauksen alkuun saada kahden virkkeen Executive Summaryn.

;)

4 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Matti Palosuo kirjoitti:

Popcornin kulutus kasvanut räjähdysmäisesti tätä ketjua seuratessa. 
Toivomus: Voisiko hiemankin pidemmän postauksen alkuun saada kahden virkkeen Executive Summaryn.

;)

Kiitos, otetaanpa huomioon kohta julkaistavissa uusissa aiheissa  

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
12 tuntia sitten, Peter Lord kirjoitti:


 

Ja nyt sitten Simonen, vakavasti. Se mitä suollat täällä, alkaa täyttää sellaisten tekojen tunnusmerkistön josta on laissa säädetty rangaistus. 
 

Alan kyllästyä jankutukseesi.  

 

Ymmärrän harmituksesi mutta en ole tiennytkään että jankutus olisi jossain laissa säädetty rangaistavaksi. Aina opii uutta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
16 tuntia sitten, Ari Simonen kirjoitti:

Lord, sinut on potkittu ulos useammastakin paikasta, huippu taisi olla Savonlinnan Lentokerhosta lensit pihalle samana iltana jolloin sinut valittiin. Tästä on oma ketjukin: Ennätys lajissaan. Oletko koskaan miettinyt mistä tälläinen voi johtua.

Hyvä Ari Simonen,

Eilisessä postauksessasi esitit "kysymyksen" ja siihen sisältyvän vihjauksen, joka liittyi yli 10 vuotta vanhaan asiaan. Ystävällisesti oitit asian esille, koska tiedän erään asianosaisen olevan hyvä ystäväsi, ja se varmaankin maistui herkulliselta.

Arkistojeni kätköistä löysin sähköpostiviestin, joka lienee hyväksi tuoda tässä kohden julki.  Muutoinhan joku tätä säiettä lukevista saattaisi jäädä toivomaasi ja vihjaamaasi käsitykseen siitä, että minulla olisi jokin sellainen henkilökohtainen ominaisuus joka vääjäämättä johtaisi yhdistyksestä erottamiseen.
 

Lähettäjä: Joonatan Jääskeläinen
Lähetetty: 21. helmikuutata 2013 20:21
Vastaanottaja: Peter Tähtinen 
Kopio: Jorma Paavilainen ; Veijo Viik ; Tero Kuutti ; Marko Lötjönen; Ari Heikkinen
Aihe: Savonlinnan Lentokerhon johtokunnan kokous 21.2.2013
Tärkeys: Suuri

Arvoisa Peter Tähtinen,

Ilmoitan, että Savonlinnan Lentokerhon johtokunta on tänään pidetyssä kokouksessaan päättänyt seuraavaa:

Suorana lainauksena kokouksen pöytäkirjan 3. kohta:

"3. PETER TÄHTISEN EROTTAMINEN

Todettiin, että Peter Tähtisen erottamismenettely ei täyttänyt yhdistyslain määräyksiä ja asianomaista on siten kohdeltu erottamispäätöksessä väärin. Johtokunta katsoo Peter Tähtisen olevan yhä yhdistyksen jäsen ja pahoittelee tekemäänsä virhettä."
-----------------------------------------------------------------------------------------------

Johtokunta toivoo, että asia olisi loppuunkäsitelty ja voisimme jatkaa eteenpäin hyvässä hengessä. 

Terveisin

Johtokunta

Savonlinnan Lentokerho ry
 


Tuon viestin päivämäärän jälkeen  asiat palautuivat ennalleen ja toimimme vuosien ajan oikein hyvässä hengessä.  Jos vielä tämänkin jälkeen  kritiikittä toimit täällä keskustelusäikeessä taustaryhmäsi megafonina, esittäen väitteitä tai "kysymyksiä", pyydän Ari hyvä sinua muistamaan, että valitsemasi puhetorven osa ei asioiden jälkiselvittelyssä ole miellyttävä.  (https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyödyllinen_idiootti)

Julkistan edellä näkyvän viestin myös arvostuksen eleenä SALKO:n silloiselle johtokunnalle, joka on toiminut virheen korjatessaan ryhdikkäästi.
 

Muokattu: , käyttäjä: Peter Lord
Poistettu sivullisten email-osoitteet

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
37 minuuttia sitten, Ari Simonen kirjoitti:

Ymmärrän harmituksesi mutta en ole tiennytkään että jankutus olisi jossain laissa säädetty rangaistavaksi. Aina opii uutta.

Ja vielä kerran aivan oman etusi vuoksi, hyvä Ari. Rangaistavuus on määritelty rikoslaissa.  Jos teko täyttää laissa kuvatun rikoksen tai rikkomuksen tunnusmerkit, siitä on mahdollista seurata rangaistus.  Minun tehtäväni ei ole rangaista ketään, mutta koska lain tarkoituksena on suojella kansalaisia, minulla on toki mahdollisuus pyytää viranomaista tutkimaan, onko Ari Simonen tänne kirjoittaessaan mahdollisesti syyllistynyt tekoon, josta on laissa säädetty rangaistus.  Jos tutkinnassa (jota esitutkinnaksi kutsutaan) ilmenee, että rikoksen tai rikkomuksen tunnusmerkistö täyttyy, esitutkintaviranomainen välittää havaintonsa (jota esitutkintapöytäkirjaksi kutsutaan) seuraavalle viranomaiselle (jota syyttäjäksi kutsutaan).  Syyttäjä tekee asiassa syyteharkinnan. Sen seurauksena asia käsitellään oikeudenkäynnissä. Siellä laissa määriteltyyn rikokseen tai rikkomukseen syylliseksi todettu henkilö (jota aluksi syytetyksi, ja lopuksi mahdollisesti  rikollikseksi kutsutaan) saa rangaistuksensa tai vapautetaan syytteestä.

Salli minun antaa sinulle jokunen esimerkki rikoslaista.

Luku 24
1a § (13.12.2013/879)
Viestintärauhan rikkominen

Joka häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettää viestejä tai soittaa toiselle siten, että teko on omiaan aiheuttamaan tälle huomattavaa häiriötä tai haittaa, on tuomittava viestintärauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

 

9 § (13.12.2013/879)
Kunnianloukkaus

Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, .... on tuomittava kunnianloukkauksesta

Tämän kirjoitettuani totean vielä selvyyden vuoksi, että en ole esittänyt väitettä, että sinä olisit syyllistynyt rikokseen tai rikkomukseen. Haluan vain ystävällisesti kehottaa sinua harkitsemaan ulostulojasi tarkemmin, jotta laissa tarkoitettu rikoksen tunnusmerkistö ei tarpeettomasti kohdallasi täyttyisi.


Hyvää päivän jatkoa sinulle ja taustaryhmällesi!

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

On tämä keskustelu aivan ihmeellistä. Täällä pitäisi edistää harrastusta ja kehittää harrasteilmailua kokonaisvaltaisesti? Tämä ketju ei sitä tee, vaikka sivulauseissa niin väitetään. Miettikää vähän mitä uudet potentiaaliset harrastajat tästä ajattelevat. Miten ollaan ajauduttu tämmöiseen taisteluun vallasta, oikeuksista ja näkyvyydestä? Itsekkyydestä?

Mutta loppukevennyksenä, lennokkitoiminnassa asiat ovat vielä ihan toisin, siis positiivisessa mielessä.

 

t: entinen lentäjä

3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
50 minuuttia sitten, Hemmo Harjunheimo kirjoitti:

On tämä keskustelu aivan ihmeellistä. Täällä pitäisi edistää harrastusta ja kehittää harrasteilmailua kokonaisvaltaisesti? Tämä ketju ei sitä tee, vaikka sivulauseissa niin väitetään. Miettikää vähän mitä uudet potentiaaliset harrastajat tästä ajattelevat. Miten ollaan ajauduttu tämmöiseen taisteluun vallasta, oikeuksista ja näkyvyydestä? Itsekkyydestä?

Mutta loppukevennyksenä, lennokkitoiminnassa asiat ovat vielä ihan toisin, siis positiivisessa mielessä.

 

t: entinen lentäjä

Sain lennokkiharrastajista samansuuntaisen käsityksen niinä vuosina kun Henri Hagert oli SIL hallituksessa. Henkka jätti tosi positiivisen ”hiilijalanjäljen”. Hieno mies. 

Muokattu: , käyttäjä: Peter Lord

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihmettelen itsekin, miksi ihmiset ovat niin ”vihamielisiä” ja jollakin tapaa suvaitsemattomia, en yleistä, mutta jotain pitäisi tehdä, että ilmapiiri muuttuisi. Itsekin olen saanut paskaa silmille, kun omasta mielestäni, otin kantaa yhdistyksen sisäisiin asioihin ja siihen, että epäkohtiin puututaan. Mutta ei, sain vain ihmiset (muutaman) kimppuuni ja kohta entinen yhdistyksen emeritus puheenjohtaja, rahastonhoitaja, kouluttaja ja omasta mielestäni yhdistyksen kehittäjä, oli ihmisten silmissä vain kiusankappale ja ongelmien aiheuttaja. Näin ilmailussa.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisaalta lainaten...

11.5.2022 at 10.43, Timo Hyvönen kirjoitti:

Onpa hulppea halli! Miksi lentokonehallit muuten ovat yleensä aina noin korkeita, yleensähän varsinkin pienkoneille riittäisi paljon matalampikin?

11.5.2022 at 18.14, Juri Pelkonen kirjoitti:

Ei muuten mahdu lentäjien egot sisään.

 

 

 

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Alkaa popcornit jo käydä vähiin....siispä ehdotan,että Lentäjäveljet Simonen ja Lord saapuvat kumpikin tahoiltaan Kauhajoen Nummijärvelle (FLY-IN )huomenna lauantaina.Järven jäällä on melkein metri lunta,siinä on turvallista telmiä.Ei kun painimaaottelu pystyyn Kitee-Jkylä! Pahnan pohjimmaiseksi jäänyt tarjoaa lounaan buffetpöydästä.Kun on vatta täysi,niin paiskataan kättä ja unohdetaan menneet.           ps. Vaihtoehtoinen kamppailulaji voisi olla kädenvääntö,vanhana konkarina siinä lajissa,voisin toimia vaikkapa vt.tuomarina;)

Muokattu: , käyttäjä: Jaakko Männistö
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noin yleisellä tasolla totean että kun foorumikeskustelussa joku kokee jääneensä alakynteen yritetään ensin nolata vastapuoli, ja jos tämä ei auta uhataan oikeustoimilla. Jännää että tässä onkin niin paljon pelissä.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
48 minuuttia sitten, Ari Simonen kirjoitti:

Noin yleisellä tasolla totean että kun foorumikeskustelussa joku kokee jääneensä alakynteen yritetään ensin nolata vastapuoli, ja jos tämä ei auta uhataan oikeustoimilla. Jännää että tässä onkin niin paljon pelissä.

Ja Simonen jatkaa ja jatkaa. 
Mutta kun minä en uhkaa sinua yhtään millään. Painimme niin eri sarjoissa, miesparka. Koetin antaa ystävällisen neuvon omaksi parhaaksesi. 

En tiedä, missä ”kynnessä” koet tai luulet olevasi. Sinä olet pommittanut minua ”kysymyksilläsi” ja väitteilläsi nyt viikon päivät. Toki olen pyrkinyt vastaamaan parhaan ymmärrykseni mukaan. 
Jostakin syystä lukuisat ilmailijat ovat alkaneet olla nyt minuun yhteydessä henkilökohtaisesti. Heidän viesteistään välittyy tyystin toisenlainen reaktio tästä kynsikysymyksestä. 
 

Se on minulle sinänsä samantekevää. Tämän säikeen olemassaolon syy ei ole eikä ole ollut toive päästä kerta toisensa jälkeen oikomaan harhaanjohdetun ilmailijaveljen vihantäyteisiä roiskaisuja. Mikä on täydellistä ajanhukkaa, tarkemmin ajatellen. 
 

Peter

P.S.
Luettuani viestisi uudelleen jäin vielä miettimään, mahdoinko ymmärtää tarkoitustasi aivan oikein.  Nostit esille "vastapuolen nolaamisen". Hmmm.

a) Kun luin eilistä viestiäsi Savonlinnan Lentokerhon casesta, en kykene parhaalla tahdollakaan löytämään sille mitään muuta motiivia kuin tuon mainitsemasi. Nolaamisen.

b) kun luin vihjauksiasi jotka liittyivät SIL vuoden 2019 puheenjohtajavaaliin ja minun työni päättymiseen Opistossa, tulin tasan samaan
johtopäätökseen.

c) Kun katsoin ketjua taaksepäin ja luin uudelleen "kysymyksiäsi" esimerkiksi  yhtiöni toimittamasta SIL jäsenrekisteristä, SIL-konserin oikeusprosessista, Huovialan väitetystä yhdistyksestä erottamisesta, Halmetojan oikeusprosessista, minun otaksutusta harmistumisestani, Huovialan solvaamista "kätyriksi"  ja nimittelyä "nauhurimieheksi" ja niin edelleen niin BINGO.  Ne kaikki, aivan kaikki,  sisältävät silkan, pahantahtoisen nolaamisaspektin. Muistathan, että ylläpito on jo yhden viesteistäsi poistanut ja toppuutellut muilta osin.

 

Muokattu: , käyttäjä: Peter Lord
PS lisätty
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lord, taisi siitä Savonlinnan keissistä jäädä sulle jotain pahasti hampaankoloon kun nyt kymmenen vuoden jälkeen tuot esiin keissiin liittyneen lennonopettajan nimen jota ei silloin aikanaan mainittu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
21 tuntia sitten, Peter Lord kirjoitti:

Ja nyt sitten Simonen, vakavasti. Se mitä suollat täällä, alkaa täyttää sellaisten tekojen tunnusmerkistön josta on laissa säädetty rangaistus.

Kas, päästiin uhkailuun (joka toki itsessään on aivan laillista, ei siinä mitään, jokainen toimii miten haluaa). Aivan, kuin silloin joskus 2015-2016, vaikka esititkin sen tuolloin ainoastaan puhelimessa minulle, etkä sentään kirjallisesti foorumilla. Toki mitään todellista perustetta uhkaukselle ei ollut.

Tulee ihan mieleen, että pitäisikin ehkä julkaista joitakin edesmenneen Ilkka Mäkisen minulle ystävällisesti välittämiä, SUIO:sta tai sen läheltä lähteneitä sähköpostiviestejä viime vuosikymmeneltä. Niistä osa ehkä avaa SUIOn vanhoja tapahtumia hieman paremmin.

Muokattu: , käyttäjä: Tatu Koiranen
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Tatu Koiranen kirjoitti:

Kas, päästiin uhkailuun (joka toki itsessään on aivan laillista, ei siinä mitään, jokainen toimii miten haluaa). Aivan, kuin silloin joskus 2015-2016, vaikka esititkin sen tuolloin ainoastaan puhelimessa minulle, etkä sentään kirjallisesti foorumilla. Toki mitään todellista perustetta uhkaukselle ei ollut.

Tulee ihan mieleen, että pitäisikin ehkä julkaista joitakin edesmenneen Ilkka Mäkisen minulle ystävällisesti välittämiä, SUIO:sta tai sen läheltä lähteneitä sähköpostiviestejä viime vuosikymmeneltä. Niistä osa ehkä avaa SUIOn vanhoja tapahtumia hieman paremmin.

Hip hurraa, terve Koiranen!  Nythän tästä alkaa tulla kimppakivaa. Vuoron perään jokainen meistä autismin reunalla horjuvista absoluuttisen totuuden haltijoista haluaa päästä ääneen ja huutaa NIINMUTTAKUN!!!!

Joten annahan poika palaa, vien popparit mikroon.

Your turn. Sun kääntö.  
 

PS. Joko oot liittynyt takaisin Ilmailuliittoon. Nyt kun siellä ei ole enää ”epäluotettavan toimittajan” jäsenrekisteriä? Muistelen edelleenkin kuinka tosi tuohtunut olit täsdä joku vuosi sitten. 
 

PS.PS.

oletko vielä sitä mieltä että kaikkien tjsp pitäisi erota Ilmailuliitosta?  Sen kirjoitit silloin sen SIL kevätkokouksen jälkeen kun olit oikein TODELLA (siis enemmän kuin sillai tavanomaisen) tuohtunut kun SIL jäsenet olivat sammuttaneet tulipalon väärin hylkäämällä sääntömuutoksen yleisilmailusta. Siis toistamiseen. 
Surkea jäsenistö joka ei halunnut tunnetun, kaupallisen laskuvarjohyppyyttäjän päästä liiton erityiseen suojelukseen. 
 

 

Muokattu: , käyttäjä: Peter Lord

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistui mieleen, että tällä foorumilla oli muinoin yksi viestiketju ja siinä yhdessä viestissä oli kuva eräästä miehestä, jolla oli naama pahasti turvoksissa ja silmä mustana. Viestissä väitettiin erään nyt jo edesmenneen ilmailijan lyöneen tätä kuvan miestä kuontaloon oikein kunnolla. Myöhemmin kuitenkin osoittautui, että kuvan mies oli ihan itse lyönyt naamansa johonkin ilmeisen kovaan esineeseen ollessaan keskivahvaa voimakkaammassa laitamyötäisessä.

Vai muistanko aivan väärin?

Muokattu: , käyttäjä: Pasi Ilola
Kuten tässä säikeessä on tapana, niin minäkin sitten.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla


Olen viime päivinä saanut tietooni useilta eri tahoilta, että arvostetun urheilu- ja harrasteilmailun keskusjärjestön puheenjohtaja on alkanut käydä erittäin aktiivista yksityisviestintää Flight Forumilla tästä keskustelusäikeestä.  Kiinnostavaksi asian tekee se, että esimerkiksi hänen alun perin "yksityisviestinä", lukuisille eri foorumilaisille ikään kuin yksityiskirjeenä toimitettuna, puheeksi ottamansa erottamiseni Savonlinnan lentokerhosta ilmestyikin kohta liki sanasta sanaan saman sisältöisenä itäsuomalaisen ultraopettajan viestinä tänne.

(Kuten aiemmin taisin muistellakin, niin Leninilläkin oli sellaisia hyödyllisiä apumiehiä.)

Luonnollisestikaan Hyvösen liikkeelle panema yksityisviestintä ei sisältänyt (siitäkään) asiasta ns. koko totuutta, jonka toki itse sittemmin toin täällä esille kirjallisin todistein.  Lopputulemahan oli, että siitä(kin) yhdistyksestä minut oli koetettu erottaa väärin perustein. Itse asiassa perusteetta.

Ymmärrän toki Hyvösen hermostuneisuuden, koska kesäkuussa 2023 Helsingin Käräjäoikeus antaa ratkaisunsa Timo Hyvösen esityksestä tapahtuneesta minun erottamisestani Suomen Ilmailuliitosta, jokin minulle toistaiseksi selviämättömän, Opistossa väitetyn vahingon aiheuttamisen vuoksi. SIL jäsenillä toki on mahdollisuutta tiedustella tulevassa SIL kevätkokouksessa tuosta vahingosta.

Oheistan tähän SIL hallitukselle viime kesänä lähettämäni tiedustelun tuosta "vahingosta".  SIL ei koskaan vastannut kirjeeseeni.  Sen sijaan oiokeustieteen kandidaatti Timo Latikka asetti puhelimeensa (vieläkin päällä olevan) eston minun numerostani tuleville puheluille.  Oletan tämän olevan sitä uutta, "hyvää hallintoa" jollainen kuulemma Suomen Ilmailuliittoon on saatu.

Mutta tässäpä vaille vastausta jääneet kysymykseni nyt SIL jäsenillekin ja foorumille nähtäväksi:

Lähettäjä: Peter Lord
Lähetetty: keskiviikko 22. kesäkuuta 2022 15.01
Vastaanottaja: Timo Latikka <timo.latikka@ilmailuliitto.fi>
Kopio: 'Mikael Juujarvi' <mikael.juujarvi@lakiluotsit.fi>
Aihe: VS: Jäsenen erottaminen Ilmailuliitosta - mahdollisuus selityksen antamiseen sähköpostitse 30.6.2022 mennessä

Hyvä Timo Latikka,

Voidakseni vastata asiaankuuluvalla tavalla, pyydän teitä ensi tilassa yksilöimään vielä seuraavat asian käsittelyn kannalta oleelliset seikat, joista ei kirjeessänne löytynyt tietoa:

1.      Mikä on se ”taloudellinen vahinko”, jonka olen käsityksenne mukaan aiheuttanut Suomen Ilmailuopisto Oy:lle.  Pyydän yksilöimään väitetyn vahingon laadun ja määrän ja ajankohdan, jolloin vahinko on tapahtunut.  Mikäli tarkoitatte tällä xxx:lle  sovittua xxx euron korotusta kuukausipalkkaan, selittänette, kuinka vastuullisen johtajan tehtävien hoitamisesta aiemmin maksetun y.yyy euron kuukausikorvauksen aleneminen xxx euroon voisi olla ”taloudellinen vahinko”. Oletan teidän tietävän, että lopettaessani toimintani yhtiön palveluksessa kaikki työtehtäväni siirtyivät tälle työntekijälle.

2.      Vastaavasti, mikä on se ”huomattava vahinko”, jonka olen käsityksenne mukaan aiheuttanut Suomen Ilmailuliitto ry:lle?  Pyydän yksilöimään väitetyn vahingon laadun ja määrän ja ajankohdan, jolloin vahinko on tapahtunut.

3.      Pyydän toimittamaan asiakirjat, joista käy yksikäsitteisesti ilmi, mikä, milloin ja miten SIL ry:n ja/tai Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n toimielin on todennut kirjeessänne väitetyn vahingon.  Kirjeestänne ei lainkaan käy ilmi, miten väittämänne vahinko on todettu ja mitattu ja kuka tai ketkä ovat asian todenneet.

Kunnioittaen

 

Peter Lord e.Tähtinen


SIL TOIMINTAKERTOMUS 2022

Suosittelen teitä muuten tutustumaan Ilmailuliiton toimintakertomukseen vuodelta 2022.  Olen suorastaan imarreltu saamastani huomiosta, jota arvoisa puheenjohtaja runsain mitoin minulle siellä jakaa.  Vuoden 2022 toimintakertomuksessa kerrotaan jopa siitä, kuinka vuonna 2021 SIL:in oikeus käyttää maksamatta jättämäänsä jäsenrekisteriä päättyi. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Erityisesti kehotan teitä palauttamaan mieleenne teille vuonna 2021 "esitellyn" Ilmailuliiton konsernisuunnitelman. Se on strategiaan tehtävä muutos. Strategiasta päättää Liiton kevät- ja syyskokous. En muista olleeni läsnä yhdessäkään SIL kokouksessa, jossa mitään "konsernisuunnitelmaa" olisi tuotu jäsenten hyväksyttäväksi.  Se ei toki tarkoita sitä, etteikö sellainen olisi olemassa ja/tai sellaista olisi jossakin kokouksessa hyväksytetty. Jos joku muistaa sellaisessa kokouksessa olleensa lokakuun 2021 jälkeen, niin kertokaa ihmeessä.

Puheenjohtajan vuosikatsauksessa heti kärkeen todetaan kuinka Urheiluilmailuopistossa aiheutettiin Liitolle merkittävä vahinko jo vuonna 2021, ja vahinko oli NIIN merkittävä että se esti tuon merkittävän konsernisuunnitelman toteuttamisen.

Pankaapa muuten merkille toimntakertomuksen sanamuoto "vahingon toteamisesta".  Hupaisa 'muna-ja-kana" dilemma.
Sain nimittäin jo kesäkuussa kirjeen SIL:istä jossa minun väitettiin aiheuttaneen vahingon jonka vuoksi minut aiotaan erottaa.  Liiton säännöissä erottamiskynnystä on nkorotettu siitä mitä se on Yhdistyslain 14 pykälässä.  Lainaus saamastani kuulemispyynnöstä:

"Yhdistyslain mukaan yhdistys voi erottaa jäsenen, joka on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä. Ilmailuliiton sääntöjen mukaan Ilmailuliiton hallitus voi erottaa jäsenen, jonka on todettu vahingoittaneen huomattavasti liittoa."

Oli siis tehty esitys erottamisesta ilman sääntöjen edellyttämää vahingon toteamista.

Ilmailuliitto oli unohtanut ennen erottamistani "todeta" tuon vahingon niin kuin säännöt edellyttävät.  Siksipä Latikkakaan ei voinut vastata minulle ilman että erottaminen olisi estynyt. Hallituksen jäsen Mikko Tervonen jätti 1.7.2022 tehdystä erottamispäätöksestä eriävän mielipiteen, jossa hän totesi, ettei hallitukselle ollut kokouksessa edes tehty selkoa mikä tuo vahinko oli. Se ei toki estänyt hallitusta erottamasta Peteriä joka ei nyt oikein ole Timon suosiossa. 

Ei siis ole sattumaa, että pj Timo on ujuttanut SIL 2022 toimintakertomukseen tuon "toteamisen".  SIL hallituksen pöytäkirjassa ei sääntöjen edellyttämää toteamista ole kuitenkaan kirjattu eli sitä ei ole todellisuudessa tapahtunut. On pelkkä erottamisesityksen valmistelleen Timo Hyvösen väite.


Sieppaa.JPG

Voitte vapaasti kysyä SIL kokouksessa myös miten todettiin, kuka totesi, milloin totesi ja mitä todettiin. Olen katsokaas hiukan utelias.

 


Peter Lord
Ilmailuliiton entinen ja tuleva jäsen.

 

Muokattu: , käyttäjä: Peter Lord
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä vaikuttaa todella vahvasti sellaiselta "nyt laitetaan yhdistyksen hallinto kuntoon!" -puheelta. Toimenpiteet ja niiden vauhti ja selitykset ovat sitten aika hurjia. Aikaansaannokset ovat jotain aivan muuta. Laitan nyt viestin tähän jatkoksi, jos vaikka alkaisi inbox täyttymään. Putinin tai Medvedevin viestistä, tai jostain muusta?

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
3 tuntia sitten, Peter Lord kirjoitti:

  Kiinnostavaksi asian tekee se, että esimerkiksi hänen alun perin "yksityisviestinä", lukuisille eri foorumilaisille ikään kuin yksityiskirjeenä toimitettuna, puheeksi ottamansa erottamiseni Savonlinnan lentokerhosta ilmestyikin kohta liki sanasta sanaan saman sisältöisenä itäsuomalaisen ultraopettajan viestinä tänne.

 

 

Hah hah haa! Ompas vilkas mielikuvitus! Itse olet tuosta Savonlinnan keissistä ketjun tänne luonut. Ymmärrän harmituksesi. Nyt foliohattu päässä salaliittoja mietit.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään