Pauli Hankonen

Kapselihotellia ja kirsikankukkaa (Tokion ja Okinawan reissu tammi-helmikuussa 2023)

6 viestiä aiheessa

Taas kirjoitellaan reissuraparia kamalalla delaylla. Tämä matkahan tuli tehtyä jo tammi-helmikuussa, mutta vasta nyt saan aikaseksi tänne kertomuksen tynkää. Edellinen vuosi oli hyvin turbulenttinen ja kun syksyllä tuli ilmoitus, että Japani avaa rajansa koronan jälkeen matkailijoille, niin pakkohan sinne oli aloittaa matkan suunnittelu. Maa on yksi ehdoton lempikohteeni ja tästä tulikin minulle jo seitsemäs reissu nousevan auringon maahan. Houkuttelin pari reissukaveria mukaan, eikä kumpaakaan ollut hankala houkutella, sillä hekin pitävät Japanista (kuka ei muka pidä?). Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt Okinawalla, joten siitä tulisi tämänkertaisen reissumme pääkohde ja samalla ottaisimme varaslähdön kevääseen, sillä siellä juhlitaan hanamia jo tammi-helmikuun vaihteessa saaren ollessa sen verran etelämpänä, että kirsikankukat kukkivat siellä jo silloin.

Aikataulullisesti emme pystyneet saapumaan ja lähtemään samaan aikaan ja niinpä sovimme treffit Tokioon. Minä saavuin sinne ensin ja olin siellä aluksi yksin, sitten ensimmäisen ystävän saavuttua kaksin ja lopulta kun olimme kolmistaan jatkoimme matkaa Okinawalle. Vastaavasti paluun aikana minä lähdin suoraan Okinawalta kotiin tehden vain koneenvaihdon Naritassa, kun taas ystäväni jäivät hengailemaan vielä Tokioon. Tällä kertaa lentojen suhteen ei tullut myöskään mitään ihmeitä harrastettua, vaan ostin pisteillä meno-paluun Helsingistä Tokioon. Japanissa lensimme yhdessä JALilla Hanedasta Okinawalle ja ystävieni palatessa JALlilla myös takaisin Tokion Hanedaan, valitsin itse Jetstar Japanin lennon Naritaan, josta edelleen Finnairilla samana iltana pohjoisnavan yli kotiin.

Ajatuksena oli testata menolennolla Japaniin Finnairin uusi Premium Economy tuote ja paluussa uusi business. Mutta en tutkinut asiaa kovin tarkasti ja vasta sen jälkeen kun olin varannut matkat, niin tajusin että NRT-HEL vedetään kuitenkin vielä vanhalla busineksellä. Olin jo ehtinyt bookata pisteillä menolennon Premium Economyyn, mutta havaittuani virheeni upgreidasin itseni menolennollekin businekseen sillä halusin nyt kuitenkin priorisoida uuden busineksen testaamisen PE:n edelle. Näkisin nyt kuitenkin uuden premium economyn lennon aikana, vaikken siellä istuisi ja nyt olisikin mukava testata vanhan ja uuden busineksen erot.

Lennot reissulle osuivat seuraavasti:
HEL-HND Finnair Airbus A350-941 OH-LWI
HND-OKA Japan Airlines Airbus A350-941 JA15XJ
OKA-NRT Jetstar Japan Airbus A321-251X JA27LR
NRT-HEL Finnair Airbus A350-941 OH-LWO

Ja kartasta tuli tämän näköinen. Mennessä etelän kautta. Paluussa pohjoisnavan ylitse.

Reitti.png.7b3ee181dfe8f235598fb66b297db39d.png

 

Platinum Wing ja kuplajuomalla on mukava loman aloitus.

20230124_145025_1400.thumb.jpg.6c64dab6164dd3d88ed4f56de5656ce6.jpg

 

Katsaus ruokalistaan.

20230124_145253_1400.thumb.jpg.b13c3bf2d85bcf9950dd593b022e352a.jpg

 

Josta valikoitui hampurilainen..

20230124_150632_1400.thumb.jpg.403ebc4527ce99b02f550d2f7709f656.jpg

 

..sekä jälkiruoaksi juustokakkua.

20230124_154715_1400.thumb.jpg.60b005e26f178d2764cf36a84a4430db.jpg

 

Ja jos listalta ei löydy mieleistä apetta, niin buffan puolelta voi hakea lisää vaihtoehtoja.

20230124_145506_1400.thumb.jpg.874b333fa3e9939a370d397bbc8990c7.jpg20230124_145508_1400.thumb.jpg.0cafffd1823224c537802f1361d0e911.jpg20230124_154534_1400.thumb.jpg.4f13a9ffc0b24a2fb27bdc7798e68051.jpg20230124_154539_1400.thumb.jpg.6098849505e9842e1e185423e9eed131.jpg

 

Gin tonic ja Eero Aarnion kohtu-nojatuoli.

20230124_155903_1200.thumb.jpg.a3251ccb97fcb6a6a8fafeee0a30ae24.jpg

 

Pidän kyllä kovasti tästä nurkkauksesta Platinum Wingissä.

20230124_160902_1400.thumb.jpg.b0cc0b12fd360ef8e8f6d10905351ad1.jpg

 

Sitten koneelle ja maskia naamalle. Tammikuussa Japanissa vaadittiin vielä maskin käyttöä julkisilla paikoilla ja se koski myös sinne lentäviä lentoja.

20230124_172504_1200.jpg.f9767096ea197f65bab201e94fd82efc.jpg

 

Home away home seuraavat 12 tuntia.

20230124_172704_1400.thumb.jpg.57c9d255df4c4e901b2a7d7abae09f30.jpg20230124_172709_1400.thumb.jpg.1833b33c7d700c0b73555960599d4bf2.jpg20230124_172717_1400.thumb.jpg.40c48c824e67ad201e6eb808fc6ed04b.jpg

 

Uusi tuoli on kyllä hyvin mukava, eikä se loppujen lopuksi haittaa ettei selkänojaa pysty kallistamaan. Myös yksityisyys on aivan uudella paremmalla tasolla tässä kopissa istuessa.

20230124_172821_1200.thumb.jpg.cd80adb8b6acf2cf6c7ff090e4f7465e.jpg

 

Katsaus ruoka- ja juomalistoihin.

20230124_173542_1024.jpg.9ef1f3642d62583671c43f0e94d89232.jpg20230124_173553_1024.jpg.54a6c1c015ccb5ca4401ba4bd8f213df.jpg

 

Ja oli siellä tarjolla amenity-kitin tynkääkin. Tämä on nykyään kyllä laiha saalis, mutta kyllä minä tästäkin ilahdun.

20230124_174800_1400.thumb.jpg.ba3e80534e1cbda482629394e2b8c4d1.jpg

 

Koska tammikuu, niin pitää käydä pesussa ennen lentoonlähtöä.

20230124_180612_1200.jpg.d0a967784c6475b3e03e00017777104f.jpg20230124_180737_1400.thumb.jpg.1ad0eabe60ba7982475eb83db5706d5f.jpg

 

Meni hetki etsiessä, että mihin ihmeeseen minä kuulokkeet tyrkkään. Lopulta löysin tuolin selkänojasta luukun, jonka alta kaikki tarpeellinen löytyi. Eikä edes tarvinnut vaivata henkilökuntaa tyhmillä kysymyksillä, vaikka läheltä liippasi!

20230124_182421_1400.thumb.jpg.cfa18c43b5318443e7193eafdd215d60.jpg

 

Päätin myös testata toisen Finnairin signature drinkeistä ja tilasin Negronin.

20230124_184755_800.jpg.df760f51fca05d1f80ba8ddb4e94a747.jpg

 

Iloisesti yllättäen ja pyytämättä minulle kannettiin molemmat ja sanottiin, että ajattelivat minun haluavan maistaa kumpaalkin. No mikäs siinä! Hyviä olivat molemmat, enkä osaa sanoa kumpi on parempi.

20230124_184742_1400.thumb.jpg.20ed17b84f817f8be32c4886e06c67e8.jpg

 

Illalliseksi tilasin siikaa, joka oli maukasta, mutta ehkä hieman ylikypsää makuuni. Annetaan tästä annoksesta 3,5/5 pistettä.

20230124_191521_1400.thumb.jpg.0e803c42a43461bcab747a60095d068a.jpg

 

Jälkkäriksi ooperakakkua ja Valamo XO jälkiruokaviiniä. 5/5. Varsinkin tuo jälkiruokaviini oli todella onnistunut tuote!

20230124_193306_1400.thumb.jpg.89abc49d1cb3c6131d060c704626c4bf.jpg

 

Pakollinen vessakuva. Foorumia ja minun reissujuttuja vuosia seuranneet tietävät, että reissurapariin pitää saada ängettyä vessakuvia.

20230124_200453_1400.thumb.jpg.832c799de9c709939f6fc8ce23818756.jpg

 

Mökki pimeäksi, "patja" sängylle ja nukkumaan. Ainakin minun mittainen 180 senttinen saa nukuttua makoisasti tässä sängyssä.

20230124_223022_1400.thumb.jpg.0343b8d1fdea3611d4007cc1d708344b.jpg

 

Aamiainen AY61:n tapaan. Tästä en keksi valittamista.

20230125_051749_1400.thumb.jpg.1060ad919394ecf648df8464646f50ae.jpg

 

Aamupalan ja hampaiden pesun jälkeen tutustumaan siihen premium economyyn, johon alunperin olin lipun pisteillä ostanut. Kabiinissa oli muutama matkustaja, mutta enismmäisellä rivillä oli pari tuolia tyhjänä. En viitsinyt häiritä porukkaa siellä ja tyydyin vain ottamaan muutamat kuvat. Näyttää kyllä ihan asialliselta tuotteelta, jossa voisi istua pidemmänkin lennon. Näyttää ilmeisesti jonkinlainen niskatyyny tulevan myös firman puolesta, niin ei tarvitse sellaista puhallettavaa hommaa kanniskella itse mukana, jos sellaista tykkää käyttää.

20230125_054715_1400.thumb.jpg.6fcfa038a54cb942e2bf879af36c6e32.jpg20230125_054724_1400.thumb.jpg.c7c8389b1ebbce59271e65d8d75622a7.jpg

 

Pitkän lennon jälkeen alkoi Japani vihdoin näkyä!

20230125_062926_1400.thumb.jpg.797b8bfb0c29b7008bf448c7b3adf349.jpg

 

Lennetty reitti näytti tältä.

7X7A5125_1024.jpg.7767c1e77316426f8823291a2ab484fd.jpg

 

Laskuun Tokion Hanedan kentälle.

7X7A5126_1400.thumb.jpg.adbc2a9af3fb903dafcb46b25ac7d281.jpg

 

Tästä piti tulla arvaa paikka ketjuun arvoitus, mutta en kerennyt ja se olisi varmaan muutenkin ollut turhan helposti löydettävissä. Kyseessä on Tokyo Bay Aqua-Linen moottoritietunnelin ilmanvaihtotötterö.

7X7A5127_1400.thumb.jpg.ce7d1d2538a69efd16913b5df05531af.jpg

 

Lyhyellä loppuosalla Hanedan kiitotielle 34L, kuvassa olevan kiitotien 05 jäädessä koneen oikealle puolelle.

7X7A5130_1400.thumb.jpg.c4600faf3a65a66042ea5e10715f8f84.jpg

 

Japan Airlines A350-941 JA04XJ kuvattuna rullauksen aikana koneen ikkunasta.

7X7A5133_1400.thumb.jpg.605194411c8ece08c2d2c438b06d71aa.jpg

 

Nopeiden maahantulomuodollisuuksien jälkeen terassille kuvaamaan ennen hotelliin siirtymistä. Laitan tähän stooriin joitain kuvia, mutta suurin osa kuvista tulee myöhemmin gallerian puolelle.

20230125_140933_1600.thumb.jpg.dc7874e509a5fc25776f1a37045ca506.jpg

 

Japan Airlines Boeing 767-346ER JA615J "Disney 100" special.

7X7A5151_1600.thumb.jpg.4d797c8fdcfa3ae4e5d632e74c8b2bab.jpg7X7A5153_1400.thumb.jpg.9d91f9aae2ff301338c36243d31def82.jpg

 

All Nippon Airways Boeing 767-381ER JA608A  "Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba" special.

7X7A5164_1600.thumb.jpg.64ad6065a08fae79353a2344c5378f89.jpg

 

All Nippon Airways Airbus A321-272N JA147A.

7X7A5175-2_1600.thumb.jpg.52260efd9feec69092473b3797609802.jpg

 

Gulfstream Aerospace G-V-SP Gulfstream G550 N613LF.

7X7A5177_1400.thumb.jpg.4d3716227db64e947a970eb268534695.jpg

 

Solaseed Air Boeing 737-86N(WL) JA805X "Minnad de Ganbarunbai! Kumamon" special.

7X7A5202_1600.jpg

 

Japan Airlines 737-846(WL) JA339J sekä Japan Airlines Boeing 767-346ER JA602J.

7X7A5208_1600.thumb.jpg.a32730f30a1a981e92fc7e85df199426.jpg

 

Delta Airlines Airbus A350-941 N512DN.

7X7A5228_1600.thumb.jpg.8802dbb3e7f9a2687485d17e005ecd42.jpg

 

Japan Airlines Boeing 737-846(WL) OE-IAN. Tämä vuonna 2007 toimitettu kone oli poistettu JAL:n riveistä jo joulukuussa 2022 ja kuvauspäivänä vielä JAL:n väreissä, mutta jo uuden omistajan ASL Aviation Holdingsin Itävallan ilma-alus rekisterissä. Muutama päivä kuvan ottamisen jälkeen kone siirtolennettiin Bucharestiin, jossa se makasi toukokuuhun saakka. Kone on nyttemin edelleen matkustajaversiona (186 pax Y) ASL Airlines Francen riveissä rekisterillä F-HIXA ja FR24 datan mukaan se on lentänyt viime aikoina lähinnä Ranskan ja Algerian välisiä lentoja komealla delay historialla.

7X7A5235_1600.thumb.jpg.6244a2eb4b7d37175d0d80ebcef4b061.jpg

 

Japan Airlines Airbus A350-941 JA15XJ oneworld väreissä.

7X7A5244_1600.thumb.jpg.8d8b71da07c5658339c410a77d483639.jpg

 

All Nippon Airways Boeing 767-381F JA601F ANA Cargon väreissä. Taustalla Starflyer Airbus A320-214(WL) JA27MC, jossa mielenkiintoisesti vain yksi siipiexit, koska kone on sisustettu varsin väljästi vain 150 paikkaiseksi

7X7A5258_1600.thumb.jpg.84c8805318633e86cc1c8172b5145a82.jpg

 

Uudenkarhea viime syyskuussa toimitettu Delta Airlines Airbus A330-941 N413DX.

7X7A5276_1600.thumb.jpg.d1e4a9b3cc303ebb1e2bf49c144a2029.jpg

 

Tämän jälkeen olikin aika siirtyä ensimmäisen yön majapaikkaan. Vaikka olin käynyt Japanissa monta kertaa ennen tätä reissua, en koskaan ollut vielä testannut kapselihotellia. Varasin yhden yön Anshin-Oyado Tokyo Shinbashi-Shiodome nimeä kantavasta majoitusliikkeestä. Vahva suositus tälle paikalle, jos joku haluaa kokeilla kapselia. En tosin tiedä onko tämä hyvä vai huono, kun muissa en ole käynyt.

Saavuttuani vastaanottoon kaikki oli hyvin tehokasta. Varaukseni löytyi ja kirjautuminen oli sujuvaa. Ainoastaan siitä meinasi tulla pientä ongelmantynkää, kun emme löytäneet yhteistä kieltä. Yritin kysellä kuinka tämä homma toimii, kun en ole koskaan aiemmin ollut kapselissa. Kaveri tiskin takana ei ymmärtänyt minua, enkä minä häntä. Sain kuitenkin wifin toimimaan ja käänsin googlen kääntäjällä suomesta japaniksi jotain "Olen vieraillut usein Japanissa, mutta en ole koskaan ollut kapselihotellissa. Kuinka täällä toimitaan?" Ymmärrettyään mitä muukalainen kysyy, hän nyökkäsi minulle pyysi odottamaan ja kutsui radiopuhelimella apua. Hetken kuluttua saapui toinen henkilökunnan jäsen, joka osasi jonkun verran englantia. Hän opasti minut melkeinpä käsi kädessä koko laitoksen läpi ja kertoi kuinka homma toimii. Rallienglanti rules!

Saavuttua kengät jätetään eteiseen ja tässä paikassa siirryttiin toiseen kerrokseen, jossa oli lukolliset lokerikot tavaroille. Siellä sai myös vaihtaa omat vaatteet hotellin pyjamaan/kylpytakkiin ja jalkoihin lipokkaat. Pakkasin tarvittavat hankilökohtaiset tavarat pikkureppuun ja siirryimme tavaroiden kanssa katsomaan "huonettani", eli kapselia. Kapseleita oli kerroksissa 3-7 ja minulla oli oma pesä kolmannessa kerroksessa. Kapseli on yllättvän tilava ja oven saa kiinni, mutta ei lukittua. Japanin lainsäädäntö kuulemma kieltää kapselin oven lukitsemisen. Seuraavaksi siirryimme kerrokseen kahdeksan, jossa sijaitsee asiallinen pieni onsen, eli kylpyalue. Tuolla voi peseytyä ja rentoutua sen jälkeen kuumassa kylvyssä. Kaikki peseytymisvälineet löytyvät talon puolesta ja pukuhuoneesta löytyy myös kaikki tarvittavat hiusvoiteet (muistaakseni 7 eri sorttia!), kosteusvoiteet, kammat, parranajovehkeet, hammasharjat ja mitä nyt vaan voi juolahtaa mieleen tarvitsevansa. Kuvia en luonnolliseti ottanut pesutiloista, mutta hotellin nettisivut googlaamalla löytää hyvät kuvat kylpytiloista. Kylpytiloista siirryimme ylimpaan yhdeksänteen kerrokseen, jossa oli loungetilat. Täällä sai syödä rajattomasti riisiä ja misokeittoa, sekä vähän muuta snäksiä. Myös vesi, tee, kahvi ja limut olivat ilmaisia ja rajattomasti tarjolla. Erittäin erikoista suomalaisen mielestä oli alkoholin kanssa. Olut maksoi ja sitä sai ostaa automaatista. Lähes saman hintaista kuin kaupassakin, joten mitään ihmeellistä hotellin lisää hinnassa ei ollut. Sen sijaan kaikki muu alkoholi oli klo 17-24 ilmaista! Viiniä, sakea, viskiä, giniä ja vodkaa nyt ainakin. Erikoista meininkiä kaiken puolin, mutta en minä valittanut. Kun olimme tutustuneet loungetiloihin, minua saattanut tyyppi katosi ja seuraavat 14 tuntia oleilin alienina täysin ilman yhteistä kieltä kapselihotellissa ihmetellen ja ihastellen meinkiä.

Huoneeni 332 näytti tältä.

20230125_161704_1400.thumb.jpg.db5b02547a90dc33dc9a36a0acecab41.jpg

 

Kapseleita kahdessa kerroksessa usealla käytävällä kerrostalon viiden kerroksen verran. Kuvassa myös näkyy ohut bambuverho, joka toimii kapselin ovena. Äänieristys näissä on heikko ja jos on herkkäuninen, niin voi tulla ongelmia ilmman vastamelukuulokkeita tai muuta rekvisiittaa. Korvatulpat ja kuulokkeet kyllä tarjoillaan talonkin puolesta. Kuorsaus kuuluu hyvin läpi, mutta ei se minua häirinnyt, koska kuulun itsekin kuorsaajiin!

20230125_161707_1400.thumb.jpg.713f823dfc43e7dae85dc65f0b87dfc2.jpg

 

Ainoa englanninkielinen lappu. Tämä annettiin mukaan vastaanotosta.

20230125_162429_1400.thumb.jpg.f0dc181482dfbf3a45836c9b80e22304.jpg

 

Riisiä, pikkelöityjä vihanneksia, viiniä ja vihreää fantaa. Kyllä varsin erikoinen kattaus, mutta niin oli paikkakin.

20230125_174124_1400.thumb.jpg.978c9db56cefc9218ca797c89fff7cc8.jpg

 

Viina-asema ja vieressä näkyy vähän pyjamaa, jossa kaikki asiakkaat kulkivat. Kai siellä saisi omissakin vaatteissa kulkea, mutta tämä pukeutumiskonsepti oli itse asiassa ihan hauska.

20230125_231330_1400.thumb.jpg.3d1cac67806dd9233ea8b4c7523d82d0.jpg

 

Jäitä, limpparia, muistaakseni teetä, misokeittoa etc.

20230125_231343_1400.thumb.jpg.f5503542643bb421e9ed657069a6de97.jpg

 

Riisibaari. Kolmea sorttia tarjolla, mutta keskimmäinen riisikeitin oli täydennettävänä kuvaa ottaessa.

20230125_231402_1400.thumb.jpg.28938da7dba8ee9ff5ca1c7e0cc2d240.jpg

 

Länkkäri ihmeissään kopissa.

20230125_220127_1200.thumb.jpg.3a1c98e2469810ebdd52fe789e68f27a.jpg

 

Tämä oli kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus ja ehdottomasti tulen tulevaisuudessakin majoittumaan kapselihotelliin!

Aamiaiseksi vihreää teetä sekä jotain ja jotain. Edit, eihän tämä olekaan aamiaiselta, vaan keittiön tervehdys lounaspaikassa.

20230126_120755_1400.thumb.jpg.4bfa01d6af24e50e11c3fd2d3211ef56.jpg

 

Seuraavaksi takaisin Hanedan kentälle kuvaamaan koneita, mutta ensin vähän raakaa kalaa lounaaksi.

20230126_121349_1400.thumb.jpg.99c3a226c485aa3a771c724b8947c4b4.jpg

 

Kamera käy!

20230125_142029_1400.thumb.jpg.f7661cf3b8833bca5b53f01077f16e11.jpg

 

EVA Air Airbus A330-302 B-16339.

7X7A5296_1600.thumb.jpg.ae26e516b6617e4772485ed94e057cf9.jpg

 

All Nippon Airways Airbus A320-271N JA211A.

7X7A5302_1600.thumb.jpg.8d6b9431bcc6d315e42bd08ff408ef22.jpg

 

Japan Airlines Airbus A350-941 JA01XJ.

7X7A5304_1600.thumb.jpg.694c0e03bea32ff0f9aeedf203e86483.jpg

 

China Airlines Airbus A330-302 B-18309.

7X7A5318_1600.thumb.jpg.ef59b28c766e5dfe5e3630b12a11ed88.jpg

 

Lufthansa Boeing 747-830 D-ABYL.

7X7A5322_1600.thumb.jpg.351f4db8ffc55e8aed56faf5482503fd.jpg7X7A5337_1600.thumb.jpg.9f8b03ceeb46d3ea45bc9e6eea31af65.jpg

 

Japan Airlines Airbus A350-941 JA13XJ.

7X7A5332_1600.thumb.jpg.1747d9284f7b8a343ed1b79f5daf521c.jpg

 

Skymark Airlines Boeing 737-86N(WL) JA73NX.

7X7A5346_1600.thumb.jpg.3d570b166602bc92e99669ff5a787e37.jpg

 

Tokyo Skytree ja JAL:n Boeing 787.

7X7A5379_1600.thumb.jpg.043132245de78bd4294a98977fc45a98.jpg

 

Asiana Airlines Airbus A330-323 HL7736.

7X7A5388_1600.thumb.jpg.3d2f8b6cdd7292cadebf8f07a1c71836.jpg

 

Skymark Airlines Boeing 737-8AL(WL) JA73AB "Pokemon" special.

7X7A5398_1600.thumb.jpg.02bb0b94f1166d20ae37f5cdc0172cb3.jpg

 

Korean Air Lines Airbus A330-322 HL7540.

7X7A5418_1600.thumb.jpg.6d2c6a6b70e27b9124e2bd46db590238.jpg

 

Japan Transocean Air Boeing 737-8Q3(WL) JA11RK.

7X7A5461_1600.thumb.jpg.b6de5727207eee7c02afc29bbe3a1535.jpg

 

British Airways Boeing 787-9 Dreamliner G-ZBKS.

7X7A5466_1600.thumb.jpg.7c65ffc8adf5eda0711f9bdb86f03d93.jpg

 

Japan Civil Aviation Bureau Cessna 525C CitationJet CJ4 JA012G.

7X7A5474_1600.thumb.jpg.464d48f5cbc9c3bb18cf4ba642c8f40d.jpg

 

Japan Airlines Airbus A350-941 JA03XJ.

7X7A5501_1600.thumb.jpg.a25352bccef666ac94f18a11934ffa78.jpg

 

Philippine Airlines Boeing 777-3F6ER RP-C7775.

7X7A5510_1600.thumb.jpg.fe3795867383ed26b8df29bf48cac7e1.jpg

 

Haikuja pohjolasta.

7X7A5532_1600.thumb.jpg.a67986b5359868d6fee32e879ab2d10f.jpg

 

Cathay Pacific Boeing 777-367ER B-KQD.

7X7A5537_1600.thumb.jpg.7ed5f5fb74e07ddecc030443ae3a30a4.jpg

 

Finnair Airbus A350-941 OH-LWN.

7X7A5554_1600.thumb.jpg.f3e9b3a1e0daded942077f8b8cbfdd4e.jpg

 

Tämän jälkeen taas kipin kapin kaupungille ja seuraavan yön majataloon. Nyt vuorossa oli japanilainen ketjuhotelli APA Hotel ja sen majoitusyksikkö Asakusabashi-Ekikita. Olen suosinut tätä hotelliketjua aiemmillakin Japanin matkoillani ja itse asiassa tässä kyseisessä hotellissa olin yöpynyt aiemminkin. Pidän Japanissa siitä, että yhden hengen huoneen hinta yölle on puolet kahden hengen huoneen hinnasta ja rahalla saa mukavasti vastinetta. Huoneet ovat pieniä, mutta kaikki tarpeellinen kylypyammetta myöten löytyy.

20230126_160739_1600.thumb.jpg.c34578f43860d87d650fb5e568560cb0.jpg20230126_160749_1600.thumb.jpg.ec7300ecd550267671d897ae96026307.jpg

 

Yksityiskohtana kiva pikku origami sängyn päädyssä.

20230126_160800_1400.thumb.jpg.e9e97f4688574457d34a12e9d01bbf43.jpg

 

Illalliseksi raakaa kalaa.

20230126_190942_1600.thumb.jpg.e4f6af300187bbf6467ad34a1ae98618.jpg

 

Hotellin aamiainen näytti tältä. Tarjolla oli kolme vaihtoehtoa, joista valintani osui tähän. Valitettavasti en muista mitä muuta vaihtoehdot olivat.

20230127_082116_1600.thumb.jpg.e6650ea2e362e04ae92121c916c3d386.jpg

 

Vähän lisää raakaa kalaa ennen kentälle siirtymistä.

20230127_131724_1600.thumb.jpg.e0722d8714b8fd2338d3c2c13e966738.jpg

 

Kolmas kuvauspäivä alkoi tällä. Starflyer Airbus A320-214(WL) JA25MC "Tiger & Bunny 2" special.

7X7A5586_1600.thumb.jpg.9a46d3026fbdb172dff8dff3bc240fd6.jpg

 

EVA Air Airbus A330-302 B1632 "Sanrio Characters Joyful Dream" special.

7X7A5601_1600.thumb.jpg.2bec559f38fd78343a0e224fbd1320e0.jpg

 

All Nippon Airways Boeing 787-9 Dreamliner JA872A Star Alliance maalauksessa.

7X7A5617_1600.thumb.jpg.f83401e1e723e3ead992f4b150e820d4.jpg

 

Hellenic Air Force Dassault Falcon 7X 273 oli päivän erikois harvinaisuus.

7X7A5671_1400.thumb.jpg.4c2636736b7eec8ff3bfd58358d68e7a.jpg

 

All Nippon Airways Airbus A320-271N JA219A.

7X7A5690_1600.thumb.jpg.1f94428981790d7659a33a3e2e3e82a4.jpg

 

Japan Airlines Boeing 737-846(WL) JA319J.

7X7A5698_1600.thumb.jpg.90723b1665a05fff375b219ddf6f83b7.jpg

 

Lufthansa Boeing 747-830 D-ABYR.

7X7A5787_1600.thumb.jpg.08d0dc0cbb79c34cbaa44666fb22b70e.jpg

 

American Airlines Boeing 787-8 Dreamliner N819AN.

7X7A5801_1600.thumb.jpg.63ebf6a448916978c3be8b4bc0d9e206.jpg

 

Fuji Business Jet Cessna 525A CitationJet CJ2+ JA359C.

7X7A5814_1400.thumb.jpg.1a290c4e0bb61b3e638a5eaa6cb5220b.jpg

 

Cathay Pacific Boeing 777-367ER B-KQP.

7X7A5840_1600.thumb.jpg.b142e455b379474da7f151bed33993c6.jpg

 

Japan Airlines Airbus A350-941 JA02XJ.

7X7A5883_1600.thumb.jpg.c542ef16f2f0d3a9ac1865b9c44468cb.jpg

 

All Nippon Airways Boeing 767-381ER JA616A "Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba" special.

7X7A5920_1600.thumb.jpg.38a1245f893b6128b27eb2516adc1cf9.jpg7X7A5934_1600.thumb.jpg.9c1cc6c34eee12617cfef3b80164bd96.jpg

 

All Nippon Airways Airbus A321-272N JA134A.

7X7A5944_1600.thumb.jpg.c67f10f48047bf82eb5bfbe816f6e5d8.jpg

 

Finnair Airbus A350-941 OH-LWI päätti kuvauspäivän ja viimeinenkin pala seurueesta saapui tällä kyydillä paikalle.

7X7A5947_1600.thumb.jpg.4b86130a4bef82aee4d901b02e9bcd1f.jpg

 

Illalliseksi yllättäen raakaa kalaa, sekä lisäksi edamame papuja ja friteerattuja mustekaloja.

20230128_180522_1600.thumb.jpg.f66043f0607f072c2867d7b612da2d36.jpg

 

Kolmen hengen huone tyyliin Hearton Hotel Higashi-Shinagawa.

20230129_103449_1600.thumb.jpg.623ea02cf7247ec9ba1e7d3be2a68050.jpg20230129_103453_1600.thumb.jpg.f5b66418ebbf829cb2f90a19180a30ce.jpg

 

Oikein maisemalla saatiin huone.

20230129_103430_1600.thumb.jpg.3b280daca12c766af7d8aee103449b8a.jpg

 

Aamiaisen tynkää tuossa samassa majatalossa.

20230129_092553_1600.thumb.jpg.02a983661b617b6dc197c920952b802e.jpg

 

Ja vielä kerran Hanedaan, mutta nyt sen kautta lennolle Okinawaan JAL:n kolmeviiskymppisellä. Tässä tunnelmia Japan Airlinesin Tokyon Handean kentän Domestic First Class loungesta.

20230129_124858_1600.thumb.jpg.4111ce0ca678e7ee1684f3bf899e1d80.jpg20230129_124920_1600.thumb.jpg.48b128583633285dde7bd7aba73c6fe8.jpg20230129_124932_1600.thumb.jpg.21a3ff8195ceaf76abb3019e70d845da.jpg

 

Kyytiä HND-OKA lennolle tarjoili kuvanottohetkellä alle vuoden ikäinen Japan Airlines Airbus A350-941 JA15XJ.

20230129_125730_1600.thumb.jpg.7137e41101d18eaa030395c21d2ae9ef.jpg

 

Koneen turistiluokka.

7X7A5961_1600.thumb.jpg.97b482c6be5cc6ff760866d9709572ef.jpg7X7A5962_1600.thumb.jpg.725b1d855f1df61b26b33d49f98e549a.jpg7X7A5963_1200.thumb.jpg.60eedc13779d0c016e711fd66fd40ae6.jpg

 

Rullailua lentoonlähtöä varten kahden tunnin lennolle.

20230129_134722_1600.thumb.jpg.363c9df65ea9e88b134bb7938186a877.jpg

 

Tarjoilu lennon aikana koostui kupillisesta juomaa. Olisinkohan ottanut teetä? (Nukuin suurimman osan lennosta, enkä muista enää mitä tuossa tulin juoneeksi.)

20230129_140729_1600.thumb.jpg.90da6c97e9cf1369622b9c12dd275a25.jpg

 

Tunnelmanpala jostain Japanin ilmatilasta.

20230129_160042_1200.thumb.jpg.07c00f7d8754056bd759c50db1200fb9.jpg

 

Laskuun Okinawalle Nahan kentälle kiitotielle 36L.

20230129_161951_1400.thumb.jpg.e80d74cbeff3fd3156b5098a8edb531e.jpg

 

Ei nyt varsinainen maakalja, mutta uusi saari kuitenkin!

20230129_185710_1200.thumb.jpg.116a4d07ec371ccb57f9022b59368c8d.jpg

 

Okinawalla on voimakas jenkkivaikutus ja siellä tykätään syödä pihviä. Mekin nautimme ensimmäisenä iltana illalliseksi pihviä.

20230129_190136_1600.thumb.jpg.b47a1f3694350f1577612dc138b60928.jpg

 

Ja jälki-illalliseksi hotellin ravintolassa huoneen hintaan sisältyvää nuudelikeittoa possulla.

20230129_204540_1600.thumb.jpg.81e8c9cb11c69a20801f573c96c1f25d.jpg

 

Seuraavina päivinä ohjelmassa oli kiertelyä Okinawalla vuokra-autolla. Kyytiä antoi 0.9 litraisella moottorilla varustettu Daihatsu Thor. Oikein asiallinen keksintö kolmen hengen kiireettömään saarikiertelyyn.

20230130_133543_1600.thumb.jpg.aaac6093d3817883e95d649d591e519b.jpg

 

Aluksi saaren pohjoisosaan ihmettelemään merimaisemia. Paikalliset eivät tykkää turisteista.

20230130_1338288000_1600.thumb.jpg.fd0dbc371e39a9343ecf7acf328473ae.jpg

 

Tämä lienee Papilio bianor, eli Chinese Peacock Swallowtail Butterfly, jolle en löytänyt suomenkielistä nimeä.

7X7A5968_1600.thumb.jpg.ccf909554d0f352eeae3448c279ee3cb.jpg

 

Maisemia Cape Hedosta.

7X7A5984-Pano_1600.thumb.jpg.e950e47055c41a09a611dd5dc5280af5.jpg20230130_135750_1200.thumb.jpg.177b5654e9b70334445acd7973c24549.jpg20230130_140242_1600.thumb.jpg.788c75d7c188373ef4180ca96c56f551.jpg20230130_140604_1600.thumb.jpg.cbc7dd4c61faa75b29581548fdb0da0f.jpg

 

Mutta näiden vuoksihan tänne lennettiin! Hanami 2023 saatiin meidän kohdaltamme käyntiin tammikuun lopulla Okinawalla.

20230130_154857_1600.thumb.jpg.f11b2bf0d25a0f6dcbfbde4ebf63bf74.jpg

 

Keväistä luontoa jossain Nagon linnan raunioiden liepeillä.

7X7A6004-Pano_1600.thumb.jpg.68cba7e9069f76d6e525b65406349db0.jpg20230130_162903_1600.thumb.jpg.3529a524bcf867b76cafd2f57d4847f0.jpg20230130_164758_1600.thumb.jpg.7778cbb1b31ae5338f0da3599712d5a3.jpg20230130_164619_1600.thumb.jpg.39382f1faf8e898702f1d78993d82599.jpg

 

Illaksi Nahaan ja kuskin iltakalja.

20230130_201542_1200.thumb.jpg.da353a8c9894e5778910d1c7cfdc5561.jpg

 

Sekä ei ehkä enää niin yllättäen raakaa kalaa ravintolasta..

20230130_202442_1600.thumb.jpg.6fce5bbf3e718ff77e5927ad34df6233.jpg20230130_204345_1600.thumb.jpg.8ac60639aa3dc0f4b4c1c5165f0e94a0.jpg

 

..ja jälkiruokanuudelia lopuksi hotellilta.

20230130_211930_1600.thumb.jpg.d297691e199748210902ad8405013cc6.jpg

 

Asuimme Nahassa Okinawa Hinode Resort & Hot Spring Hotellissa, jolle vahva suositus. Huoneen hintaan sisältyy kaikkea pikku jännää. Esimerkiksi ilmaista nuudelikeittoa joka ilta, jäätelöä ja ilmaista alkoholia. Ainakin olutta, sakea, viiniä ja jonkin sortin viskiä taisi olla tarjolla.

Aamiainen oli myös vaikuttava. Siellä oli tarjolla jos jotakin sorttia evästä.

20230131_092023_1600.thumb.jpg.01af9cc6b78b8812c3a3beeda5879e84.jpg20230131_092027_1600.thumb.jpg.0fe1c69b4de01703b2fa894a3f534cba.jpg

 

Possun korvia.

20230131_092032_1600.thumb.jpg.8e947fec9d2141ad809bf6584e4fb951.jpg20230131_092035_1600.thumb.jpg.239fe05dd5315bd07703353225e1c1a9.jpg20230131_092043_1600.thumb.jpg.f42b54520f7d5f682b251822f71b6396.jpg20230131_092046_1600.thumb.jpg.f4dd3a92a36ca877ee0b1fd0b52c6eba.jpg20230131_092051_1600.thumb.jpg.968493e9ada6ef4c3a112538974a6c88.jpg20230131_092057_1600.thumb.jpg.29896fac348063eabc63ee97d0f770b3.jpg20230131_092100_1600.thumb.jpg.8870b5426fa9e9ab75b01691e5dad05f.jpg20230131_092105_1600.thumb.jpg.122b3c896632cb9cc58a8b167c9e927e.jpg20230131_092109_1600.thumb.jpg.589293c8377156a2c7cc9f94140c0f58.jpg20230131_092118_1600.thumb.jpg.8e12365a365eff6f9ab2bfdd744694c5.jpg20230131_092114_1600.thumb.jpg.3ac544f3acc1ccd10a436dfa4888fafa.jpg

 

Seurueen nattofani söi joka aamu pakollisen nattoannoksen. Natto on hapatettuja soijapapuja, jotka tunnetaan myös nimeltä limapavut. Kuvottavan näköistä, mutta hyvin terveellistä. Ei ole kuitenkaan minun suun makuinen eväs tämä.

20230131_092327_1600.thumb.jpg.99cb29033585502a6183f2eac1f4b2a8.jpg

 

Hotellin allasaluetta.

20230131_095758_1600.thumb.jpg.15a5592281d3dcf564ee625016929317.jpg

 

Jossainpäin Okinawaa. Ai että mä niin tykkään tästä Japanin keväästä!

7X7A6024_1600.thumb.jpg.87c3e959198ba69db4e634ef1537f8d4.jpg7X7A6031_1600.thumb.jpg.2e09fc1e39e8715777a81ed1100ec792.jpg20230131_133128_1600.thumb.jpg.249a95b8f7dff5f974b812569478cdd7.jpg7X7A6041_1600.thumb.jpg.e33326afbcb18aa5d66d5cac0cfe66d8.jpg7X7A6046_1600.thumb.jpg.2dc93a44dea7da3bf2be00ef40fa9b41.jpg7X7A6065-Pano_1600.thumb.jpg.223160a406aacb7f68a6aa2bf3bcc422.jpg

 

Ja mikäs siellä on ollessa, kun hampurilaisannoksen ketsuppikin on aseteltu sydämmen muotoon.

20230131_160114_1600.thumb.jpg.9de091dbc66737519b5bfee40ce0f354.jpg

 

Kuskin iltajuoma. Paikallisen panimon tuotoksia.

20230131_222858_1200.thumb.jpg.5e8bec3fb8d59af32eca99e6c4186f3a.jpg

 

Naisten vaatteita ja asusteita myydään SM2 Keittiössä.

20230201_114231_1600.thumb.jpg.2deff6c8c427aa3fc770eaad7a46a840.jpg

 

Ja mahtui Okinawalle yksi rantapäiväkin. Harmillisesti seurueesta 2/3 oli jättänyt uima-asun kotiin ja allekirjoittanut oli yksi heistä.

20230201_133126_1600.thumb.jpg.0eb9dc5b6f8eb29d55194faa2343e7f8.jpg20230201_141105_1600.thumb.jpg.885d354509845e39610b947f88745051.jpg20230201_141340_1600.thumb.jpg.58ba378d7b9e6017ac1ae6b584bc8f55.jpg

 

Läheltä hotellia Nahassa heittolaukaus kaupunkimaisemasta.

20230201_163516_1600.thumb.jpg.88bb8143fc4bfe648715fb38b4beeae1.jpg

 

Verrattaen kapea talo.

20230201_163648_1200.thumb.jpg.012be968c2c067eaffc8e258e3cb9f98.jpg

 

Ja olihan se pakko käydä liukuhihnasushia syömässä.

20230201_194035_1600.thumb.jpg.7d18529a249844b110886d6950e2d3e0.jpg

 

Matkan yksi mieleenpainuva retki oli veneretki Nahan edustalle tarkkailemaan ryhävalaita, jotka hengailevat noilla vesillä tammi-maaliskuussa.

7X7A6095_1600.thumb.jpg.914742b8db683a34d69f5c62e6fa1585.jpg7X7A6154_1600.thumb.jpg.a7f89252041f3737f06981503d35432d.jpg

 

Vielä viimeisen illan illalliseksi jenkkityylisessä dinerissä keittoa ja pihviä.

20230202_165208_1600.thumb.jpg.d9c78784b4563ac97a3f98f76ce248ff.jpg20230202_170126_1600.thumb.jpg.3371b47c90320710c333d59c0f3a6290.jpg

 

Näkymä hotellin ikkunasta kaupunkiin.

20230203_093042_1600.thumb.jpg.9c8b4adcda6907ed5003ec271ca57e97.jpg

 

Kaverien kone lähti pari tuntia minun konetta aikaisemmin, niin erottuamme kentällä suuntasin kuvaamaan. Okinawallakin on hyvin vilkkaasti liikennettä ja kuvattavaa riitti. Tässä joitain otoksia.

Japan Airlines Airbus A350-941 JA01XJ.

7X7A6167_1600.thumb.jpg.95e6c89c7f4af1b27083f2d16e452599.jpg

 

EVA Air Airbus A330-203 B16311.

7X7A6179_1600.thumb.jpg.eccba4f75338ae4001bff9293ff22f09.jpg

 

Peach Airbus A320-251N JA204P.

7X7A6188_1600.thumb.jpg.7371bdca9a2544567144fac0f8d0245a.jpg

 

Japan Transocean Air Boeing 737-846(WL) JA350J. Tämä Transocean on JAL:n Okinawalainen tytäryhtiö.

7X7A6233_1600.thumb.jpg.95161cb1ad972dbb934d14ee63803f78.jpg

 

Japan Navy Lockheed (Kawasaki) P-3C Orion 5085.

7X7A6240_1600.thumb.jpg.09dd2891e4fbe44723c7e7a4ad715daf.jpg

 

All Nippon Airways Boeing 777-281 JA714A on harvinaisempi ei-ER tripla.

7X7A6251_1600.thumb.jpg.7b67478806ad55cb31838084d4286ba0.jpg

 

Japan Transocean Air Boeing 737-8Q3(WL) JA03RK.

7X7A6276_1600.thumb.jpg.d3fa7133072c4c2fef2a836c8aca76c0.jpg

 

EXCEL AIR SERVICE Airbus Helicopter H135 T3 JA35RQ.

7X7A6306_1600.thumb.jpg.09af9886859641bfb1e7f024f8c1c276.jpg

 

Jetstar Japan Airbus A320-232(WL) JA13JJ.

7X7A6324_1600.thumb.jpg.fa9e76760d9506faab102ca1f36fcf25.jpg

 

Ryukyu Air Commuter Bombardier DHC-8-402Q Dash 8 Combi JA83RC. Tämä on paikallinen regional liikennettä hoiteleva firma, joka ajaa lähiseudulle viiden Dashin laivastollaan.

7X7A6337_1600.thumb.jpg.4ec7e8681aaee2595a6fed02d5b3c09f.jpg

 

Pieni ilmavoimakatsaus.

Japan Airforce McDonnell Douglas (Mitsubishi) F-15J Eagle 42-8842.

7X7A6350_1400.thumb.jpg.f8a1a6b67af1b4d30bc3923bef67d3fc.jpg

 

Japan Airforce McDonnell Douglas (Mitsubishi) F-15J Eagle 22-8931.

7X7A6363_1400.thumb.jpg.8b4993ea73e1fa337fb200eb3413f130.jpg

 

Japan Airforce McDonnell Douglas (Mitsubishi) F-15J Eagle 22-8899.

7X7A6371_1600.thumb.jpg.9cdc45a476f3d6684c0527f25045e843.jpg

 

Kaukana lämpöväreilyn keskellä Cessnaa ja Twin Otteria.

7X7A6408_1400.thumb.jpg.a73b76b915e2d597ef6fe6c4ad0a64ee.jpg

 

Hong Kong Express Airbus A320-271N B-LCS.

7X7A6419_1600.thumb.jpg.1648cbbfe707c45bd57425255c625f33.jpg

 

Korean Air Lines Boeing 737-8 MAX HL8349. Reissun ainoa kennolle takertunut 737 MAX.

7X7A6428_1600.thumb.jpg.730b4ee886e13d2db744380962094f09.jpg

 

China Airlines Airbus A321-271NX B-18101 "Pikachu Jet CI" special.

7X7A6446_1600.thumb.jpg.3c8ae4198b758825c8a6706ddc7f1b83.jpg7X7A6481_1600.thumb.jpg.61d0ae48da5eb941542611be31ebb6c6.jpg

 

Japan Airlines Airbus A350-941 JA16XJ kohti Tokion Hanedaa reissukaverit kyydissä.

7X7A6450_1600.thumb.jpg.c518053e1d1cf05042b2a42c3ff3026c.jpg

 

Jetstar Japan Airbus A321-251NX JA27LR tuli hakemaan minut Tokion Naritaan.

7X7A6457_1600.thumb.jpg.8039130b93da025e4b39411a67ffedb0.jpg

 

Peach Airbus A320-214 JA828P "Taihei Dengyo" special.

7X7A6469_1600.thumb.jpg.4c1c246ee6ef739f855a2227b05ac112.jpg

 

STARLUX Airlines Airbus A321-252NX B-58202.

7X7A6488_1600.thumb.jpg.8303943d1c632162673e5117093469a5.jpg

 

Japan Transocean Air Boeing 737-8Q3(WL) JA06RK "Sakura Jimbei" special.

7X7A6501_1600.thumb.jpg.e753b4da9f40b5e264f55dfe2caf8dee.jpg

 

Sitten olikin aika siirtyä sisään terminaaliin ja portille odottelemaan lähtöä seuraavalle etapille.

20230203_122406_1600.thumb.jpg.f50f49d710e9caf10f6ab2b3ff789138.jpg20230203_122435_1600.thumb.jpg.e8675758c786cc4ec852932a477afe7b.jpg

 

Ja taas mennään!

7X7A6502_1600.thumb.jpg.78b870f76cc7b155caf7bda863b74afd.jpg

 

Minulle jäi harmittavasti kameran nokalle väärä linssi kiinni. Ajattelin ottaa 14mm laajakulmalla kuvia lentoonlähdöstä, mutta en yhtään tullut ajatelleeksi, että platalla voisi olla jotain kiinnostavaa. Rullasimme itsepuolustusvoimien hallien ohi, jossa oli kaikenlaista kalustoa parkissa. Tilanne tuli eteen liian nopeasti, enkä enää ehtinyt vaihtaa kakkulaa kameran nokalla parempaa, joten kuvasin sillä. Nämä ovat voimakkaasti kropattuja ja laadultaan siksi heikkoja. Mutta onpahan jotain muistikuvia.

Japan Navy Lockheed (Kawasaki) P-3C Orion 5091.

7X7A6505_1600.thumb.jpg.eae3c8f7a782ac46ad8a258559093ddd.jpg

 

Japan Airforce McDonnell Douglas (Mitsubishi) F-15J Eagle rivistöä.

7X7A6513_1600.thumb.jpg.3ed248519755726cb31663a4a65cbd41.jpg

 

Eikä ne maisemakuvatkaan sillä laajakulmalinssillä nyt sitten mitään niin ihmeellisiä olleet..

7X7A6521_1600.thumb.jpg.7a1553a30194b6e220e6757f263dfb37.jpg

 

Olin ostanut jostain syystä vähän paremman lipputyypin. (Olisikohan niin, että halvin lippu oli jo myyty loppuun, kun katsoin lentoja?) Yllätyksekseni lippuun sisältyi juoma ja "ruoka". Valintani oli tämän näköinen.

20230203_132343_1600.thumb.jpg.346d1a12c643f9356c629b79c0a9b8f8.jpg

 

Minulla on nykyään paha tapa nukkua lentomatkat, eikä tältäkään lennolta tullut yhtään kabiinikuvaa.

Tokyo Narita (NRT / RJAA).

7X7A6524_1600.thumb.jpg.cd698bb7bd8766c4de9375287cbf09a5.jpg

 

Yksi ANA:n kolmesta Airbus A380-841 koneesta. Lultavasti JA381A.

7X7A6526_1600.thumb.jpg.02a1c5ec82549b9b5fcc6f3c8e2179db.jpg

 

Tuolla pääsisi myöhemmin kotiin.

7X7A6528_1600.thumb.jpg.35c04c1f085a7e2ece2485fb86b604f8.jpg

 

Hawaiian Airlines Airbus A330-243 N388HA.

7X7A6538_1600.thumb.jpg.27c61945ebb6b013e875af0821038715.jpg

 

Tämä kaveri ei tykkää Naritan kentästä, eikä siitä että se alunperin siihen rakennettiin. Hänen isänsä, joka oli paikalla asunut maanviljelijä, protestoi asiaa ja isän poismenon jälkeen hän jatkaa asiaa, eikä aio antaa periksi. Tämän vuoksi Naritan toista kiitotietä ei voida rakentaa alkuperäisen suunnitelman mittaiseksi ja se rajoittaa Naritan potentionaalista kapasiteettia. Tuosta muutaman minuutin videosta asia selviää hyvin. Ukko ei ole suostunut lähtemään edes 1,5 miljoonan euron summalla!

https://youtu.be/JhYm1oXBN2Y?si=NlwVu-9P3CtbQMAv

7X7A6541_1600.thumb.jpg.1e02911a96eab56eefb9dd82fbadd8d0.jpg

 

Vielä yksi terassikierros ja muutama lentokonekuva.

Japan Airlines Boeing 767-346ER(WL) JA619J.

7X7A6543_1600.thumb.jpg.576838720ea3acb48ed31de7b469f0f4.jpg

 

Icelandair Boeing 757-23N TF-FIC "Abercrombie & Kent" maalauksessa.

7X7A6556_1600.thumb.jpg.b08d12b72e68320af17d175152d236e1.jpg

 

Japan Airlines Boeing 767-346ER JA602J.

7X7A6575_1600.thumb.jpg.2e655df58167e08055b984c68498a683.jpg

 

STARLUX Airlines Airbus A330-941 B-58303.

7X7A6580_1600.thumb.jpg.60934fbfaddc64a00857e97312fb5c2f.jpg

 

Spring Airlines Japan Boeing 737-8AL(WL) JA04GR.

7X7A6598_1600.thumb.jpg.8f4cf2c0b93b2eef65486d8f3c286c94.jpg

 

Harvoin näkee, että koneelle on annettu uusi aika ennen varsinaista lähtöaikaa! Itse asiassa en muista koskaan aikaisemmin nähneeni tällaista. Japanissa ollaan varsin tehokkaita. Hai!

20230203_162918_1600.thumb.jpg.e74119ce0e884b0a89b050626d7f8e20.jpg

 

Vielä piti saada raakaa kalaa, vaikka loungekin odottaisi turvan jälkeen.

20230203_164321_1600.thumb.jpg.13d16e143d4ba818c048b4d422b5186c.jpg

 

Japan Airlinesin ensimmäisen luokan odotustiloissa oli tarjolla kahta eri shampanjaa.

20230203_182937_1600.thumb.jpg.f7db02b42e966768255cbdf0e7ec21c2.jpg20230203_182942_1600.thumb.jpg.9ffbe04504782321d0014cf3cf07823a.jpg

 

Pakollinen suihku- ja virkistäytymiskierros.

20230203_191643_1600.thumb.jpg.bb8cb34b03b902633dc53ae7437c72d0.jpg20230203_191721_1600.thumb.jpg.fdb691fbb8d0237256e265cef214eefa.jpg

 

Hieman lisää kalaa shampanjan kaveriksi.

20230203_200120_1600.thumb.jpg.e5f3c15670246b4cc8153dd37ac36259.jpg

 

Seuraavaksi curryä ja riisiä.

20230203_200244_1600.thumb.jpg.61b33f2b28b369bfa12980f63e037291.jpg

 

Asiakkaita loungessa oli minun lisäkseni kolme. Henkilökuntaa oli ainakin nämä neljä tyyppiä. Sanoisin, että palvelussa ei ollut moittimista.

20230203_200247_1600.jpg.3a1e8e91a2e70af855b1bc3b2a507079.jpg

 

Muutama yleiskuva loungesta.

20230203_202402_1600.thumb.jpg.25c0adb18330969268ed39917d6eba07.jpg20230203_202434_1600.thumb.jpg.5f1ff3930c1543f9b9a2d2be575bfd3c.jpg20230203_202441_1600.thumb.jpg.ce0ecf1ad44a3f8efe5da9d69a6f5e54.jpg

 

Olutautomaatti lämmittää aina mieltä.

20230203_202537_1600.thumb.jpg.4df060cef6c0e9b668c1a77790d9e8d8.jpg

 

Seuraavaksi katkarapumunakas.

20230203_205600_1600.thumb.jpg.93c211fce6718d79d74f29781db8c3af.jpg

 

Ja edelleen juustoinen pastaruukku sekä salaatti.

20230203_210114_1600.thumb.jpg.d50aed5fa26b3cfdc6475f1f1ba782a4.jpg

 

Hierontaakin olisi saanut halutessaa tuolilta.

20230203_212924_1600.thumb.jpg.3eae969342b3434d0423dc493ac31adb.jpg

 

Kävin vielä kääntymässä business luokan loungen puolella. Juomana tarjoiltiin Fête d'Or Blanc de Blancs Brut kuohuviiniä.

20230203_213233_1600.thumb.jpg.39a8bec49490782666658c7d46b47d46.jpg

 

Ja sitten olikin aika siirtyä koneeseen ja paikalle 1A odottelmaan koneen lähtöä pohjoisnavan suuntaan.

20230203_223509_1600.thumb.jpg.58b4a13e504588282f46107b7e1d400b.jpg20230203_223825_1600.thumb.jpg.6e4e95b0bf8d7032998516065869ac8d.jpg

 

Pääruoaksi tilasin kalaa.

20230203_235504_1600.thumb.jpg.c7efc69fce2740079fa9cb770407e7ec.jpg

 

Jälkkäriksi juustoja.

20230204_001431_1600.thumb.jpg.42a328c3df8394d4183bf719b81896a5.jpg

 

Nukuin suurimman osan lentoajasta, mutta sattumalta heräsin aikalailla pohjoisnavan paikkeilla. Tässä maisemaa yöllä.

7X7A6616_1600.thumb.jpg.b36e23596230244d9e9f8cd8bb2f2c2d.jpg

 

Aamiaiseksi valitsin Eggs Benedicts vaihtoehdon.

20230204_093750_1600.thumb.jpg.fb709f9b1fe9aea95258cb5f91730d37.jpg

 

Kirjoittivat oikein diplominkin!

20230204_101517_1600.jpg.63572f89c771decaf118bf5fa928679a.jpg

 

Ja aamuyöllä laskuun Helsinki-Vantaalle kiitotielle 22 vasen. Edit, höpöhöpö. Tämähän on rullaustiestä päätellen selvästi kiitotie 04 vasen.

20230204_111838_1600.thumb.jpg.847a74eb9eb171460795e055c3c81e16.jpg

 

 

Siinäpä sitä oli tämä pahasti myöhässä kirjoitettu reissun tarina. Pari juttua on takataskussa ja koitan saada ne asap julkaistua, sillä uudet reissut painavat samalla päälle. Kiitos jos jaksoit taas lukea koko stoorin.

Muokattu: , käyttäjä: Pauli Hankonen
korjaillaan pikkuhiljaa typoja
12 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoa taas lukea tarinoita matkoiltasi. Kun kuvatkin ovat mielenkiintoisia, saat täyden kympin ja virtuaalisen papukaijamerkin:). Huomaan, että pidät sushista, se on myös omia lempiruokiani..

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos Pauli taas kerran mahtavasta raportista! Mieleen jäi miksi Hellenic Airforce oli Japanissa ja mikä tuo SM2 keittiö on 😁

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos kommenteista ja tykkäyksistä. Antavat virtaa tehdä näitä jatkossakin. Pari juttua on työn alla ja seuraava reissukin jo pikkuhiljaa painaa päälle.

3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään