Pauli Hankonen

Murun kanssa MRUlle juhlimaan pyöreitä (Mauritiukselle British Airwaysin kyydillä)

4 viestiä aiheessa

Tämän vuoden kesäreissu vei Suomen kesästä kauas eteläiselle pallonpuoliskolle keskelle sydäntalvea. Onneksi talvi ei Mauritiuksella ole kovin kylmä, vaan paratiisissa on aina hyvä. Vaikka heinäkuu on kylmin kuukausi siellä, niin päivälämpötilat pyörivät 25 plusasteen molemmin puolin ja yölläkin saa nautiskella lähes 20 asteen lämpötiloista. Huonolla tuurilla siellä voi olla kyllä viileitä päivä, mutta meille ei sellaisia osunut. Heinäkuu on myös tuulisin kuukausi, mutta kohtuullisen kuiva sateiden osuessa enemmän joulukuun ja maaliskuun välisella ajanjaksolle.

Mauritius valikoitui matkakohteeksi, sillä sinne piti päästä juhlimaan pyöreitä. Minulla tulisi täyteen 120 maata ja naisystävälläni pyöreitä vuosia. Hän alkoi kevättalvella puhumaan, että pyöreitä olisi kiva juhlia matkoilla ja niinpä asiaa lähdettiin pyörittelemään. Muutaman kerran karttapalloa pyöriteltyä vaihtoehdoiksi jäivät Kreikka, joka on hänen suuri ikisuosikki, risteily välimerellä, Seychellit tai Mauritius. Hän kertoi minulle haaveilleensa Mauritiuksesta jo parikymmentä vuotta ja kun kerran saisin itsekin siitä uuden maan, niin mikäs siinä. Lennot varaukseen ja matkaa odottelemaan!

Kesällä reittejä euroopasta saarelle suhteellisen järkevästi oli kolme. Lontoo, Pariisi ja Frankfurt tarjoilivat suoria yhteyksiä. Kahdesta ensimmäisestä oli useita vuoroja ja Frankista muistakseni yksi viikottainen Condorin vuoro. Turkish möi lippua Istanbulin kautta ja lisäksi Dubain kautta olisi päässyt, mutta sinne päästäkseen olisi pitänyt tehdä yksi ylimääräinen vaihto europassa suorien yhteyksien puuttuessa Suomesta hiekkalaatikolle kesäisin. Kun matkakumppanina oli tällä kertaa henkilö, joka ei innostunut sellaisesta minun mielestä asiallisesta neljän - viiden koneenvaihdon lennosta, päädyin tarkastelemaan lähinnä Pariisin ja Lontoon tarjontaa. British Airways sahaa Gatwickistä suoraan sinne ja siitä saa Finnair pisteitä, niin valintani osui lopulta Speedbirdiin. Kaiken lisäksi heidän tikettinsä oli reilusti alle tonnin hinnaltaan hyvin kilpailukykyinen. Hieman halvemmalla olisi päässyt ehkä Turkkilaisen kyydillä, mutta kun havayollari ei maistu. Lontooseen otin lennot pisteillä mennen tullen kotimaiselta, niin siinä tuli mukavasti säästöä reissukuluihin. Kaupan päälle tulisi turistikierros Lontoossa, sillä molempiin suuntiin saapuminen Lontooseen olisi aamukoneella ja jatko iltakoneella. Välissä kentän vaihto LHR -> LGW ja toisinpäin. Siinä olisi mukavasti aikaa molempiin suuntiin käydä katsomassa onko Lontoon keskusta vielä paikallaan.

Mauritiusta pidetään kalliina kohteena ja sieltä löytyy majoitusta, jossa rahoistaan pääsee helposti eroon. Mutta heinäkuussa siellä on (tai ainakin tänä vuonna oli) ostajan markkinat. Saarella on matalasesonki tuolloin ja sieltä saa todella hyvää hinta/laatusuhdetta kiinni. Meidän valintamme oli saaren luoteisnurkassa sijaitseva Grand Baien alue ja sieltä saimme reilusti alle satasella yö junior suiten kivassa melkolailla rannalla sijaitsevassa hotellissa.

Lennot hoituivat seuraavilla laitteilla:

HEL-LHR Finnair Airbus A350-941 OH-LWI
LGW-MRU British Airways Boeing 777-236ER G-YMMA
MRU-LGW British Airways Boeing 777-236ER G-YMMC
LHR-HEL Finnair Airbus A320-214 OH-LXD

Kartasta tuli tämän näköinen.

6503823c77dc3_Screenshot2023-09-10221649.png.10a4f138b0a9fde535f11692b0f80cb3.png

 

Aamiainen on pävän tärkein ateria ja tältä se näytti Finnairin business loungessa non-schengen puolella. Harmittavasti Platinum Wing ei ole auki vielä noin aikaisin aamulla, niin ei päästy sinne aamiaisellle.

20230706_063546_1400.thumb.jpg.d9ca35672c9337c98c1a45fb49f2f34c.jpg

 

Finnair Airbus A350-941 OH-LWI odottelee aamun matkustajia Lontooseen lennolle AY1331.

20230706_073508_1400.thumb.jpg.6d1c0db5e6b449100a62412730f78255.jpg

 

Oma istuinpaikka löytyi liiketoimintaluokasta.

20230706_074145_800.jpg.26f707b3b54e0cf5954cf3fa8f7c8238.jpg

 

Päivän toiseksi tärkein ateria on kakkosaamiainen.

20230706_084220_1600.thumb.jpg.8d75b488636df438555ae9cca1d9e1ff.jpg

 

Ja tietysti vähän kuplivaa.

20230706_084234_800.jpg.6a73c4344bb2a153e49818d6ac6698bf.jpg

 

Tunnelmaa lennolta.

20230706_101747_1600.thumb.jpg.89f50ec4ce94d85de230a7a18078a23f.jpg

 

Tuonne uuteen busines tuoliin hukkuu aika mukavasti.

20230706_101812_1600.thumb.jpg.d0d33fcb90e59ac6870a05993101060c.jpg

 

Laskuun Heathrowlle kiitotielle 27 oikea.

20230706_105433_1600.thumb.jpg.78f1978066d540b1a704fa62c775ad4e.jpg

 

Ja kaupungille katsomaan nähtävyyksiä.

20230706_110159_1600.thumb.jpg.7422308362ff5d5de389b99cb40f30b3.jpg20230706_110300_1024.jpg.b60c476b454ed7c58b867e8c105de021.jpg20230706_121631_1600.thumb.jpg.ed109738d82198782235b81b177d5e81.jpg

 

"We shall fight on the beaches"

20230706_112804_1024.jpg.1608b42741b840bc5eee5a2a3c09cf48.jpg

 

Ja lopulta Gatwickin British Airwaysin First Class loungeen nauttimaan shampanjaa ja hiukopalaa.

20230706_154352_1024.jpg.ff8de8165704e755cfb9b37b0e1bedc4.jpg

 

Tämä. En pidä suuremmin viskistä, mutta BA tarjoilee ykkösessä Jussi kävelijän sinistä etikettiä. Pitäähän sitä aina vähän maistaa, kun "ilmaiseksi" saa.

20230706_154951_1024.jpg.84a8edff48593e241715870bb986d0b9.jpg

 

Joitain muitakin maltaisia väkijuomia on tarjolla. Näistä en ymmärrä mitään.

20230706_155000_1024.jpg.3e0db51cf5fa03166f7d0514305114a4.jpg

 

Intialaista ruokaa ja juustolautanen. Tuolla on aika mukava tilaussysteemi. QR-koodista löytää menun ja pöydät on numeroitu. Puhelimella voi tilata suoraan pöytään annokset, joita haluaa.

20230706_155104_1200.thumb.jpg.1a7ce117629befb9702a36e0a1396849.jpg

 

Signature olut British Airwaysille.

20230706_155559_1024.jpg.49c17767ebe320bfb9e765b2032e4de5.jpg

 

British Airways Boeing 777-236ER G-YMMA odottelemassa Mauritiuksen matkaajia.

20230706_183247_1400.thumb.jpg.41f69718f120caeeffa352fae00b8b77.jpg

 

Onnistuimme ryysäämään ensimmäisten joukossa koneeseen statuksen turvin ja muiden kulkiessa businekseen, me marssimme kohti koneen takaosaa ja kolmanneksi viimeistä riviä. Tässä Premium Economya British Airwaysin malliin, mutta tällä lennolla emme istuneet siellä, vaan..

20230706_184515_1600.thumb.jpg.950bafc31b15ce51e6332ec382850100.jpg

 

..aivan takana turistissa.

20230706_184702_1600.thumb.jpg.ae62fc03e093a78966d0ff03b9ac7ed7.jpg

 

BA:n Gatwickin triplojen sisustuksessa kolme viimeistä riviä ovat ikkunapuolilla kahden istuttavia kolmen sijasta kabiinin kapenemisen vuoksi. Täältä olin varannut meille paikat varmistaakseni, ettei viereemme tule ketään istumaan.

20230706_184607_1024.jpg.2255ec0d4ac07e661bdc48df8b1a20e5.jpg

 

Tarjoilu aloitettiin baarilla ja pikkupurtavalla. Nyt en muista olisko ollut tarjolla limppariakin vahvempaa märkää, mutta valintani oli Diet Cola, jota ei Suomesta saa.

20230706_212816_1400.thumb.jpg.831642ea78eb4d749908554444ce930b.jpg

 

Illallinen BA:n turistiluokan tapaan.

20230706_222440_1400.thumb.jpg.2617dd8357951ac62fb51460c55a4a14.jpg

 

Ja saman yhtiön saman matkustusluokan aamiainen.

20230707_072411_1400.thumb.jpg.d5971a963559bf97e77288698543f954.jpg

 

Intian valtameri kimmelsi ikkunassa samalla kun söi aamiaista.

20230707_080111_1600.thumb.jpg.187e9e5206535b6412164d29f8b659de.jpg

 

Kauas on taas hyvin pitkä matka.

20230707_082411_1600.thumb.jpg.e4dc3fa90c11e06e3bf976c869b5df71.jpg

 

Mutta lopulta meren keskeltä lötyyy saari.

20230707_082449_1600.thumb.jpg.f4268f1ea23fd16417dffa59167ff8da.jpg20230707_083011_1600.thumb.jpg.94d85eabbebc28aec4edc101fe46d4b4.jpg

 

 

Pari ilma-alusta Sir Seewoosagur Ramgoolam International Airportilta (MRU / FIMP).

Mauritius Helicopter  Bell 206B JetRanger III 3B-NZF.

7X7A7289_1600.thumb.jpg.929ed5c00b13065c1f5e02992d9f47bf.jpg

 

Air Mauritius Airbus A350-941 3B-NBQ.

7X7A7299_1600.thumb.jpg.bbe80b9efe1a0447f62af8c50f7c8617.jpg

 

G-YMMA jäi huilaamaan pitkän lennon jälkeen ja odottelemaan paluulentoa Lontooseen. British Airwaysilla on Mauritiuksella pitkää kääntö. Kone saapuu aamupäivällä 10.20 ja paluulento lähtee vasta illalla 21.25.

20230707_085157_1600.thumb.jpg.8844fa546f2e0ee77e3464a19b798934.jpg

 

Lentoasemalla oli hotelllita tilaamamme kyyti vastassa ja kohta olimmekin muuttaneet loma-asuntoomme sisään.

20230707_142417_1600.thumb.jpg.7b86344e19b2f19312479831353dc737.jpg

 

Pieni keittiön tapainen on aina jees, niin voi säveltää omia pieniä hiukopaloja halutessaan.

20230707_142422_1600.thumb.jpg.026cb51dfd00dd9a308b1fd187dffc82.jpg

 

Mukava suuri sänky.

20230707_142432_1600.thumb.jpg.deb5d502a920dd44a4ff24748e7ce3f5.jpg

 

Ja kylppäri ammeella sekä suihkulla.

20230707_142440_1600.thumb.jpg.67c41d6f4d56fa2e9c1724e5818aec8f.jpg

 

Mauritiuksen virallinen kieli on englanti, mutta kaikkialla puhutaan ranskaa. Virallinen tiedottaminen supermarketin ovella hoidetaan englanniksi ja aukioloajat kerrotaan ranskaksi.

20230707_163812_1024.jpg.e6de1a7d55b98450ea0c9fb68131414e.jpg

 

Tähän väliin illallinen. Alkuun kreolilautasen nimellä kulkenut alkupalalajitelma ja pääruoaksi katkarapucurrya. Mauritiuksen keittiö on meriherkkuja pullollaan ja maustaminen on intialaistyylistä. Mutta löytyy sieltä keittiöstä vähän afrikkaa ja pientä ranskalaistakin twistiä.

20230707_175736_1600.thumb.jpg.782810d6735104f22e28c4f7112a1a43.jpg20230707_181051_1024.jpg.8f17ab37539775b73abe8881817e8ab3.jpg

 

Saarella kasvatetaan sokeria ja mausteita. Sokerista saadaan mainiota paikallista rommia, jota tässä vähän yömyssyksi vaniljalla maustettuna versiona.

20230707_195917_1024.jpg.eb8a220e27aebafac753d52c505e25ea.jpg

 

Hotellin katolla sijaitsi allasalue lepotuoleineen.

20230708_170329_1600.thumb.jpg.761f1a23ee80471771bf59a03c452bf9.jpg20230708_170651_1600.thumb.jpg.b6084de5063bc28176b73bf07337a3e9.jpg

 

Väliin täydellinen Pina Colada.

20230708_153417_1600.jpg.c0524abe043d4a434f6ee4d10be99980.jpg

 

Kookospähkinästä janon sammutus.

20230709_142749_1024.jpg.61ef1199fe28f34090a7eba38087c59b.jpg

 

Lähiranta auringonlaskun aikaan. Silmiinpistävää oli, ettei niillä muutamilla rannoilla jossa vierailimme ollut yhtään aurinkotuoleja ja ainakin minun mielestäni se on vain hyvä asia.

20230708_173025_1600.thumb.jpg.73f9988d48d110b57ee79bc2b8538b85.jpg

 

Laitetaan tähän väliin yksi illallinen. Alkuun satay vartaita ja pääruoaksi tällä kertaa nautaa ja kanaa.

20230709_192055_1600.thumb.jpg.803a28cd4cd6fd319bf722a7246ed6d5.jpg20230709_193135_1600.thumb.jpg.0af1bc2c6baed7bb5f89401a45863813.jpg

 

Jälkkäriksi talon itse tekemää vanilijarommilikööriä.

20230709_201918_1600.thumb.jpg.c25c9192904c1c981c9fbdd1ce634fe9.jpg

 

Seuraavaksi vähän pääkaupungin Port Louisin meininkiä. Tai ainakin kauppahallista muutama kuva.

7X7A7302_1200.thumb.jpg.db687831f45b23d95ac0b745cdb21d91.jpg7X7A7305_1600.thumb.jpg.a4e471f5ccfbf013aaf4d6d0a9e5e27f.jpg7X7A7308_1200.thumb.jpg.dcf4a467465bfd101a8d85f1018f18c1.jpg

 

Katunäkymää.

20230710_125352_1600.thumb.jpg.9cab668b8ebf33cfa0365720a68cdbba.jpg

 

Rannalle on rakennettu oikein viihtyisä rantapromenadi, joka päättyy kauppakeskukseen.

20230710_132043_1600.thumb.jpg.3ea0e545bf061dcf87e2e51b37b6e805.jpg

 

Lounaaksi crepejä ja todella herkullista vihreää tulista salsaa.

20230710_134230_1600.thumb.jpg.bc2541fb44e2a3c7fb5d80686d4977a4.jpg

 

Sateenvarjoaukio Port Louisin rantakadun varrella.

7X7A7343_1600.thumb.jpg.d2b1ee6152a9d26f9e80ea0c1d2bdcad.jpg

 

Tummempi matala rakennus kuvan oikealla puolella on pääministerin virkahuoneisto. Vaalea talo vasemmalla on Valtioneuvoston kanslia.

20230710_151328_1600.thumb.jpg.a1e0b0512d7e20a5cae86630f6e5b1dc.jpg

 

Palanen katuvilinää.

20230710_151759_1600.thumb.jpg.0a5c448161b0ea1a5813260c573dabe3.jpg

 

Port Louisista löytyy myös China Town.

20230710_152244_1600.thumb.jpg.df162d403b898ea730bbf0d257dd95f1.jpg

 

Ja tällaisilla intialaisvalmisteisilla Ashok Leyland paikallisbusseilla matka taittuu ympäri saarta.

20230710_153419_1600.thumb.jpg.c21f65cf1b3e540fca5b06d098bec09b.jpg

 

Pakollinen auringonlaskukuva.

7X7A7351_1600.thumb.jpg.a6b34268ce11478807ca50e2c4565c56.jpg

 

Seuraavana päivänä juhlittiin murun synttäreitä kakkukahveilla.

2023_142701_1600.thumb.jpg.e41a8aac50d0b7c696d1a25e2ea1060f.jpg

 

Illallisella jatkettiin juhlintaa shampanjalla, parsalla sekä meriherkuilla.

2023_193654_1600.thumb.jpg.a481c96795ec6557fe2ba12618c79c37.jpg2023_195200_1600.thumb.jpg.c3bdab967c7578c8057b2fcff1e1a489.jpg2023_195339_1600.thumb.jpg.4c3c21e18dd00221c3efafb49747ba24.jpg

 

 

Vaikka matkan pääasiallinen toimintasuunnitelma oli tällä kertaa laiskottelu, niin pitihän se nyt yksi päivä uhrata saaren kiertämiseen. Vuokrasimme auton ja kuljettajan, joka toimi samalla oppaana ja lähdimme matkaan.

Ensimmäisenä pysähdyttiin saaren keskellä olevalle nukkuvalle tulivuoren kraaterille, joka on saaren sydän. Jostain syystä oma mielenkiinto kohdistui enemmän hienoon japanilaisten rakentamaan saaren ainoaan säätutkaan.

202312151_1600.thumb.jpg.789b24de98f8f8278cd5b03febd50be2.jpg

 

Joku Elämänlankoihin kuuluva Päivänsini.

7X7A7388_1600.thumb.jpg.75080b73f6945b5d484185a87398e2f8.jpg

 

Ai niin, se kraateri. Trou Aux Cerfs Volcano on nukkuva tulivuori, joka syntyi tulivuoren toimiessa 2 miljoonaa vuotta sitten. Suattaapi asjantuntijoijen mukkaan aktivoitua seuraavan tuhannen vuoden aikana.

2023_113016_1600.thumb.jpg.c04d1c2f1a221045a98474f99c66f8c0.jpg

 

Pihamaina (Acridotheres tristis).

7X7A7407_1600.thumb.jpg.830803631c573b58c2997a4b66b7d360.jpg

 

Tämä taas on masto, jossa on matkapuhelimien tukiasema. Näitä näkee saarella siellä täällä. Hauska tapa maisemoida tylsät tolpat, tehdä niistä keinotekoisia palmuja.

7X7A7409_1600.thumb.jpg.6f4d7777ce6e5a7df506a8e8a5029fcd.jpg

 

Vehreyttä ja vihreyttä.

202114723_1600.thumb.jpg.a9128277f24b7e068e337f04fcc6ce4b.jpg

 

Pari jättiläiskokoista hindulaisten patsasta Grand Bassinissa. Patsaat nousevat 33 metrin korkeuteen ja ovat kuulemma yhdet maailman suurimmista hindu jumalia esittävistä patsaista. Mauritiuksella on kolmea pääuskontoa ja nämä ovat suurimmasta porukasta pienimpään hindut, kristityt sekä muslimit. Ainakin kuskioppaan mukaan kaikki elävät sulassa sovussa, eikä uskontojen vuoksi riidellä.

7X7A7413_1600.thumb.jpg.88f62b9ba6544f44feee8b8eaff6a887.jpg

 

Pari makaki apinaa. Laji ei ole Mauritiuksen alkuperäisiä lajeja, vaan on tullut saarelle luultavasti Hollantilaisten mukana joskus 1600-luvulla. Mauritiuksella elää makakeja sekä villinä, että vangittuina. Vangittuja eläimiä viedän saarelta tutkimustarkoituksiin ja Mauritius on yksi maailman suurimmista apinoiden viejistä. Löysin internetsian syövereistä tietoa, että vuosittain saarelta viedään noin 10 000 apinaa ensisijaisesti Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Makakit ovat läheistä sukua ihmisille ja niillä tehdyt kokeelliset kokeet ovat saaneet tutkijat ymmärtämään useiden uusien lääkeiden ja rokotteiden tehoa. Makakit ovat kaupallisen hyödyn lisäksi myös haitallinen vieraslaji saarella. Ne syövät lintujen pesistä munia ja poikasia, sekä tuhoavat herkkiä kasveja. Makakeille maistuvat myös metsien hedelmät, jotka sitten ovat pois saaren alkuperäislajiston hedelmiä ravintona käyttäviltä lajeilta.

7X7A7420_1600.thumb.jpg.f3b3c7681a2ee2f2d4749fd21c6f07e0.jpg

 

Vesiputous jossain saaren syövereissä.

7X7A7427_1200.thumb.jpg.68354798a6de7ecefc4e2303b5aa6421.jpg

 

Ja toinenkin.

21_124946_1200.thumb.jpg.2d67c9533fa92b7b7f4992f5ea984b8b.jpg

 

Tämä lienee Korallilumimarja (Symphoricarpos orbiculatus).

7X7A7448_1600.thumb.jpg.cfce04fdbb8548bb0c3394224c75056f.jpg

 

Maisemaa saaren länsirannikolla.

7X7A7460_1600.thumb.jpg.4ab0a6281c0081552d06fbb174dc0761.jpg

 

Lounaaksi keittoa ja kanaa.

2022_141358_1600.thumb.jpg.7793d9b37f1acd9c701188998bba3d67.jpg

 

Päivän kolmas vesiputous (Chamarel Waterfall).

20232_145043_1200.thumb.jpg.440a0502ab5a931a55129553ce451f1c.jpg

 

Chamarel Seven Colored Earth on pienehkö alue, jossa seitsemän eriväristä hiekkaa asettuu eri kerroksiin ja paikan dyynit saavat raidallisen värityksen. Pakka sekoittuu aina uudestaan sateessa. Tämä on yksi Mauritiuksen hehkutetuimmista nähtävyyksistä, mutta vaikkakin mielenkiintoinen luonnonilmiö, niin ehkä hieman ylimainostettu.

7X7A7475_1600.thumb.jpg.b41be3c0c0890e86edd3b1ea6a86f008.jpg

 

Mauritiuksen omat jättiläiskilpikonnat ovat kuolleet sukupuuttoon, mutta saarelle on tuotu Seychelleiltä Aldabranjättiläiskilpikonnia. Nämä jättiläiset kasvavat jopa yli 300 kiloa painaviksi otuksiksi.

7X7A7487_1600.thumb.jpg.9fc2a24e5e8c2d7ef3341702db0aa6fd.jpg

 

Seuraavana päivän löysäiltiin rannalla. Joku oli rakentanut hiekasta veistoksen tapaisen.

202303_111815_1600.thumb.jpg.23510777f995a45e0ad784902aab4642.jpg

 

Kylmää kahvia kuumana päivänä.

20230_112154_1024.jpg.e5389899f33b6f091dab7b4babd216a8.jpg

 

Seeprakyyhky (Geopelia striata).

2023063025_1600.thumb.jpg.6a5548fe2512eda7e9206fc02811544e.jpg

 

Viimeisen illan ateriksi valikoitui lähes sama setti, kuin ensimmäisenä iltana. Kreolikori alkuun ja pääruokana katkarapuja.

2023195737_1600.thumb.jpg.5a0f60c76c4087da7628e7fdaf4ea3fb.jpg2023_203627_1600.thumb.jpg.8986040c5414725b55a08fb5fff65b11.jpg

 

Vielä illan lentoa odotellessa pari maisemaa.

20230714_110855_1600.thumb.jpg.408600e0a33052104b4ab6ab1e9f6e8a.jpg20230714_111713_1600.thumb.jpg.17b6618bc6a5f00138f85de27dff7c22.jpg

 

Loman viimeiset Pina Coladat.

20230714_130103_1024.jpg.9c7f209be886df82198d65078f3789e1.jpg

 

Sinne jäi ranta ja yksi monista koetuista paratiiseista.

20230714_135026_1600.thumb.jpg.a87594b01aa2965dfa2335e817299d56.jpg

 

Aina on aikaa kokeilla katukeittön kanaa.

20230714_135613_1600.thumb.jpg.77652b546c913f6b18cf2c7e00c2cea2.jpg

 

Tuliaisia. Toiset tuovat muistoesineitä, kun taas toiset tuovat mausteita, teetä, viinaa ja edullisen USB-piuhan.

20230714_141646_1600.thumb.jpg.bdf05656cb68db458a40043961bd8b7b.jpg

 

Automatkan jälkeen kentällä oli aikaa tutustua loungeen.

20230714_195156_1600.thumb.jpg.5c05769033a29786dbef5b6a9b638ce7.jpg20230714_195204_1600.thumb.jpg.328425bf3bf2ccdde6317afd24b07e31.jpg20230714_195209_1600.thumb.jpg.ec79cc4e7da98842d13c21e99d07dd13.jpg20230714_195222_1600.thumb.jpg.7443403becf02f1ff3a08ee00a6cfebd.jpg

 

Hetken lounkeilun jälkeen istuimmekin jo koneessa Air Mauritiuksen vieressä.

20230714_205423_1600.thumb.jpg.bff3a1ef672e49695a3cd1c93db5f9ad.jpg

 

Kyytiä eurooppaan tarjosi British Airways Boeing 777-236ER G-YMMC. Olin varannut meille myös paluulennolle paikat kolmanneksi viimeiselle riville turistiin, mutta British Airways päätti upgreidata meidät Premium Economyyn. Oikein mukava yllätys, kiitos siitä heille. Olen ennenkin saanut upgraden BA:n long hauleilla premium econ puolelle pyytämättä ja yllättäen, luultavasti oneworld emerald statuksen voimalla.

20230714_211450_1600.thumb.jpg.fd3bde4967bfb593d16904067f169a9a.jpg

 

Epäskarppi nousukuva.

20230714_212702_1200.jpg.9f0ede0d4143b3723736f04d640eba90.jpg

 

Tarjoilu alkoi kuohuviinillä. Pahoittelivat, ettei heillä ole kuin muovikuppeja premium econ puolella. No ei se ennenkään ole menoa haitannut, eikä haitannut nytkään.

20230714_220921_1024.jpg.68d22ed555239c8524f1b94d591da0cf.jpg

 

Illallinen British Airwaysin Premium Economyn tapaan.

20230714_225829_1600.thumb.jpg.5de51f27249069b2cfef235fc1b3fd64.jpg

 

Epäskarppi auringonnousu.

20230715_071732_1600.thumb.jpg.8515855d8089944390fb896c92f8abc5.jpg

 

Jonka koitettua tarjoiltiin aamiaista.

20230715_071657_1600.thumb.jpg.ed0763772e280fdee7cc54ea0e402aa5.jpg

 

Muutama mutka ennen laskua Gatwickiin.

7X7A7498_1600.thumb.jpg.af71a9707c6667d7d884b76b03cc2a71.jpg

 

Oikelta lentopaikalta näyttää.

7X7A7501_1600.thumb.jpg.5ec6432017693502e5da8dfaba05ee1d.jpg

 

Norjalaisen alasajetun longhaul toiminnan jalanjälkiä seuraava Norse Atlantic Airways UK Boeing 787-9 Dreamliner G-CKWN rullailee New York JFK:lta saapumisen jälkeen gatelle.

7X7A7504_1400.thumb.jpg.7799924b9918466e67a9076821c41ece.jpg

 

British Airways Boeing 777-236ER G-VIIX saapuu Dohasta.

7X7A7509_1600.thumb.jpg.9f9e63e285cf245eec87e1923656ddb3.jpg

 

British Airways Boeing 777-236ER G-YMMC Mauritiuksen lennon jälkeen.

20230715_062357_1600.thumb.jpg.9fa6b9c2b656e32e003ea0b22418ebb6.jpg

 

Junalla keskustaan ja siellä ostoskierros sekä siirtyminen Heathrowlle. Kaupungilta ei tullut kuvia paluumatkalla.

20230715_070849_1600.thumb.jpg.4d540cdb292071cc3f389ef692175772.jpg

 

Tässä kuvassa ollaankin jo mielestäni Heathrown parhaassa loungessa, Cathay Pacificin First Classissa.

20230715_150419_1600.thumb.jpg.2a1a11c958758a964c9b44839aa6d5bd.jpg

 

A la Cartesta vahvistusta seuraava lentoa varten.

20230715_132725_1400.thumb.jpg.0dc62695bbabb3246e5fb5091168bfe4.jpg

 

Shampanja numero yksi.

20230715_135623_1024.jpg.fd863a53df1e2e6b46b6925650523550.jpg

 

Välisuihku.

20230715_141306_1920.thumb.jpg.d82330791fc6bfcdf5e5dcb5df73c35a.jpg

 

Shampanja numero kaksi, josta pidän enemmän.

20230715_144249_1024.jpg.1fc73aa053fd9e98925631da4932fed0.jpg

 

British Airways Airbus A350-1041 G-XWBN saapuu Vancouverista tai on lähdössä Vancouveriin. On se pitkä.

7X7A7515_1600.thumb.jpg.20eb582c59a900549cd0ae51ceff6838.jpg

 

Vielä ennen bordausta pikakäynti American Airlinesin ykkösen puolella.

20230715_152950_1600.thumb.jpg.ebcf1cc7041d984067ea0a8abaeda496.jpg20230715_152946_1600.thumb.jpg.f8dae9d59eb34352f41ceb9c9214dff4.jpg

 

Ihan vaan siksi, että sieltä saa lapattua itselleen irtokarkkeja pussillisen lennolle!

20230715_153108_1600.thumb.jpg.2d66565f443222319780ab2f33040db6.jpg

 

Kotimatka alkoi Los Angelesiin lähdössä olleen American Airlines Boeing 777-223ER N781AN vierestä.

7X7A7518_1600.thumb.jpg.79c0b4d09a7645ab6ee05c71b4b9145b.jpg

 

Saudi Arabian Airlines Boeing 777-368ER HZ-AK41 Lontoosta Riadiin.

7X7A7522_1600.thumb.jpg.fea021afb4f70fae33aad644113be42b.jpg

 

Qatar Airways Boeing 777-3DZER A7-BEU Dohaan.

7X7A7527_1600.thumb.jpg.23027320149de6f56afc9dff57065710.jpg

 

EAT Leipzig Airbus A300B4-622R(F) D-AEAO Frankfurtiin.

7X7A7532_1600.thumb.jpg.d5e48aab4a75857e06ee4527c180231b.jpg

 

British Airways Boeing 777-236ER G-VIIN New York JFK:lle.

7X7A7534_1600.thumb.jpg.c23b3f836019316be862c498fc4d4790.jpg

 

British Airways Airbus A320-232 G-EUUV Bolognaan.

7X7A7535_1600.thumb.jpg.b42e7b33341603c414b0ce9ba5e097b5.jpg

 

Muutama Speedbird.

7X7A7539_1600.thumb.jpg.b54d48ac71361f69d3c3788010673e3b.jpg

 

United Airlines Boeing 787-9 Dreamliner N26966 Los Angelesiin.

7X7A7541_1600.thumb.jpg.8c888a8b39c9b3a21d9cfd35ed6be852.jpg

 

Delta Air Lines Airbus A330-302 N822NW Seattleen.

7X7A7545_1600.thumb.jpg.aae1c888e9992406b2949696ba0c81ed.jpg

 

British Airways Boeing 787-10 Dreamliner G-ZBLF niin ikään Seattleen.

7X7A7547_1600.thumb.jpg.35d1c9a82566f3ea07300ca5261f6bee.jpg

 

Aikanaan oli meidänkin vuoro ponnistaa ilmaan.

7X7A7555_1600.thumb.jpg.c282f90d8eb24f4b5352c5977eddf075.jpg7X7A7556_1600.thumb.jpg.c52689ebad63f573cd971fd198363b59.jpg

 

Seuraavaan kertaan!

20230715_164609(0)_1600.thumb.jpg.3fd11c05abd9750c64c527af241cca8f.jpg

 

Tällä kertaa aloitin vedellä.

20230715_172631_1600.jpg.a9fbe3ae1b614b510cc9118f0e509296.jpg

 

Finnairin liiketoimintaluokan ateria Lontoo - Helsinki lennolla oli kasvispastaa.

20230715_174229_1600.thumb.jpg.9c720635257338fe529b005798fcffbd.jpg

 

Muutaman tunnin unet ja Helsinkiin ottamaan selfie.

20230715_185848_1600.thumb.jpg.6135d7a6f6fd9825b3ca3b6cc92ef1c5.jpg

 

Kyytipelinä toiminut Finnair Airbus A320-214 OH-LXD, joka jäi odottelemaan seuraavaa keikaansa meidän poistuessa kotiin suunnittelemaan seuraavaa reissua.

20230715_210428_1600.thumb.jpg.64322a90ba282abf7eeca8dfbfc2471d.jpg

 

Kiva taas jos jaksoit tänne saakka :) Nyt ei olekaan yhtään juttua jonossa, mutta yksi matka on tulossa piakkoin, josta toki tehdään taas stoori tänne aikanaan.

 

Muokattu: , käyttäjä: Pauli Hankonen
korjaillaan pikkuhiljaa typoja
23 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoreittikartta oli epätavallisen monotoninen, olisi Murun pitänyt antaa vähän periksi sellaiselle ainakin kolmen stopin taktiikalle per suunta. Tarina ja kuvat taattua tasoa. Seuraavaa odotellessa, kiitos.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näitä Paulin reissuraportteja lukee kyllä aina mielellään! Kiva, että jaksat nähdä vaivaa näiden eteen.:thmbup:

Painaisin karma-nappia, jos sellainen vielä olisi. Tietäjät tietää, jonnet ei muista. :laugh:

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiva tarina ja hyvät kuvat. Oma kokemukseni tangeeraa tuossa LHR:n Cathay Pacificin first loungen osalta  Parhaita kokemiani loungeja ja antoi vielä töissä ollessa hyvän vaihdin lennolle kotiin.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään