Rolf Niemi

DC-6B

2 viestiä aiheessa

Pitkästä aikaa vähän vaihtelua simuiluun ei niin nykyaikaisella koneella. Tässä on ollut kaikenlaista epämääräistä vikaa ja tonttiin on tultu milloin missäkin. Edellä mainituista syistä johtuen tunsin pientä epäluuluo retken onnistumista, mutta ajattelin nyt kuitenkin kokeilla. En muista koska viimeksi olen edes tätä hangaarista ulos ottanut, mutta nyt oli sitten aika tähän.

Homma ei lähtenyt taaskaan käyntiin ihan toivotulla tavalla. Asobon GPS otti hyvin vastaan reitin ja lähtöproseduurin (SID), mutta STARia ei meinannut saada näpyteltyä mitenkään. Aikani yritettyäni eri toiminnolla sain homman lopulta toimimaan, mutta logiikka aparaatin sielunelämästä jäi hieman epäselväksi. Lukemani perusteella WT:n GPS ei toimi tässä koneessa mikä muuten olisi toiminnoiltaan huomattavasti parempi.

EFHK - ESSA Ruskon ja Maarianhaminan kautta Tukholmaan. Lukuunottamatta GPS:n pieniä mystisyyksiä kaikki toimi yllättävän hyvin - ehkä parhaiten, mitä tämän simun historiassa kertaakaan. Olin jo toivoni tässä aikojen saatossa menettänyt tähän.

 

FlightSimulator 2023-10-09 10-09-16-92.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-10-29-28.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-11-01-54.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-15-02-71.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-26-11-20.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-28-15-80.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-33-02-24.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-35-11-14.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-36-41-29.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-38-56-23.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-42-35-16.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-49-14-39.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-58-25-43.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 10-58-44-53.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 11-19-58-95.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 11-24-13-47.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 11-37-38-88.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 11-40-10-74.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 11-44-49-64.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 11-51-28-21.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 11-51-40-57.jpg

FlightSimulator 2023-10-09 11-58-48-99.jpg

8 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Rahtiversiolla Fairbanksista Dead Horse-nimiselle kentälle eli PAFA - PASC. Molemmat kentät ovat Freeware-tuotantoa Flightsim.to:sta. Kuvista voidaan todeta, että 2020-simulla ollaan liikenteessä. Paikka paikoin aika karseaa maisemaa ja ajattelin tehdä saman retken 2024-versiolla ihan mielenkiinnosta verraten, että onko kehitys saavuttanut Alaskan, mutta simumaailmassa asiat eivät ole niin selviä eikä ne läheskään aina suju toivotulla tavalla.

Tarkoitan siis sitä, että 2024-simu pysähtyi siihen kohtaan kun kenttä ja parkkipaikka oli valittu sekä painettu Fly Now (vai mikä se nyt oli). Kuva ei tarkentunut normaaliin tapaan kenttään kun paikat oli valittu ja rinkula oikeassa alanurkassa pyöri. Kävin virallisella foorumilla ja sieltä sain todeta, että vaivat olivat alkaneet eilen. Oli useampi henkilö kun oli raportoinut asiasta. Olisiko taas se kuuluisa serveri asialla - en tiedä...

DC-6:nen toimi erittäin hienosti koko matkan kuten se aina silloin tällöin tuntuu tekevän ja se on hieno kone kun se toimii kuten on suunniteltu. Akilleen kantapäänä tuossa koneessa on ollut autopilotin toiminta eikä simukoneessa oikein huvita istua tuntikaupalla puikoissa - elävässä elämässä asia toki olisi varmasti toisin.

 

2025-02-28 12_09_42-Greenshot.jpg

2025-02-28 13_06_45-Greenshot.jpg

2025-02-28 13_12_33-Greenshot.jpg

2025-02-28 13_15_14-Greenshot.jpg

2025-02-28 13_19_04-Greenshot.jpg

2025-02-28 13_28_46-Greenshot.jpg

2025-02-28 13_29_01-Greenshot.jpg

2025-02-28 13_48_46-Greenshot.jpg

2025-02-28 14_03_51-Greenshot.jpg

2025-02-28 14_04_11-Greenshot.jpg

2025-02-28 14_08_07-Greenshot.jpg

2025-02-28 14_08_48-Greenshot.jpg

2025-02-28 14_37_29-Greenshot.jpg

2025-02-28 14_58_08-Greenshot.jpg

5 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään