Jukka Mäki-Kuhna

Lappeenrannan tukikohdan pommitus 2.7.1944

21 viestiä aiheessa

Lappeenrannan lentokentän laidalla asuvana kiinnostaa ikiaikaista ilmasotahistorian harrastajaa tietenkin sen tapahtumat. Tänä vuonna, heinäkuun 2. päivän ilta kahdeksalta tulee kuluneeksi tasan 80 vuotta Lappeenrannan tukikohdan pommituksesta. Samaan aikaan, kuten lukia tietää, tehtiin samankaltainen ilmahyökkäys myös Immolan tukikohtaan. Minua lappeenrantalaisena kiinnostaa nyt tämä kotikaupungin kohtalo.

Olen aloittanut materiaalin keräämisen, mutta käännyn nyt tämän foorumin parviälyn puoleen tiedustelemalla lähinnä valokuvamateriaalia ja muuta tietoa Lappeenrannan tukikohdan rakenteesta, rakennuksista, konekorsuista, siitä polttoainevarastosta jne. Nykyisen Maasotakoulun alueella olevista rakennuksista minulla on melko tarkka kuva, mutta ilmailuhistorian kirjoissa näkyy pieniä ja isompiakin rakenteita puitten katveessa, joiden paikka ja tarkoitus olisi tärkeää selvittää.

Ennen julkaisemattomat valokuvat ovat tarpeellisia siksikin, että pyrin näiden lumien aikana kirjoittamaan lehtijuttua tapahtumasta. Mutta harvinaisista valokuvista paljastuu aina jotain uutta tietoakin.

Hyvää alkavaa vuotta kaikille

Jukka Mäki-Kuhna

Lappeenranta

6 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tervetuloa foorumille! Kun mainitset tuossa ilmailuhistorialliset kirjat, niin olet varmaankin perehtynyt Laivue Etelä-Karjalan julkaisemaan 400-sivuiseen kirjaan "Lappeenrannan lentokenttä 1918-1944". Se julkistettiin 2015. Siinä on paljon tietoa, karttoja ja kuvia. Varmasti kattavin teos kyseisen kentän historiasta viime sodan aikana.

https://www.antikvaari.fi/teos/lappeenrannan-lentokentta-1918-1944/62a378d1eaa1ec176c3f40bb

Onko nämä sotapäiväkirjakuvat tuttuja? Kenttälentovarikko 1, sotapäiväkirja syyskuu 1941. Kuvat löytyy viimeiseltä sivulta 206.lähde: diginarc.

https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6067519480&aineistoId=2379428289

Saat ladattua paremmalla resoluutiolta ne sieltä.

Tässä ilmakuvakartat 1939-40 ja 1946-48, joissa näkyy kentän rakennuksia:

https://timomeriluoto.kapsi.fi/KARTAT/Ilmakuvakartat/Ilmakuvakartta 1:20.000 Lappeenranta 1939-1940 (4+0).jpg

https://timomeriluoto.kapsi.fi/KARTAT/Ilmakuvakartat/Ilmakuvakartta 1:10.000 Lappeenranta 1946-1948 (2+0).jpg

Noiden lisäksi löytyy paikkatietoikkunan kautta historiallisia ilmakuvia (ortokuvia) Lappeenrannasta. Eivät auta tietenkään rakennusten nimeämisessä, muttaa sieltä kentän laidalta saattaa löytyä vielä jokunen jo hävinnyt rakennuskin.

Täältä sinne.

https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/?zoomLevel=1&coord=525406_7159061&mapLayers=801+100+default,3400+100+ortokuva:indeksi&timeseries=1950&noSavedState=true&showIntro=false&lang=fi#

Oletko kolunnut SA-kuvat läpi? Polttoainevarasto se on tämäkin. (:

"Polttoainetynnyrikuoppa Lappeenrannan lentokentällä.
Lappeenranta 1944.08.10"

 

Kenttälentovarikko_1_206(1).jpg

161213_155735.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos kovasti kaima! Tämä materiaali minulla on ja samanlaista materiaalia vielä lisäksi. SA-kuvat on katsottu moneen kertaan. Laitankin tähän esimerkkikuvan. Kuvassa Eka ja Joppe jutustelevat, oliko 16.9. mutta mikä on taustalla oleva talo ja mihin sitä käytettiin? Ja missä talo on. Aika helppo olisi asia selvittää, jos tuon MT:n tunnus tai edes lentuetunnus näkyisi, koska minulla on tieto lentueiden paikoista tukikohdassa kesällä 1944.

Eka ja Joppe Mustalaismetsikössä Tarkasta.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos, arvelinkin, että sinulla varmasti on tietoa ja kuvia. Hyvä juttu, helpottaa tavallaan asiaa! Koitetaan etsiä ja kaivella "wanhoja" täällä, ehkäpä tässä jotakin uuttakin eteen tulee.

Jukka

 

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuvia etsiessä vähän karttoja ensin. Tässä kartat vuosilta 1951 ja 1997.Todella paljon on maisema ja lentokentän alue muuttunut ja paljon vanhaa jäänyt uuden alle!

Yhdistin kartat, siitä näkee kuinka pieni lentokenttä on ollut 1940-luvulla! "Harjoituskenttä-aukion" kiitotiet olivat lounais-koillissuunnassa 1400 m ja länsi-itä suunnassa 1300 metriä sekä etelä-pohjoissuunnassa 1090 m.

Nykyinen kiitotie on 2500 metriä.

Kuvat: Vanhat painetut kartat.

Jukka

 

313407_1951(2).jpg

313407_1997_Lappeenranta.jpg

 

LRP.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmakuva Lappeenrannan lentokentästä 3000 metristä. Kuvattu 25.6.40 / kello 12.50.

659f12b83d108_IMG_1157Lappeenranta.thumb.JPG.49665fbbfd2c8cf00dc16cc2fa229f70.JPG

Piirros lentokentästä tehty 20.1.43 ja kortin tiedot tarkastettu 10.11.42.

659f12b09135b_IMG_1153Lappeenranta.thumb.JPG.057b22ae3333c655613738f1d7b2811f.JPG

659f12b458059_IMG_1154Lappeenranta.thumb.JPG.4c316ff99f03693b42f7b3dc1b4f5e52.JPG

IMG_1152.thumb.JPG.8ec172a34576af95b41c938c7a9f6340.JPG

Lähde: KA.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos veljet näistä. Tuota vuoden 1940 ilmakuvaa minulla ei ollutkaan. Se on siinä mielessä löytö, että saan taas hivenen varmistusta jo yhteen mökkiin. Käytän paljon tätä Vanhat kartat palvelua, jossa voi liuttaa eri karttoja päällekkäin https://vanhatkartat.fi/#12.74/61.0483/28.15229

Lisäksi kiinnostaa Ltn Teromaan pakkolaskun tarkempi paikka. Lähteet kertovat, että kakkoslentueen Teromaa (MT-241) oli ensimmäisten kahdeksan koneen mukana ja ampui alas PE-koneen, mutta saatua itse osumia joutui laskemaan peltoon Lappeenrannassa. Mutta missä tarkasti? Saatan löytää ensi viikolla itsekin tämän, kun nuuskin mappeja Narcissa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei,

Tässä Magnussonin sanoma 14. kesäkuuta 1944 Kansallisarkiston kansiosta T-17916/12, joka käsittää LeR 3:n esikunnan aineistoa. Harmi kyllä enempää en tähän liittyen löytänyt omista kokoelmistani, mutta ehkä jollain on tallennettuna esikunnnan kansiosta esim. tuo sanomassa mainittu tukikohtasuunnitelma.

Viestiverkon suunnitelmista saattaisi taas löytyä Vesivehmaan kaltainen kartta (T-17917/16). En nyt kyllä muista olenko samanlaiseen törmännyt arkistossa Lappeenrannan kohdalla.

t. Harri

T-17916-12.JPG

T-17917-16.JPG

Muokattu: , käyttäjä: Harri Mustonen
3 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Perttu Peitsaran kirjoissa on tällaisia sodan ajan lentokenttien puhelin- ja viestiyhteyspiirroksia ja kaavioita. Siellä saattaisi olla myös Lappeenrannan kentän kaavio jatkosodan ajalta. Olen lainannut kirjaa kirjastosta useammankin kerran, ja sitä ei löydy nyt omasta hyllystä. 

https://www.suomenilmavoimamuseo.fi/product/koneita-idassa-lentosuunta-lanteen-osa-3/

Jukka

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tervehdys vanhalle kurssinjohtajalle (ErikUpsK 16Y)!

Suosittelisin pistäytymään Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella ja tutustumaan heidän arkistostaan löytyviin lentokenttäkansioihin. Uskoisin siellä olevan myös Lappeenrannan kentän kansion, mutta asia kannattaa varmistaa etukäteen.

Ilmakuvia Lappeenrannasta löytyy myös tästä mainiosta kaupungin palvelusta: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?layers=Opaskartta&lon=Ilmakuva 1946 © MML& . Vasemmalta pudotusvalikosta voi valita eri vuosia (ks kuvaa alla). Vanhimmat ovat vuosilta 1939 ja 1946. 

 

Sieppaa_Lpr.JPG

Muokattu: , käyttäjä: Esa Muikku
liitteen vaihto

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
21 tuntia sitten, Harri Mustonen kirjoitti:

Hei,

Tässä Magnussonin sanoma 14. kesäkuuta 1944 Kansallisarkiston kansiosta T-17916/12, joka käsittää LeR 3:n esikunnan aineistoa. Harmi kyllä enempää en tähän liittyen löytänyt omista kokoelmistani, mutta ehkä jollain on tallennettuna esikunnnan kansiosta esim. tuo sanomassa mainittu tukikohtasuunnitelma.

Viestiverkon suunnitelmista saattaisi taas löytyä Vesivehmaan kaltainen kartta (T-17917/16). En nyt kyllä muista olenko samanlaiseen törmännyt arkistossa Lappeenrannan kohdalla.

t. Harri

Paljon vaatimattomanpi sähköverkoston laajennuskartta löytyi Lappeenrannan lentokentän alueelta. (Tämä ei ole T-179.. alkuisesta kansiosta).

IMG_8756.thumb.JPG.884b5ec95ec3949b03bde313059cd8ac.JPGIMG_8758.thumb.JPG.2e0fbbb3b1c6fada8ddae59291a261d6.JPGIMG_8759.thumb.JPG.d81c8622ffcedabb4ef9845fb51561db.JPG

Liitteet: KA.

Muokattu: , käyttäjä: Raimo Heikkinen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos näistä sähkö- ja viestiverkkojen kuvista ja vinkeistä. Tuo sähköverkon suunnitelma Lappeenrannan kentästä on mielenkiintoinen ja usein unohdettua lentotoiminnan välttämätöntä tukea. Viestiverkkojen piirroksia pitää ensi viikolla kysellä Narcin tiskiltä. Kansiotunnus auttaa kovasti, kiitos siitä.

Ja terve Esa. Ei ollakaan muutamaan kymmeneen vuoteen tavattu. Olet sittemmin laajentanut intressipiiriä tankeista tänne ilmasodankin puolelle. Hienua! Kiitos sinullekin uudesta lähteestä. Olen Ilmavoimamuseon kartta- ja kuvalähteet kohta kymmen vuotta sitten kolunnut samanlaisessa rojektissa. Niistä on aika paljon Kaitsun luvalla tallennettu, muttei koskaan käytetty. Mukana on mm. hurjia Lappeenrannan kansainväslisen lentokentän suunnitelmapiirroksia, jossa ristiradoista etelä-pohjoissuuntainen ulottui etelässä aina Vihtolan pelloille saakka! Niihin ei ole julkaisulupaa saatu.

Tässä pari kuvaa niistä löydöistä. Nykyisen Prisman alueella on ollut tämänkokoinen jo rikkinäinen rakennus ja iv-torni. Tällaisiin haluaisin vahvistavaa tietoa. Ilmakuva on mielenkiintoinen. Siinä on 1930-luvulta suunnitelmia Lappeenrannan kentän kehittämiseksi. Tännehän piti tulla "sekalentolaivue" puolustussuunnitelmien mukaan. Rakentaminen piti alkaa Immolan valmistuttua, mutta Talvisota keskeytti sen. Ilmakuvan takana on itse asiassa sitä, mitä etsin. Valokuvan takapuoli kertoo jo mitä missäkin on tai on suunniteltu olevan.

Ota Esa joskus yhteyttä jukkamk(at)gmail.com 

391020 1010   LAPPEENRANTA, ILMAVALVONTA-ASEMA (kopio).jpg

IMG_0502.JPG

Lpr kenttä suunnitelmia 30-luku.JPG

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kansallisarkiston kuusi kansiota on luettu ja uutta tietoa on saatu. Löytymättä jäi ainakin sellainen tärkeä kokonaisuus, kuin tappiot tukikohdassa. Monissa lähteissä ovat PE-koneet, MT-tappiot, mutta kovin ylimalkaisesti. Kysymyksiä jää, kuten missä tuhoutuneet koneet sijaitsivat, missä asevaikutuksessa ne tuhoutuivat, tuhottiinko polttoainavarasto ja oliko se laivueen, lentueen vai yksittäistä konetta varten tehty varastointi. Yritin etsiä tilanneilmoituksista ja muista taistelukertomuksista, mutta en löytänyt primäärilähdettä. Luutnantti Teromaasta löytyi mielenkiintoinen asiakirja, mutta ei tarkkaa pakkolaskun paikkaa.

Voiko jouku tietäjä auttaa lähteen löytämiseksi noista tukikohdan tappioista. Mutta löytyi sieltä aarrekin - kuvassa.

jukka+++

15ABC283-CA19-49CC-9E1B-5E5DAD6EBB11.jpeg

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jotain löytyi kovalelyltä, kävin tutkimassa näitä aikoinaan Magnussonista sekä Katajaisesta tekemiäni kirjoja varten. Magnussonin pikkukokoelmakansioista (PK-1801) löytyy myös selostus huolto- ja viestitoiminnasta, niissä on lyhyesti myös Lappeenrannasta - samat löytyy varmasti LeR 3:n kansioista, en vain tiedä mistä niistä. Magnussonin kansioihin tarvitaan lupa etukäteen.

Lisäksi otteet vielä gigiarkistosta 1 ja 2/HLeLv 24:n sotapäiväkirjoista, nämä onkin jo ehkä tuttuja.

Koneiden vaurioista voisi löytyä tietoa konekohtaisista dokumenteista, nekin löytyy arkistosta.

t. Harri

20210820_140802.jpg

20210820_140816.jpg

Tiedosto 29.jpg

Tiedosto 30.jpg

Tiedosto 34.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Harri Mustonen
2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos Harrille. Nämä tiedot ovat arvokkaita. Tarkempi konekohtainen tieto alkoi juuri nyt kiinnostamaan, koska kaikki tuhoutuneet ja vaurioituneet koneet ovat oletettavasti sijainneet kentän eteläreunassa. Kaikki MT:t (tuhoutuneet MT-246, 450 ja vaurioituneet MT-209, -454 sekä MT-241 pakkolasku) ovat varmasti 2./HLeLv 24:n koneita ja jos oletuksessani olen oikeassa sijaitsi kakkoslentue kentän eteläreunalla. Myös tuhoutuneet PE-215 ja -301 olivat eteläreunalla, lähellä nykyistä lentoasemaa.

Siinä mielessä tämä on kiinnostavaa, että vaikka koneet olivat hajasijoitettuina puuston reunassa, olivat ne kuvien perusteella harvassa rivissä. Tällöin on taas oletuksena se, että tuhoutuneet ja vaurioituneet koneet ovat saaneet osumia lännestä itään rynnäköivistä Il-2 lautoista. Tällaista tietoa en ole löytänyt. Kummallista on lisäksi se, että lähteet eivät selkeästi kerro Pe-2:ten tai Il-2:ten hyökkäyssuuntaa. Jossain lähteessä todettiin maataistelukoneiden poistueen rynnäkön jälkeen kaakkoon, joka voi tarkoittaa, että ne hyökkäsivät lännestä. Sain lähteistä sellaisen kuvan, että Pe-2-koneet tekivät syöksypommituksensa suoraan lähetymissuunnasta, etelä-kaakosta. 

Takaisin arkistoon siis konekohtaisia dokumentteja etsimään. Tietääkö parviäly, mikä näiden dokumenttien nimi tai avainsana Kansallisarkistossa on. Se helpottaisi kovasti Astia-tietokannan kautta tehtävää tilausta.

jukka+++

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Useimmat  löytyvät koneen tunnuksella. Kuuluvat Ilmavoimien esikunnnan Hankintaosaston kansioihin.

MT-246 ei löytynyt suoralla haulla muttta esim. MT-209 löytyy: https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=7525348666

Noita viholliskoneiden lentosuuntia voisi tuurilla löytyä ilmavalvonnan aineistoista, ehkä joillakin tällä foorumilla on enemmän tietoa niistä.

t. Harri

 

 

Muokattu: , käyttäjä: Harri Mustonen
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaikkia vaurioita ei tosin välttämättä ole kirjattu, jos ne saatiin korjattua laivueessa.

t. Harri

 

 

Muokattu: , käyttäjä: Harri Mustonen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla on vain vanhat analogiset tulonumerot (T-) Mersuille, mutta näyttävät ne edelleen olevan mukana hakuliitteessä. Kenoviivan vasemmalla puolella oleva T-numero olisi pysynyt edelleen samana.

MT-209. T-19422/108

MT-241. T-19422/109 sekä T-22172/Aca 16

MT-246. T-19423/118

MT-450. T-19423/118

MT-454. T-19423/126 sekä T-22172/Aca 17

Muokattu: , käyttäjä: Raimo Heikkinen
2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heinäkuun 2. päivän kulku sekä MT-koneiden vaurioita kirjattu myös LeR 3 komentopaikan päiväkirjaan.

t. Harri

0048.jpg

0049.jpg

0050.jpg

0051.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Harri Mustonen
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään