Jukka Nisula

Pyryjen PY-7 ja -20 pakkolaskut Hyvinkään pellolle samaan aikaan

6 viestiä aiheessa

Löysin tämän muistelun Aimo Löfgrenin kirjasta ”Hyvinkään Suojeluskunta ja Lotta Swärd 1917-1944.” Kolme konetta, joista kaksi teki pakkolaskun samaan aikaan pellolle. Lotat näkivät laskut Hyvinkään Sveitsin hyppyrimäen huipulta olevasta iv-asemasta. Kun katsoin Pyryjen konehistorioita (Keskinen-Stenman-Niska Suomalaiset hävittäjät), niin siellä on Hyvinkään tapaukset kuitenkin merkitty seuraavasti eri kuukausille:

Pyry PY-7 11.7.1941 moottorihäiriö, rikkoontui pakkolaskussa pellolle Hyvinkäällä. Ohjaaja ltm N. Artola ja vänr Å.Hohenthal selvisivät vammoitta. (LLv 34)

Pyry PY-20 11.8.1941 polttoaine loppui ja kone rikkoontui pakkolaskussa pellolle Hyvinkäällä. Vänr E. Salminen selviytyi vammoitta. (T-LLv 35)

Matti Saloselta sain tietoa lisää. Hänen tutkimansa LeSK:n vaurioluettelon pohjalta tehdyn kaputtilistan mukaan asia onkin näin:

1941-08-11        PY-20   LeSK

Ohjaaja             Vänr     Salminen

Mekaanikko      Apumek            Vahtera

Polttonesteen loppumisen takia pakkolasku pellolle, jolloin rungon alapuoli rikkoutui, vasemman siiven kärki katkesi ja vasen siiveke vioittui.

1941-08-11        PY-7     LeSK

Ohjaaja             Ltm       Artola (ent Ahlgren), Niilo Johannes, * 06.12.1898

Oppilas             Vänr     Hohenthal, Åke Lennart, * 07.05.1918

Moottorihäiriön takia pakkolasku pellolle, jolloin kone meni ympäri ja rungon alapuoli, kuomu, vasemman siiven kärki ja joustintuki rikkoutuivat.

11.07.1941 Matti Salonen ei löytänyt PY-kaputteja.

Totesimme, että Hyvinkään kirjassa on muistettu mahdollisesti väärä kuukausi ja peltolaskut tapahtuivat vasta elokuussa, eikä heinäkuussa. Tämä pitäisi vielä varmistaa. 

Löytyykö päivämäärille vahvistusta mainittujen Pyryjen lentopäiväkirjoista, jos niitä yleensä on tallella? Ja mikähän on ollut kolmannen, Hyvinkään kentälle laskeutuneen koneen tunnus? Lienee ollut Pyry sekin. Pakkolaskupaikatkin olisi kiva jäljittää. 

Jukka

IMG_7939.jpeg

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
18.1.2024 at 20.19, Jukka Nisula kirjoitti:

Totesimme, että Hyvinkään kirjassa on muistettu mahdollisesti väärä kuukausi ja peltolaskut tapahtuivat vasta elokuussa, eikä heinäkuussa. Tämä pitäisi vielä varmistaa. 

Löytyykö päivämäärille vahvistusta mainittujen Pyryjen lentopäiväkirjoista, jos niitä yleensä on tallella? Ja mikähän on ollut kolmannen, Hyvinkään kentälle laskeutuneen koneen tunnus? Lienee ollut Pyry sekin. Pakkolaskupaikatkin olisi kiva jäljittää. 

Jukka

 

Kaikista kolmesta 3/8535:n (T-LLv.35) Pyrystä löytyy konekohtainen lentopäiväkirja.

PY-7. 11.08.1941. 17:30-18:20. Ltm Artola/vänr Hohenthal. Purjehduslento. Kone rikkoutui laskuvauriossa.

PY-20. 11.08.1941. 17:30-18:25. Vänr Salminen/?. Purjehduslento. Kone rikkoutui laskuvauriossa.

PY-37. 11.08.1941. 17:30-18:35. Alik Lehtiö/?. Purjehduslento.

Pakkolaskupaikat eivät ole tiedossani.

Muokattu: , käyttäjä: Raimo Heikkinen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suurkiitos taas kerran Raimo! Elokuun puolella siis sattunut. On siinä ollut lotilla ihmettelemistä kiikareineen, kun lentokenttä on aivan lähellä ja kaksi konetta laskee kuitenkin pellolle samoihin aikoihin. Ja kolmaskin koukkii siinä pellon päällä. Tulipas tämäkin varsin erikoinen tapaus selvitettyä. Enkä ollut ennen tästä kuullutkaan. Paikka lienee ollut Hyvinkään lounaispuolella olleet peltoaukeat. Hienoa kun selvisi tuo kolmaskin Pyry.

Täydennyslentolaivue 35 eli T-LLv 35, joka perustettiin Parolassa 27.6.-41, jatkoi käytännössä siihen tuolloin yhdistetyn koulutuslaivue LLv 34:n koulutustoimintaa Parolassa. Parolasta laivue siirtyi Vesivehmaalle 1.10. -41. Samalla T-LLv 25 liitettiin siihen. Lentosotakoulu otti vastuun koulutuksesta ja Vesivehmaan kentästä kun T-LLv 35 alistettiin sille 11.9.-42.

Ei siis ihme, että noissa Pyryjen raporteissa näkyy kolmea eri ”laivuetta”. Merkitsijä ei ole aina ollut ajan tasalla, vai miten tuo nyt sitten tulkitaan.

Jukka

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula
Täydennystä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä kartta vuodelta 1960, Vanhat painetut kartat. Hyvinkään Sveitsin hyppyrimäen huipulla ollut IV-asema merkitty, samoin lentokenttä kaupungin pohjois-koiliispuolella. Koneet tulivat etelästä ja pakkolaskut tapahtuivat lounaassa, joten suunnilleen jossakin noilla main on pyöritty. Löytyisikö jostain muistelmista tms. onnettomuusselostuksista tarkempaa paikkatietoa?

Hyppyrimäeltä on matkaa noin 3 km ylemmän kartan ympyrän alareunaan Koskipirtti- ja Vatvuori -kohoumien kohdalle.

Jukka

204402_1960.JPG

204402_1960.JPG

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Löytyisikö tapauksista minkäänlaisia onnettomuuspöytäkirjoja? Muutama asia jää hieman mietityttämään. Kun tuossa kirjassa spekuloidaan, että koneet olisivat erehtyneet "naamioidusta kentästä" ja siksi laskeneet pellolle luullen sitä lentokentäksi. Tämä lienee kuitenkin virheellinen tulkinta, ehkä kirjan kirjoittajan tai lottien tekemä. Kuitenkin pakkolaskujen syyksi mainitaan moottorihäiriö (PY-7) ja polttoaineen loppuminen (PY-20). Onko alik Lehtiö (PY-37) jäänyt osaston kolmantena koneena varmistamaan, ettei lentäjille käynyt kuinkaan, ja siksi koukkaillut pellon yllä ennen laskemistaan Hyvinkään kentälle? Vai oliko hänkin ensin aikeissa laskea, kuten kirjassa on mainittu. Tässä muutama lisäkysymys, johon olisi kiva saada lisävalaistusta. 

Jukka

Muokattu: , käyttäjä: Jukka Nisula
Korjaus

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
23.1.2024 at 09.51, Jukka Nisula kirjoitti:

Löytyisikö tapauksista minkäänlaisia onnettomuuspöytäkirjoja? Muutama asia jää hieman mietityttämään. Kun tuossa kirjassa spekuloidaan, että koneet olisivat erehtyneet "naamioidusta kentästä" ja siksi laskeneet pellolle luullen sitä lentokentäksi. Tämä lienee kuitenkin virheellinen tulkinta, ehkä kirjan kirjoittajan tai lottien tekemä. Kuitenkin pakkolaskujen syyksi mainitaan moottorihäiriö (PY-7) ja polttoaineen loppuminen (PY-20). Onko alik Lehtiö (PY-37) jäänyt osaston kolmantena koneena varmistamaan, ettei lentäjille käynyt kuinkaan, ja siksi koukkaillut pellon yllä ennen laskemistaan Hyvinkään kentälle? Vai oliko hänkin ensin aikeissa laskea, kuten kirjassa on mainittu. Tässä muutama lisäkysymys, johon olisi kiva saada lisävalaistusta. 

Jukka

Kummankaan vaurioituneen koneen tätä kyseistä tapausta koskevia tutkintapöytäkirjoja ei ole konekohtaisissa kansioissa? Se on poikkeuksellista. Alkoi kyllä kiinnostamaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään