[stoori] Standby standby standby (USA)

[Miko Verno 50]

Tässä kohta viikon putkeen päivystysvuorolla kotona istuneena aloin pohtia, josko sitä tänne huvinvuoksi jonkun näköisen tarinan kyheltäisi kasaan. Reissuja viime vuonna kertyikin taas aikamoinen satsi, mutta niistä harva oli mitenkään kovin ilmailuaiheinen saatika foorumiyleisöä kiinnostavaa sisältöä sisältävä, joten parista vaihtoehdosta piti valita se kronologisesti kauempana ollut reissu, jotta sitten voi taas puoli vuotta kerätä voimia seuraavan stoorin kirjoittamiseen ilman että ihan kaikki unohtuu siitä jälkimmäisestä reissusta. Ei ollut missään kohtaan ideana koota foorumille reissusta mitään tarinaa, joten kuvista suurin osa räpsitty nykymalliin pystyasennossa puhelimella, pahoittelut siitä heti alkuun. Koitin niitä vähän pienentää, etteivät ihan vie koko näyttöä. Ei kun asiaan...

Pikkusiskoni on siinä mielessä erikoistapaus, että jostain syystä tykkää viettää talvet Suomessa ja kesäksi sitten painua kaukomaille. Hän on muutaman kesän työskennellyt kesäisin USA:ssa ja sain sovittua itselleni pari viikkoa elokuulle lomaa sille ajalle, kun systerin duunit rapakon takana loppuvat, joten olihan se laitettava siivet alle ja lähettävä länteen hakemaan sisko takaisin kotiin. Tällä kertaa lentäminen on ehkä vähän erilaista, kuin foorumilla ollaan totuttu stooreissa lukemaan, sillä tämän reissun kaikki lennot on lennetty ns. id-lipuilla. Kyseessä on hyvinkin erilainen matkustustapa normaaleihin lentolippuihin verrattuna, niin hyvässä kuin pahassa. Id-liput ovat käytännössä lentoyhtiöiden henkilökunnan työsuhde-etuja ja niihin on oikeutettu joidenkin lentoyhtiöiden lentävä henkilökunta, usein myös toimistolla ja huollossa töissä oleva henkilökunta, sekä joskus myös maahuolintatyöntekijät sun muut. Lippujen hinnat ovat aina vakiot tietylle lentoyhtiölle ja reitille, eikä se vaihtele ajankohdan mukaan, eikä myöskään ole väliä ostiko lipun 5min vai 3kk ennen lähtöä, hinta on kiinteä. Ja ei, se ei ole pelkät "verot", vaan lennoista myös joutuu maksamaan ihan hinnankin, mutta usein se on markkinahintaa edullisempi. Lippuihin sisältyy matkatavarat ja lentoyhtiöstä riippuen saattaa kuulua samoja palveluita mitä täyden hinnan maksavat asiakkaat saavat myös, kuten paikanvalinta, jos koneessa on rutkasti tilaa. Lennon voi perua vaikka jälkikäteen ja saada rahat takaisin ja lentoja voi muuttaa mitenpäin vain. Olen kuullut, että joillain lentoyhtiöillä voi saada jopa jonkun verran lentopisteitä, mutta näistä ei ole kokemusta itsellä enkä tiedä pitääkö paikkansa. Suurin huono puoli näissä lipuissa on se, että pääset koneeseen, vain jos on tilaa. Ja se saattaa tuottaa ongelmia etenkin sesonkiaikoina, niin kuin tässäkin stoorissa tullaan huomaamaan. Kaikkea voi aina ennakoida ja tekemällä oppii tässäkin lajissa, mutta jos on kiireisellä aikataululla liikenteessä, on näiden lippujen käyttö lievästi sanottuna riskaabelia. Useat lentoyhtiöt ovat tehneet keskenään sopimuksia, joilla molempien yhtiöiden työntekijät voivat matkustaa toistensa lennoilla käyttäen näitä lippuja. Ajattelin, että voi olla ihan mielenkiintoista vähän avata miten tälläinen reissaaminen toimii.

 

Meikäläisen reissu alkaa Latvian pääkaupungista Riiasta, jossa sijaitsee allekirjoittaneen työnantajan kotipesä. Olin aloittanut edellisenä päivänä työvuoroni Göteborgissa klo 5:30 aamulla ja palannut kotiin Zurichistä Riiaan n. klo 23. Pikkusiskon työt loppuisivat jo parin vuorokauden kuluttua Pohjois-Carolinassa, joten sänkyynkään ei voinut jäädä. Aamuneljältä lähtö parin tunnin yöunien jälkeen kauniissa kesäaamussa kohti kenttää. Lähtöselvitystä ei onlinessa muistaakseni pystynyt loppuun asti viemään, vaan piti käydä näyttämässä naamaa tiskillä. Äkkiä koneeseen ja nokka kohti Frankfurtia ihan ensimmäiseksi.

LH893 D-AINQ A320neo RIX-FRA penkki 5F 

 

Ajattelin hemmotella itseäni lentämällä lätäkön yli verhon paremmalla puolella. Näytti, että tilaa siellä ainakin olisi rutkasti, joten päädyin laittamaan joitakin satoja ylimääräistä bisneslippuun. Jos olisin ostanut economy-lipun RIX-FRA, ja business lätäkön yli, olisi hintaa tullut enemmän, kuin koko setille bisneksessä, joten päätös oli helppo. Tässä Lufthansan tarjoilut Euroopan bisneksessä. Ihan ok, auttaa nälkäistä matkustajaa, muttei mitään erikoista. Tämä on luokkaa "ei voi valittaa kun halvalla sai", mutta eipä tämä kovin ruusuista kuvaa antanut hansan euroopan touhuista. Ehkäpä seuraava lento on parempi.

 

Frankfurttiin saavuttiin perinteisessä saksalaisessa pilvikelissä. Passintarkastukseen ja siitä portille odottelemaan lähtöä. Seuraavalle lennolle istuinpaikaksi oli merkitty "standby", eli paikan saa vasta portilla, kun tiedetään mihin kaikki mahdolliset upgradet on laitettu, kuinka moni jättää tulematta lennolle ymsyms. Lounge-access ei kuulu standby-lipun oikeuksiin. Alunperin suunnitelmani oli mennä Kotimaisella RIX-HEL-DFW->, mutta paikkatilanne näytti pari päivää ennen lähtöä punaista, joten piti katsella jotain muuta. Halusin käydä ajamassa atlantin yli kunnon glamourityylillä, niin eihän siihen muuta vaihtoehtoa ollut, kuin ajaa Boeing B747-8:lla, ihkaoikealla jumbojetillä. Joten lopulta lennoksi valikoitui Frankfurt-Houston. Kirsikkana kakun päällä Texasissa sijaitsee in-n-out -hamppariravintoloita, joten täähän on ihan toimiva vaihtoehto. Pohjois-Carolinaan toki pääsisi varmaan helpommallakin tavalla, kuin kiertämällä Texasin kautta. 

 

Tässä itse Kuningatar D-ABYM

 

Lopulta sain paikan koneesta ja iloiseksi yllätyksekseni bisnestä ei upgreidattu täyteen, vaan sinne jäi jokunen paikka vapaaksi. Arvalla paikaksi valikoitui yläkerran 88H. Mikään ihmeellinen kabiini tuossa B748:ssa ei Luffella ole. Ilmeisesti näitä nyt uusitaan, jolloin yläkertaan käsittääkseni on tulossa 1-1 konffi. Elokuussa ainakin oli vielä 2-2, josta vähän miinusta, mutta menkööt.

 

Ennen lähtö zhampanjat(vai oisko ollu kuoharia, ei voi muistaa ja näillä makunystyröillä ei tunnista rypäleiden kotimaakuntaa)

 

Mun paikka oli käytävällä, joten lähdöstä ei ole kuvia ulospäin, joten skipataan suoraan tarjoiluun. Tarjoilu alkaa juomingilla ja pähkinäsekoituksella.

 

Oli tarkoitus laittaa tähän lennon menu, mutta olinkin janoisena ottanut kuvia vain juomalistasta. Noh, kunhan on jotain rekvisiittaa tähän stooriin.

 

Alkuruoaksi lohta, nam!

 

Pääruoaksi riisiä ja kanaa ja pullo vehnäolutta. Nam jälleen kerran!

 

 

Jälkiruoaksi  joku marjapiiras-asia ja lennon ensimmäinen alkoholiton juoma. 

 

Ja tietysti jälkiruoan jälkeen vielä toinen jälkiruoka, joka oli nestepainoitteinen.

 

Muutama hassu juoma alle ja edellisen päivän 17 tunnin työpäivä ja parin tunnin unet tekivät tepposet ja alkoi ramasta sen verta paljon, että laitoin penkin makuulteen ja otin zetaa jotakuinkin n 5h. Tässä ollaan Känädän päällä jo.

 

Pientä jalottelua lennolla. Näissä uusissa jumboissa(ei tosin tainnut olla -400:kaan?) ei niitä ylväitä kierreportaita enää ole, mutta on se edelleen aika siistiä, että lentokoneessa on kerroksia!

 

Siipinäkymää alakerrasta jostain siiven etupuolelta

 

Ennen laskua tuotiin jotain suuhunpantavaa ja kostuketta. Enää ei voi muistaa miltä maistui, mutta eikö nää ennen laskua tarjoiltavat eväät aina kuulu vähän siihen meh-luokkaan?

 

Laskuunkin päästin aikananaan ja tässä tuo kaunis kuningatar odottaa vanhalle mantereelle palavia matkustajia. Oikein miellyttävä kokemus; miehistö oli ystävällistä, jakkarat ihan ok ja sänkynä lie flat -penkki ajoi asiansa.

 

Jenkkien rajaviranomanenkin päästi jopa sisään, vaikka kasvoilta varmaan näkyi lennon tarjoilut väsyminen. Uberillä kentän lähellä olevaan majataloon. Matkalla alitettiin kiito- ja rullaustie ja tässä joku heittolaukaus takapenkiltä.

 

Kaunista amerikkalaista kulttuuria. Väliamerikkalainen respatyöntekijä, jäätävän kokoinen metelikäs ilmastointikone lattian raossa, naapurihuoneen kaupankäynnin äänet tunkeutuvat omaan huoneeseen ja ulkona aidattu pieni vedellä lantrattu klooriallas. 

 

 

Ainiin se in-n-out! Kyseessähän tosiaan yksi legendaarisimmista hampparipaikoista mitä löytyy. Kaliforniasta lähtöisin olevan ravintelin listalla ei kovin paljon valinnan varaa ole. Toki heillä myös oma "secret-menu" josta saa vähän muutakin, mutta tässäpä ne mitä ihminen tarvitsee.

 

Pitkän lentopäivän jälkeen double-double maistuu! Kello tosin oli jo jotain 3 aamuyöstä Euroopassa, mutta jos nyt tän kerran! (koskaan muutenhan en syö pikaruokaa keskellä yötä)

 

Taksimatkaa tuonne in-n-outiin oli lähemmäs 15km suuntaansa, mutta pitäähän se nyt käydä kerta sinne asti on raahautunut. Tämän jälkeen sitten unosille ja seuraavana päivänä jatkuu lentäminen. Pikkusiskoni kanssa sovittu treffit Ashevillen lentokentälle klo 16, joten tässä on koko päivä aikaa saada itseni Texasista Pohjois-Carolinaan. Olin ajatellut, että koska kroppani kuvittelee minun vieläkin olevan Euroopassa, herään varmaan itsestään jo virkeänä joskus aamuyöstä Texasin aikaa ja täten otan aamun ensimmäisen lennon ja keksin jotain tekemistä muualla. Aikaa ei nyt ihan hirveästi ole kuitenkaan, ja Houstonin keskustaan on kentältä matkaa joten en ees raaskinut katsella mitä siellä voisi tehdä. Sen sijaan, edellisellä Jenkkien reissulla olin vaihtanut konetta yön yli Atlantassa ja siellä oleva Deltan museo oli hotellilta muutaman korttelin päässä ja yllätysyllätys kiinni yöaikaan. Se jäi vähän kaivelemaan, ja koska Atlantasta pääsee Ashevilleen pienellä hypyllä B717 kyydissä, niin valinta oli selkeä. Osuin ihan oikeaan ja heräsinkin joskus kolmelta yöllä ilman kelloa. Päivän agendana oli ottaa aamulento Atlantaan, käydä Deltan museossa, lounastaa ja jatkaa matkaa kohti Ashevilleä ja eteenpäin.

 

Aamupalalle en hotellissa ennättänyt(ehkä ihan hyvä niin, ämerikkäläiset aamupalat on vähän turhan tuhteja), vaan joskus aamu 4 aikaan olin taas taksissa kohti Houstonin Mannertenvälistä lentokenttää. Aamupalaksi ostin sämpylän terminaalista ja aloin valumaan kohti porttia. 

 

Pimeyden vielä vallitessa ikkunoista meikäläistä odottaa Deltan A321. 

 

Vaan sitten tulikin standby-matkustamisen ensimmäinen ihanuus vastaan. Foorumillakin seikkailee ilmeisesti jotain jenkkilentämisen kokemusasiantuntijoita, joten heiltä varmaan irtoaisi parempaa selitystä; Ilmeisesti jenkeissä myös "normaalilla" lipulla lentävät voivat ostaa standby-paikkoja saman päivän edeltäviin lentoihin sillä ajatuksella, että pääsisivät aikaisemmalla lennolla kohteeseen, jos on tilaa. En tästä ollut koskaan kuullutkaan ja koska täyden hinnan maksavat asiakkaat luonnollisesti ovat etusijalla, olin jollain vuoronumerolla 25 tms ja vapaita paikkoja taisi olla 20 tms. Näytti siis vihreää kaikissa systeemeissä, mutta ei taida ottaa huomioon noita standby-matkustajia. Deltan oma äppi näyttää standby-listaa, jossa oma nimi korostettu ja sitä voi sitten jännityksellä selata reaaliajassa, onko itse mahtumassa lennolle vai ei. Jäin lopulta rannalle toisen matkustajan kanssa ja siinä sitten odoteltiin seuraavaa lentoa, joka onneksi lähteekin jo tunnin päästä.

 

Samalta portila lähtee, kuin edellinenkin joten amerikkalaiseen tyyliin ei tarvinnut kenkiä kuluttaa odottaessa. Tosin tämäkin odotus sai pian viivästystä, kun kuulutettiin, että jonkin teknisen syyn takia lento viivästyy puolella tunnilla. Puolen tunnin jälkeen ilmoitettiin 3 tunnin viivästyksestä ja seuraavat Deltan lennot näyttivät systeemeissäkin punaista. Tässä kohtaa alkoi verenpaine jo vähän kasvamaan. Mitäs tässä nyt sit kannattais tehä? 9h päästä pitäisi olla jo Pohjois-Carolinassa ja oli tarkoitus käydä museossa Atlantassa. Kattelin vaihtoehtoja ja bongasin, että Unitedilla lähtee lento 45min päästä. Äkkiä varaukseen se ja samalla juosten airtrain-asemalle, josta lähtee juna toiseen terminaaliin, josta United operoi. 

 

Aamu alkaa sarastaa Houstonissa. Kun saavuin edellisenä päivänä, lämpötila oli 40c ja tästäkin päivästä oli tulossa yhtä kuuma. Olihan se paljon asteita, mutta ilma oli todella kuivaa ja ei tuntunut niin kuumalta, jollain tapaa jopa miellyttävältä.

 

 

Portille ennätetty juuri ja juuri. Latasin nopeasti kanssa Unitedin äpin, jossa näkyy vielä paremmin, kuin Deltan äpissä, paljonko koneessa on paikkoja. Ei sielläkään turhan paljon tilaa ollut, mutta ilmeisesti kukaan muu standby-matkustaja Deltalta ei keksinyt tätä vaihtoehtoa, kun ei listalle jälkeeni tullut enempää matkustajia. 

 

Tälläinen ratsu vie minut tänään Houstonista Atlantaan. 

N27546 Boeing 737 MAX9 UA2174

 

Kabiini aikalailla täynnä. Sain paikan 32D, mutta ilmeisesti kokonainen seurue jätti tulematta, joten mulle jäi sitten kokonainen rivi itselleni ja istuuduin 32F paikalle lennon ajaksi. Pimeä tunnelma koneessa johtuu siitä, että ikkunansuojukset on kaikilla kiinni. Ilmeisesti aurinko lämmittää niin paljon tuolla päin, että on järkevää pitää niitä kiinni. Sain pahoja katseita, kun avasin verhoa ja nappasin parit räpsyt. Anteeksi anteeksi, en tiennytkään että tämä on jonkin sortin mannertenvälinen kaukolento, jossa kabiini pidetään pimeänä tarkoituksella  Tosin lähes kaikki tuntui pitävän verhot kiinni koko lennon ajan ja kabiiniväki ei kauheasti välittänyt vaikka lentoonlähdön ja laskun aikaan kabiini oli pimeänä. Ilmeisesti jonkin sortin suomalainen asuu texasilaisissa, kun haluavat maahistella keskellää kirkasta kesäpäivää?

 

 

Jenkkityyliin jokaisella on oma viihdepaneeli myös kapearungossa. Ominaisuus liittää omat bluetooth-kuulokkeet oli oikein näppärä toiminto! Valikoista myös löytyi mahdollisuus kuunnella lennonjohtoa livenä. En tiedä mistä vetää tuon datan, suoraan VHF1:ltä vai jostain verkosta liveatc tms kautta? Osaa kuitenkin vaihtaa juuri sille taajuudelle millä lentää, joten kaiken järjen mukaan tulee suoraan raakana VHF1:ltä. Tuo systeemi ei tosin toiminut tällä lennolla, joten se siitä ilosta.

 

Kahvia, kokista ja snäkkejä tähän aamuun. Lentoaika ilmassa n 1,5h, portilta portille vajaat pari tuntia.

 

Atlantassa tallikaverin viereen. 

 

Taksilla Delta Flight Museoon. Täältäkin sai alennusta vilauttamalla miehistökorttia, aika kiva! Kaikki samalla alalla ja yhteen hiileen puhalletaan, joten oikein mukava ele heiltä. Oliskohan normilipulla maksanut jotakin 15$ luokkaa. Mielestäni todellakin hintansa väärti! En ole kovin monessa ilmailumuseossa käynyt, mutta itseäni kiinnostaa nimenomaan matkustajaliikenne, ei niinkään sotilasilmailu, joten tää oli aivan huippua! Toki Duxfordissa oli Concorde, mutta olihan tää nyt aika pähee.

Deltan siivillä, moottoreilla, peräkartiolla ja peräsimellä varustettu Mini toivotti tervetulleeksi porteilla. Taustalla kuningatar.

 

Jostain tälläisestä se Deltankin taru alkoi. Tuskin kovin montaa (lähes) satavuotista firmaa maailmassa, jonka historia ei alkanut postilennoilla

 

Jäätävän kokoinen pienoismallikokoelma! 

K

...

On se vaan kaunis vehje! Tähän osaan museota oli laitettu kaikki proppiajan koneet ja seinustalla oli kaikennäköistä pientä härpäkettä lentäjien lokikirjasta kompasseihin, sekä niihin liittyvät tarinat yms.

Toisessa hallissa olikin vähän uudempaa kalustoa. Deltallahan on edelleen B767-300ER ja jopa -400ER kalustoa, mutta tämä on niistä kaikista Deltalla operoineista B767:sta ensimmäinen, N102DA, B767-200. Tämän yksilön takana on mielenkiintoinen tarina; Delta oli tehnyt ensimmäisen tappiollisen vuotensa 35v voitollisen liiketoiminnan jälkeen ja lentoyhtiön henkilökunta halusi näyttää ja antaa konkreettisen tukensa lentoyhtiölle keväällä 1982. Jo joulukuussa 1982 oli kerätty 30 miljoonaa USD ja ostettu hartiavoimin firmalle sen ensimmäinen B767. Aika hieno tarina jos edes puoletkaan pitää paikkansa. Kaunis maalauskin vielä. Kone nimetty luonnollisesti "The Spirit of Delta". Kone eläköityi helmikuussa 2006 ja museoitiin tähän museoon toukokuussa samana vuonna.

 

Lentävä lehmä

Putkea pitkin koneeseen

Sisällä oli näkymä ohjaamoon, pieni osa kabiinista siinä kuosissa kun se oli 2006, ja takana sitten kaiken näköistä tietoa ja tarinoita koneesta. Muistaakseni jotain emojen univormuja yms sälää oli myös esillä.

 

Muotia jostain edelliseltä vuosituhannelta. Ei hirveästi vissiin tiedetty bluetoothia tukevista IFEistä tuolloin.

 

Matkalaukkukärryt taynnä esittelykamaa. Ai että mä rakastan tätä maata, kaikki vaan tehään niin siististi. Niin moni asia on niin pirun cool! Rahaa toki saa palamaan, mutta sitä vartenhan käydään töissä.

 

Aiemmassa kuvassa näkyikin jo B747. Se on yleisölle avoin ja sisälle kavutaan etupäästä. Poistuminen tapahtuu kierroksen päätteksi takaata. Ilmeiseti jotain opastettuja kierroksiakin tuolla järjestetään, mutta ei ollut silloin kuin itse kävin. Eikä aikaakaan ihan kauheasti olisi sellaiselle ollut.

 

Bisseä ei mainita, kaipa siellä kuitenkin sellaista sai????

Ohjaamo. Hieno!

Siivelle pääsi kävelemään. Tai noh, ei siivelle mutta tollaselle tasolle siihen. Taustalla näkyy Deltan käytössä olevia koneita parkissa.

 

Kävin vielä museon yhteydessä olevassa kaupassa, mutta ei tarttunut mitään mukaan. Hinnat olivat liian kapitalistisia meikäläiselle, eikä tuotteet olleet niin diskreettejä ja siistejä pikkuasioita, vaan lähinnä t-paitoja jäätävällä Deltan logolla yms.

Taksilla takaisin kentälle ja kävin haukkaamassa burgerit nassuun Five Guyssistä(pirun hyvä!) ja ihmettelemään, että mites täältä päästäisiin Ashevilleen. Atlantan kenttähän on massiivinen, taitaa olla taas maailman vilkkain matkustajamäärällä laskettuna. Concourseja taitaa olla 7 ja jokaisessa niissä kymmeniä portteja. Kiitoteitäkin on viisi ja koneita sahaa jatkuvalla syötöllä kaikkiin ilmansuuntiin. Delta on siinä mielessä kiva firma, että lentävät vielä vähän näillä pikkuhiljaa poistumaan päin olevilla vehkeillä myös, kuten B717, B757 ja B767, joten Atlantassa on silmäkarkkia tarjolla. Vielä viime kerralla tosin oli MD-82 parkkipaikka täynnä

Atlanta-Asheville väliä lennetään muutaman kerran päivässä B717:lla ja tarkoitukseni oli lähinnä käydä ajamassa sillä sinne ja takaisin. Systerilläni oli jo illalle ostettu varmitstettu normilippu seuraavaan kohteeseen Atlantan kautta, joten ei olisi ollut mikään tragedia, jossei koneeseen olisi mahtunut. Kanssani paikkaa odotti Deltan A350 kippari, joka oli juuri tullut Tokiosta ja hänen poikansa sattuu olemaan töissä Riiassa. Pieni on se maailma. Olin taas jossain iha häntäpäässä standby-listaa tai jotain päästä koneeseen ja alkoi näyttämään siltä, että ei olisi mitään jakoa päästä koneeseen. Oletin, että tämä B717 jää nyt kokeilematta ja systeri joutuu omin neuvoin matkaamaan Atlantaan.

 

Mutta kappas vaan, onnistuhan se ja sain vielä exit-rivin ikkunapaikankin, 19E.

ATL-AVL N717JL DL1727, lentoaika n. puolisen tuntia. Suhteellisen lyhyt pomppu siis.

 

Ohitellaan huoltohallit matkalla kiitotielle.

 

Kabiinia

Ja parkkiin amerikkalaisen viekkuun

 

Iloinen jälleennäkeminen systerin kanssa ja ruokaa lentokentän pikkukahvilassa. Lentokenttärakennus itsessään oli aika näppärä, pari ravintolaa ja kauppaa. Ashevilleen lennetään yllättävän paljon, ilmeisesti vuoret ja luonto vetää kaupunkilaisia sinne ja päinvastoin. Kaunis paikka ilmasta nähden ainakin, pitänee joskus käydä paremmalla ajalla maissakin.

Sitten hypätään muutaman tunnin käännön jälkeen takaisin kohti Atlantaa. Aurinko on jo painumassa mailleen. Tämä lento oli käytännössä tyhjä, vain n. 20 matkustajaa. Täälläkin mennään tämmösiä jänniä portaita pitkin koneeseen.

Kaunis ku sika pienenä!

Loppukesän kuumat päivät kattaa ukkospilville hyvät kasvumahdollisuudet

 

Kaunista ja kaunis siipii. 

DL1388 N934AT penkki 12A. 

 

Hyvin heikkolaatuinen kuva, mutta tunnelma välittynee. Aurinko jo laskenut ja Syvä etelä jäähtyy elohopean laskiessa päivän 36 asteen lukemista vähän päälle 25c tuntumaan.

 

Kello näytti jo lähemmäs kymmentä ja tässä vaiheessa voin sanoa että rehellisesti väsytti niin paljon, että olisi tehnyt mieli vaan jäädä yöksi terminaalin kokolattiamatoille. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, joten ei muuta kun seuraavaan kohteeseen. Idea ei ehkä ole paras toteutettavaksi elokuussa säiden puolesta, mutta tarkoituksena oli mennä Floridaan, vuokrata auto ja kruisailla ympäriinsä viikon verran. Ehkä turhan innokkaasti haluttiin nähdä niin paljon, että reissu meni siihen että joka päivä istuskeltiin 4-8h autossa joka päivä. Toki eihän se roadtrip ole, jossei ole autossa ja kyllästy siihen. Ideana oli lentää Fort Lauderdaleen, olla yksi yö ja käydä hakemassa auto vuokraamosta seuraavana päivänä ja jatkaa siitä pohjoiseen. Cape canaveralin(sisäänpääsy ihan-hitosti-liikaa$, niin jätettiin välistä) jälkeen nokka länteen ja Orlandon läpi nopea ilmaisvisiitti Disneyworldin porteilla(saatiin jo tarpeeksi siinä) ja siitä Tampaan ja edelleen etelään Everglades ja Keys. Siitä sitten aikanaan takaisin autonpalautukseen ja nokka kohti härmää. 

 

Tälläkin lennolla oli omanlaisensa rumba yrittää mahtua koneeseen, kun kovasti näytti ettei mitään asiaa päästä perille enää tänään. Sain paikan 17A. Onkohan se nyt economy comfort vai millä nimellä se kulkee. Kuitenkin ovesta(2L) vasemmalle, niin voidaan laskea yllätysvoitoksi. Systerilla paikka jossain takana, mutta saatiin vaihdettua siihen viereen sitten lopulta, kun kone oli lähes tyhjä sieltä nokilta. 

 

DL1600 N549US ATL-FLL 

 

Hiljaista on

 

Deltan mielestä kello 23:30 on hyvä aika toivottaa hyvät huomenet kaikille.

 

Työnnellääs. Tän jälkeen lyhdyt sammu ja nukahin siihen paikkaan. Herätty kello 3 ja päälle 20h oltu hereillä ihmettelemässä maailman menoa ja Euroopassa kello jotain aamukuuden luokkaa.

Heräsin siihen ihanaan roariin mitä noista pannuista lähtee. On siinä sitä jotain. Atlantan terminaalia Deltan huumeluolasta käsin kuvattuna. Sitten taas kroohpyyh.

Pari tuntia myöhemmin laskeuduttiin FLL, laukut ruumasta ja yyberillä hotellille. Ei kyllä kauhiasti tarvinnut odottaa nukkumatin saapumista. Aamulla kuitenkin herätyskello kertoo, että amerikkalainen - hyvin ravitseva ja terveellinen - aamupala odottaa alakerrassa. Siitä voimaa tulevaan päivään. 

 

Tälläisen auton antoivat muutamalla satasella viikoksi. Bemarin avokärry....

... joka kuitenkin heti seuraavana päivänä koki piston sydämessään ja päätti, että jatkaa matkaansa mielummin West Palm Beachin lentoaseman vuokrauspisteessä, kuin meidän kanssa.

 

 

Saatiin tilalle vähän vastaavanlainen mutta uudempi saksalaiskärry. Tässä ei toki koko katto lähtenyt, mutta ainakin pikkuluukku, jonka sai auki 8) 

Tällänen ois ollut ihan pähee

 

 

Sattumoisin Cape Canaveralista laukaisitiin Space X:n miehittämätön laukaisu juuri kun oltiin sielläpäin, joten aikataulutettiin yöstoppi siellä siten, että nähdään raketinlaukasu. Ensimmäinen kuva meni ihan pieleen, kun raketti oikeasti valaisikin koko taivaan. Puhelimella otin videon laukaisusta, mutta ei siitä ehkä jälkipolville ole näytettävää. Oli kyllä aikamoinen kokemus.Koko maa tärisee keskellä yötä ja jotakin lähtee horisontista suoraan ylöspäin hemmetin kovalla kiihtyvydellä. Ei tällästä ihan joka päivä koe.

Disneyworldin ilmaistouhuilua. Coca-cola kauppa ja paljon mikki hiiri -aiheisia kauppoja. 

Floridan länsirannalla ukkosti.

 

Oltiin yksi yö uinuvassa Everglades Cityssä, ja sen kyljessä on tällänen pikkukenttä. Hiljaista oli, perkeleen paljon itikioita ja suhteellinen kosteus 110%

 

Pakollinen rantakuva Marathonista, Florida Keysiltä

 

Auringonnousussa taitetaan matkaa Keysiltä Miamin kautta kohti FLL kenttää, johon jätetään auto ja siitä sitten lennetään New Yorkiin....

 

.... jos lennetään. Tässä vaiheessa palautuu taas realiteetit sen suhteen, mitä se matkustaminen henksulipuilla voi olla. Systeri matkusti jenkkilään molempiin suuntiin HEL-ARN-EWR-ARN-HEL sassilla, ihan normaaleilla lipuilla. Lento lähtisi seuraavana iltapäivänä Isosta omenasta, joten päätettiin olla yksi yö Manhattanilla, kun sai hyvään hintaan hyvän hotellin. Sitten pitäisi vaan päästä Fort Lauderdalesta Nykiin jotenkin. Ei se nyt niin vaikeaa voi olla, eihän?

 

Aika harva lentoyhtiö suostuu antamaan matkakumppanille/ystävälle(puolisot erikseen) lentolippuja henksuhintaan. Jenkeissä yksin pystyy id-lipuilla reissaamaan vähän jokaisella firmalla mm AA, DL, UA yms. Ystävät taas on rajattu lähinnä Spiritin ja Jetbluen lennoille. Noh, eiköhän niihin joihinkin päivän n. 10 lentoon mahdu. Edes jollekkin kentälle nykissä. No, kovasti yritettiin mutta ei vaan mahduttu(ei, jenkeissä ei tullut niin paljon lisäkiloja, mutta paikkoja oli rajoitetusti) mihinkään. Kaikki se odotus, jos joku ei tulisikaan portille, päättyy siiheen, että portin printteri alkaa raksuttaa matkustajaluetteloa ja portti on suljettu. Noh, seuraava lähtee parin tunnin päästä. Sama stoori, kolmaskin meni sivusuun. Se tarkoittaa sitä, että on aikaa bongailulle!

AA

jetBlue

Jotenkin hyvän värinen kone. Muutenkin kaunis livery, vaikka onkin yksinkertainen.

Etelälänsi

 

Alaska

Onse kaunis. Ei toki niin kaunis ilman winglettejä, mutta silti. Kaikkea ei voi aina saada.

Käänädästä tuomassa lomalaisia Floridan aurinkoon

Ongelmia toki lisäsi se, että systerillä oli koko kesän kamat mukana ja sellasta nyt ei ihan tunge käsibagaasiin, joten ruumaan oli laitettava laukkua. Kukaan ei tuntunut tietävän mitä niille nyt käy, joten oletettiin niiden olevan hukassa jo nyt ja ei niitä takaisinkaan voi saada, joten eiköhän vaa koiteta jotenkin päästä Nykiin vielä illaksi, kun hotellikin jo maksettu(Sääntö #1: älä oleta ikinä pääseväsi perille. En totellut) ja hoidetaan matkalaukut jotenkin kotiin. Käytin kaiken aivokapasiteettini ratkaisemaan tämä yhtälö. Kyllä siinä raavittiin päätä ja hermostuneena sauhattiin flightradaria, skyscanneria yms. Gate-virkailijat sanoivat, että kaikki lennot NYC (LGW,EWR,JFK) on täynnä tänään ja tuskin mahtuu mihinkään koneeseen, standby listat niin pitkiä. Päivä alkoi kääntyä jo kohti iltapäivää ja jotain oli tehtävä. Lopulta löysin yhteyden, jolla pääsisimme JFK:lle Jetbluen kyydissä. Kysäsin vielä ystävällisiltä gate-virkailijoilta, jotka katsoivat koneiltaan, että pitäisi olla rutkasti tilaa noilla lennoilla. Eli ideana oli lentää Charlestoniin, Etelä-Carolinaan ja siitä JFK:lle. Ostin liput ja istahdin odottamaan ja sain hetken mielenrauhaa, jotain taisin syödäkkin siinä raukeana jopa. Molemmissa koneissa rutkasti tilaa. Mikä tässä vois mennä enää pieleen?

Hetken istuttuani katsoin Flightradarista, että tämä koneyksilö sinne Charlestoniin on edelleen Nassaussa, Bahamalla, vaikka sen piti lähteä jo 1,5h sitten. Voi jösses. Ei taida ihan ennättää n 1h vaihtoajalla Charlestonissa, jos ensimmäinen kone on ainakin 1,5h myöhässä. Ja Charlestoniin ei ihan välttämättä haluaisi jäädä yöksi, kun ei ole mitään hajua miten sieltä pääsee pois tai missä siellä voisi edes yöpyä. Lopulta satuin katsomaan että mihinköhän se koneyksilö sinne Charlestoniin jatkaa. Sillä tavalla kerkeäisi varmasti vaikka olisi paljonkin myöhässä se ensimmäinen lento. White Plains Chester airport. Okei, jossain ihan huitsin nevadassa siis. Ei kun hetkinen... sehän on suht lähellä New Yorkia! 50km Manhattanilta pohjoiseen. Ostin sinne liput ja kokeilin katsoa mitä käy. Ei taas mitään hajua mihin sitä on nokkansa tunkemassa, mutta se tästä tekeekin mielenkiintoista!

 

Lopulta koneemme tosiaan lähti rutkasti myöhässä ja joskus lähempänä iltaviittä päästin ilmaan Floridasta. N661JB A320 B61130 FLL-CHS jakkara 4E. Tämä lento oli ehkä 50-60% täynnä.

Live TV ja Pepsiä paksusta kerttismuovimukista. Onse hieno ihmemaa, ei siitä pääse mihinkään.

Sähkönsininen kabiini on täällä ilmeisesti muodissa. Halpalentoyhtiöksi jetBlue kyllä yllätti totisesti. Todella hyvä IFE, siisti kabiini, hyvät jakkarat ja ystävällinen miehistö.

Laskussa Etelä-Carolinaan kauniissa kesäillassa.

Charlestonissa ei kauhiasti ollut aikaa, kun kone tosiaan oli se sama. Terminaaliin äkkiä hakemaan nugetit Burger Kingistä ja takaisin koneeseen. Se on näillä standby-lipuilla aina parasta, kun se portinlukulaite piippaa ja vihreä valo syttyy ja kaikki kuumotus ja stressi laskee lähes nolliiin. 

White Plainsistä napattiin Uber ja sillä kesti vajaa tunteroinen hotellillemme(n 60e), joka tuossa näkyy oikealla. Taustalla Times Squaren valotaulut. 110€ tuosta yhdestä yöstä tällä sijainnilla New Yorkin hintataso huomioiden, on kyllä todella hyvä hinta. Kello oli jotakin 11 pintaan illalla, kun hotellille vihdoin päästiin. Alunperin tarkoitus oli olla perillä joskus 14 jälkeen.

Pakollinen turistikuva autenttista matkakertomusta värittämässä

Ai niin, ne matkalaukut... Aamulla tuli viesti, että laukut on noudettavissa LaGuardian kentältä. Jaahas, okei selvä homma. Noh onneksi se on täysin päinvastaisessa suunnassa Newarkista, josta siskolla lähtee lento iltapäivällä. New Yorkia on hieman hankala kulkea edestakasin ja koko reissuun Manhattan-LaGuardia-Newark olisi saanut tuhlattua varmaan koko päivän. Ja koska edellisen iltapäivän/illan nykin kiertely jäi välistä, päätettiin että systeri skippaa SASsin lennon Newarkista klo 17, ja lähetään kotimaisella suoraan JFK:ltä Helsinkiin. Se lähtee vasta klo 23 illalla, ja JFK on huomattavasti lähempänä LaGuardiaa, kuin EWR, joten säästettiin aikaa tuossa hyvin ja jäi sitten mahdollisuus käydä Staten Island ferryllä ja Ground Zeroa ihmettelemässä. Ja toki pullakahvit Central Parkissa. 

 

Tässä matkalla EWR julkisilla hakemaan laukkuja.

 

Iloinen jälleennäkeminen tavaroiden kanssa LGA kentällä. Huomaa pakolliset puhelimen lataukset, hammasharjat yms leiriytymiset LGA saapuvien tasolla. Mainostekstikin osuu oikeaan.

Uberia taas hyväksikäytetään ja auringonlaskun aikoihin JFK:lle

Amerikkalainen muiden OW-kumppaniensa kanssa. Mikäs toi ihme el mago pop -peräsin oikein on?

Ja saatin helposti paikat tälle lennolle. Lento sen verran tyhjä, että ei tarvinnut edes pelätä tällä kertaa.

AY16 JFK-HEL OH-LTO. Jostain syystä kartalla kuitenkin uudemman sukupolven lentskari ja kokoakin sillä näyttää olevan kiitettävästi.

Long Islandin valoja

 

Ja näihin kuviin ja tunnelmiin. Finnairin kung pao -kanaa ja tölkillinen Everstiä. 

 

Aikamoinen reissu. Paljon tuli tehtyä ja koettua ja voi sanoa että muutama päivä tämän reissun jälkeen, jotka sai viettää vaan kotona, teki kyllä tehtävänsä. En suosittele kellekkään lähtemään henksulipuilla Amerikkoihin keskellä vilkkainta kesäkautta, ellei halua kärsiä ennenaikaisesta verenpainetaudista

Toivottavasti oli mukava lukea ja palaillaan taas joskus seuraavalla kerralla reissustoorien pariin!

Muokattu: Huhtikuu 4, käyttäjä: Miko Verno

[Timo Koski 141]

Olipa mielenkiintoinen tarina, ei kyllä häpeä yhtään muille matkakertomuksille. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tai no äksöniä ainakin. Jos oikein ymmärsin, niin olisi toisestakin reissusta ehkä juttua tulossa. Kyllä maistuisi sekin.

[Harri Mattila 120]

Hieno ja vauhdikas tarina! JetBluesta itsellä ja rouvalla hyviä kokemuksia -22 marraskuulta. Lensimme JFK- Jacksonville ja takaisin, kun vietimme ex tempore piitkän viikonlopun Floridassa. KOneessa hyvä palvelu, isolle miehelle riittävä jalkatila, hyvät lipun hintaan sisältyvät tarjoilut ja loistava viihdesysteemi. KAtselin lennon aikana suorana NFL-matsia.... 

[Pauli Hankonen 663]

Hyvää settiä ja mielenkiintoinen stoori! Isoa plussaa tietysti jumboista ja 717:sta. El Mago Pop on espanjalaisen Levelin A330.

https://simpleflying.com/level-el-mago-pop-a330-livery-new-york/

[Miko Verno 50]

Kiitos kommenteista!

Kyllä, jossain kohtaa on tulossa lisää stooria taas!

[Mikko Tuomi 390]

No mutta, jos nyt vähän tarinaa näin "kokemusasiantuntijalta"...

Eli täällä on karkeasti ottaen kahdenlaisia Standby-matkustajia. Revenue standby, ja non-rev standby. Appien lista ei näytä sitä standby-kategoriaa, yhtiöiden työntekijät näkevät sitten paremmin että miltä lento näyttää. Lisäksi esim myidtravelin tai id90 mistä noita ZED-fareja ostetaan näyttää saatavuuden jenkkiyhtiöiden osalta aivan päin honkia.

Revenue ja non-rev standbyt sitten on vielä jaettu erilaisiin priority ryhmiin. Käytännössä kaikilla yhtiöillä se menee jotenkuten näin:

Ensimmäisenä on Involuntary Standby, käytännössä, yhtiö on sössinyt jotain ja joutunut uudelleenreitittämään matkustajan täyteen koneeseen. Sitten on joukosta pahamaineisin, eli Voluntary Standby. Sulla on lippu myöhemmälle lennolle, mutta oletkin kentällä ajoissa ja listaat itsesi aiemmalle lennolle. COVIDin aikaan jenkkiyhtiöt poisti standby feet, eli tätä voi nykyisin tehdä ihan ilmaiseksi. Nämä ryhmät sitten vielä on omassa järjestyksessään, käytännössä kanta-asiakaskortin väristä riippuen.

Nämä on niitä inhottavimpia tapauksia, kun istut kentällä stäbälippu kourassa priority listaa tuijottaen, ja sitten joku pösilö ilmestyy paikalle perheensä kanssa 6 tuntia etukäteen ja boom, yhtäkkiä tiputkin 5 sijaa tuolla listalla.

Sitten perässä on nuo non-revenue standbyt. Jokaisella lentoyhtiön työntekijällä on ilmaiset lentoedut, ja lentäjillä/lentoemoilla tämä ilmainen lentely koskee kaikkia yhtiöitä. non-rev priority menee vähän yhtiöstä riippuen joko virkaiän (Delta/United) tai ihan vain check-in ajan (AA) mukaan. 

Ja sitten aivan viimeisenä tulee ZED-standbyt, ja kaveriliput mitä yhtiöiden työntekijät voi antaa kavereilleen, yleisimmin siinä järjestyksessä millä portille menee naamaansa näyttämään. ZED matkustajia on jenkkien sisällä todella vähän, käytännössä ne ovat kaikki ulkolaisten firmojen henksulippuja. 

Eli ZEDillä matkustaessa olet käytännössä ihan vihoviimeinen joka koneesta paikan saa. Kesäkaudella Florida-NY lennoilla olen nähnyt alun toistasataa tyyppiä standby-listalla, Täälläpäin sanontana onkin että jos haluat päästä jostain kaveristasi eroon, niin anna sille JFK-MCO kaverilippu Heinäkuussa. Ei kysele toista kertaa

Kuten huomasitkin, niin reittien kanssa jos pystyy olemaan luova niin silloin matkanteko jotenkin tapaa järjestyä. Dallasissa asuessani lennettiin vaimon kanssa kotiin kerran siten, että mä lensin RDU-DFW jumpseatilla, ja vaimo lensi RDU-LGA-IAH-DFW standbynä. Aamuviideltä mentiin kentälle, vaimo pääsi kotiin vähän puolen yön jälkeen.

Parasta on jos tunnet jonkun joka on ko. firmassa töissä joka näkee ihan raakadatana että mikä se oikea varaustilanne on. Jos kone on ylibuukattu 20 ja listalla on 50 nimeä, niin ei sinne kannata edes yrittää.