petri a hiltunen

EMPOA reutkikunta, plaltalla koneita melkein kuin Malmilla aikoinaan

8 viestiä aiheessa

Hyvää Jussin jatkoa kaikille!

No, siis melkein kuin Malmilla...suhteellinen käsite...

Ennen duunista lähtöä alkoi FPL ruudulla näkymään kummia, onneksi alueen F sektorilta kuului tuttu ääni entiseltä Malmin taajuudelta joka ei häkeltynyt... kohta oli platalla 14 Mooneytä ja 1kpl Grumman. Kaikki sapuivat IFR:ssä, keli hyvä (SKC) eli ei ongelmia.

Saapujat olivat haltioissaan, IFR:ssä suljetulle lentoasemalle jossa ei ketään kyttäämässä TWR:ssä! "Ei ikinä onnistu Saksassa! Tänne tullaan uudestaan!" Vierailijoita oli kaikkiaan 40+ henkeä.

Keskusteluissa tosin kävi ilmi että edellisen tehdessä IMC olosuhteissa mahdollisesti ylösvedon oli proseduurit ja tarvittavan porrastuksen luominen vähän hakusessa... no...harvemmin on useampi IFR ilma-alus matkalla samaan paikkaan samaan aikaan.

Paikallinen kerho oli hienosti järkännyt tervetuliaispuffan jossa tarjolla suolaista + pikkusyötävää ja enemmän tai vähemmän tarpeellista juotavaa.

Mooneyt + Grumman aikovat viettää juhannuksen Åålannissa mikä ei lainkaan huono asia paikallisen turismin kannalta.

Tästä päästäänkin siihen, että miksi privakoneilla suomeen matkustamista ei mitenkään mainosteta kuten tehtiin 30-luvulla? Vesikonelentämisen mahdollisuudet Suomessa olivat näille vierailijoille lisäksi täysin tuntematon käsite. Luulisi kiinnostavan jotakin matkailutahoa jos vain joku ottaisi järkättäväkseen tuollaisen meetingin tai retken jossa joku päämäärä ja väliteappeineen järkättyä yhdessäoloa ja ajanvietettä.

Markkinointi olisi halpaa eli ilmaista foorumeitten ja SIL FAI edustajien kautta.

"Ai Teillä voidaan lentää talvella myös jäätyneiltä järviltä?"

Meillä siis taitaa olla aika paljon (säävarauksin) hukattuja mahdollisuuksia....

 

-P-

20240621_145631.jpg

1719135243534.jpg

1719135243539.jpg

1719135243543.jpg

Muokattu: , käyttäjä: petri a hiltunen
typot taas
6 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Jorma Laiho kirjoitti:

No missäs platalla sitä siis ollaan ?

Vähän mukaellen "Ettekö tiedä kuka olen? kysymystä. Ettekö tiedä missä olen?

Rodney :cool:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saattaa olla, että kävivät -kuultuaan ensin Gangutissa suomalaiset alkoholin hinnat- ihan periaattesta lenkin Viron kautta ennen Maarianhaminaan sapumistaan? "Wir sind für die morgige Party in den Süden geflogen!" tai jotenkin noin se meni...Oli muutama kone aika raskaan näköinen kun rullasivat. No, hyvän asian takia sitä lentää vaikka puolitoista tuntia ylimääräistä ;) Noiden varsinainen reitti Maarianhaminaan tuli ESMQ kautta. Joku suomalaisesta järjestäjäporukasta tuli EEPU:sta. 100LL puute oli ennakkotiedottamisesta huomimatta osalle porukasta yllätys ja heidät ohjattiin ennen virvokkeiden nauttimista takaisin koneisiin ja ESSN:ään tankille.  No, lentämällä yhteensä 40min edestakaisin polttoainetta saadakseen peräänkuulutettu vihreä siirtymä toteutuu...vai toteutuuko?

On ollut ESOS:illa ja EFIN:illä puhelimet kuumina koordinaation takia :)

-P-

Muokattu: , käyttäjä: petri a hiltunen
typot, lisäys

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siellä oli muutama merihistoriasta kiinnostunut heppu mukana. Juteltiin vanhoista laivoista ja Suokin Vesikko sekä vanha telakka kiinnostivat kovasti niiden historian takia. Olisivat vierailleet Helsingissäkin sen takia mutta kun ehdotettiin juuri sillä hetkellä nopeinta reittiä eli lento Tallinnaan- josta laiva HKI ja takaisin Tallinnaan reittiä katsoivat hieman vinoon ja jättivät väliin. Nummelan julkinen liikenne ja Hyvinkäältä taxi-VR-lautta Suokkiin-VR-taxi ei innostanut eli ei ollut vaihtoehto. "Warum wurde Malmi geschlossen?" Emme osanneet vastata mitään järkevää tai painokelpoista tuohon...

4 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
23/06/2024 at 15.57, Jorma Kosonen kirjoitti:

En tiedä liittyivätkö joukkoon Kalmarissa tai Maarianhaminassa.

FR24:sta päätellen HB-DGW ja HB-DHW eivät olleet mukana EMPOA:n retkellä.

Rodney

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään