Kirjoitettu Elokuu 29, 2024 Tässä lähestytään taas syyskuun päiviä. Selasin New Yorkin maisemia ja muutamasta poimin sitten tämän. En tiedä onko täällä enää "vanhoja jätkiä", mutta tein aikoinaan (en enää muista minä vuonna) New Yorkin World trade center maiseman. Latasin sen AVSIMin kirjastoon ja jonkin verran tämä herätti myös keskustelua foorumissa. Toiset olivat sitä mieltä, että oli mautonta palata aiheeseen, toiset taas olivat lisurista kiitollisia. Koskettavin sähköpostin aiheesta tuli mieheltä, jonka veli (muistaakseni) menehtyi tornien romahduksessa, mutta kertoi pystyneensä "lähestymään aihetta" pikku hiljaa simulaattorimaiseman avulla. Sitten oli toinen, joka kipeästi halusi todistaa simulaattorin avulla jonkun laskelman tornien rakenteessa olleen väärin.... en jaksanut lähteä tähän keskusteluun, joten tämä hautautui aika äkkiä muun postin alle. Minä itse olin kyseisenä syyskuun päivänä Hannoverissa, kotonani (Opiskelin silloin Saksassa) kun veljeni laittoi kryptisen viestin New Yorkin WTC torneista. Avasin television ja vähitellen todellisuus iskeytyi tajuntaan. Hannover oli aika hiljainen seuraavina päivinä, aivan kuin maailma olisi nukahtanut.... Latasin tämän maiseman, lentelin, katselin... näyttää hyvältä, mutta jostain syystä tulee fiilis, että tornit ovat liian lähellä toisiaan, en tiedä. Piirrustukset on julkaistu jo aikaa sitten, halutessaan tästä voisi tehdä vaikka kuinka tarkan mallinnoksen, vaan en ihan usko, että kaikki huomaavat nämä mahdollisuudet. No enivei, New York on New York... 11 henkilöä tykkäävät tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 23, 2024 Tärkeä pala (ilmailu) historiaa. Hyvä idea tehdä nämä vähän niin kuin "in memoriam" mielessä. Äidin syntymäpäivä tämä, ei tod näk unohdu päivämäärä enää ikinä. 🤔 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Lokakuu 12, 2024 Frendejä (pyörii nonstoppina TVssä) jaksaa katsella vuodesta toiseen. Siinä usein näkyy WTC, kuten niin monissa elokuvissakin 1 henkilö tykkää tästä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla