Kuvamyynnistä...

[Guest aircraftphotos]

Hah..pitäiskö kilpailla..? Mulla ei ole nykysessä elämäntilanteessa aikaa/kiinnostusta kaupankäyntiin ja ne mitä olen antanut ilmaiseksi eivät ole menneet mihinkään levitykseen kyseisissä firmoissa, korkeintaan vessan takaseinälle

 

Plop

 

Jatka samaan malliin... Toivottavasti saat kuviasi muuallekkin kun vessan takaseiniin. Kykyjä sulla on..

 

Plopplop

 

Ja vaikka voittasin lotossa täysosuman niin ottasin rahat pois...

 

[Guest JaLa]

Hinta on yksi kilpailuvaltti. Ilmaisella käyttökelpoisella kuvalla on varmasti kysyntää, mikä harmittaa ammattilaisia.

 

Ja jossain vaiheessa harmittaa niitäkin jotka niitä kuvia ovat ilmaiseksi antaneet.  Siinä vaiheessa kun ymmärtävät, että kaupalliset yritykset hohottelevat kun saavat kustannukset alas ilmaismateriaalilla (= isommat voitot yritykselle) ja kuvaaja huomaa et näistä olisi saanut rahaakin.  Mut sittehän taas löytyy joku joka on valmis elämäntilanteensa tai muun syyn takia tyytymään siihen nimeen siellä kuvanreunassa 

 

Ehkei ne yritykset voittoja siellä vessanseinässä olevilla kuvilla paranna, mut aina kannattaa kysyä mihin käyttöön kuva on menossa.  Ja vasta sitten miettiä onko se ilmaista vai ei.

[Juha Klemettinen 28]

Höpöhöpö. Medialla kuten YLE:llä ei ole oikeaa kuvitusta ja sillon ne laittaa sinne mikä on lähinnä-kamaa. Hinnoista ei ole kyse kun oikeaa kuvaa on tarjolla. Ongelmana yleensä on se että kun jotakin tapahtuu niin kuvaa tarvitaan äkkiä eikä sitä oikeaa ole heti saatavilla. Ei spottereiden kuvapyynnöt ole liian korkeita.

 

Niinpä!

Kun SAS:n kone ajoi seinään Linatessa minulle tuli tunne, että rekkari on tuttu. Tunnin etsimisen jälkeen löysin yhden dian joka esitti ko. koneyksilöä. Täydellien kesäpäivänä Fly Innin ikkunasta otettu etuviisto kuva, jossa ei ollut edes yhtään kenttäajaneuvoa sotkemassa kuvaa.

Miettimisen jälkeen rohkenin soitta kahteen eri lehteen ja tarjota kuvaa (siis onnettomuus päivänä). Toisesta lehdestä todettiin yksinkertaisesti ettei kiinnosta. Toisen lehden puhelimen päässä ollut kaveri mutisi jotain jo olemassa olevasta kuvituksesta. Minä selitin vielä kerran, että kyseessä on nimenomaan juuri tämä tuhoutunut yksilö. Tähän kaveri tiuskaisi: "meillä on jo kuva siitä koneesta!". Puhelu loppui siihen. Ja hinnosta en ehtinyt puhua mitään 

Niin ja tämän jälkimmäisen lehden seuraavan päivän jutussa taisi komeilla SAS:n B737...

Juha. 

[Guest aircraftphotos]

Niin, hölmöjä ovat myös näköjään ostajapuolen edustajat.... Kumpa he tietäisivät miten paljon heidän katu-uskottavuus lisääntysi kun siellä olisi oikeat kuvat ja tiedot...

 

Lassi

 

 

[Guest Ville_Salminen]

Hah..pitäiskö kilpailla..? Mulla ei ole nykysessä elämäntilanteessa aikaa/kiinnostusta kaupankäyntiin ja ne mitä olen antanut ilmaiseksi eivät ole menneet mihinkään levitykseen kyseisissä firmoissa, korkeintaan vessan takaseinälle

 

Plop

 

Saako tämän sitten ymmärtää niin, et oot voittanu lotossa jossei raha kelpaa?

 

Ja vaikka se kuinka olisi harrastus, niin mielestäni siitä kannattaa ottaa se irti minkä saa eikä jättää puoliväliin! Tekeehän monet harrastuksekseen käsitöitäkin eivätkä todellakaan ole ilmaiseksi niitä jakamassa kauppoihin myytäväksi, joten miksi kuvia pitäisi?

 

Kuvien myyminen ja kauppaaminen vaatii röyhkeyttä ja uskoa omaan työhönsä. Jos ajattelee että ei tällasista mitää rahaa saa, niin harvemmin sitä alkaa pyytämäänkään. Mielestäni oma matsku mitä myyn ei edes ole kovin mestarillisen laadukasta mutta silti saan siitä rahaa, kun kehtaan sitä pyytää. Paikalliset lehtikuvaajat pääsevät laadussa ihan toisiin stratosfääreihin mutta oma vahvuuteni onkin se, että tiedän siitä lajista jotain mitä kuvaan ja kuvissa on jotain sisältöäkin.

[Jani Nissi 0]

Hmmm. milläs hinnalla nuo iltapäivälehdet ostavat kuvansa?(keskimäärin) 30€, 40€.......enemmän? ???

[Ismo Nurmi 2]

Kuva tai juttu laajalevikkisessä julkaisussa luo nimeä, oli siitä saanut korvausta tai ei. Ilmaiseksi annettu kuva on myös ilmaista mainosta alottavalle kuvaajalle. Ikävä juttu, mutta elämme kilpailuyhteiskunnassa.

[Guest Ville_Salminen]

Kuva tai juttu laajalevikkisessä julkaisussa luo nimeä, oli siitä saanut korvausta tai ei. Ilmaiseksi annettu kuva on myös ilmaista mainosta alottavalle kuvaajalle. Ikävä juttu, mutta elämme kilpailuyhteiskunnassa.

 

Ilmaista mainosta, mutta samalla myös ensimmäinen mielikuva ostajalle, että täältähän saa ilmaiseksi. Jos antaa pikkusormen niin se vie koko käden, helposti.

 

Ja toki nimeä luodaan maksetaan tai ei, joten miksei maksettaisi?

 

Niissä laajalevikkisissä lehdissä on muuten myös muutama muu kuva, kuin se yksi oma. Laskekaa siitä sitten todennäköisyys että ensiksikin se potentiaalinen ostaja huomaa edes jonkun nimen monen muun kuvan joukosta, sen jälkeen se vielä sattuu olemaan sinun ja sitten päättää soittaa sinulle. Aika pientä, olettaisin. Toki on se hienoa sanoa kavereille et kato, mun kuva on lehdessä mut itselläni ainakin häpeä tulisi puseroon kun joudun myöntämään etten siitä edes rahaa kehdannut pyytää.

 

Vaikka kuinka on suomalainen, niin röyhkeyttä peliin!

[Juha-Matti Korvanen 4]

Hmmm. milläs hinnalla nuo iltapäivälehdet ostavat kuvansa?(keskimäärin) 30€, 40€.......enemmän? ???

 

En minä ainakaan ole saanut satasta pienempää summaa...

[Ismo Nurmi 2]

Esimerkki yliopistomaailmasta: Se ei jää sataan eikä viiteensataan sivuun se sivumäärä minkä joutuu kirjoittamaan taustatöineen kaiken maailman julkaisuihin ihan ilmaiseksi. Vähitellen niitä aletaan pyytää kun nimi ja jälki on tuttu ja sitten voi neuvotella jo hinnasta.

[Antti Asikainen 1]

Ilmaista mainosta, mutta samalla myös ensimmäinen mielikuva ostajalle, että täältähän saa ilmaiseksi.

 

On monia muitakin harrastuksia, joissa omia palveluita annetaan ilmaiseksi ja jotka siten vievät rahaa ammattilaisilta.

 

Yksi näkökulma on se, että ilmaiseksi annettu tai liian halvalla myyty kuva vie tuloja joltain, jonka toimeentulo perustuu kuvamyyntiin. Toisaalta talousjärjestelmämme pitäisi perustua säädeltyyn mutta suht vapaaseen kilpailuun, jossa myyjällä ja ostajalla on oikeus tehdä keskinäisiä sopimuksia niin kuin parhaaksi näkevät.

 

Digikameroiden yleistyttyä kuvamateriaalia on tarjolla yllin kyllin. Voittoa tavoitteleville lehdille taas on se ja sama, kuka kuvan on ottanut, jos se vain täyttää lehden asettamat kriteerit. Oleellista on hinta. Ammattikuvaajan kannalta tilanne on ongelmallinen siksi, että toisin kuin taidekuvan kohdalla todellisuutta tallentavilla kuvilla on vaikea kilpailla, koska perustekniikan ja perussommittelun opettelun jälkeen kuvia on helppo ottaa, joskin toki kuvien välille jää edelleen eroja. Erottautuminen joukosta on kuitenkin vaikeaa, jolloin ainoaksi kilpailuvaltiksi jää hinta.

 

Lisäksi on muistettava, että sanomalehdet ilmestyvät melkein vuoden jokaisena päivänä, mikä tarkoittaa, että yhdessä vuodessa kuvia ilmestyy melkoinen määrä. On oikeastaan se ja sama, onko pienessä tai vähän suuremmassakaan kuvassa juuri onnettomuudessa ollut kone vai ainoastaan oikea tyyppi. Eikä tyypinkään välttämättä tarvitse olla oikea, koska kuvan tehtävä on usein ainoastaan tukea tekstiä ja jollain tavoin ankkuroida sitä. Tuskin lehtiä kiinnostaa jokaisen uutisen kohdalla alkaa metsästämään juuri oikeaa kuvaa, saati sitten maksaa siitä, koska ajan myötä kuvien hinnasta kertyy suuri summa. Tavalliselle lukijalle on on yhdentekevää, onko kuvassa juuri oikea kone, juuri oikea värimuunnos perhosesta, juuri tietyllä tekniikalla tehty käsityö tai juuri oikea Perthin ranta auringonlaskussa. Hänelle riittää, että on kuva, joka liittyy uutiseen.

 

Itse olen sitä mieltä, että kuvasta kannattaa aina pyytää rahaa, jos joku pyytää kuvaa käyttöönsä tai jos jollekulle sitä tarjoaa. Jos rahaa ei luvata, niin sen jälkeen kannattaa miettiä, jääkö kuva kokonaan julkaisematta, jos sitä ei anna ilmaiseksi. Todennäköisesti jää. Sen jälkeen sitten voi edelleen miettiä, että kuka hyötyy mistäkin ratkaisusta.

[Antti Asikainen 1]

Sellainen lisäys vielä, että monet valokuvauksen harrastajat eivät halua tai viitsi markkinoida kuviaan suoraan lehdille, koska kuvaaminen on heille pelkkä harrastus. Kuvatoimistoille kuvia on kuitenkin helppo antaa ja silti niistä saattaa saada tuloja. Ei ehkä paljon, mutta jotain kuitenkin. 

[Marko Ryynänen 0]

 

ei ole aikaa/kiinnostusta hieroa mitään diilejä kenenkään kanssa seuraavaan 7-8 kuukauteen. Tästä syystä kuvaaminenkin on vähäisempää.

 

Onko kutsu käynyt valtiolta ohjattuun toimintaan Isänmaan hyväksi?

[Guest JaLa]

herrat Ripatti ja Nurmi, minulla olisi teille kysymys.  Oletteko te aivan oikeasti sitä mieltä, että niiden kuvien antaminen ilmaiseksi medialle tai jollekkin suuryritykselle on järkevää toimintaa?  Teidän tai kenenkään muunkaan kannalta.

 

Surullisinta tietysti on lukea siitä illuusiosta, että kun nyt jaetaan ilmaiseksi, niin sitten myöhemmin voi ottaa rahaa.  Jos se rahan ottaminen ja niiden diilien tekeminen ei kiinnosta, niin miksei sitten voi antaa olla.  Onko pakko tuhota mahdollisuudet sitten niiltäkin joilla sitä mielenkiintoa siihen voisi olla?  Tuollaisella "ota-tästä-saat-ilmaiseksi" toiminnalla ei ole mitään muuta tekemistä kilpailuyhteiskunnan kanssa, kuin se että siinä ilmaisjakelijaa pannaan halvalla.  Tai ei edes halvalla vaan ilmaiseksi.

 

[Pauli Hankonen 668]

Minäkin olen harrastanut koko ikäni lentokoneiden kuvaamista (ja paino sanalla harrastanut). Arkistoistani löytyy niin uusia digikuviakin, kuin Agfan 110 pokkarilla otettuja HK-räpsyjä 80-luvulta joita kaksitoistavuotiaan innolla otin poljettuani ensin Kontulasta fillarilla Helsinki-Vantaalle. Olen myös joskus myöhemmin tarjonnut parempilaatuisempia kuviani ilmaiseksi mm. ilmailuan lehtiin (huonolla menestyksellä). Mieleeni ei ole tullut pyytää kuvista rahaa, sillä kyse on HARRASTUKSESTA. Olen siis tyhmä.

 

Ymmärrän kyllä hyvin Lassia ja muita jotka kuvaavat siksi että saisivat flooraa leivän päälle, mutta sitä en ymmärrä miksi Lassi tolvaa meitä harrastajia tyhmiksi jos annamme kuviamme ilmaiseksi kaupalliseen käyttöön.

 

Yritän perustella miksi en koe olevani tyhmä..

 

Jos annan kuvan jonkun käyttöön ilmaiseksi, saan harrastajana mielihyvää siitä että näen oman kuvani julkaistuna. Aivan samalla tavalla käyn esiintymässä ilmaiseksi bändimme kanssa ja jos yleisö diggaa soitosta se tuottaa minulle primäärisesti mielihyvää. Jos rahaa tulee ei se kuitenkaan korvaa niitä kustannuksia, joita tuntemattomalle bändille itselle keikkailusta/treenikämpän vuokrista yms. tulee. Minulle tuottaa mielihyvää se että jokin ihminen nauttii minun tuotoksistani, olkoon se basson soittoa tai valokuvan katselua. Raha tulee vasta kaukana sijalla kaksi, se ei todellakaan ole itsearvo, se on vain arvo. Ja mitä tulee kuvien ottamisen raskauteen (okei, en puhu nyt Lassin 8 G:n air to air kuvista), niin en ole koskaan ollut kuvauskeikan jälkeen niin puhki kuin soittokeikan jälkeen.

 

No entä sitten jos haluaa nastat nastarenkaisiin, eli haluaa muuttaa harrastustaan hieman ammattimaisemmaksi. Silloin pitänee ilmeisesti promota.

 

Kuvaajilla ei näköjään ole tämän threadin mukaan tarvetta promoamiseen, mutta ainakin musiikkipiireissä tunnutaan ymmärtävän promoamisen tarkoitus. Onko kenelläkään hajua esimerkiksi siitä kuinka monta levyä 500 CD:n promo painoksesta tulisi jakaa radioasemille yms. musiikkialan julkaisijoille pois ilmaiseksi? - Ne kaikki. Lisäksi itsestä täytyy pitää meteliä, ts. "huorata" sillä kukaan ei tule "unelman" keikalle ja vaadi heitä levyttämään jos kukaan ei ole kuullut koskaan mitään bändistä nimeltä "unelma".

Miksi siis kuvia (ja kuvaajaa) ei saisi/pitäisi/voisi promota? Voinhan tietysti laittaa nettiin jonkun hauskan kuvasaitin www.paulinpromokuvat.org ja lähettää linkin suomen kaikille lehtitaloille, mutta kuka sinne oikeesti eksyy? Ei kukaan. On pakko tehdä tappiota, eli mainostaa.

 

Minä ymmärrän harrastuksen rakkaudeksi jotain juttua kohtaan. Rakkaudessa, kuten harrastuksissa ei välttämättä kuitenkaan ole järkeä. Vaikka kuvauskalustoni kalpeneekin niille vehkeille joita olen kateellisena katsellut radan varressa hiljaa (EOS1D tai 5D tai edes 20D, harmaat putket, skannerit, läppikset joissa suora WLAN yhteys a.nettiin, spottailumaskit partioaitasta..), niin olen minäkin perkele laittanut rahaa kameraani kiinni. Ja passoihin, kitaroihin ja digitaalisiin työasemiin treenikämpällä. Silti ymmärrän että kyseessä on harrastus, eikä minun tarvitse saada harrastuksiini sijoittamiani rahoja takaisin. Vaikka kivaa ja suotavaa se tietenkin olisi. (eipä mua myöskään ismoalangot ja jukkakarjalaiset muusikoiden keskustelupalstoilla hauku tyhmäksi kun esitän ja jopa julkaisen musiikkiani ilmaiseksi)

 

Wanhan Frenckelinkin tiedetään sotien jälkeen tokaisseen "pitäähän ihmisen harrastuksistaan maksaa". Näin hän oli kuulema vastannut jonkun ihmetellessä hänen kirjapainonsa hurjia tappioita..

 

Voi olla että olen kommunisti, mutta olen haistavinani joissain tämän threadin kommenteissa ikävän kvartaalitalouden ahneen peikon  

 

"Työn orjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus.."

 

 

[Ismo Nurmi 2]

Ai että helppo jauhaa tekstiä, vietäpä pari viikkoa arkistossa, ristiintarkista kaikki hankkimasi tiedot ja laadi löytämästäsi johdonmukainen ja vakuuttava kirjallinen esitys ja kerro sitten miten helppoa se on.

 

Jollekin se oma nimi tekstin/kuvan tai muun hengentuotteen vieressä ensimmäisellä kerralla tuntuu ihan hyvältä. Toinen kerta on toinen juttu, ei se enää samalta tunnu. Kummasti siinä röyhistyy jos oma hengentuote on vaikkapa valtakunnallisessa mediassa, raha on siinä alkuvaiheessa aivan toissijainen asia. Totta kai se on ääliömäistä jos ilmaiseksi menee jatkuvasti - vaikka toisaalta jos on kyse harrastuksesta niin mitä väliä? Julkisuus hivelee siinä tapauksessa enemmän kuin riihikuiva.

 

EDIT: Eli samoilla linjoilla edellisen kanssa.

[Guest aircraftphotos]

Voe voe hyvät immeiset. Kommunisti-ehkä Hankosta kehottaisin jatkamaan samaan malliin, nupit kaakkoon, kielet soimaan ja kamera laulamaan, meniköhän oikein? Mitä ilmaisharrastelijoiden tolvaamiseen tulee niin jokainen miettiköön itse omissa kalsareissaan mitä harrastukseltaan haluaa ja että millalailla tolvataan.

NYT TOISTAN VIELÄ KERRAN SEN JA NYT YMMÄRTÄKÄÄ JA JOS ETTE YMMÄRRÄ NIIN ÄLKÄÄ URPUTTAKO TÄÄLLÄ: Tarkoitukseni oli vain kertoa kuvaajille jotka ovat myyneet kuviaan kuvatoimistoille että miten niistä kuvista saa paremmin rahaa.

 

Promoaminen on valokuva-alalla hiukan eri asia kun ilmaiSEKSI antaminen. Luuletteko että minä en harrasta markkinointia/henkilökohtaista suhdetoimntaa? Minulla on vain hiukan eri metodit...

Tämä saitti on muuten yksi kuvien myyntikanava - samoin A.nette.

Itsetunto - jota Suomalaisella on yllinkyllin ja tarpeeksi verrattuna Ruotsalaisiin ja jopa Ahvenanmalaisiin, -hah.

Hiveleekö se sitä itsetuntoa jos valtakunnallisessa mediassa näkee itse ottamansa kuvan?

Rakkaus harrastukseen: Olen kuvannut koneita kohta 30 vuotta ja rakastan niitä joka ikistä minuuttia kun istun heittoistuimessa tai roikun kopterista jne... Ammattini ei tunnu minusta edes työltä. Olen edelleen se sama kaveri joka 30 vuotta sitten ihasteli lentäviä koneita haluten niiden kyytiin. (ja se kyllä näkyy)

 

Ne joilla on hienoja kuvia myykää niitä - saatte rahaa ja ne joilla ei ole vielä hienoja kuvia -opetelkaa ottamaan niitä.

 

 

Eikä kateellisena kannata toisten w-laneja yms laitteita katsella. Oppii ensin hyväksymään itsensä niin siitä se lähtee. Kukin taplaa kukkaronsa mukaan ja aika aikaansa kutakin.

 

Nim Kodakin 110-pokkarilla hesavantaalla ja tsyyrihissä kuvausuransa aloittanut

 

 

 

[Guest JaLa]

Herroilla ei ilmeisesti ole mitään mielikuvitusta...kyllä niissä diileissä voi pyytää muutakin kuin rahaa/rihkamaa.

 

tästä oli puhetta jo aiemmin eli kyllä joo, voi pytää muutakin kuin rahaa.  Se että antaa ilmaiseksi on typerää, sille nyt vain ei voi mitään.  Siinä sitä mielikuvitusta puuttuu jos jossain.

[Pauli Hankonen 668]

Tarkoitukseni oli vain kertoa kuvaajille jotka ovat myyneet kuviaan kuvatoimistoille että miten niistä kuvista saa paremmin rahaa.

 

Eikä kateellisena kannata toisten w-laneja yms laitteita katsella. Oppii ensin hyväksymään itsensä niin siitä se lähtee. Kukin taplaa kukkaronsa mukaan ja aika aikaansa kutakin.

 

 

Ensin, kiitos Lassi vinkeistä (unohtui kiitokset tosta vuodatuksestani). Tietenkin olen otettu jos sinunlaiseltasi prolta tulee vinkkeja, näinhän homman pitääkin mennä, kokeneemmat neuvoo kokemattomia. Ymmärsin myös pointtisi, välistäveto on erittäin ikävää touhua, mutta lämpenin kirjoittamaan kun luin tätä ketjua eteenpäin ja aloin tulla enemmän ja enemmän vakuuttuneeksi siitä että olen tyhmä kun en osaa pyytää harrastuksistani rahaa.

 

"Katsellut kateellisena" tarkoitin positiivisessä mielessä. (Kunpa mullakin ois varaa digijärkkäriin..)

Tunnen kyllä olevani sinut itseni kanssa ladatessani halvimmalla mahdollisella EF sarjan zoomilla varustettun EOS50 runkooni Sensia 100:aa ja tähdätessäni sen paskaisen ikkunan läpi kohti konetta jossain hevonkuusen kentällä abzurdistanissa. Se on herkkua.

 

Voi olla että minulla on erilaiset arvot, mutta mä en vaan saa kaaliin miks kaikesta pitäis saada mahdollisimman paljon rahaa. Totta kai minullekin raha kelpaa, enhän minä nyt hullu ole, mutta eihän kaikki arvot ole mitattavissa rahassa?

 

Tuokin Lassi on totta että a.net ja fsn ovat promokanavia (en ollut tullut edes ajatelleeksi). Itse olen pitänyt palveluista siksi että siellä on makeeta rautaa ilmaiseksi esillä. En edes uploadaessani yhden huonon redigo kuvan a.nettiin tullut ajatelleeksi, että joku voisi joskus ottaa yhteyttä ja haluta ostaa kuvan... Mutta tilanne onkin minulla toinen kuin sinulla tai Sam Chuilla.

 

Ärsyttää vaan tää nykyinen ahne maailma, varsinkin kun huomaan itse sortuvani ahneuteen.. Miks kaikki ei voi olla kaikkien ja kaikki ei voi rakastaa kaikkia? Miks ei anneta afrikkaan? Miks? (voi juma, alan kuullostaa joltain jeesushipiltä  

 

Kiitos ja anteeksi.

 

Tyhmä ehkä kommunisti jeesushippi Hankonen

 

 

 

 

[Juha Klemettinen 28]

Ai että helppo jauhaa tekstiä, vietäpä pari viikkoa arkistossa, ristiintarkista kaikki hankkimasi tiedot ja laadi löytämästäsi johdonmukainen ja vakuuttava kirjallinen esitys ja kerro sitten miten helppoa se on.

 

Naulan kantaan!

Olen tällainen wanna be ilmailutoimittaja. Yhden parin aukeman lehtijutunkaan tekeminen ei ole helppo homma (saati sitten jonkun tieteellisen esityksen). Viime torstaina tuli kiire tilaus ilmailujutulle. Olen torstai illan ja tämän aamun välillä lukenut käytännössä kaksi ja puoli kirjaa, kolunnut Ilmailumuseon kirjastoa ja surffanut muutamalla kymmenellä nettisaitilla. Kirjoittanut, lukenut, kirjoittanut ja tarkastanut. Tuloksena on verestävät silmät ja viisi sivua tiukkaa asiaa.

 

Ja vaikka tämä on mukava harrastus, ja vaikka on mukava nähdä nimensä lehdessä, ja vaikka on hienoa sanoa baarissa tytölle: "Käy lukemassa R-kioskilla xxxxx-lehti, siinä on minun tekemä lentokonejuttu (miksi tämä ei ikinä toimi  :'(?), en voisi kuvitella tekeväni tätä ilmaiseksi.

Rahan ottamisessa harrastamisesta on myös se puoli, että sille rahalle voi olla ihan oikeasti käyttöä.  Rahalla voi ostaa silloin tällöin metvurstia leivän päälle, tai sillä voi rahoittaa sitä harrastusta. Esmerkiksi oman muutaman viikon ikäisen digikamerani rahoituksesta iso osa on peräisin juttupalkkioista.

Juha. 

[Tuomas Kuosmanen 51]

Ei ollut tarkoitus vähätellä kirjoittamisen vaikeutta. Tarkoitin, että vaikka olisi elämänsä ensimmäistä kertaa kamera kädessä, voi rahaa pyytää jos kennolle sattuu sellainen kuva, jonka joku haluaa (vrt. "CIA-kone"). Ja en tarkoita, että em. koneen kuvannut olisi ollut ekaa kertaa koneita kuvaamassa...

 

Joo ja muutenkin, ihan "tavallisiakin" kuvia ottaessa - kokemusta kertyy vain kuvaamalla, ja vain harjoittelemalla niistä kuvista alkaa seasta löytyä myös niitä helmiä. Siksi höpisen koko ajan siitä että kannattaa yrittää erilaisia lähestymistapoja - toisin sanoen kannattaa pistää aivot töihin ja luovuus koville, ne kehittyvät siinä. Huonossa kelissä kuvaamaan, ja katsomaan saako siihen jotain uutta näkökulmaa, vastavaloon, pimeällä, hämärässä... nuo kaikki samoin kuin ne tutuiksi tulleet kuvauspaikat palkitsevat sitten kun se hyvä idea tulee - silloin sen pystyy myös teknisesti toteuttamaan kunnolla. Sitten tulee se joku päivä kun esim. pääset platalle kaverin kanssa tunniksi koneita kuvaamaan. Silloin on ihan kiva kun se homma on hanskassa ja ei tarvi harmitella jälkeenpäin kun kuvat eivät onnistuneetkaan.

 

Nimim. tarkistetaan että kamera ei ole ISO1600:lla edellisen illan jäljiltä..

 

 

(tuota valoa kesti oikeasti vain parin minuutin ajan, siinä on muutenkin saamarinmoinen kiire miettiä mitä kuvaa ja mistä suunnasta - samalta aamulta tosiaan on se MLY:n kilpailun voittokuva - siinäkin sitä kohinaa löytyy, mutta onneksi muuten meni homma putkeen)

 

//Tuomas