Mersun siipitykit ja suom. sotalentäjien tekniikan ymmärrys

[Jukka Juutinen 47]

Kari Stenmanin isossa Mersu-kirjassa on yhtenä liitteenä E. I. Juutilaisen arvostelu Mersusta tammikuulta 1946 (liitekuva). Aseistusta koskeva lausunto on mielenkiintoinen. Nimittäin Suomessa näyttää olleen siipitykkien vaikutuksista vain mutupohjaisia arveluita, joita ilmeisesti laivueenkomentaja Karhunenkin innokkaasti jakeli. Suomalaisessa kirjallisuudessakin on toisteltu järkiään samoja, ainoana poikkeuksena Suomen ilmailuhistoriallisen lehden erikoisnumero 6. 

Todellisuudessahan siipitykkien lisäys heikenti nopeutta vain n. 10 km/h. Ero on matalalla parin prosentin luokkaa, eli paljon  vähemmän kuin koneyksilöiden keskinäiset erot ja samaa luokkaa kuin MG 131 -konekiväärien pattien vaikutus. 

Juutilaisen ehdotus tykkien asentamisesta siiven sisään jonkinlaisena maagisena nollavaikutusratkaisuna herättää kysymyksen, että mikä oli sotalentäjiemme lentoteknisten seikkojen ymmärrys? Onhan hänen täytynyt ymmärtää, että tykkien paino ammuksineen on sama kuin gondoliasennuksessakin, itse gondolithan eivät paljoa painaneet. Tykkien lisäpainohan (n. 215 kg SILE 6:n mukaan) vaikutti enemmän nousuun ja kaartoaikaan (eikä niihinkään paljoa). 

Lisätykkien kielteisten vaikutusten pienentämiseen kun olisi ollut toinen ratkaisu: MG 131 -konekiväärien poisto ja sitä myötä pattien poisto. Tällöin tykkien nopeusvaikutus olisi jäänyt likelle nollaa. Ja lisäpainoa olisi kompensoinut vähintään 90 kg keventyminen kk-asennuksen poistosta. MG 131 -käsikirjan mukaan 2 asetta painoi n. 40 kg yhteensä, ja yhden patruunan paino vöineen oli n. 85 g. Kun patruunoita oli 2 x 300, saadaan n. 50 kg. 

MG 131 oli kaliberiinsa nähden heikkotehoinen ase, selvästi heikompi kuin M2/Lkk 42/Berezin heikon 13 x 64 -patruunansa takia. Poistamalla ne ja lisäämällä siipitykit koneen tulivoima lähes kolminkertaistui, nopeusvaikutus mitätön ja muut vaikutukset marginaaliset. Vastustajan kalustoon verrattuna suorituskyky- ja ketteryysvaikutus olisi ollut merkityksetön, mutta tulivoimaan lisäys suuri. 

 

Muokattu: Tammikuu 24, käyttäjä: Jukka Juutinen

[Vesa-Petri Jussila 74]

Mielenkiintoinen avaus. Tuolloin koulutetuille ei varmaankaan annettu kovin syvällistä koulutusta, mutta tämä olisi varmaankin laajemman tutkimuksen aihe. Itselleni on jäänyt käsitys että tekninen osaaminen keskittyi nuorempiin upseereihin ja he siirtyivät reserviin sodan jälkeen. Tämä taisi tulla esille ilmailuhistoriallisen lehden yöhävittäjä toiminnan artikkeli sarjassa, jos en aivan väärin muista. Nyt nuo lehdet eivät ole saatavilla. Jossain oli maininta että yleisesti puolustusvoimien tekninen koulutus ei ollut vahvaa ennen sotaa. Suomessa taisi olla kuitenkin vahva kannatus hyvin kaartaviin koneisiin ja jos/kun tästä luovuttin vaati se taktiikka muutoksia. Eli olisiko tässä juurisyytä Juutilaisen kommentiin.

Voisi olla mielenkiintoista verrata mikä oli saksalaisten pilottien näkemys asiaan. Tätä voisin etsiä saksalaisista foorumeista. 

[Jukka Juutinen 47]

Saksalaisissa muistelmissa on aika vähän asiaa käsitelty. Ongelma tuossa oheistetussa Juutilaisen lausunnossa on se, että se tykkien sijoittaminen siiven sisään (oletuksena, että samalle kohtaa) ei olisi vaikuttanut kaartokykyyn mitenkään gondolitykkeihin verrattuna, koska paino olisi lisääntynyt käytännössä saman verran, samaten vaikutus kallistuskiihtyvyyteen (siiveketeho). Neukkutestien mukaan, joissa niissäkin näyttäisi olevan epämäärää, vaikutus kaartoaikaan (360 asteen ympyrä) oli maksimissaan 2 sekuntia (21 vs. 23). Verrattuna samojen neukkutestien arvoihin heidän kalustostaan, niin tykeittä paremmin kaartava Mersu ei muuttunut verrokkeihin nähden huonommaksi tykit lisäämällä. Mersussahan oli se hyvä ominaisuus, että sillä pystyi kaartamaan äärirajoille helpommin kuin monella muulla, koska sillä oli hyvät kaartosakkausominaisuudet. 

Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka laajasti ohjaajien tiedossa oli Fokkerilla tehdyt kokeet siipitykkien vaikutuksesta useita vuosia ennen Mersuja. Fokker-testeissähän saadut erot olivat hyvin vähäiset.