Guest vaarami1

A380:n tulevaisuus uhattuna ?

28 viestiä aiheessa

Hesarin artikkeli 9.12.2005:

Mutta Airbus on kokenut vuoden aikana myös vastoinkäymisiä. Yksi niistä on vajaa kuukausi sitten julkisuuteen tullut tieto Airbusin koelentovaiheessa olevan matkustajakoneen A380:n jättöpyörteistä. Jättöpyörteet ovat nousevan lentokoneen jälkeensä jättämiä ilmavirtauksia. Kansainvälisen ilmailujärjestö ICAO:n havaintojen mukaan A380:n jättöpyörteet ovat niin suuret, että nousevan A380:n jälkeen pitää jättää tavallista pidempi turvaväli.

Jos ICAO:n havainnot osoittautuvat oikeiksi ja A380-kone vaatii tiheään liikennöidyillä lentoasemilla tavallista pidemmän turvavälin, A380:n kaupallinen tulevaisuus vaarantuu. Se olisi katastrofi.

A380-hanke työllistää eri puolilla tuhansia ihmisiä, ja siihen on tähän mennessä käytetty viestimissä olleiden tietojen mukaan 12 miljardia euroa. Hanke on myös Euroopan henkinen voimannäyttö Yhdysvaltain suuntaan.

Humbertin mukaan Airbus tutkii ja mittaa A380-koneen jättöpyörteet perinpohjaisesti.

Muistaakseni 747:n alkuaikona oli samoja ongelmia. Asia taidettiin ratkaista muuttamalla siipien profiilia.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistaakseni 747:n alkuaikona oli samoja ongelmia. Asia taidettiin ratkaista muuttamalla siipien profiilia.

Tai sitten asiaa painettiin villaisella? ;) Mitenköhän 747:n kävisi nykyisillä mittausmenetelmillä? http://vacc.fi/df/viewtopic.php?t=4662

Todellisuudessahan airbus:lla ei ole vaihtoehtoja jos asia oikeasti näin on.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hesarin artikkeli 9.12.2005:

Mutta Airbus on kokenut vuoden aikana myös vastoinkäymisiä. Yksi niistä on vajaa kuukausi sitten julkisuuteen tullut tieto Airbusin koelentovaiheessa olevan matkustajakoneen A380:n jättöpyörteistä. Jättöpyörteet ovat nousevan lentokoneen jälkeensä jättämiä ilmavirtauksia. Kansainvälisen ilmailujärjestö ICAO:n havaintojen mukaan A380:n jättöpyörteet ovat niin suuret, että nousevan A380:n jälkeen pitää jättää tavallista pidempi turvaväli.

Jos ICAO:n havainnot osoittautuvat oikeiksi ja A380-kone vaatii tiheään liikennöidyillä lentoasemilla tavallista pidemmän turvavälin, A380:n kaupallinen tulevaisuus vaarantuu. Se olisi katastrofi.

A380-hanke työllistää eri puolilla tuhansia ihmisiä, ja siihen on tähän mennessä käytetty viestimissä olleiden tietojen mukaan 12 miljardia euroa. Hanke on myös Euroopan henkinen voimannäyttö Yhdysvaltain suuntaan.

Humbertin mukaan Airbus tutkii ja mittaa A380-koneen jättöpyörteet perinpohjaisesti.

Muistaakseni 747:n alkuaikona oli samoja ongelmia. Asia taidettiin ratkaista muuttamalla siipien profiilia.

http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,39108.msg491025.html#msg491025

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minkähänlaiset A380 jättöpyörteet ovat verrattuna AN-225:den vastaaviin. AN-225 on leveämpi, pidempi ja myös max. lentoonlähtömassa on suurempi, kuin A380:sessä? Onko jotain erityisiä AN-225:ttä koskevia rajoituksia tai porrastuksia?

Vertailukuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Giant_Plane_Comparison.jpg

A380 speksit: http://en.wikipedia.org/wiki/Airbus_A380#Specifications

AN-225 speksit: http://en.wikipedia.org/wiki/Antonov_An-225#Specifications

Antti

En tiedä rajoituksista, mutta jos otetaan huomioon eka se seikka, että AN225:sta on vain yksi kappale ja A380:ä tulis hieman useampikin lentelemään, niin tuo Antonov ei hirveän montaa kenttää kerralla ruuhkauta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakin jotenkin asiaan liittyvä kuva, ja vielä komea sellainen :)

http://www.airliners.net/open.file/974876/L/

Ai ekat 380:t on jo toimitettu? Mitäs ne puheet joskus oli, että ensilennot myöhästyisi entisestään?

Vai olikohan allekirjoittanut taas omassa maailmassaan  :-[

Milloinkas tuo Emirates ottaa tuon vehkeen sitten käyttöön?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ai ekat 380:t on jo toimitettu? Mitäs ne puheet joskus oli, että ensilennot myöhästyisi entisestään?

Ei, kyllä nuo on vielä koelentovaiheessa. On vain mainoskiertueella maalailtu ostavien yhtiöiden väreihin.

2006 alkupuolella olisi ilmeisesti tarkoitus olla käytössä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samilla tuli varmastikin kirjoitusvirhe tuohon ajankohtaan. Itse veikkaisin käyttöönottoajankohdaksi alkuvuotta 2007, ellei odottamattomia ongelmia ilmaannu. Airbusin marraskuisessa tiedotteessa ajankohta kerrotaan näin:

Certification is planned for the last quarter of 2006 in time for first delivery to the first operator Singapore Airlines before the end of the year.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei, kyllä nuo on vielä koelentovaiheessa. On vain mainoskiertueella maalailtu ostavien yhtiöiden väreihin.

2006 alkupuolella olisi ilmeisesti tarkoitus olla käytössä.

Ite Emirates sanoo: "early 2007" tiedä sitten?

http://www.emirates.com/AboutEmirates/EmiratesNews/GN_NewsDetail.asp?yr=2005&St=2

edit:

Harri oli nopeampi, mut miulla kesti kun piti

kaivella tuo linkki... ;)

edit2:

Huoh, eihän se mene tuolla linkillä oikeaan paikkaan, mokomat säätää urlin lennossa.

Uutisten 2. sivulta löytyy ko. A380 uutinen...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Airliners.netin infosta vilkaisin tuon, http://www.airliners.net/info/stats.main?id=29    ..heti toinen lause siellä sanoo "When it enters service in March 2006, the A380 will be the world's largest airliner, easily eclipsing Boeing's 747"

(tosin tekstin loppu puhuu koelentojen kestävän 15 kk ja kun roll-out oli tammikuussa 2005, niin aika tiukkaa tekisi tuo 2006 alku)

Alunperin (ja vielä tämän vuoden tammikuussa) aikataulu olikin tuo maaliskuu 2006, mutta tämän vuoden aikana Airbus on siirtänyt sitä myöhäisemmäksi ja kertoo nyt ensimmäisestä toimituksesta (joka ei ole sama kuin käyttöönotto) tämän vuoden loppuun mennessä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Allekirjoittanutta kyllä henkilökohtaisesti harmittaa kuitenkin MD-12 projektin kohtalo. Kaikin puolin koko yhtiön kohtalo tietenkin oli harmillista...  :(

Muistan kun 90-luvun alussa Mädärin porukka esitteli ilmailualan lehdissä kunniakasta hankettaan luoda MD-12 joka olisi ollut maailman suurin lentokone kaksikerroksisena. Kunkoneen mainoskuvia ja suht valmiin näköistä astetta hiotumpaa MD-11 ohjelmaa katseli ja ihasteli, niin kyllä se oli makeen näkönen kone. Samaan aikaanhan myös oli puheita, että MD-11 olisi tullut JAL:lin kotimarkkinoille suurempi matkustajakuormallinen versio, missä koneen eturahtitila olisi korvattu matkustamolla. En nyt hatusta muista, mikä kyseisen version tyyppimerkintä olisi ollut.

Mutta MD-12 projektin kohtalo harmittaa edelleen. Nyt kun kattoo bussia, niin se on kuin suora kopio Mädäristä lukuunottamatta nokan sulavuutta ja DC-10/MD-11 tyylisiä ohjaamon ikkunoita. Jos vain Mädäri olisi sinnitellyt viisi vuotta eteenpäin ja unohtanut fuusioitumis ideat Boeingin kanssa, voisi hyvinkin olla, että nyt tilatuista Busseista osa olisikin Mädäreitä. Heillä oli oikea edellälentävä idea, muta kuten niin monet, he olivat kenties liikaa aikaansa edellä kun lentoyhtiöt eivät olleet kypsiä idealle kun vasta 2000 luvun kynnyksellä...

Boeingin ikävä asennoituminen Mädärin tuotteisiin varmasti harmittaa foorumilaisistakin monia. Viimeinen ysin versio, joka tunnetaan nyt sitten 717:na on omasta mielestäni kyllä kanssa makea kone - jo sen isosiskon kaltaisen ohjaamon puolesta (kiitos Honeywellin...)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On kyllä harmi juu ettei tuo realisoitunu, n kertaa upeampi ku bussi. Olisivat saaneet pistää A380:llekin tuollaisen terävämmän nokan niin olisi vähän vauhdikkaamman näköinen.

Voi 2"P¤ "O=#(¤/  pistin images.google.com:iin hakusanaks MD-12... en suosittele, jotain ihme tippurikuvia tuppaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Singaporessa pidettävän Asian Aerospace 2006:n yhteydessä pidetään näköjään 2 päivän mittainen "Welcoming A380 Conference" 22.-23.helmikuuta.

Ohjelman mukaan siellä puhutaan lähes kaikesta mahdollisesta A380:neen liittyvästä toiminnasta.

http://www.insightgrp.co.uk/airportconference.com/singapore/singapore06.html

Näyttelyn sivut: http://www.asianaerospace.com

(Lentonäytösten esittelysivut eivät ole vielä kunnossa, vaikka näyttelyyn on kuukausi aikaa?)

Konferenssiin pääsisi pikkuhintaan 1450 USD. Sillä saisi Airbusin sponsaamat cocktailit ja päivällisen. Ja singaporelaiseen tyyliin pitää olla bisnespuku, farkut eivät kelpaa  ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luulisi että tota jättöpyörrettä voisi saada pienemmäksi kikkailemalla Winglettien kanssa.

ei tollaset patalaput siivissä aiheuta kuin pahaa mieltä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luulisi että tota jättöpyörrettä voisi saada pienemmäksi kikkailemalla Winglettien kanssa.

ei tollaset patalaput siivissä aiheuta kuin pahaa mieltä

En usko että se winglet:ien korjauksella paranee kovin paljoa. Runko on huomattavasti suurempi kuin 747:ssa ja ilmat liikkuu ihan erilailla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uusia laivoja (!) on tilattu A380:nen osien kuljetukseen. Melkoinen logistinen operaatiohan se on.

Uutisessa pistää silmään myös lause, jossa todetaan: The A380, due to be delivered to launch customer Singapore Airlines in late 2006. No, eihän tämä mitään varsinaisesti uutta ole. Alkuperäinen toimitusaikataulu ei ole pitänyt, siinä se on jälleen kerran.

http://www.airbus.com/en/presscentre/pressreleases/pressreleases_items/06_01_31_singapore.html

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jättöpyörre syntyy, kun lentokoneen siiven ylä- ja alapuolen paine-ero pyrkii tasaantumaan siiven kärjen kautta. Jokaista lentokonetta seuraa kaksi jättöpyörretta, jotka etäisyyden kasvaessa heikkenevät ja laskeutuvat alas. Takaa katsottuna vasen pyörii myötäpäivään ja oikea vastapäivään. Suuren lentokoneen jättöpyörteet ovat kuin kaksi vaakasuoraa tornadoa, jotka vaikuttavat pyörimäsuuntansa mukaisesti takana lentävään lentokoneeseen.

A 380:n jättöpyörteistä ei voi kenelläkään olla koelentojen tässä vaiheessa täsmällistä mittaustietoa. Varovaisuus ja talonpoikaisjärjen käyttö on tietysti ilmailussa aina hyväksi. Silti en ihmettelesi, jos uutisen taustalta löytyisi ICAO:n amerikklaisvirkamiehiä tai ICAO:ta lähellä olevia USA:n ilmailuteollisuuden edustajia.   

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sellainen lähde kuin Air & Business Travel News väittää, että tällä hetkellä olisi kasattuina kokoon yhteensä 11 kpl A-380-koneita, jos mukaan luetaan 2 staattista testirunkoa, joilla suoritetaan väsymis- ym. testejä.

Näistä yksi olisi korvamerkitty Singapore Airlinesille toimitettavaksi ja yksi Emiratesille.

http://www.abtn.co.uk/thisweek.html#AIRBUS

Myös ensimmäinen GP7200-moottori on asennettu MSN 009:ään.

Ja Kanada on ilmoitettu kylmän sään testipaikaksi. Testit tehdään "piakkoin", kerrotaan Airbusin omilla sivuilla.

Edistystä näyttäisi siis tapahtuvan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään