Ilkka Portti

Copterlinella kannattavuusraja vielä saavuttamatta (KL 30.1.)

4 viestiä aiheessa

Helsingin ja Tallinnan väliä lentävä Copterline on peruttanut maanantain lennot pitkäksi venyvän huoltotauon takia. Toimitusjohtaja Kari Ljungberg kertoo, että huollon pitäisi valmistua maanantaina iltapäivällä. Yhtiö halusi kuitenkin pelata varman päälle ja peruutti kaikki päivän lennot.

Ljungbergin mukaan Copterlinen matkustajamäärät kohosivat kahden viikon joulutauon jälkeen 750 matkustajaan viikossa ja siitä on tultu viime aikoina vähän ylöspäin. Tuhannen matkustajan kannattavuusraja on kuitenkin vielä rikkomatta.

Copterlinen ylimääräinen huoltopäivä tuli hankalaan aikaan, sillä kopteriyhtiöllä pitäisi olla paras sesonkiaika nopeiden laivojen lopetettua liikennöintinsä.

Copterline neuvottelee parhaillaan toisen koneen hankkimisesta.

 

Kauppalehti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ongelmanahan on se, että vastaavaa Sikorsky S-76C+ kopteria ei markkinoilta juuri löydy uutena eikä käytettynä.

 

Rotor & Wing-lehti kertoi jo marraskuun numerossa mm., että öljynporauslauttakuljetusyhtiö Offshore Logistics oli tilannut 35 S-76-kopteria 24 lisäoptiolla. Toimitukset saadaan päätökseen v. 2012.

 

Kun valmistajan tilauskirjat ovat täynnä, käytettyjenkin omistajat pitävät visusti kiinni koptereistaan, koska uusia ei saa.

 

S-76A ja S-76B-mallia olisi netissä kaupan, mutta Copterlinehan tarvitsisi tilalle mieluiten täysin samanlaisen...Kiperä tilanne.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yle Teksti-TV                Sivu 167/1

  TALOUS      YLE24    TORSTAI       

                                       

      Copterline peruu lentojaan       

                                       

Copterline on perunut tällä viikolla 

kaikki Helsingin ja Tallinnan väliset 

lentonsa.                             

                                       

Yhtiön Viron toimintojen johtajan Tonis

Leppin mukaan myös perjantain lennot on

peruutettu. - Kyse on kopterin       

huoltotoimenpiteestä. Maanantaina     

meidän pitäisi taas päästä lentämään, 

Lepp kertoi.                         

                                       

Yhtiö kertoi aiemmin virolaisissa     

tiedotusvälineissä, että reitillä on 

ollut vuodenvaihteen jälkeen noin 750 

matkustajaa viikossa.                 

                                       

Yhtiö pitää tuhatta matkustajaa viikos-

sa kannattavuuden kannalta alarajana. 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään