Ilkka Mannikainen

Non-schengen terminaalin laajennus Helsingissä

20 viestiä aiheessa

Je - "Aasian-terminaali" tosiaan laajenee ja paikkoja tulee KL:n mukaan kahdeksalle laajarunkokoneelle. Eli koko terminaalista alkaa tulla nyt U:n muotoinen, kun non-schengen päätyä jatketaan länteenpäin ja siitä vielä eteläänkinpäin.

 

Toteutukseen menevä suunnitelma taitaa olla vastaava, josta täälläkin aiemmin oli kuva nähtävillä. (tässä linkissä, keskustelunaihe uudet A340/A350-koneet)

 

Toivottavasti saavat työt sutjakasti alkuun, ettei terminaali (taas?) tule pullonkaulaksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä laajennuksenkin jälkeen voi todeta, että kyllä Helsinki-Vantaa on pieni kenttä. :D

 

Ei välttämättä mitenkään huono asia näin ruuhkaisten lentokenttien aikaan ja ehkä pienuus ja selkeys tekee ainakin kentästä mukavan ja kotoisan.

Menisikö sieltä kotimaan terminaalin R-kioskilta lähtöaulaan 4 eli päästä päähän, kävellen noin kymmenen minuuttia.

 

Tai sitten matkustajien alueella portilta 11 portille 33 kävellen suunnilleen saman verran jos ei lasketa passintarkastusta mukaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kylla on hienoa etta laajentavat lisaa. Viela kun se korkea lennonjohtitorni pistetaan pystyyn niin meilla on ihan hieno kentta.  ;D Toisaalta toivoisin, etta laajentaisivat nyt tosissaan kunnolla, kun varsinkin ruuhka-aikoina kay kapeat kaytavat varsinkin siella kotimaan ja "keski" terminaalin valissa ahtaaksi. Voisivat mielestani ottaa ihan esimerkkia isoista kentista, koska sellaiseksi Helsinki-Vantaa tuntuu olevan kasvamassa, vaikkei koskaan jonkun Amsterdamin/Frankfurtin tasolle yltaisikaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että tuo EFHK nykyinen paikka alkaa käydä vähän ahtaaksi :-\.

Mitäs jos siirretäänkin EFHK EFHFn sijaan "maakuntaan" ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Liittyykohan tama uuden terminaalin rakentamiseen:

http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=6326134&index=9&anchor=6326134

 

Tosin jos liittyy, niin alkaako rakentaminen sitten jo huhtikuussa?

 

Voi liittyä paljon muuhunkin. Paraikaa tehdään maansiirtotöitä Hiltonin ja uuden cateringin tonteilla. Hiltonilla tosin muurattiin jo peruskivi, cateringin louhinnat ovat vasta alkaneet. Ja lisäksi myydään kiviainesta jatkuvalla syötöllä kentän eteläpuolelta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Hesarin uutiset kertovat, että terminaalia jatketaan 300 metrillä. Uudesta terminaalin osasta tulee L:n muotoinen. Terminaalista pääsee suoraan Hilton-hotelliin. Terminaalin kahteen alimpaan kerrokseen sijoittuu lentoaseman uusi "matkatavaralajittelutehdas".

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos tossa Hesarin kuvassa on mitään todellisuutta niin gate 32 muuttuisi vähän toisenlaiseki koneen sijainnin suhteen ja 31+33 eivät olisi käytettävissä. 31 ei ainakaan silloin kun 32:ssa on kone.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tutkailin pikkaisen googlen sateliittikuvien kanssa tota suunnitelmaa. Näyttää siltä, että pikkaisen saa rakennuksia lähteä ton uuden terminaalin tieltä. Ohessa pikkaisen vertailua hs:n kuvan, marja-radan esitteessä olevan kuvan ja sateliittikuvan kesken.

 

Ilmailulaitoksen tarjoama kuva laajennuksesta hs:n sivuilta:

 

[ attachment removed ]

 

 

Googlen sateliittikuvaan liitetty terminaalin rajat:

[ attachment removed ]

 

Ja se marja-radan tarjoama vanha kuva.

[ attachment removed ]

 

Kun noita kuvia katsoo niin ilmailulaitoksen toimittama kuva marja-rata esitteeseen on pikkaisen muuttunut. Selvästi ovat luopuneet P5:n viereen rakennettavista kahdesta talosta ja lisänneet terminaalin pituutta. Portteja tulisi edelliseen "suunnitelmaan" verrattuna muutama lisää.

 

Nykyinen suunnitelma merkitsee sitä, että jotakin pitää poistaa. Jos katsoo tota mun rajaamaa aluetta niin siinä on muutama rakennus porttien tiellä ja muutama jäisi itse talon alle. Leko nelonen olisi varmaan siinä ja siinä, että säilyisikö(tosin mitä väliä, ei sielä ole kuin yks varasto ja ISS:n pukukopit  ;)  )

 

Ja tietenkin muutama seisontapaikka katoaa samalla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ovat ilmeisesti samalla leventäneet sitä uutta osaa.  Marjarata-kuvassa se on vain tuubi, joka vie porteille, kun taas uudessa kuvassa on tilaa vaikka mille.  Hyvä vaan, sillä nuo tyhjät kävelytunnelit isommilla kentillä ovat aikamoisen tylsiä.

 

Mutta sitävastoin en ymmärrä miksi uusi alue yhdistetään vanhaan kahdella lyhyellä tuubilla.  Luulisi sen olevan hieman epäkäytännöllistä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No seuraava vaihe onkin rakentaa terminaalit tuonne kiitoteiden väliin!

 

Kiitoteiden väliin rakenettavasta terminaalista muistan nähneeni suunnitelmia jo vuosia sitten. Sinne olisi suunnitelmien mukaan maanalaiset kulkuyhteydet matkustajille, kävellen tai ns. moving walkways.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joissain ennusteissahan on arvioitu lentoliikenteen Helsingissä lähestulkoon kaksinkertaistuvan vuoteen 2025 menessä (vuoden 2003 tasosta), joten taitaa se kiitoteiden välinen terminaali olla vain ajan kysymys.

 

Näin Ilmailulaitoksen omassa pdf:ssä:

 

Myöhemmin, liikenteen kysynnän kasvun sitä vaatiessa, voidaan lentoaseman

asemataso- ja terminaalitoiminnot siirtää kiitoteiden väliin

jäävällä alueelle, jolloin kapasiteetti nousee lähes kaksinkertaiseksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Nähtyäni ensimmäisen kerran nuo suunnitelmat niin heti tuli mieleen että miten ilmailulaitos meinaa hoitaa ulkomaan terminaalin ja kotimaanterminaalin yhteydet? Viimeiseltä portilta nro 44 (vai mikä lieneekään) alkaa olemaan jo kiva kävelymatka terminaalia pitkin jatkolennolle "Poriin" joka lähtee portilta 11. Siinä alkaa vanhemmalla herrasväellä pumppu pettämään kun joutuvat kävelemään tuollaisia matkoja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nähtyäni ensimmäisen kerran nuo suunnitelmat niin heti tuli mieleen että miten ilmailulaitos meinaa hoitaa ulkomaan terminaalin ja kotimaanterminaalin yhteydet? Viimeiseltä portilta nro 44 (vai mikä lieneekään) alkaa olemaan jo kiva kävelymatka terminaalia pitkin jatkolennolle "Poriin" joka lähtee portilta 11. Siinä alkaa vanhemmalla herrasväellä pumppu pettämään kun joutuvat kävelemään tuollaisia matkoja.

 

:laugh: :laugh: :laugh: Aivan totta, "Porilaisten potkurikone lähtee verkkoaidan vierestä"... kävelin juuri viikolla nykyisen 1,5km ja 45min transfer aika riitti juuri ja juuri, olin viimeinen matkustaja portilla...(11A) vaikka lentoni saapui aikataulussa (kylläkin ulkoriviin), klo 15-16 välillä käytävät on tukossa monessa kohtaa kun ihmiset jonottaa porteille ja siellä on kapeita kohtia, esim muistaakseni portti 23 kohdalla... :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitoteiden väliin rakenettavasta terminaalista muistan nähneeni suunnitelmia jo vuosia sitten. Sinne olisi suunnitelmien mukaan maanalaiset kulkuyhteydet matkustajille, kävellen tai ns. moving walkways.

 

Jep, siitä on kanssa jo vuosia kun näin tuollaisen luonnoksen.

Siinä oli neljä poikittais "terminaalia" joissa oli molemmin puolin matkustajasillat, tarkoitus olisi rakentaa niitä vaiheittain tarpeen mukaan.

Sitten siinä oli "people mover" joka voi olla tunneli busseja varten, "liukuhihna" tai jopa jonkinlainen juna ratkaisu a la Frankfurt.

Kentän pohjoispuolelle oli piirrelty mahdollisia rahtiterminaaleja tms ja vielä pohjoisempana oli tilavaraus kehä IV:lle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään