Esa Karanko

Anekdootteja lennonjohdosta

1 744 viestiä aiheessa

Maine kasvoi

 

Yövuoro Helsingin lennonjohdossa alkoi illalla kello 19.40 ja loppui seuraavana aamuna kello 08.10. Vaikka se oli pitkä rupeama, niin ei se nuorena väsyttänyt. Lentoliikenne oli yöllä vähäistä ja porrastamaan pystyi pelkällä selkäytimellä. Vuorokaveri meni pikkutuntien ajaksi lepohuoneeseen nukkumaan. Hän hoiti sitten virkeämpänä aamuruuhkan.

 

Minä ja muutamat paatuneimmat ajoimme joskus kesäaamuisin yövuoron jälkeen Finnairin bussilla Rautatieasemalle ja kävelimme Kappelin Kellariin. Se oli ainoa paikka, joka oli niin aikaisin auki. Siellä tapasi mielenkiintoisia koko yön juhlineita ihmisiä. Me yötöissä olleet lennonjohtajat sovimme mainiosti joukkoon.

 

Eräänä arkiaamuna lähdin Kappelista kotiin monen tuopillisen jälkeen. Olut hölskyi vatsassa. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Bussi hyrisi unettavasti. Minulle tuli väsy ja nukahdin. Heräsin, kun bussi seisoi pysäkillä ja joku nainen ravisteli minua. Hän kertoi, että minun pitää jäädä bussista pois. Huomasin, että olin kotipysäkillä. Jalkakäytävällä kävellessäni ihmettelin, miten se nainen osasi herättää minut oikealla pysäkillä. Kun avasin rappukäytävässä kotioveani tajusin, että se nainen asui viereisen oven takana.

 

Taloyhtiössä alkoi levitä juttuja. Vaimo kipittää joka aamu säännöllisesti töihin ja mies lepäilee päivät pitkät. Väliilä mies häviää koko yöksi ja tulee kotiin vasta aamupäivällä ympäripäissään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maine kasvoi

 

Taloyhtiössä alkoi levitä juttuja. Vaimo kipittää joka aamu säännöllisesti töihin ja mies lepäilee päivät pitkät. Väliilä mies häviää koko yöksi ja tulee kotiin vasta aamupäivällä ympäripäissään.

 

 

.... naapurin rouvan kanssa. Varmasti maine kasvoi  8)

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aina ei kannata uskoa sitä mitä näkee

 

Eräänä päivänä eräs ilma-alus pyysi asematasolta II rullausoheita tarkoituksenaan lähteä kirjallisen FPL:n mukaiselle lennolle.

GND antoi i.a:lle reittiselvityksen  ja rullausohjeen odutukseen M ja ohjeen odottaa TWR taajuudella tornin yhteydenottoa.

 

Seuraavaksi GND lennonjohtaja havahtuu ja hieraisee silmiään nähdessään radiokutsun mukaisen ilma-alustyypin rullaavan asematasolta II odotukseen M .... ilman siipiä.

Epäuskoinen lennonjohtaja pyytää TWR kollegaltaan varmistusta havainnolleen.

 

Normaalisti varsin sanavalmis TWR kollega on epätavallisen hiljaa tuijottaessaan lännen suuntaan.

 

Kiikari kolahtaa pöytään.

 

Hiljaisuus jatkuu ja erinäiset ääneenlausumattomat hajanaiset ajatukset tuntuvat risteilevän tornissa.

 

Hiljaisuutta kestää kunnes asematason II takanurkasta lähtee liikkeelle siivillä varustettu radiokutsun mukainen samantyyppinen ja värinen ilma-alus.

 

:laugh:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hihii, loistavaa tarinointia :thmbup:

 

(...ja jos lentokelpoisuustyötä voidaan tehdä samalla lennonjohtajien uuvuttavan päivän piristeeksi, niin miksipäs ei ;) )

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enoni, joka oli tuolloin muinoin Helsingin kaupunginjohtajana, sai kerran melkoisen puhelinsoiton Malmin lennonjohdolta. "Lennonjohtaja täällä päivää, olitte äsken ilmassa koneella oscar hotel charlie india november ja lähditte Malmilta. Juuri ennen konettanne lähti Malmilta toinen samaa konetyyppiä oleva Saksan rekisterissä oleva kone, joka ilmoitti lähtevänsä länteen mutta kaarrettuaan itään pian nousun jälkeen kuitenkin katosi tutkastamme. Onko teillä näköhavaintoja kyseisestä saksalais-Cessnasta?"

 

Sitä en enää muista mitä enoni tuohon kysymykseen vastasi, mutta sen muistan että kun kyseinen saksalainen Cessna noin kolme tuntia myöhemmin lopulta löytyi, se löytyi silloisen Neuvostoliiton pääkaupungista Moskovasta, jossa se oli laskeutunut oikeudettomasti punaiselle torille.

 

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Air Berlinin säästökuuri

 

Air Berlinin taloudellisesta tilanteesta on ollut tällä forumillakin juttua. Lennonjohtajan silmiin tämä on jo pidempään näkynyt muita yhtiöitä hieman hitaampina nopeuksina, mutta tänään ilmeni sitten muutakin. Lennonjohtaja lähetti oikaisun (DCT) Ranskan-Belgian rajalla sijaitsevalle pisteelle datalinkillä, mutta vastausta ei kuulunut. Puheella homma meni sitten perille ja Air Berlin lisäsi lopuksi: "ATC-datalinkki ei tunnu enää toimivan." Tähän saksalainen lennonjohtaja totesi kuivasti: "Onhan laskut maksettu?"

 

EDIT: Btw. kertokaapa terveisiä, jos tunnette DLH:n suomalaisen CRJ-pilotin!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Haukansilmä

 

Kohtuullisen kiireisen iltahetken aikana Lufthansan kone on matkalla kohti Hampuria lentopinnalla 330. Vastaan on puolestaan tulossa SAS:n Pariisin-lento samalla pinnalla. Koneet tulisivat kohtaamaan Düsseldorfin yläpuolella pienimmän etäisyyden ollessa n. 2 mailia. Yksinkertaisin ratkaisu on pudottaa Lufthansan kone pintaa alemmas, Hampuriin menevänä sen tulisi muutenkin pian lähteä liukumaan alaspäin. Selvitys annetaan: "Lufthansa xxx, due to traffic descend FL320." Nykyiseen takaisinlukukulttuuriin tottuneena vastaus yllättää lennonjohtajat: "Lufthansa xxx, roger." Äänessä oleva espanjalainen lennonjohtaja pyörittää päätään ja sanoo: "Lufthansa xxx, I need a readback." Tähän Lufthansan lentäjä toteaa hieman ärtyneenä: "Err... We have the traffic in sight!" Espanjalainen lennonjohtaja näyttää tässä vaiheessa kysymysmerkiltä. Etäisyyttä koneiden välillä on vielä nelisenkymmentä mailia. Lufthansalta oli selvästikin mennyt koko selvitys ohi ja hän varmaankin kuvitteli vaikuttavan liikenteen olevan etuoikealla kymmenisen mailin etäisyydellä nousevan Embraerin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Perhosia vatsassa

 

Bahrainin lentotiedotusalueen itäsektori kattoi aikoinaan Yhdistyneet Arabiemiraatit ja ison osan Intian valtamerta. Tutkapeittoa ei ollut eikä DME kantanut. Kun vastakkain lentävää liikennettä jouduttiin ottaamaan toistensa pintojen läpi, niin oli pakko turvautua ohjaajien näköhavaintoihin. Vaarana oli väärä tunnistus. Kuvailimme vaikuttavan liikenteen molemmille osapuolille ja vaadimme molemmilta havainnon ohituksesta. Käytännössä toinen ilmoitti ohituksen ja toiselta kysyttiin "do you confirm this".

 

Minulla oli aina perhosia vatsassa, kun osapuolinana oli omituista englantia puhuvat vähemmän tunnetut lentoyhtiöt.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiire korkeuksiin

 

Düsseldorfista Kööpenhaminaan matkalla ollut Air Berlinin lento osui sopivasti ruuhkahuippuun. Hampurista noussut Air Francen kone oli nousussa Maastrichtin alimpien lentopintojen läpi, lännestä puolestaan oli tulossa Amsterdamista lähtenyt A330 nousten hitaasti step climbilla Air Francen koneen alapuolella. Tutkavektorit ja continuous climb eivät olisi tarjottavissa berliiniläiselle.

 

Jaksolla oli paljon puhetta ja koneet piti saada sektorin lävitse. Air Berlin tuli ääneen ollen läpi pinnan 242 selvitettynä pinnalle 250. Nopea vilkaisu paljasti Amsterdamista lähteneen A330:n läpäisseen pinnan 268 ja olevan nousussa. Selvitin Air Berlinin pinnalle 260. Sitten piti taas keskittyä hetkeksi muuhun liikenteeseen. Seuraava vilkaisu paljasti A330:n olevan jo pinnan 280 yläpuolella. Niinpä käskin Berlinin pinnalle 270. Katse hakee taas muuta tehtävää tutkanäytöltä. Ja sitähän löytyy. Tällä välin A330 läpäisee jo pintaa 300 ja nostan Air Berlinin pinnalle 290.

 

Tässä vaiheessa pieni yksityiskohta Air Berlinin labelista osuu silmäkulmaan. Lentosuunnitelman mukainen pinta on 260. Ei kai nyt 737 halua noin matalalla lentää. Pieni epäröinti äänessäni kysyn: "Air Berlin xxx, report requested level." "Well, we had planned 260 but this 290 is fine..." On pakko käyttää hetki aikaa anteeksipyyntöön. Yritin olla liian tehokas.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä kuuntelija

 

Jaksolla oli ruuhkaa ja puhe yhtäjakosoista. Tärkeät asiat piti saada hoidettua eikä Ryanairin kaakkoon lentänyt kone ollut listan kärjessä. Koneen lentäjätkin tuntuivat ymmärtävän tämän ja kuuntelivat puheensorinaa kaikessa rauhassa. Lennettyään lähes koko sektorin läpi se piti saada ottamaan yhteyttä seuraavaan: "Ryanair xxx, you with me?" "Affirm sir, Ryanair xxx at level 370." "Identified, contact Maastricht 131.380." Teki mieli lisätä: "Thank you for listening! Did you enjoy the show?" mutta valitettavasti seuraava selvitys odotti antamistaan. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Välikysymys:  miksei Radar Contact?

Täällä termillä ei ole oikeastaan väliä. Identified opetetaan, mutta muutamat harvat käyttävät radar contactia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täällä termillä ei ole oikeastaan väliä. Identified opetetaan, mutta muutamat harvat käyttävät radar contactia.

 

Oolrait, Jannenkin linkistä selvisi että muualla noilla ei oikeastaan ole eroa. Jännä juttu että Doc.4444 ei oikeastaan tee eroa noiden kahden termin välille, mutta taas ko. opuksen suomennos tekee selvän eron (ensiötunnistus/toisiotunnistus).

 

Ei ainut kohta missä LJKK on vain huono suomennos esikuvastaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

DOUBLE DELTA

 

Delta Airlines lensi Helsinkiin Tristarilla.Viimeisin lento oli joskus ennen vuosituhannen vaihdetta. Eräänä päivänä olin tornipisteessä ja jaksolla käytiin seuraavanlainen keskustelu:

 

KONE: "Tower, delta four seven final rwy 22"

TWR: "Delta four seven, cleared to land rwy 22, wind xxx degrees xx knots."

KONE: "Cleared to land, Delta four seven"

... 5 sekuntia kuluu ...

KONE: "Tower, Delta four seven VANHA inbound" (VANHA OLI VFR-portti Tuusulassa.)

TWR: "Delta four seven join right baseleg rwy 22"

KONE: "Join right baseleg rwy 22, Delta four seven."

 

Tristarin lentäjät olivat varmaan ihmeissään, mistä on kyse.

Ilmavoimien vinkan lennon tunnus oli D47 ja Delta Airlines kutsulla DAL47. Vinkan kuski tietenkin piruuttaan käytti englantia tällä kertaa, yleensä tuhon aikaan käyttivät Suomea :-)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enoni, joka oli tuolloin muinoin Helsingin kaupunginjohtajana, sai kerran melkoisen puhelinsoiton Malmin lennonjohdolta. "Lennonjohtaja täällä päivää, olitte äsken ilmassa koneella oscar hotel charlie india november ja lähditte Malmilta. Juuri ennen konettanne lähti Malmilta toinen samaa konetyyppiä oleva Saksan rekisterissä oleva kone, joka ilmoitti lähtevänsä länteen mutta kaarrettuaan itään pian nousun jälkeen kuitenkin katosi tutkastamme. Onko teillä näköhavaintoja kyseisestä saksalais-Cessnasta?"

 

Sitä en enää muista mitä enoni tuohon kysymykseen vastasi, mutta sen muistan että kun kyseinen saksalainen Cessna noin kolme tuntia myöhemmin lopulta löytyi, se löytyi silloisen Neuvostoliiton pääkaupungista Moskovasta, jossa se oli laskeutunut oikeudettomasti punaiselle torille.

 

 

Lyhyesti: Tämä on mielenkiintoista. Lensin itsekin niihin aikoihin OH-CDB:lla. Minulle lennonjohtaja ei kuitenkaan soittanut.

Tuossa alapuolella on ketju "Kuka muistaa Mathias Rustin lennon?".

Siinä on juuri yritetty löytää asiasta jotain tietäviä tai muistavia henkilöjä. Näin mahdollisesti sen Mathias Rustin koneen Sipoonlahdella myöhemmin.  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun noissa jutuissa kone oli yhteydessä Wienin lennonjohtoon ja menossa  Bratislavaan, niin harvapa tulee varmaan ajatelleeksi, että kahden valtion pääkaupunkien lentokenttien väli on vain 48 km! Kyllä siinä tosielämässäkin lennonjohdoilla lienee vähän sovittelemista.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ikkuna auki

 

Joku aika sitten ei voinut muuta kuin nauraa CC:n (Coordinating Controller) tehtäviä tehdessä. Vieressä vasemmalla puolella istui kokenut supervisor, joka johti liikennettä omalla hauskalla tyylillään.

 

Sattuipa sitten Charleroista pohjoiseen päin lentävä Ryanair nousussa jaksolle ja naispuolisen lentäjän puhe ei kuulunut hirveän selvästi. Näissä tilanteissa ilmoitetaan tavallisesti, että "I read you 1-2-3-4-5" (ykkösen ollessa huonoin ja vitosen paras) ja toisessa päässä aletaan etsiä syytä huonolle kuuluvuudelle. Belgialainen supervisor ilmaisi asian hieman toisin: "Err it sounds like you fly your window open." "Hahahaha negative, it must be your window!" "Nah, it's not my window but my door is always open for you..." Tässä vaiheessa Ryanairin lentäjä nauroi katkeamatta.

 

Selvitykset seurasivat toisiaan ja sävy jaksolla oli hyvin iloinen. Yhdessä vaiheessa Condor halusi tulla myös sekaan huitelemaan: "Ehh Maastricht, CFGxxx, may I disturb you two a little...?"

 

Valitettavasti kaikki hauska loppuu aikanaan ja tuli aika luopua Ryanairin koneesta: "Do you want my phone number or talk to my colleague?" Hyvästä ja hauskasta palvelusta tuli vielä naurun säestämät kiitokset.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Valotaidetta

 

Tuusulanväylällä sunnilleen Tammiston ja Siltamäen tasalla oli ajokoaistojen väisellä nurmikolla erivärisistä lamppurivistöistä koostuva valotaideteos.

 

Olin liikenneministeriön määräämänä lentoturvallisuushallinnon ylijohtajan sijaisena ilmailulaitoksen johtoryhmän kokouksessa. Joduin yllättäen selostamaan johtajille, miksi Tuusulanväylän valotaidetta ei voi luulla Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoteiden valoiksi. Kerroin lähestymismenetelmistä ja -valoista. Teoreettiset opintoni ovat vähäisiä, mutta johtajien joukossa tunsin itseni oikeaksi järjen jättiläiseksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Valotaidetta

 

Teoreettiset opintoni ovat vähäisiä, mutta johtajien joukossa tunsin itseni oikeaksi järjen jättiläiseksi.

 

-lajista riippumatta tämä ei valitettavasti ole nykymaailmassa kovinkaan harvinaista...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

-lajista riippumatta tämä ei valitettavasti ole nykymaailmassa kovinkaan harvinaista...

 

Miksi valitettavasti. Hyvä johtaja käyttää aina itseään viisaampia asiantuntijoita. Johtaja ja asiantuntija eivät useimmiten asu samassa päässä, vaikka ei se myöskään poissuljettua ole. Asia joka useille on kovin vaikea mieltää. Jopa johtamisen oikeat asiantuntijat eivät itse ole välttämättä hyviä johtajia. Ja yksi johtamisen parhaita välineitä on tyhmä kysymys. Sallittaneen tällainen taivastelu, kun threadin nimikin viittaa johtamiseen ;)

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Teoreettiset opintoni ovat vähäisiä, mutta johtajien joukossa tunsin itseni oikeaksi järjen jättiläiseksi.

 

Eikös se ole hyvä vain, koska olit paikalla asiantuntijana?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hahahaa. Mielipiteen keksiminen oli vaikeinta, koska valtionhallinnossa piti aina pystyä jälkeenpäin osoiitamaan olleensa samaa mieltä johtajien kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään