Esa Karanko

Anekdootteja lennonjohdosta

1 744 viestiä aiheessa

Olin tutkalennonjohtajana, kun Spantaxin Convair CV-880 Coronado teki tiheässä sumussa laskua Helsinki-Vantaalle.

 

Kiitotiellä Coronado aloitti voimakkaan moottorijarrutuksen reversseillä. Tornilennonjohtaja kuunteli kovaa moottorien kohinaa sumun seasta. Sitten hän soitti minulle tutkaan ja kertoi, että Spantax on ylösvedossa. Käskin antaa Spantaxin heti tutkan taajuudelle. Vähän ihnmettelin, kun ylösvetävä ei näy tutkassa.

 

Huonossa näkyvyydessä laskukiidon lopuvaiheessa kiitotiellä rullaava Spantax tuli taajuudelleni ja minä kysyin kohteliaasti: Spantax do you want to try again? Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului vastaus: No Sir, no thank you Sir.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olin yövuorossa Helsingin tornissa. Platalla aivan tornia vastapäätä seisoi ensimmäinen Helsinki-Vantaalla käynyt Boeing 747. Pan Amercianin jumbon ohjaamo oli melkein samalla tasolla kuin torni. Hämmästelin isoa lentokonetta.

 

Viimeinen kone ennen aamua oli Swissair. Se laskeutui puolilta öin. Sitten säädin radiot kovalle sekä puhelimien hälytykset täysille ja ryhdyin torkkumaan sohvalla.

 

Havahduin, kun joku 962 kutsui tornia englanniksi. Siihen aikaan ilmavoimien Fouga Magistereilla oli sen kaltaiset kutsumerkit ja ne puhuivat usein englantia. Katsoin sotilasplatalle ja ihmettelin kun Fougaa ei näy. Siksi kysyin: 962 what is your position? Vastaus tuli jenkkimurteella: Tower this is Clipper 962, we are just in front of your tower, dont you see us?

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

10.6.1998 klo 13.50 taajuudella 125,4

AYA: Iltapäivää, OH-AYA, Naakkiman tasalla VFR:ssä Lappeenrannasta, onko reitillä tiedossa liikennettä?

ACC: Iltapäivää, missä on Naakkima?

AYA: Se on Loukolammen eteläkärjen tasalla.

ACC: Missä on Loukolampi?

AYA: Se on Haukivuoren pohjoispuolella.

ACC: Jos voisit sanoa paikkasi johonkin lentokenttään tai suunnistuslaitteeseen nähden. Meidän kartat eivät näytä...

AYA: 5 minuuttia kentästä etelään.

ACC: Tarkoitatko Naarajärveä?

AYA: Joo, Naarajärveltä etelään.

ACC: Hetki...

AYA: Puhunko nyt Naarajärven maan vai jonkun lentokoneen kanssa?

ACC: Aluelennonjohdon.

AYA: ..... vaihdetaan jaksoa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

23.01.1999, taajuus 121,3

FIN797: Maintaining FL280.

SAB75H: Confirm clearance to FL280?

FIN797: Confirming.

SAB75H: Roger, recleared to FL280.

 

Ensimmäistä kertaa näen sellaisen ihmeen, että kurssikaverini, entinen ilmavoimien HW-opettaja ja DK-tyypit lentänyt lennonjohtaja tipahtaa tutkajohtajan positiossa kärryiltä. Mutta nousee pian niille takaisin:

 

ACC: Sabena 75H, disregard, descent to FL 130.

SAB75H: Roger, descending to FL130

 

FIN797: Tampere, confirm you received maintaining FL280.

ACC: FIN797, confirming.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olin taas yövuorossa Helsinki-Vantaan tornissa. Mitään liikennettä ei ollut tiedossa.

 

Yhtäkkiä tutkalennonjohtaja huusi pikapuhelimella tuliko se laskeutuva Caravelle tornille ääneen? Säikähdin kamalasti ja vastasin, että ei ole äänessä ja sytytin täydet lähestymis- ja kiitotievalot. Tutka kertoi antaneensa sen äsken tornille. Finaalissa ei näkynyt mitään.

 

Olin juuri aloittamassa suuronnettomuushälytyksen, kun tutkamies soitti ja kertoi nähneensä unta Caravellen tutkajohtamisesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Googlaa "airforceone.mp3"

 

Pitäisi löytyä muutaman kymmenen sekunnin mittainen pätkä nauhoitettua radioliikennettä featuring air force one -kutsulla lentävä ilma-alus.  ::)

 

/Harri  8)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olin taas yövuorossa Helsinki-Vantaan tornissa. Mitään liikennettä ei ollut tiedossa.

 

Kuis se Esa meni silloin Tsekkien miehityksen aikana, kun tutkakuvan mukaan etelästä lähestyi koneita ja tornimies oven avattuaan kuuli meteliä ja juoksi pommisuojaan.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve

 

Vuosia sitten  lähdettiin palailemaan keskellä yötä MediHelillä Kirkkonummelta, kun toinen moottoreista sanoi työsopimuksen irti, ja jouduttiin sammuttamaan.

 

MH01: Torni, Mediheli01, joudutaan tekemään 1-moottorilasku kentälle moottorihäiriön vuoksi

Torni (viiveellä, unisella äänellä): MediHeli01, selvä laskuun.

MH01: Selvä laskuun

 

Ei tainnut missään vaiheessa selvitä tuolle Tornille, että tultiin tosiaan yhdellä moottorilla  "hätätilassa" laskuun. Yleensä noissa moottorihäiriötilanteissa yms. on ollut koko palokunta vastassa.

 

Arttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enemmän kuin anekdootti lennonjohdosta tämä on kai "jaksolla kuultua", kun on syytä epäilä, ettei lennonjohto ymmärtänyt mistä puhutaan. Tämä tapahtui kauan sitten Pietarin Pulkovossa (niin kauan, että se saattoi olla vielä Leningrad), kun Delta vielä lensi sinne. Ei kai lennä enää? Istuin silloisen työpaikkani ohjaamossa, rullauksen jakso oli kuuntelulla. Deltan kone, ettei olisi ollut TriStar, rullaili platalle päin. Kenttä oli silloin vielä perunapeltomaisemmassa kunnossa kuin nykyään. Kesken kaiken jaksolta kuului leveällä ameriikalla: "Ground Delta 123, we would like to report a smooth spot on the taxiway". Taisin olla ainoa Deltan pilottien lisäksi, joka ymmärsi mistä oli kysymys...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tää liittyy lennonjohtoon, mutta myös siihen miksi vfr-pilotin ei kannata alkaa leikkiä huonon sään kanssa, mutta myös siihen mitä tapahtuu "kulissien takana", ja miten lennonjohto koordinoi asioita keskenään.

 

http://www.naats.org/docs/flightassist.mp3

 

Kaverini pari vuotta tms sitten antoi linkin ja sanoi "This is how raw pure fear sounds like"..

 

//Tuomas

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

VALOKUVAAJAT

 

Helsinki-Vantaan tornilennojohtaja huomasi eräänä päivänä, että kiitotiellä makaa mies selällään kamera käsissä. Mies haettiin pois kiitotieltä. Paljastui, että miehellä oli lupa valokuvaamiseen kentällä. Hän oli kuvannut lähteviä ja saanut loistavan kuvausidean. Hän halusi kuvata lähtevän lentokoneen suoraan alta. Hän oli seurannut missä kohti lentokoneet nousevat ilmaan ja mennyt sitten vähän edemmäksi kiitotielle. Siihen mennessä lähteneet olivat olleet pieniä matkustajakoneita. Nyt lähtöpaikalle oli siirtymässä suoraan New Yorkiin matkalla oleva Finnairin DC-8. Se oli niin painava, että siivetkin näyttivät olevan alaspäin notkollaan. Kuvaajan annettiin seurata lähtöä. Hirmuisesti jymisevä ja pauhaava DC-8 kiiti kovaa vauhtia tukevasti maassa suunnitellun kuvauskohdan ohi.

 

Monta vuotta myöhemmin olin töissä Dubain tornissa. Kiitotien vieressä hääräsi luvallinen valokuvaaja. Muistin Helsingin tapauksen. Siksi seurasin kuvaajan puuhia tarkasti. En ollut uskoa silmiäni, kun kuvaaja siirtyi kiitotielle ja alkoi kylmän rauhallisesti pystyttää kolmijalkaa. Seuraava laskeva oli 12 mailin finaalissa. Kuvaaja ehdittiin hakea pois. Tämä valokuvaaja halusi kuvan laskeutuvasta lentokoneesta suoraan edestä päin. Hän oli tarkkaillut miltä rullaustieltä laskeutuvat kääntyvät pois kiitotieltä. Sitten hän oli valinnut kuvauspaikaksi seuraavan rullaustien risteyksen. Siihen mennessä laskeutuneet olivat olleet keskiraskaita matkustajakoneita. Käskin antaa valokuvaajan katsoa, kun seuraava laskeva, Singapore Airlinesin jumbo meni kovaa kyytiä kuvauspaikan ohi.

 

Näiden tapausten jälkeen olen suhtautunut kaikkiin lentokoneita valokuvaaviin hieman epäluuloisesti.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

VALOKUVAAJAT

 

No huhhuh mitä toimintaa! :o Hieman vapaampaa ollut tuo liikkuminen noihin aikoihin kuin nykyään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moikka!

 

No kylläpä oli kaveri todella peloissaan.. :o

 

Mutta laittakaahan pro:t lisää niitä hauskoja juttuja.Varsinkin se eka jumbo hesassa juttu oli toosi hauska.

 

Voi vaan kuvitella mitä Clipperin miehistö mahtoi ajatella... ;D

 

-Jukka :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Bluebirdin ohjaamossa 90-luvun alussa kuunneltua, osapuolina Tampereen aluelennonjohto ja Saksan ilmavoimien kone matkalla Venäjälle:

 

ACC: German airforce XXX, how do you pay navigation CHARGE ?

GAFXXX: Say again ?

ACC: German airforce XXX, how do you pay navigation CHARGE ?

GAFXXX: Say again ?

ACC: German airforce XXX, how do you pay navigation CHARGE ?

GAFXXX: Say again ?

ACC: German airforce XXX, how do you pay navigation CHARGE ?

GAFXXX: We use Jeppesen navigation CHARTS

ACC: German airforce XXX, contact Petersburg on 135.4, auf wiederschen!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Silloisen Neuvostoliiton aikana tullessamme Ysillä perämiehen ohjaamana laskuun Leningradiin olimme jo saaneet laskuluvan, kun radiosta kuului "Finnair 7xx, pull up 400 meters". Keräsin kaasuvivut edestä jonne rivakka perämies oli ne paiskannut ja toppuuttelin ratista vetoa kehottaen rauhallisesti vain jatkamaan laskuun. Kun voimasanat oikealta loppuivat sain kerrotuksi sen, mistä olin jostain kuullut huhua aiemmin: käsky tarkoitti vain, että kynnystä oli siirretty työmaan takia tuo 400 m ja että kyseisen alueen yli piti osata lentää... Vaikka laitoin tietoa edelleen jakoon, oli seuraavana päivänä koneemme vetänyt yli käskyn mukaan 400 m korkeuteen välittömän huudon alkaessa jaksolla, ennenkuin tilanne selvisi. Ulkomaisilla yhtiöillä sitä tapahtui jatkuvasti, ennenkuin oikea fraseologia tuli käyttöön.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No huhhuh mitä toimintaa! :o Hieman vapaampaa ollut tuo liikkuminen noihin aikoihin kuin nykyään.

Niin oli: Vielä kesällä 1985 tehtiin lentoasemalla kiitotievalojen kaapelointitöitä heti päällysteen ulkopuolella. Torni kysyi lähestyvältä Ysiltä ”radan reunassa kaivuri n 5metriä lamppulinjasta, haittaako?  Finski: ”Antaa poikien tehdä töitä” Torni ”selvä laskuun rata12” Nykyisin ois pienen ”paperisodan” paikka.

Markku

P.S. mutta sai noilta paikoilta hyviä kuvia kun vain korvat kesti.

 

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei Haanu Aaltio,

 

Kiitotien lyhentäminen töiden takia oli taannoin vaaran paikka.

 

Dubaissa kiitotien lyhentäminen toisesta päästä lähes kilometrillä oli notamoitu ja laskuselvitystä ei annettu ennen kuin lähestyvä kuittasi ymmärtävänsä ja hyväksyvänsä tilanteen. Silti kaikenlaista sattui.

 

Olin vastaavana lennonjohtajana kun vanha rahti Boeing 707 teki laskua. Se oli kuitannut ymmärtävänsä, että kiitotien loppupäästä puuttui kilometri.

 

Lasku näytti normaalilta kunnes kone lopetti reverseillä jarruttamisen. Tajusin, että se unohti kiitotien lyhentämisen. Tuijotin silmät tappien päässä edessäni kehittyvää lento-onnettomuutta. Hädissäni käyttämäni fraasi on syöpynyt ikuisesti mieleeni: Bangladesh try to stop your aircraft runway is ending.

 

Ankarasti uudestaan reverseillä jarruttavan lentokoneen moottoreista kuului pamauksia ja niistä välähteli liekkejä. Pysähtyminen onnistui juuri ja juuri. Sitten koneesta kerrottiin minulle, että kiitotie on hyvin liukas.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näiden tapausten jälkeen olen suhtautunut kaikkiin lentokoneita valokuvaaviin hieman epäluuloisesti.

 

Tietäisitpä vain minkälaista porukkaa siellä oikein liikkuukaan  :D

 

 

Vaikka tämä menee tuosta alkuperäisestä otsikosta jo ohi, niin tuosta Dubaista ja 707:ta tuli mieleen kun viime vuonna oltiin niillä kulmilla kuvailemassa ja tallusteltiin Sharjahissa.  Oltiin sinä päivänä jo lähdössä sieltä mutta vielä ihmeteltiin Johnsson Airin B707:aa.  Miehistö sitten ihmetteli meitä ja loppujen lopuksi me istuimme kahvilla kyseissä koneessa (9G-JET). 

 

[ attachment removed ]

 

Siinä sitten keskusteltiin kaikenlaista kipparin ja perämiehen kanssa.  Tuli sitten puhetta tietysti nykymenosta niin koneiden kun lentokoulutuksenkin suhteen esim. poikkeustilanteissa.  Kippari toteaa meille, että nämä nykyiset manuaalit (ja manuaalit ylipäätänsä) on melko turhaa touhua. Esim. kaikenlaiset hätätilanteiden proseduurit on aika hömpää. 

 

Kyllä sitä sitten hätätilanteessa tietää mitä pitää tehdä. ”We have good atmosphere here and that is only thing what matters” tai jotain sinnepäin oli kipparin näkemys.  Kyllä se siitä sitten sujuu, eikä mitään valmiiksi harjoiteltuja proseduureja tarvita. Ne on amatööreille, tuntui olevan ajatusmaailma    ;D

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei Eero Saarela,

 

Makea kuva. Olin minä Sharjahissakin (OMSJ) pari kuukautta lennonjohtajana, kun kolleega katkaisi jalkansa. Torni oli silloin Lähi-Idän korkein. Eikö ole hyvän näköinen terminaali?

 

:-)  Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitääköhän sellainen kautta rantain aikoinaan kuulemani juttu paikkansa, että Kuopiossa joskus (enemmän kuin kauan sitten) käytettiin PARia laskemaan aamun vuorokone sumun keskeltä radalle, kun ei muuten uskaltanut ja lennonjohtajalla sattui olemaan parri takataskussa...  ettei vielä lentäjälläkin olisi ollut aikaisempaa kokemusta ::)

 

Retorinen kysymys, ei tartte vastata  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jeah, Sharjah on varmasti yksi mielenkiintoisimpia paikkoja missä olen kuvaamassa ikinä käynyt.  Okei, ei niitä kauhean montaa ole mut kuitenkin.  Terminaali oli melko mielenkiintoisen näköinen sekä sisältä että ulkoa  ;D  Nythän ne on pistäneet paikkoja siellä uusiksi ja valitettavasti siinä sivussa kuvaajilla ei ole ollut sinne enää juurikaan asiaa.  Tämä menee vielä rankemmin ohi tuosta otsikosta, mut tähän valokuvaamiseen ja Sharjahiin liittyen on toinenkin juttu. 

 

Oltiin pari päivää tuota ennen koko päivä Sharjahissa ja siinä sitten illan tullen alettiin vetäytymään tiluksilta.  Terminaalin lähellä seisoskelevan Valko-Venäläisen Il-76:n miehistö katseli lievästi sanottuna ihmeissään kun kolme hemmoa kamerat kaulassa valui hitaasti platan läpi ja kuvaili koneita.  Heidän ilmeestään näki, ettei moinen touhu olisi tervetullutta Valko-Venäjällä ja he eivät oikein tienneet mitä olisivat tehneet.  Emme heidän konettaan muistaakseni siinä vaiheessa kauheasti kuvailleet (koska siitä oli aamulla ihan riittävästi vedostettu paristakin eri suunnasta ;D)

 

[ attachment removed ]

 

Terminaalin suunnasta meitä alkoi lähestyä paikallinen seriffi ja Il-76 miehistön ilmeet kirkastuivat silminnähden.  Kasvoilta saattoi melkein lukea ilon siitä, et nyt lähti kaverit ja kamerat.  Nooh, ei siinä mitään.  Seriffi tuli paikalle ja käteltiin.  Tsekkasi et meillä oli luvat kunnossa (vaikka muistaakseni ne virallisesti oli umpeutuneet jo tunteja aiemmin) ja homma oli siinä.  Il-76:n miehistön ilmeet oli vähintään tyrmistynet.  Jätkillä tuntui lyövän täysin tyhjää, että mitä hel.... Mitä hemmoja noi oikein on. Täällä ne Arabi kentällä kiertelee ja kuvailee mitä lystää ja seriffit ei muuta kuin kättelee ja toivottaa hyvät jatkot  :laugh:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään