Esa Karanko

Anekdootteja lennonjohdosta

1 744 viestiä aiheessa

HELSINGISTÄ ETELÄÄN

 

Neuvostoliitto oli voimissaan. Ilmailulaitoksen kansainvälisen toimiston päällikkö Lövkvist oli menossa kokoukseen Moskovaan. Hän valitti minulle, että hänellä ei ollut esittää mitään aihetta neuvotteluun. Kerroin heti, että suomalaisen lentoliikenteen myöhästymiset vähenisivät, jos Etelä-Eurooppaan voisi lentää suoraan Baltian maiden kautta. Ystäväni Finnairin dispatchin päällikkö Terämä teki lisäksi pyynnöstäni asiasta esityksen kansainväliselle toimistolle. Tämän jälkeen unohdin asian.

 

Toimistopäällikkö palasi Moskovasta ja kertoi, että Neuvostoliitto oli yllättäen suostunut esitykseen. Hiki alkoi pursuilla otsaltani, sillä Helsingin eteläpuolella oli Kuivasaaren ja Katajaluodon ammuntoja varten suuria rajoitus- ja kieltoalueita. Niiden läpi pitäisi äkkiä päästä lentämään, muutoin neuvostoliittolaiset alkaisivat ihmetellä. Tajusin, että nyt minulla on hyvät mahdollisuudet tulla kuuluisaksi.

 

Pääjohtaja Calas kutsui minut luokseen ja ilmoitti, että hetken kuluttua lähdetään Santahaminaan saunomaan puolustusvoimien esikuntapäällikkö amiraali Klenbergin kanssa. Minun olisi parasta osata selittää lentoliikenteen tarpeet. Arvelin, että sotilaat ymmärtävät karttoja. Siksi otin mukaa suuren Euroopan Flow Management suunnittelukartan.

 

Selostin innoissani kartan avulla amiraalille ja hänen esikunnalleen, miksi Helsingistä pitäisi päästä lentämään suoraan etelään. Lopetettuani esitelmän oli hetken aikaa hiljaista. Odotin tuomiota. Joutuisin varmaan kertausharjoituksiin. Sitten amiraali ilmoitti kenraaleille, että lentoliikenteen tarpeet pitää ottaa huomioon. Tunnelma vapautui ja ryhdyimme nauttimaan hienon edustussaunan antimista. Kaikki ihmettelivät miksei Ilmailulaitos ole aikaisemmin kertonut rajoitusalueiden aiheuttamista ongelmista.

 

PS. Nyt lähden Duxfordiin nauttimaan The Flying Legends airshowsta!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

LINTU

 

Finnairin Convair CV-440 Metropolitan oli tulossa Helsinkiin. Selvitin sen Hyvinkään paikkeilla 3000 jalkaan. Valvotun ilmatilan alaraja oli siinä kohtaa 2500 jalkaa. Convairin edessä sen lentoreitillä vilahteli silloin tällöin heikko melkein paikallaan pysyvä primäärikaiku. Epäilin kaikua linnuksi. Koska se oli suoraan Convairin edessä sanoin sille lopulta: Tuntematon maali kello 12, etäisyys yksi maili, luultavasti lintu. Hetken hiljaisuuden päästä jaksolta kuului "aa". Mietin, että olipa omitunen kuittaus.

 

Kun Convair tuli 3000 jalassa pilven alle ja lentäjät tähystivät lintua, niin edessä oli Piper Cub. Kipari veti ratista ja radioliikennettä hoitanut perämies painoi vahingossa mikrofonin tangenttia.

 

Valvottuun ilmatilaan nousseen Cubin nuori lentäjä tavoitettiin Räyskälästä.   

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

APP: "FINxxx, do you have field in sight?"

?: "Blocked."

APP: "FINxxx, do you have field in sight?"

?: "Blocked."

APP: "Muut hiljaa! FINxxx, do you have field in sight?"

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tapahtui muutama vuosi sitten Lappeenrannassa. Olimme muutamalla purtsikalla ja Cessnalla lentämässä lähinnä koululentoja kentän ympärillä, kun ääneen tuli painopisteohjattu ultra.  Sergei, kerhomme jäsen, oli tulossa lähialueelle ja oli Joutsenon kohdalla. Lennonjohtaja joutui käymään pitkän keskustelun erityisesti lentoaika-arviosta kentälle. Sitä väritti Sergein murtaen puhuttu suomi, avo-ohjaamon huono kuuluvuus ja navakan vastatuulen vaikutuksen arviointi. Kun lennonjohtaja ja Sergei lopulta pääsivät yhteisymmärrykseen ja selvityskin tuli selväksi, oli aika antaa liikenneilmoitus meille muille. Se oli yksikertaisesti " Kuten kuulittekin, Sergei on tulossa Joutsenosta"  Meille paikallisille ilmassa olleille kentän kiertäjille se kertoi kaiken, vaikka ei ehkä ollut ihan käsikirjan mukainen. Kuittailtiin vain vuorollamme.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

APP: "FINxxx, cleared for visual approach rwy 04L."

FINxxx: "Cleared for visual 04L - any chance 04R?"

APP: "Sorry, negative due to noise reg."

FINxxx: "Ohh... We are very silent... Anyway, 04L."

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

ORGANISAATIOMUUTOS

 

Istuin matkustajana lentokoneessa Pariisissa Charles de Gaullen kentällä. Odotimme jonossa lähtövuoroamme. Katselin koneen ikkunasta jäniksiä, joita oli nurmikkoalueella valtaisa määrä. Aina, kun jostakin lähtevästä lentokoneesta kuului hirmuinen moottorien pauhu, niin jänislaumassa syntyi kova kuhina. Ne hyppivät päättömästi ja vaihtoivat paikkaa.

 

Mietin mikä jänisten käytöksessä tuntui tutulta. Sitten äkkäsin. Ilmailulaitoksessa oli käynnissä organisaatiomuutos. Aina kun pääjohtaja huusi hirmuisesti, niin kaikki vaihtoivat paikkaa, mutta samat jänikset siellä oli koko ajan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

APP: "FINxxx, cleared for visual approach rwy 04L."

FINxxx: "Cleared for visual 04L - any chance 04R?"

APP: "Sorry, negative due to noise reg."

FINxxx: "Ohh... We are very silent... Anyway, 04L."

 

APP: "Hei kaikki Finskin pojat, uskokaa jo, että kaikki laskeutumiset yöaikaan tulevat 4L:lle ..."

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juups!

 

Taannoin kun tulin Stuttgartista ohjaamopaikalla,niin eetteristä kuului Finskin AYxxx ihmettelevä kysely asian tiimoilta,johon hra lennonjohtaja sanoi,että( EDIT: kaikille tiedoksi,) että klo (muistaakseni) 20 jälkeen ei melurajoitusten takia sallita laskuja kiitotie 04 oikealle.Niin se vaan nyt on!

 

Eipä tuo rullaus nyt ainakaan silloin 23 aikoihin niin kamalasti aikaa vienyt.Ulkostandille vielä.Tietty eri asia ruuhka-aikaan,kun on sitä lähtevää samaan aikaan.Tosin remontin jälkeen alkaa taas 15 laskuihin ja 22R nousuihin jolloin ei tuo risteävä liikennekään ole enää mikään ongelma :thmbup:

 

Oli muuten hieno keli silloin overcast ja pilvet 200 jalkaa!!! Eikä suurtehovalot näkyneet yhtään liian aikaisin.RVR:ää en enää muista,kun kippari kuunteli sen omilla kuulokkeillaan!

 

 

-Jukka :D

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

KIELITAITOA

 

Vantaan pelastuslaitoksen uudet palomiehet olivat tutustumassa kalliosuojassa olevaan Helsinki-Vantaan lentoaseman lähestymislennonjohtoon. Tunnelma hämärässä lennonjohdossa, jossa tutkanäytöt hohtivat himmeästi ja puheen sorina oli vaimeaa, yllätti vierailijat aina. Vuoroesimies Frederik "Fredu" Lehto esitteli nuorille palomiehille lennonjohdon toimintaa. He seurasivat, kun johdimme liikennettä suomeksi ja englanniksi. Leningradin puhelin soi. Venäjää äidinkielenään puhuva Fredu hoiti puhelun tietysti venäjäksi. Enempiä selittelemättä hän sitten kertoi vierailijoille, että siinä meille soitettiin Leningradista. Lopulta palomiehet kiittivät ja poistuivat vaiteliaina.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Leningradin puhelin soi. Venäjää äidinkielenään puhuva Fredu hoiti puhelun tietysti venäjäksi. Enempiä selittelemättä hän sitten kertoi vierailijoille, että siinä meille soitettiin Leningradista. Lopulta palomiehet kiittivät ja poistuivat vaiteliaina.

 

Mitähän ohjeita vierailijat luulivat naapurista tulleen  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

TURVALLISUUDEN MAKSIMOINTIA

 

Air Indian Boeing 747 oli lähdössä Dubaista Intiaan. Huomasin tuoreen Notamin, jota miehistö ei varmasti ollut ehtinyt nähdä. Notamissa NASA ennusti hylätyn satelliitin putoavan kohta jonnekkin Arabian niemimaan ja Australian välille. Luin Notamin ääneen jaksolla, minkä jälkeen jumbon päällikkö kysyi voinko taata ettei avaruusromu osu ilmassa heihin. Mietin kahden valtavan suurella alueella nejässä ulottuvuudessa liikkuvan pisteen törmäämisen todennäköisyyttä. Sen täytyi olla äärimmäisen pieni. Sitten kerroin päällikölle etten voi taata turvallisuutta. Jumbo jäi maahan odottamaan avaruusromun putoamista.

 

Satelliitin jäännökset putosivat lopulta mereen Australian lähelle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

oliko mahdollisesti kyseessä Skylab, joka tulla rymisteli alas taivaalta?

Hei Simo,

 

Tämä oli neuvostoliittolainen satelliitti, josa oli joku raskas osa. Skylab syösyi pari vuotta aikaisemmin, muistaakseni 1979, samoille seuduille. Skylabin kiertorataa oli tarkoitus nostaa avaruussukkulalla, mutta sukkula ei ehtinyt ajoissa valmiiksi.

 

Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Ystäväni Finnairin dispatchin päällikkö Terämä teki lisäksi pyynnöstäni asiasta esityksen kansainväliselle toimistolle

Jallu?

Nykyään Finncommilla, ja on opettanut mulle melkoisen paljon operations controllerin hommista  :)

 

Jos Jallu luet tätä, niin terkkuja sinne EFHK:n läheisyyteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

TYYPPITUNNISTUSKOULUTUSTA

 

TWR: "CSA 480, after departing Gulfstream line up runway 22R behind."

CSA 480: "After departing Gulfstream line up runway 22R behind."

"Gulfstream": "Charlie Papa Golf is Global 5000!"

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Yksi henkilö noissa sattumuksissa esiintyi muita useammin: Remy Antton.

 

 

Onkos tämä se sama henkilö, joka sai nimensäkin Vorriin?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikäs ihmeen sept11-villitys nyt taas on? Käyty leffassa? Pidetäänkö tää nyt kuitenkin omakohtaisten kokemusten ketjuna, jookos? Muuten tässä on kohta taas kaikki wanhat "say airspeed? Airspeed!" -vitsit jonossa joita ketään ei kiinnosta lukea sadanteen kertaan  :-\

 

Ainakin itselleni ketjun parasta antia on nimenomaan wanhojen partojen (ja tuoreempienkin) omakohtaiset kokemukset. Kierrätettyjä vitsejä ja muita juttuja löytyy googlella vaikka millä mitalla jos niitä tarvitsee.

 

//Tuomas

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pidetäänkö tää nyt kuitenkin omakohtaisten kokemusten ketjuna, jookos?

 

Nimenomaan näin. ---> 911-viesti poistettu ja jatkossa vastaaville ei-omakohtaisille kirjoituksille käy samoin...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onkos tämä se sama henkilö, joka sai nimensäkin Vorriin?

 

Kyllä on. VOR nimettiin traagisesti kotirantaansa hukkuneen lennonjohtaja André  "Anton"  Remyn mukaan.

 

Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuomas Kuosmasen mielestä tämä on omakohtaisten kokemusten ketju, ja siihen yhtyy myös Mikko Maliniemi seuraavassa:

 

Nimenomaan näin. ---> 911-viesti poistettu ja jatkossa vastaaville ei-omakohtaisille kirjoituksille käy samoin...

 

Hyvä on. Ei siis tuoda 911:tä tänne - sille on oma erillinen threadinsa. Mutta muutama omiin lentomatkoihini (ohjaamossa) liittyvä kokemus on kuitenkin hyvä tuoda silti tännekin. Erityisesti kun polyteknikkojen ilmailukerho kiitti siitä että lahjoitin heille pöydän, jonka olin saanut lahjaksi eräältä oppilaaltani, kun kyseinen pöytä oli vanhempieni mielestä liian rumannäköinen.

 

Tuohon kiitokseen liittyen minun piti kyllä itse ajaa Räyskälään (EFRY), mutta siellä pääsin ilmaan kahdella erilaisella vehkeellä sitten polyteknikkojen ilmailukerhon kyydissä.

 

Ensimmäinen lento oli potkuriräpistimellä, joka oli tarkemmin sanottuna piiperö, jonka rekisterinumero oli OH-PKT. Huolimatta siitä että minulla ei ole oikean lentokoneen ohjaamiseen tarvittavaa lupakirjaa vaan ainoastaan simulaattorin käyttöön oikeus, toimin tuolla lennolla perämiehenä. Aluksen päälliköllä oli asianmukainen lupakirja ja hän huolehti koneen noususta ja laskeutumisesta, mutta vaakalentovaiheen aikana koneen ohjaus oli minulla aluksen päällikön pyynnöstä.

 

Lennon aikana kuulin viestin: "Kilo tango, liian korkealla. Alas tuhanteenseitsemäänsataan." Kuittasin: "Kilo tango, alas tuhanteenseitsemäänsataan, vasemmalle suuntaan kolme viisi viisi, VFR." Seuraava korviini tullut viesti oli: "Räyskälän liikenne kahdeksan neljä yksi myötätuuli nolla kahdeksan right." Tähän totesin, kuitenkin vain omien matkustajieni kuullen: "Kahdeksan neljä yksi on minua noutamaan tulossa oleva jatkoyhteys." Kun piiperö hetkeä myöhemmin oli laskeutunut Räyskälän nolla kahdeksan leftille, ihmetteli samalla lennolla minua yhtä penkkiä taaempana istunut matkustaja, joka oli myös eräällä ATK-kurssilla entinen oppilaani, kuinka sellaisella ATK-opettajalla, jolla tunnetusti ei ole lentolupakirjaa, voi olla niin tasainen lentokäsiala. Vastasin hänelle että se on kiinni nimenomaan siitä että Espoon teknillisessä korkeakoulussa tuolloin opetin nimenomaan ATK:ta. Olin simuloinut vanhalla Apple-merkkisellä lentosimullani tämän lennon etukäteen edellisenä päivänä Boston-Loganin kentän ympäristössä (se oli kyseiselle simulle maantieteellisesti Räyskälää lähin; myöhemmin minulla on ollut Digital Equipment merkkinen simu, jossa Räyskälää maantieteellisesti lähin kenttä oli Vantaa, ja nykyinen lentosimuni on Siemens, ja se tuntee myös Räyskälän).

 

Muutamaa tuntia myöhemmin olin sitten OH-841:ssä lähdössä Räyskälästä. Kun kone lähti liikkeelle, kuului radiosta melkoinen sanayhdistelmä: "Oskar Viski hinaa nolla kahdeksan right." OH-841:n käynnistyshinauksen tuolloin suorittaneen lentokoneen rekisterinumero oli nimittäin OH-TOW.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

MELUVALITUKSEN HOITAMINEN

 

Olin uusimassa lennonjohtajan lupakirjaani Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön ilmailuosastolla Siltasaarenkadulla Helsingissä. Istuin lennonjohtotarkastaja Erkki "Eki" Emauksen työpöydän edessä, kun hän tutki papereitani. Puhelin työpöydällä soi. Emaus pyysi minulta anteeksi ja vastasi. Kuulin selvästi kun kimakka naisääni valitti Malmin lentomelusta ja ihmetteli kummallista ilmailuharrastusta. Sodassa ollut hävittäjälentäjä kuunteli vuodatusta rauhallisena. Sitten hän kertoi soittajalle tietävänsä muitakin kummallisia harrastuksia. Jotkut esimerkiksi hankkivat ongen ja pujottavat madon koukkuun. Sitten he alkavat repiä kaloilta leukoja irti. Matoon ja kaloihin täytyy sattua kamalasti. Valittaja ilmeisesti uskoi olevansa tekemisissä jonkun hullun kanssa ja sulki puhelimen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

ANEKDOOTTEJA LENNONJOHDOSTA

 

Kun aloitin tämän ketjun, niin en arvannut millaisen ketjureaktion käynnistin. Toivoin vain näkeväni vastalahjaksi tarinoita hupaisista tapahtumista. Niitä on kerrottu paljon. Lentäjät ja tavalliset ilmailun harrastajat ovat kirjoitelleet. Hauskuutta on riittänyt ja riittää toivottavasti vastedeskin. Olen myös ilokseni huomannut, että monet nuoret kolleegani osaavat kirjoittaa humoristisesti lennonjohdosta.

 

Kiitän samalla FlightForumin ylläpitäjiä erinomaisesta keskustelupalstasta. Täällä voi huoletta esiintyä omalla nimellään.

 

:-)   Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitokset Esalle ketjun aloituksesta. Joka ikinen viesti on luettu, ja naurua on riittänyt :)

Osallistunpa sitten minäkin omilla vähäisillä muistoillani.

 

PURJELENTOLEGENDAA

 

Purjelentoharrastusta aloitellessani törmäsin useisiin legendoihin lennonjohdon kanssa keskustelusta. Yleisvaikutelmaksi jäi, että kannattaa välttää alulennonjohdon kanssa keskusteluun joutumista. Yksi legenda oli, että lennonjohto pyytää purjekonetta säilyttämään jonkun tietyn korkeuden. No, legendat on legendoja, ei sellaista varmaan oikeasti tapahdu.

 

Sattuipa sitten niin, että joskus 90-luvulla lentelin purjelentoa Pohjanmaalla. Keli oli komeaa, ja matkaakin tuli lennettyä. Jossain Kyyjärven tienoilla piti päästä lentämään lentoväylän poikki, joten rohkeasti yhteyttä aluelennonjohtoon. Ja kuinkas ollakaan, pyysivät säilyttämään korkeuden... Jouduin kertomaan, että voin luvata vain korkeuden, jota ylemmäksi en mene. Sain selvityksen ja matka jatkui.

 

a

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo Esan mainitsemien meluvalitusten hoitaminen on taidetta;

 

Malmilla tuli byrooseni kiukkuinen mies. Oli ollut leikkauksessa ja söi kovia särkylääkkeitä. Hän asui 18:n perusosan alla.

Hän kysyi: "saavatko Malmin koneet lentää taloni yli niin, että antennit heiluu katollani?"

 

Minä:" eivät helkkari saa sillai lentää, ota rekkarit ylös ja tehdään raportti, toihan on todella törkeetä. ".

jatkoin: " ei sun tartte tollasta kärsiä".

 

Hän: " täytyypäs ostaa kiikari, että näen ne tunnukset."

 

Valittaja oli todella tyytyväinen , kun löysi valitustien joka toimii.

Hän ei tuonut yhtään rekkaria mulle, mutta käy itse päivittäin Malmilla kaffeella.

Moikkaa aina ohi kulkiessaan ja vaikuttaa tyytyväiseltä.

 

Jaska

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään