Guest TLinkku

Brasilian reissusta asiaa ja kuvaa.

66 viestiä aiheessa

Vauhtia ja vaaratilanteita tällä reissulla kaksin kappalein! Harkitkaa lennättekö VARIGilla... ::);D Ja nämä jututhan sattuivat reissullani Brasilisiassa kuluneilla parilla viikolla.

 

Tapaus1. Olimme lähteneet MD-11:lla aurinkoisesta ja kuumasta Riosta kohti Natalia (SBNT). Etukäteen oli tietysti selvittänyt itselleni, että Natalissa ei ole ILSsiä. Lähestymisen aikana jäimme holdaamaan jonnekin - holdasimme yli puolituntia. Koneessa matkustajille näkyvässä monitorissa näkyi että holdasimme 3000ft:ssä. Kippari teki yhden lähestymisen, mutta keskeytti sen hyvissä ajoin ja jatkoi holdaamista. Toisella yrityksellä sit kippari päätti laskeutua helkkarin sateiselle kentälle. Kosketus kiitotiehen oli minun mielestä todella myöhään ja sitten alkoi...jarrutus - Jarrutus - JARRUTUS -> istuin koneen oik.puolella siiven moottorin kohdalla. Reversit huusi melkolailla aluks - siinä vaiheessa vielä näki, että kiitotiellä ollaan. Hetkeä myöhemmin reversit huusi vielä kovemmin ja muta ja vesi pöllysi siten että ikkunasta ei näkyny enää mitään -> alkoi ryskytys matkustamossa. Lopulta kun liike loppui niin moottorit sammui todella nopeesti. Siinä vaiheessa oli omatin jalat hieman keitettyä spagettia löysemmät...Jopa vaimoni totesi että ei tainnu mennä kaikki ihan normaalisti. EXIT valot sytty, mutta stuertit ja emot ei tehnyt elettäkään mihinkään suuntaan???

 

Seuraavassa kuva kun siinä sitten odoteltiin TODELLA HILJAISESSA koneessa jotakin tapahtuvan.

 

[ Attachment removed / expired ]

 

Maisemaa

 

[ Attachment removed / expired ]

 

 

[ Attachment removed / expired ]

 

Mitään ei tapahtunu ja kaikki puhu portugalia - ei ainootakaan kuulutusta englannis tämän häppeningin aikana - aion kyllä pistää Varigille jälkiviisaana vähän myös siitä...Ihmetellään kun EXIT valot palaa.

 

[ Attachment removed / expired ]

 

Jossain vaiheessa kippari Hose Hernandes (nimi keksitty - nuori kolli) käveli takaosaan konetta ihmettelemään, että mistä pääsee ulos jotta jos ei tarviiskaan liukumäkiä... Luin hänen ajatukset ja ne meni näin "V***U, V***U, V***U!" ja ilme oli sen mukainen hänellä. Sitten purkaudutaan ulos.

 

[ Attachment removed / expired ]

 

[ Attachment removed / expired ]

 

Meidät talutettiin ulkona n.200m päässä (kiitotien päässä) olevan bussin luo. Onneks oli kamera hollilla. Loppuun vielä muutama kuva.

 

[ Attachment removed / expired ]

 

 

[ Attachment removed / expired ]

 

 

[ Attachment removed / expired ]

 

 

[ Attachment removed / expired ]

 

Terminaalissa lääkärit kyseli, että onks kaikki ok? Kaikki OK.

Laukuthan sitten ruumaan, mutta Varigin logistiikkajannu toi laukut Hotelliin illalla klo21.00. Ja tämä xident tapahtui 14.55. Koneen OLI tarkoitus jatkaa siitä vielä n.500km Fortalezaan - ei jatkanu tälläkertaa...

 

Tapaus2. On vähän vastaava kuin Ilkka Portin otsikko Finskin koneen ongelmasta Milanossa. Olimme juuri laskutuneet Frankfurtiin ja olimme odottamassa kahden kiitotien välissä lupaa ylittää kiitotie. Odottelimme tovin aikaa - siinä yks kone lähti ja näimme ikkunasta, että aikalailla lähellä on finaalissa ykskone. Meidän kone (Varigin 767-300) siinä sitten hiljalleen rupes lipumaan sitä kiitotietä kohti jolle joku muu oli just laskeutumassa - yht'äkkiä 767 kipparimme päätti mennä sille kiitotielle - tai siis ylittää sitä - siinä vaiheessa vaimonikin (<- ei tiedä ilmailusta oikeestaan mitään) totes, että tuohan tulee päälle! Taatusti kerettiin siinä laskeutuvan koneen ohjaamossa lukee, että "one hundred" ja heti perän PULL-UP!!! Ja meidän kippari kaasutti melkolailla lujaa pois sen kiitotien yli... >:( Tiedä sit kenen moka sekin oli, mutta tulipahan nähtyä ja jännitettyä.

 

Tässäpä vähän IRLlää - lentojahan tällä reissulla oli useita - kaikki muu menikin sitten ihan hyvin ja lämmintä piisas. ;D

 

TLi

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moikka. :)

 

Hyvä että kaikki meni hyvin. Näköjään tuli matkamuistoiksi Varigin sateenvarjot. :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OHO! :o Tavallaan olen kateellinen... -Haluaisin nimittäin itse joskus kokea jotain tuollaista pientä jännitystä, kunhan ei henkikulta ole vaarassa ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No jopas on tapahtunut! Hyvä ettei käynyt pahemmin... Jakoiko VARIG korvaukseksi firman sateenvarjoja, kun kaikilla näkyy olevan samanlaiset sontikat? ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksihän muuten tossa ei oo laipat täysillä?

Vai ehdittiinkö niitä nostaa jo ennenkuin heitettiin motit kiinni...tai sen jälkeen?

Ei nimittäin näytä Flaps 50:ltä tuo. Ja vois olettaa että jos on Liukas baana niin halutaan tulla mahd. hitaasti?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uskaltasin väittää, että kotimaisemme olis jättäny laskeutumatta ja menny varakentälle...No turvallisuus on joissakin lentoyhtiöissä ykkönen ja joissakin joku muu...

Varigin sontikoita ei saatu! Eivät muuten millään tavalla ole komentoineet eivätkä hyvittäneet eikä yhtään mitään kommellusta - aion edelleen kirjotta e-mailia Varigin MD-11 ryhmäpäällikölle ja kysyy, et vieläkö sillä hullulla on lupakirja voimassa!

 

Pysähtymisen jälkeen ei tapahtunu mitään muuta ku motit kii ja ooteltiin. Tuulikaan ei ollu mitenkään hirmu kova. Tuollanen kippari sitten vaan euroopan lumisille kentille!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huh. Aika kovaa kyytiä. Hyvä että ei pahemmin käynyt! :)

 

Edit. Karmat vielä kaupanpäällisiksi ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moerjesta! Aika makee lasku, tais Varigin MD11:sta kapteenia suoraan sanoen vituttaa! Muistatkos kuinka pitkä kyseinen kiitotie on jolle laskeutumisenne meni odotettua pitemäksi?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Uskaltasin väittää, että kotimaisemme olis jättäny laskeutumatta ja menny varakentälle...No turvallisuus on joissakin lentoyhtiöissä ykkönen ja joissakin joku muu...

 

Hyvinhän tuo maankamara näyttää isoakin konetta kantavan ...;) Kertomasi tarinat ovat oiva osoitus siitä, että pelkästään lentäjien hyvä koulutus ei riitä vaan lentoliikennettä ja sen turvallisuutta täytyisi kehittää kokonaisuutena. Jostain luin arvioita tulevaisuuden lento-onnettomuuksien määristä ja ne olivat melko huikeita.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

on siinä jarrut mahtaneet olla kovilla :o Itse olen muutman kerran Varigilla lentänyt. Kerran DC-10:llä Johannesburgista, Kapkaupungin kautta Rioon ja Boeing 747-400:lla Riosta New Yorkkiin. Rytinä ja ryminä oli kyllä muihin vastaaviin koneisiin sellaista että huh huh varsinkin nousun ja laskujen alussa.

 

Onneksi tuossa kiitotien edessä ei ollut mitään esteitä. Olis saattanut rymistä aika reippaasti. Joskus musitan katsoneenin videon jossa oli vastaavanlainen tilanne kun joku eteläamerikkalainen 767:n jarrutus meni pitkäksi kiitoradan ohi sateisella ilmalla.

 

olivat kuitenkin saaneet koko pelastusarmadan tuonne kiitoradan viereen :D eivät sitten laskeneet niitä slideja joilla olisi voinnut laskeutua alas koneesta...

 

Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OHO! :o Tavallaan olen kateellinen... -Haluaisin nimittäin itse joskus kokea jotain tuollaista pientä jännitystä, kunhan ei henkikulta ole vaarassa ;D

 

Kyllä on ilmailuhenkistä porukkaa täällä. Pientä jännitystä, kunhan ei henkikulta ole vaarassa. Tarkoittanet oma henkikulta, muista ei sitten niin väliäkään. Pääasia että jännitystä riitää.

Tuossakin oli ainekset pahemmallekin vahingolle.

 

Niin ja samaan syssyyn noista Varigin töpeksimisistä, ei se sen pahempi yhtiö ole kun muutkaan. Meinaan lentää sillä vielä ja minkäs sille voi jos kiitotie ei piisaa, ovat jatkaneet väärästä päästä. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuostahan saisi hyvän kuvasarjan Iltasanomille/Iltalehdelle !! ;D

 

Olikos mukana yhtään ruotsalaista toimittajaa ? :P

 

Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitotie oli 16L ja pituutta 2600m.

Siellä ei todella ole ILSsiä. Kysyin kenttävirkailijalta viikkoo myöhemmin että tietääkö se tarkkaa syytä miks kone ei pysähtyny nii se sano että ei. Sit se sönkötti jotain että keli oli huono ja että torni ei ollu auki??? Mitä lienee tarkotti sillä!

Kyselin vielä kentällä eräältä Fokker100 kipparilta mahdollista syytä (josko vaikka jarrut olis ollu rikki) nii se sano et se nyt vaan oli sen kipparin päätös - kaikki muut koneet laskeutu sinä päivänä Recifeen n.400km:n päähän, jopa varikset... :)

 

TLi

 

ps.Hyvä että herättää keskustelua. Pitää ruveta kohta FS:ssä testaamaan että miten se MD11 pysähtyy sinne siinä kelissä... ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä infoa tuosta Natal Airportista webbisivulta http://www.azworldairports.com/

 

Country Code: +55 ~ IDD Access Code: 00 ~ Domestic Prefix: 0 ~ Time Zone: GMT-3 ~ Business Language: Portuguese

Natal - Augusto Severo Airport (NAT/SBNT)

 

Natal Airport, Brazil, 59000 Natal RN

 

 

Tel: +55 (84) 272-2857

Fax: +55 (92) 621-1137

Airport Data: International, Position 05°54´41"S, 035°14´53"W, Elevation 52m (170ft), Operating hours 24hr

 

 

Airfield Data

Navigational Aids: VOR-DME, NDB

Runway 1: Heading 12/30, 1,825m (5,987ft), 44/F/A/X/T, No ILS

Runway 2: Heading 16R/34L, 1,800m (5,905ft), 26/F/A/X/T, No ILS

Runway 3: Heading 16L/34R, 2,600m (8,530ft), 52/F/A/X/T, No ILS

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No huhhuh, jäi ainakin lentomatkat mieleen siltä reissulta. Ihmeen hyvin kone pysy märän ja mutaselta näyttävän pellon päällä eikä kyntäny pahemmin ???.

 

Vähän erilainen matkakertomus mihin on totuttu, ja siitä isot karmat *klick*

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heh, tuon sivun mukaan Ivalon kenttä on Ivalo International Airport! Helsinki-Vantaakin on "vain" pelkkä Helsinki-Vantaa airport! ;D

 

Niin ja että esim. Delta ja Air France liikennöi EFHK:lle ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi,

 

Hah ha, kyllä Finskin MD-11 / B757 kipparit olisivat hoitaneet laskeutumisen tyylikkäästi ;) Toinen asia sitten mitä Finnairin turvallisuusmääräykset sanovat. Noiden Varis-lentäjien pitäis joku kerta tulla talvella lentämään tänne Pohjoismaihin ;D Mitenkään väheksymättä näitä muiden maiden pilotteja...ai niin, täytynee koittaa laskeutumista kyseiselle kentälle VF-lentolistani mukaisesti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin ja että esim. Delta ja Air France liikennöi EFHK:lle ;D

 

Ymmärtääkseni Air France liikennöi helsinkiin ja Delta saattaa tarkoittaa Code Sharea...eli SAS:saa.. ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään