Mikko Maliniemi

Lennokki syöksyi maahan - kaksi kuoli

23 viestiä aiheessa

 

On tapahtunut Suomessakin, ei tosin johtanut kuolemaan, mutta ilmeisestikin vakavaan loukkautumiseen. '70 -luvulla Helsingin lentoasemalla  pidetyssa (viimeisessa?) ilmailunaytoksessa radio-ohjattu kone syoksyi ihmisjoukkoon, jolloin yksi  lapsi loukkaantui vakavasti. Olin n. 20 metrin paassa, enka nahnyt tapahtumaa muuten kuin sen, etta kone tuli alas kovaa vauhtia, mutta jaljet nain - Levea verivana ensiapupaikalle ja koneen pirstaleita (muistaakseni radiohairio syyna).

 

En muista tarkkaa vuotta, tapahtui kuitenkin samana vuonna kuin keltainen kaksitaso (olisiko ollut Bucker Jungmeister?) tipahti 015:n keskipaikkeille koivikkoon

radan itapuolelle moottorihairion vuoksi, oli siella pyrsto pystyssa loppuajan ja Viggen teki ensiesiintymisensa Suomessa (pilvet oli matalalla ja meteli oli kova).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Harvinaisia nuo lennokkien aiheuttamat vakavat onnettomuudet ovat. Saksassa on yksi kuolemantapaus netin mukaan tapahtunut.

 

Loukkaantumisia taitaa olla useampia, usein lennokkien lennättäjille itselleen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

On tapahtunut Suomessakin, ei tosin johtanut kuolemaan, mutta ilmeisestikin vakavaan loukkautumiseen. '70 -luvulla Helsingin lentoasemalla  pidetyssa (viimeisessa?) ilmailunaytoksessa radio-ohjattu kone syoksyi ihmisjoukkoon, jolloin yksi  lapsi loukkaantui vakavasti. Olin n. 20 metrin paassa, enka nahnyt tapahtumaa muuten kuin sen, etta kone tuli alas kovaa vauhtia, mutta jaljet nain - Levea verivana ensiapupaikalle ja koneen pirstaleita (muistaakseni radiohairio syyna).

 

En muista tarkkaa vuotta, tapahtui kuitenkin samana vuonna kuin keltainen kaksitaso (olisiko ollut Bucker Jungmeister?) tipahti 015:n keskipaikkeille koivikkoon

radan itapuolelle moottorihairion vuoksi, oli siella pyrsto pystyssa loppuajan ja Viggen teki ensiesiintymisensa Suomessa (pilvet oli matalalla ja meteli oli kova).

 

Siellä olin minäkin isäni kanssa. Olin alle 10v. Muistan ainoastaan että loukkaantunut RC -lennättäjä otettiin helikopteriin ja toimitettiin sairaalaan. Oli sitten kuollut matkalla tai itse sairaalassa. Toinen muistikuva on migistä, joka lensi erittäin matalalla ja kovaa. Meteli oli sairas!

 

T: Mika

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Netin mukaan Ilmailu-lehden numerossa 2/1980 on juttu aiheena "Näytösonnettomuus Helsingissä".

 

Jos joku kaivaisi tuon esille, niin tulisi ehkä asia paremmin selväksi?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siellä olin minäkin isäni kanssa. Olin alle 10v. Muistan ainoastaan että loukkaantunut RC -lennättäjä otettiin helikopteriin ja toimitettiin sairaalaan. Oli sitten kuollut matkalla tai itse sairaalassa. Toinen muistikuva on migistä, joka lensi erittäin matalalla ja kovaa. Meteli oli sairas!

 

Pientä tarkennusta. Kyseessä oli radio-ohjattu ns. pylon racing-lennokki, joka tuli alas yleisön keskelle ja osui nuoreen poikaan. Kaveri selvisi, kaiketi sen ansiosta että paikalla oli helikopteri lähtövalmiina, joka vei hänet Meilahden sairaalaan.

 

Itse seisoin kiitotiellä kisatoimitsijana, lippumiehenä kääntöpylonin luona. Kisan yhteislähdön jälkeen yksi lennokeista erkani muista ja tuli sitten ketoon. Syynä oli ilmeisesti radiohäiriö LA-puhelimesta. Lennättäjä oli omasta kerhosta. Aika järkytys oli meille. Sen jälkeen osa meistä silloisista RC-lentäjistä keskittyi liidokkeihin.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onnettomuuslennokin pilotti on vapautettu epäilyistä. Syypää oli paikallisradio joka ammuskeli eetteriin samoilla kanavilla! Tämä siis 35MHz alueella.

Koneen vastaanotin meni failsafeen häiriöstä ja sivutuuli painoi sen yleisön puolelle. Onnettomuudessa menehtyneet olivat aviopari..

 

http://lennokit.net/viewtopic.php?p=128795#128795

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa on vain se ongelma, että entisen poliittisen Itä-Euroopan (p.l. DDR ja Jugoslavia) OIRT -ULA -taajuudet ovat välillä 65,8  -- 74 MHz! Kukaan ei siis ole lähettänyt samalla 35 MHz:llä paikallisradiosignaalia, vaan on luultavaa, että lennokin vastaanotin on ollut herkkä vastaanottotaajuuden kerrannaiselle 2, eli n. 70 Mhz:lle, ja vanhan OIRT-standardin lähetin on ollut onnettomasti juuri siinä kohdassa.

 

 

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa on vain se ongelma, että entisen poliittisen Itä-Euroopan (p.l. DDR ja Jugoslavia) OIRT -ULA -taajuudet ovat välillä 65,8  -- 74 MHz! Kukaan ei siis ole lähettänyt samalla 35 MHz:llä paikallisradiosignaalia, vaan on luultavaa, että lennokin vastaanotin on ollut herkkä vastaanottotaajuuden kerrannaiselle 2, eli n. 70 Mhz:lle, ja vanhan OIRT-standardin lähetin on ollut onnettomasti juuri siinä kohdassa.

 

Eihän tuon tarvitse olla edes herkkä tuolle. Jos kyseessä oli paikallisradiolähetin niin sen tehothan on aika suuria verrattuna lennokkiradion lähettimeen.

Toiseksi jos lähetetään 70 MHz:lla, niin siitä lähtee kerrannaisia. Ei sen vastaanottimen tarvitse olla herkkä (vaikka luultavasti onkin) 70 MHz:lle. Luultavasti Paikallisradiolähettimestä lähtee varsin voimakas signaali myös 35 MHz:lla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Katselin googlella unkarilaisten radioasemien nykyisiä taajuuksia, eikä niistä virallisista asemista yksikään ollut alle 88 MHz taajuudella.

 

Onnettomuuspaikkakunnalla on 2 asemaa, toinen 91,1 MHz ja toinen 105,1 MHz. Molemmat lähettävät myös netissä ja yllättävän hyvällä äänenlaadulla.

 

Sitä luulisi, että ko. maassa myydään nykyisin länsimaisia radiovastaanottimia, joissa ei tuon alempia taajuuksia edes löydy. Oma virittimeni menee alimmillaan 87,5 MHz:iin. Toisaalta, ainahan on mahdollista, että vanhoja vastaanottimia on jäljellä ja että joku voisi lähettää ohjelmaa niilläkin taajuuksilla. Kukapa sen tietää.

 

Sitten tuli mieleen, että paikallinen poliisi tai muu sotilas/viranomaistaho voisi olla lähellä noita jaksoja...Olihan Suomessakin joskus poliisiradio 40 MHz kieppeillä? Tai sitten joku CB eli Citizens Band, ainakin aikoinaan 27 MHz tjsp...

 

No, jos on skannerilla todettu, että 35 MHz jaksolla tulee läpi jotakin siellä paikan päällä, niin kai siihen on uskominen. Oli se sitten kantoaaltoa tai kerrannaissignaalia tai heijastumaa, tai sitten vaikka military-taajuuksia, niin ei kai skanneri valehtele?

 

Mutta paikallisradion tai muun virallisen radioaseman lähetykseen 35 MHz jaksolla, jota ei yleisö voi millään tavallisella vastaanottimella kuunnella, en minäkään jaksa uskoa.

 

Eikä juuri mikään ilmailujakso sijaitse tuolla alueella, ainakaan siviilipuolella, paitsi jotkut ILS:iin liittyvät taajuudet voivat olla 70 MHz kieppeillä. 4 x 35 = 140 MHz, ei ole tuollakaan kerrannaisella lähetyksiä siviilipuolella. Militarypuolella ehkä.

 

Oli miten oli, ikävä tapaus kaikenkaikkiaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, mikään yleisradioasema ei varmasti lähetä 35 MHz:lla, koska kukaan ei sitä kuuntelisi  :P

 

Mutta harhalähetteitä voi kyllä syntyä , varsinkin heikompilatuisissa lähettimissä.

 

Valitettavasti skanneritkaan eivät myöskään ole täydellisiä laitteita. Rahalla kyllä saa mutta halvemmissa skannereissa esiintyy erilaisia haamusignaaleja (spurious signals). Kohinasalpa vain riittävän herkälle niin search-moodissa niitä löytyy, yleensä erilaisia pörinöitä joita siis syntyvät itse vastaanottimessa.

 

Haamulähetteiden taajuudet eivät aina ole varsinaisen lähetystaajuuden kerrannaisia, vaan voivat olla vastaanottimen sisäisestä rakenteesta johtuvia intermodulaatiohäiriöitä.

 

Esimerkkinä, lennonjohtotaajuudet saadaan usein kuuluviin vanhalla huonolla ULA-vastaanottimella. Jos tornin taajuus on vaikkapa 118 MHz, se voi matkaradiossa kuulua taajuudella 96,6 MHz. 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

70 MHz:llä toimiva lähetin ei saa aikaan "puolikkaita" eli 35 Mhz taajuutta. Kerrannaisia (140, 280 jne) syntyy välttämättä, mutta niiden voimakkuus on määräyksillä tarkkaan rajattu. Yksityishenkilö skannerin kanssa tuskin on kovin autoritatiivinen tietolähde.

Noin vuoden vanhan listan mukaan Unkarissa on vielä 13 OIRT-FM -lähetintä.

http://www.myradiobase.de/fmlist/ul_login.php

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

70 MHz:llä toimiva lähetin ei saa aikaan "puolikkaita" eli 35 Mhz taajuutta. Kerrannaisia (140, 280 jne) syntyy välttämättä, mutta niiden voimakkuus on määräyksillä tarkkaan rajattu.

 

Okei. En ole radioiden kanssa värkännyt moneen vuoteen joten ovat näköjään muistikuvat hiukan hämäriä. Muistelin että noita syntyy taajuuskaistalla kumpaankin suuntaan, mutta ei sitten. Varmaan sekoitan nyt nykyisen työn ja entisen työn keskenään  ;D. Joissakin tilanteissa sähköverkossa syntyy myös puolikkaita kerrannaisien lisäksi.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jarmo on oikeassa, näyttää Unkarissa olevan vielä noita vanhoilla  n. 70 MHz jaksoilla lähettäviä radioasemia, ja isoilla lähetystehoilla...

 

Hämärää on vielä esim. se, miksei häiriösignaalia tullut vasta kuin silloin, kun lennokki oli ilmassa, eikä edellisinä päivinä. Mystinen juttu. Ehkä selviää, ehkä ei.

 

Vähän pois aiheesta, mutta kuitenkin:

 

80-luvun puolivälissä oli paljon keskustelua siitä, että NMT 450 MHz puhelimia ei saanut käyttää liikennelentokoneissa, koska niiden väitettiin lähettävän nimenomaan hajasignaalia 1/4-jaksolla, eli 450 jaettuna neljällä = 112.50 MHz = VOR/DME/ILS-taajuuksilla.

 

Löytyykö tietoa, oliko tässä väitteessä siis mitään perää?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Okei. En ole radioiden kanssa värkännyt moneen vuoteen joten ovat näköjään muistikuvat hiukan hämäriä. Muistelin että noita syntyy taajuuskaistalla kumpaankin suuntaan,

 

Syntyy kyllä kumpaankin suuntaan, kun kantoaaltoa moduloidaan (SSB-lähetykset ovat poikkeus). Käytännön lait sanelevat, että modulointi ei voi olla kovin voimaperäistä, koska silloin naapurikanavat häiriintyvät. Käytännössä suurimpia moduloijia suhteessa kantoaaltoon lienevät analogiset TV-lähettimet.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistaako joku syy kaputtiin (moottorihairio lentoonlahdossa?)

 

 

 

Muistaakseni Viima II sakkasi kaseikkoon matalalla tehdystä kaarrosta.

 

Tuossa epäonnisessa Helsinki Airshowssa oli kolmaskin onnettomuus lähellä. Ennen Viggeniä esiintyi Klemm 25, OH-ILI. Klemmiä kaulaliina lepattaen lentänyt pioltti poikkesi ennalta sovitusta ohjelmasta. Lentoonlähtevä Viggen ohitti Klemmin hyvin läheltä.

 

Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinpas olikin! Muistaako joku syy kaputtiin (moottorihairio lentoonlahdossa?)

 

Seurasin ko lentoa ja sen harjoituksia aitopaikalta.

Kaikki muut läsnäolleet, paitsi koneen pilootti, olivat harvinaisen yksimieliä syystä.

Liian jyrkkä nousukaarto liian pienellä nopeudella.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaveri selvisi, kaiketi sen ansiosta että paikalla oli helikopteri lähtövalmiina, joka vei hänet Meilahden sairaalaan.

 

Maailma on pieni, ko kaverin isän kesämökki on minun mökin naapurina.

 

Tapauksen jälkihoito Ilmailuliiton osalta oli mallisuoritus. Kaveri sai mm Ilmailulehden kotiinsa vuosi(kymmeniksi).

Hän oli muutama vuosi sitten kun viimeeksi tapasin, kiinnostunut ilmailusta, eikä tuntunut olevan yhtään katkea tapauksesta tms.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään