Sami Virkkula

Häpeä Seiska!

178 viestiä aiheessa

Täysin odotettavaa oli. Eiköhän seiskassa hyvin tiedetty, että ihmiset eivät tykkää kun hänen naamansa paljastetaan, mutta miksi he silti näyttävät kuvat? KOSKA SE MYY, on aivan selvää että kuvat tulevat ennemmin tai myöhemmin julkisuuteen muiden tahoilta joten seiska päätti olla ensimmäinen ja kääriä rahat itselleen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Taidan palata takaisin tilaamaan OHO-lehteä, muutenkin huomattavisti luettavampi kuin seiska.

 

Ihan samaa ***ka lafkaa kuin Seiskakin. Alleria nimittäin. Voisi alkaa boikotoimaan koko Aller Julkaisuja  :P

 

Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitä saadaan, mitä tilataan. Kuka meistä ei olisi kiinnostunut näkemään tai jo kaivanut itse netistä Lordin kuvia, ilman maskia. Vaikkei Seiskassa, mutta muuten. Käsi sydämmellä?

 

Kun vielä on toivottu julkisesti, että älkää vain olko uteliaita, niin sehän vain lisää vettä myllyyn...

 

Euroviisuvoitto, vuosien pettymysten jälkeen, teki Lordista melkein "tabun", mutta epäilen että ajan myötä myös moni muu lehdistä lipeää linjasta, jota nyt halutaan kunnioittaa, kun eletään ns. kuherruskuukautta. Seiskaa tilaavat tuskin kuitenkaan nyt lopettavat tilaustaan, sillä moinen tirkistely kuuluu nimenomaan lehteen. ltapäivälehtien kanssa on ehkä eri juttu, koska se elää irtonumeromyynnistä. Ja varmasti syntynyt haloo on juuri sitä ilmaista mainosta, mitä Seiska on laskenut saavansa. Luultavasti tätää numeroa on painettu irtonumeromyyntiin normaalia enemmän ja niitä selataan myös markettien lehtihyllyissä runsaammin. Eli lopputulosta ynnättäessä plussat voittavat miinukset.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siitä ei ole montaa vuotta aikaa, kun Seurassa oli Lordin tai siis Tomi Putaansuun haastattelu. Oli siinä kuviakin siviilivaatteissa, mutta nyt en kyllä muista, että oliko ne sitten sellaisia, joissa kasvot eivät näkyneet...

 

No silloin toki menestys oli eri luokkaa, joten ehkä silloin ei ollut niin väliä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu törkeätähän tuo on, mutta mitä nyt seiskan sivuilta katsoin, niin eikös tuo ole se sama kuva mikä oli siinä saksalaisessakin lehdessä? Aamulehdessähän luki, että tuo on 10 vuotta vanha kuva. Nykypäivän Lordia ilman maskia ei ole tainnut kukaan vielä saada filmille ja jos saa niin toivottavasti ei julkaise.

 

Noin nuoresta kaverista kun ei saa tuota Lordia tekemälläkään. Eilisessä Aamulehdessähän oli tosiaan tuo sama kuva, koska siinä oli kuva sen saksalaisen lehden kannesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sivut eivät ole kaatuneet. Ovat vain niin ruuhkaiset ettei sinne pääse välttämättä heti. Pitää päivittää muutama kerta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Uusien allekirjoituksien vastaanottaminen on keskeytetty ainakin toistaiseksi"

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihan samaa ***ka lafkaa kuin Seiskakin. Alleria nimittäin. Voisi alkaa boikotoimaan koko Aller Julkaisuja :P

 

Jani

Rikospähkinät on siinä lehdessä asiaa ja joskus naurattaa ne kuvatkin :D . Juu en ole kestotilaaja enkä muutenkaa osta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös OHO:n päätoimittaja seikkaile FSNordicin foorumilla  ;)

Niin tuntuu tekevän..Ainakin palaute menee perille ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vetoomuksen on allekirjoittanut 9714 henkilöä.

Todella typerä temppu. Ja tuokin "kimi siirtyy ferrarille".

 

Olisi nyt edes vanha kuva ettei nykyään tunnistaisi, toivotaan.

Hyvä Lordi, huono seiska.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hehe, olivat poistaneet yhteystiedoista kaikki toimittajien puhelinnrot+sähköpostiosoitteet. Lapsellista toimintaa Seiskalta. Löytyypi kyllä sieltä keskustelupuolelta, mutta siellä näköjään suurin osa viesteistä tuhotaan. Modet painaa pitkää päivää tänään..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juorulehti mikä juorulehti. Minkäs sille enään voi. Kyllä tämä muistetaan.  >:(

 

-Oskari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voi v***u..... nyt kyllä tekisi mieli hirttää seiskan päätoimittaja munista kattoon... >:( >:(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehkä kuitenkin hieman turhaa mennä syyttämään kaikkia toimittajia ::)

No joo.. Syytetään vaan niitä jotka on osallistunut Lordin kuvan julkasemiseen :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eiköhän päätoimittaja vastaa tämän suuruusluokan paljastuksista.. :-\ :'(

 

EDIT: Joten sille urpålle kaikki paska niskaan.. >:(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Seiska oikeuteen?

 

Rikoslain 24. luvun 8. pykälä

24.5.2006 kello 17:02 | tha Beowulf

Joka oikeudettomasti

 

1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai

 

2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

 

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

 

No niin, Putaansuuhan loukkaantui tästä aivan vitusti?

Vai mitä?

 

Niin joo, seiska on syvältä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta ajatellaan nyt mitä voimme tehdä?

Emme mitään, koska on jo housuissa! Sellainen tunne mitä enemmän puhumme asiasta niin sitä enemmän seiska osaa ottaa tästä irti koska he saavat nyt ilmaista mainontaa.

 

Lyhyellä tähtäimellä tämä episodi voi ehkä näkyä lehden myynnin vähenemisellä, mutta uskon vakaasti että he osaavat kääntää tämän asian heidän kannaltaan positiiviseksi ja lehden myynti kasvaa

 

Tietysti palautetta saa ja PITÄÄKIN antaa, mutta en usko sen vaikuttavan yhtään

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä kusenkeltainen lehti on kyllä nyt boikotissa ja kaikki ne firmat myös jotka mainostavat siinä lehdessä!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään