Sami Virkkula

Häpeä Seiska!

178 viestiä aiheessa

No esitin jo mielipiteeni aiemmin, mutta siinä mielessä en ymmärrä tätä kohua, että tuo on se sama 10 vuotta vanha kuva. Tuo kuva julkaistiin euroviisujen jälkeen saksalaisessa lehdessä. Muutama päivä ennen Seiskan julkaisemaa kuvaa sama kuva oli ihan yhtä hyvin nähtävissä Aamulehdessä.

No ei kukaan meteliä aamulehteä kohtaan nostanut. Oliko syynä se, että se kuva oli siinä aamulehdessä toisen lehden kannessa. Oli siis otettu kuva siitä saksalaisesta lehdestä. Saman verran nuo kuitenkin paljastivat.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ota huomioon, että tämä on suomalaisille periaatekysymys, nyt siis kun Lordi on sankari ja häntä kunnioitetaan ja julkaisuajankohta on erittäin kriittinen.

Itsekkin päättelin kuvan vanhaksi, mutta sillä ei ole mitään väliä, kun ei ole pientä ja hyvin yksinkertaista pyyntöä voitu toteuttaa  :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Semmoisiahan ne sontalehdet ovat. Vaikka ei tuo ole likikään pahimmasta päästä mitä ne ovat tehneet, Seiska etenkin. Mutta meillä kuluttajilla on valta. Ollaan ostamatta sontalehtiä niin ne menevät kaikki konkurssiin. Minä olen oman osani hoitanut kohtuullisen hyvin. Pari kertaa olen ostanut Iltasanomat tai Iltalehden, Seiskaa tai Ohoa en ikinä.

Jotkut "sontalehdet" ovat tehneet päätöksiä. Älkää nyt kaikkia lehtiä panko samaan kasaan. OHO ei ole koskaan kajonnut Mr Lordin yksityisyyteen. Kyllä sitä osataan tehdä muitakin kuin "kaikki vaan julki" -päätöksiä. Ei pidä latoa asioita totuuksiksi ja laittaa liki sanoja suihin. Minä tiedän varsin hyvin OHOn tilanteen ja meillä kunnioitetaan Mr Lordia.

sorry vaan roskalehtien vihaajat...  ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No esitin jo mielipiteeni aiemmin, mutta siinä mielessä en ymmärrä tätä kohua, että tuo on se sama 10 vuotta vanha kuva. Tuo kuva julkaistiin euroviisujen jälkeen saksalaisessa lehdessä. Muutama päivä ennen Seiskan julkaisemaa kuvaa sama kuva oli ihan yhtä hyvin nähtävissä Aamulehdessä.

No ei kukaan meteliä aamulehteä kohtaan nostanut. Oliko syynä se, että se kuva oli siinä aamulehdessä toisen lehden kannessa. Oli siis otettu kuva siitä saksalaisesta lehdestä. Saman verran nuo kuitenkin paljastivat.

Ymmärrän kansan mielipiteet, sillä Lordin suhteen ajanlasku alkoi uudelleen noin klo 1 Suomen aikaa Euroviisu-lauantaina... Ja silti olen töissä toisessa "roskalehdeksi" nimetyssä julkaisussa...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voi v***u..... nyt kyllä tekisi mieli hirttää seiskan päätoimittaja munista kattoon... >:( >:(

Vastaava päätoimittaja on nainen. Melkoinen temppu tuo jos meinaat sen toteuttaa...  :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Seiska oikeuteen?

Mr Lordin yksityisyyden suoja on oleellisesti alentunut... Rikoslain tietyt pykälät eivät oikein istu tähän caseen. Sellaista käräjätuomaria ei ole, joka toteaisi Lordin yksityishenkilöksi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihan samaa ***ka lafkaa kuin Seiskakin. Alleria nimittäin. Voisi alkaa boikotoimaan koko Aller Julkaisuja  :P

Jani

Eikö Allerin muiden lehtien ratkaisuja kunnioiteta? Samaan laariin vaan kaikki... Hieman tulee mieleen se viiksekäs heppu, joka päätti päivänsä Eva Braunin kanssa Berliinin bunkkerissa...

;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä kusenkeltainen lehti on kyllä nyt boikotissa ja kaikki ne firmat myös jotka mainostavat siinä lehdessä!

Finnair, Aurinkomatkat, Sony-BMG (Lordin levy-yhtiö), Valio, Ford, Opel, JVC, Dressman, Blistex, Saunalahti, Poptori, leffayhtiöt, Sloggi-kalsarit, Olvi, Philips, Masku, Anttila, Sonera, Rax, dna jne... Tulee meinaan laihaa elämästä. Päälle kaupan päälle tietty sitten kaikki mediatoimistot.

Saa reagoida, muttei omaa elämäänsä kannata liikaa vaiheuttaa. Tietty, jos virtaa on.  :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On tästä kyllä tainnut suurempi kohu tulla kuin mitä seiska halusi kun toimitus veti yhteystietonsa pois sivuiltansa. Ja tässä sitten toinen kettuilun laji mitä voi harrastaa http://www.votelordi.org/kaanna_seiska.html ;)

Lehtipisteiden hyllyjen järjestäminen onkin oma taiteen lajinsa. Yksi Suomen myydyimmistä lehdistä käännetään ylösalaisin. No, sitten lehden takaosan tv-osa onkin oikein päin! Jos käännät Seiskan väärin päin, käännät toisen puolen oikein päin. Ovelaa!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vastaava päätoimittaja on nainen. Melkoinen temppu tuo jos meinaat sen toteuttaa...  :laugh:

Päätoimittaja on mies... noh, ihan esimerkkinä sanoin tuon, vaikka vastaava päätoimittaja on nainen ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Päätoimittaja on mies... noh, ihan esimerkkinä sanoin tuon, vaikka vastaava päätoimittaja on nainen ;)

No, ei hätää, sillä kakkospäätoimittaja on mies. Titteliltään hän on "päätoimittaja", joten olisi se teknisesti oikeastaan käynyt. Mutku se ei vastaa... :-)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

TERE!

Eipä ole tullut ostettua moista roskaa aiemmin,mutta enpä osta jatkossakaan....

Nimiä adresseihin/boikottilistoille!

RÖYHKEÄÄ!!!!

-Jukka :D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös seiska ole OHO:n pahin kilpailija?

EDIT: Pidä huolta, ettei OHO:ssa nähdä Putaansuun siviili kuvia ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun kerran Lordi on julkaistu ilman maskia, niin tässä on 7 päätoimittajan kuva maskitta ja hänen arvonsa. :laugh: Kuvanhan saa julkaista, koska se on jo aiemmin julkaistu(v. 2002). Olisko kuva sittenkin parempi maskin kanssa? 8)

””Seiskaa voi syyttää monesta, muttei ilkeydestä. Lehden tekeminen on aina valintaa. Tärkeintä on, että tuntee toimivansa oikein ja omien arvojensa pohjalta. ”

Ei sillä väliä mitä muut tuntee.

Lainatakseni ABBAa: " Money, money, money, must be funny...."

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun kerran Lordi on julkaistu ilman maskia, niin tässä on 7 päätoimittajan kuva maskitta ja hänen arvonsa. :laugh: Kuvanhan saa julkaista, koska se on jo aiemmin julkaistu(v. 2002). Olisko kuva sittenkin parempi maskin kanssa? 8)

Ei sillä väliä mitä muut tuntee.

Lainatakseni ABBAa: " Money, money, money, must be funny...."

Aiemmin julkaisu ei ole peruste, vaan paremmin tähän sopisi oleellisesti alentunut yksityisyyden suoja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aiemmin julkaisu ei ole peruste, vaan paremmin tähän sopisi oleellisesti alentunut yksityisyyden suoja.

Näin PT Jokitaipale perusteli. En minä. >:(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt tossa adressissa jo yli 76 000 nimeä! Hieno homma! Eiköhän pistetä 100 000 rikki  ;D

Samaa mieltä, näinkö täällä suomessa kohdellaan ihmistä joka teki suomea tunnetuksi, voitti viisut ja sitten henkilökohtaisesti pyysi, ettei kuvia julkaistaisi. Noh noudattihan seiska sitä 2 päivää :P.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jotkut "sontalehdet" ovat tehneet päätöksiä. Älkää nyt kaikkia lehtiä panko samaan kasaan. OHO ei ole koskaan kajonnut Mr Lordin yksityisyyteen. Kyllä sitä osataan tehdä muitakin kuin "kaikki vaan julki" -päätöksiä. Ei pidä latoa asioita totuuksiksi ja laittaa liki sanoja suihin. Minä tiedän varsin hyvin OHOn tilanteen ja meillä kunnioitetaan Mr Lordia.

Kyllä minä kaikki varsinaiset syytökset kohdistinkin Seiskaan. Minulla ei ole tiedossa, että Oho olisi syyllistynyt törkeilyyn. Sinun lehtesi tuli vain mainituksi yhtenä niistä, mitä en osta koko juorulehtikonseptia kohtaan tuntemani antipatian takia. Voin jatkaa listaa: Seura, Apu, Hymy. Katso minulle tuli aikoinaan kun se oli TV-lehti, mutta lopetin tilauksen heti kun siitä tuli juorulehti.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin PT Jokitaipale perusteli. En minä. >:(

Siteerasin sinun tekstiäsi. Joku sitten puhuu kauttasi. Eiku: kyllä minä ymmärsin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihan hyvä määrä nimiä jo addressissa. Toki Finnair ja Aurinkomatkat eivät tietenkään kuulu boikottilistaan, sehän on jo ihan selvä juttu  ;) Ja itsekin ajelen Fordilla ja juon Valio-maitoa  ;D Mutta saattaapi olla että mainostajat vähenee lehdestä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös seiska ole OHO:n pahin kilpailija?

EDIT: Pidä huolta, ettei OHO:ssa nähdä Putaansuun siviili kuvia ;)

Sehän tässä ammatissa on hauskaa, ettei tarvitse kovinkaan monelle (ainoastaan hallitus, toimitusjohtaja ja julkaisujohtaja) perustella tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Juridisesti olen vastaavana päätoimittajana myös esimiehieni yläpuolella. He ovat toistaiseksi olleet tyytyväisiä ratkaisuihini ja seisovat päätöksieni takana. Sanon nyt näin, että ratkaisuni olen Lordi-asiassa jo tehnyt. Sen pystyy näkemään (= ei siis pysty lukemaan) tuoreimmasta lehdestämme. Pyyntöä on siis kunnioitettu, sillä Lordi on pysynyt naamarissaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään