Petri Lehtovirta

EU-tuomioistuin: matkustajatietojen luovutus USA:lle laitonta

21 viestiä aiheessa

EY-tuomioistuin on päättänyt, että EU:n päätös luovuttaa lentomatkustajien tietoja Yhdysvalloille on laiton. Oikeusistuimen mukaan sopimus rikkoo maahan matkustavien eurooppalaisten tietosuojaa. Päätös kumoaa EU:n komission vuonna 2004 hyväksymän sopimuksen tietojen luovuttamisesta.

 

Lisää aiheesta esimerkiksi YLE

 

 

-----

PS: Oma (asiaton) kommentti:

 

Tai ainakin Yhdysvalloilta pitäisi vaatia vastaavien tietojen luovutusta vastavuoroisesti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä tulee uutiseen, niin jo oli aikakin. Samaa mieltä myös Lehtovirran mainitsemasta vastavuoroisuudesta.

 

Mitä tulee noihin immigrationin maahanmuuttokysymyksiin, niin voisi olla matkani Yhdysvaltoihin hankalaa, jos vastaisin kysymyksiin totuudenmukaisesti. Koska kuitenkin Yhdysvaltoihin matka vie, ja maahan haluan, niin pitää sitten valehdella vastauksissa.

 

Hip-hurraa. Yhdysvaltojen immigration control pelaa ja hienoja lippuja ja lappuja täyttämällä maa on pelastettu kommunisteilta ja terroristeilta. Ja minäkin pääsin maahan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

joo tulipahan itsellekin mieleen kun siinä jenkkien kaavakkeessa muistaakseni kysytään et onko sinua tuomittu oikeudessa. Jos on autolla esim ajanut reilua ylinopeutta ja joutunut käräjille ja vastaisi kysymykseen totuudenmukaisesti "yes" niin minkähänlaiseen rumbaan joutuisi maahantullessa usaan ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös USA uhannut (aikoinaan) että se ei päästä lentoyhtiöitä, jotka eivät toimita tietoja maahan. Tietääkö/muistaako joku koskevatko nuo määräykset myös jenkkiyhtiöitä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kysyin Frankfurtissa AA:n tiskillä, ottaako ensimmäisen USA:n olinpaikan osoitteen niinkuin on joka paikassa kerrottu tehtävän.

"Ei me oteta niitä, Lufthansalla käytössä, meille tulee ehkä tänä vuonna" , oli vastaus. ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Finnair jatkaa lentotietojen luovuttamista Yhdysvaltojen viranomaisille, vaikka EY-tuomioistuimen mukaan sopimus tietojen luovuttamisesta on laiton. Finnairilla matkustusasiakirjoista vastaavan päällikön Mirja Kuovi-Pekkasen mukaan muuta vaihtoehtoa ei ole."

Lisää Hesarissa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihmettelen kyllä, että mitäpaskaa se usa tekee esim. mun luottotiedoilla ?

 

Tarkistaa, ettet ole ostanut lentolippuasi Osaman luottokortilla...  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

joo tulipahan itsellekin mieleen kun siinä jenkkien kaavakkeessa muistaakseni kysytään et onko sinua tuomittu oikeudessa. Jos on autolla esim ajanut reilua ylinopeutta ja joutunut käräjille ja vastaisi kysymykseen totuudenmukaisesti "yes" niin minkähänlaiseen rumbaan joutuisi maahantullessa usaan ?

 

Mitä tulee noihin immigrationin maahanmuuttokysymyksiin, niin voisi olla matkani Yhdysvaltoihin hankalaa, jos vastaisin kysymyksiin totuudenmukaisesti. Koska kuitenkin Yhdysvaltoihin matka vie, ja maahan haluan, niin pitää sitten valehdella vastauksissa.

 

Hip-hurraa. Yhdysvaltojen immigration control pelaa ja hienoja lippuja ja lappuja täyttämällä maa on pelastettu kommunisteilta ja terroristeilta. Ja minäkin pääsin maahan.

 

Mitähän kuponkeja olette täytelleet?

 

Siinä vihreässä I-94W:ssä (nk Visa Waiver)  nimittäin kysytään vain:

 

A. Do you have a communicable disease; physical or mental disorder; or are you a drug abuser or addict?

YES/NO

 

B. Have you ever been arrested or convicted for an offense or crime involving moral turpitude or a violation related to a controlled substance; or been arrested or convicted for two or more offenses for which the aggregate sentence to confinement was five years seeking entry to engage in criminal or immoral activities?

YES/NO

 

C. Have you ever been or are you now involved in espionage or sabotage; or in terrorist activities; or genocide; or between 1933 and 1945 were you involved, in any way, in persecutions associated with Nazi Germany or its allies?

YES/NO

 

D. Are you seeking to work in the U.S.; or have you ever been excluded and deported; or been previously removed from the United States; or procured or attempted to procure a visa or entry into the U.S. by fraud or misrepresentation?

YES/NO

 

E. Have you ever detained, retained or withheld custody of a child from a U.S. citizen granted custody of the child?

YES/NO

 

F. Have you ever been denied a U.S. visa or entry into the U.S. or had a U.S. visa canceled? If yes, when?________ Where?________

YES/NO

 

G. Have you ever asserted immunity from prosecution?

YES/NO

 

Jos joihinkin kysymyksiin pitää vastata YES, niin sitten pitää hankkia ihan oikea viisumi (tieto usembassy.fi sivuilta):

 

"Viisumivapautta ei voi käyttää henkilö

 

- jolla on rikosrekisteri

- jolta on aikaisemmin evätty viisumi, joka on käännytetty Yhdysvaltain rajalta tai joka on karkoitettu maasta

- joka on huumausaineiden käyttäjä tai kuljettaja

- joka psyykkisen tai fyysisen häiriön vuoksi on ollut tai tulee olemaan vaaraksi itselleen tai muille

- jolla on ollut yhteys natsivainoihin

- joka on kieltäytynyt luovuttamasta lapsen huoltajuutta Yhdysvaltain kansalaiselle, jolle huoltajuus on määrätty

- joka on vaatinut diplomaattista koskemattomuutta

- joka sairastaa tarttuvaa tautia (esim. tarttuva tuberkuloosi) "

 

Kysymykset saattavat tuntua naurettavilta, mutta valehtelu immigrationissa on peruste maasta karkoitukselle.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

joo tulipahan itsellekin mieleen kun siinä jenkkien kaavakkeessa muistaakseni kysytään et onko sinua tuomittu oikeudessa. Jos on autolla esim ajanut reilua ylinopeutta ja joutunut käräjille ja vastaisi kysymykseen totuudenmukaisesti "yes" niin minkähänlaiseen rumbaan joutuisi maahantullessa usaan ?

 

En tiedä, että tarkoitetaanko tuossa, niinkuin Jussi sanoi, että onko rikosrekisteriä. Ja sen saamiseenhan normaalisti tarvitaan jo vähän enemmänkin yritystä..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihmettelen kyllä, että mitäpaskaa se usa tekee esim. mun luottotiedoilla ?

 

Tarkistaa, ettet ole ostanut lentolippuasi Osaman luottokortilla...  ;D

 

Minä en kyllä ole mikään suuri pankkiasioiden asiantuntia, mutta ei kai luottotiedot ole mikään tiliote. Ei niistä kai ilmene kuin, että onko laskenut maksuja perintään saakka, tai onko henkilöllä historiassa muita häiriötilanteita, jotka kenties kuvastaisi holtitonta tai huolimatonta henkilökohtaista finanssihallintaa.

 

edit: joku oli kirjoitellut mitä sattuu mun käsillä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo Jussin kohdassa B mainittu termi "moral turpitude" oli jotenkin mielenkiintoinen, koska sana "turpitude" ei ole tullut ennen vastaan.

 

Pistin googleen, eikä selvinnyt oikeastaan muuta, kuin että se sisältää kaiken sellaisen, mikä on jotenkin yhteiskunnan normeja loukkaavaa.

 

Ilmeisesti esim. itsensäpaljastajalla ei ole USA:han asiaa  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Ilmeisesti esim. itsensäpaljastajalla ei ole USA:han asiaa  ;D

Eihän sitä sitten kannata mennä paljastamaan  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo Jussin kohdassa B mainittu termi "moral turpitude" oli jotenkin mielenkiintoinen, koska sana "turpitude" ei ole tullut ennen vastaan.

 

Pistin googleen, eikä selvinnyt oikeastaan muuta, kuin että se sisältää kaiken sellaisen, mikä on jotenkin yhteiskunnan normeja loukkaavaa.

 

Ilmeisesti esim. itsensäpaljastajalla ei ole USA:han asiaa  ;D

Tämmöistä ehdottaa työkoneelle asennettu sanakirja:

 

turpitude ['tɜ:Pɪtju:d, 'tɜ:Pɪtu:d] s kirjak turmeltuneisuus, alhaisuus acts of moral ~ moraalisesti alhaisia tekoja

 

Tuo voi pitää sisällään melkein mitä vaan juopottelun ja kansanmurhan väliltä.

 

-Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihmettelen kyllä, että mitäpaskaa se usa tekee esim. mun luottotiedoilla ?

 

Eikai sinne luottotietoja lähetellä. Luottokortin numero vain?

Eihän lentoyhtiö pääse mitenkään käsiksi jonkun henkilön luottotietoihin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuskin lentoyhtiöllä on tarvetta hankkia lipun ostaneen asiakkaan LUOTTOTIEDOT, koska lippu on yleensä jo maksettu joko käteisellä, nettipankin avulla tai luottokortilla - missä yhteydessä kai tehdään normaalit luottokortin rajanylitystarkastukset tms - mutta, jos lentoyhtiö nyt jostain syystä HALUAISI ne luottotiedot selvittää, niin asiakkuus Suomen Asiakastieto Oy:ssä antaa siihen mahdollisuuden, luulisin.

 

Ja varmaankin lentoyhtiöt ovat jo siellä asiakkaina, koska niille on joskus tarpeellista tarkistaa yritysten luottotietoja.

 

Tästä nyt on vähän aikaa, mutta olin töissä parissa paikassa, joilla oli sopimusasiakkuus Suomen Asiakastieto Oy:n kanssa.

 

Toinen oli autovuokraamo. Kun yksityinen asiakas kysyi autoa vuokralle, samaan aikaan, puhelun ollessa kesken, toinen autovuokraamon työntekijä soitti Asiakastiedon puhelinpalveluun, antoi vuokraamon tunnusnumeron ja henkilökohtaisen oman tunnuslukunsa, ja kertoi vuokralle kysyjän nimen ja/tai sotunumeron, jonka perusteella löytyi 5 sekunnissa vuokralle kysyjän kaikki maksuhäiriöt (Suomen Asiakastieto Oy:n tietokoneelta, tietysti). Jos niitä oli, harkinnan mukaan, liikaa, niin vuokrausta yrittäneelle sanottiin suoraan, ettei tällä nimellä autoa vuokralle lähde meiltä, sorry vaan.

 

Toinen oli musiikkiliike/laitevuokraamo. Sama juttu siellä. Puhelimitse kenen tahansa luottotiedot parissakymmenessä sekunnissa. Tieto oli tarpeen, koska myytiin osamaksulla, vuokrattiin musiikkivehkeitä pohjalta "vuokra maksetaan palautettaessa" (muusikonretaleilla oli yleensä rahaa vasta keikan jälkeen) ja vuokrattiin toisille musiikkifirmoille jälkilaskutuksella. Kysyin sieltä myös omat luottotietoni (väärällä kysyjätunnuksella).

 

Sitäpaitsi julkaistiin vuosikirjaa, jossa oli kaikki kertyneet maksuhäiriöt Suomessa 10 aikaisemman vuoden ajalta, ja kuukausittaista välijulkaisua, johon listattiin kaikki siinä välissä julkaistut uudet maksuhäiriömerkinnät. Siis, vaikka luottotietomerkinnät lain mukaan pitää poistaa tietyn ajanjakson kuluessa, niin se, joka säilytti nuo kirjat ja lehdet, löysi niistä vuosien takaisetkin merkinnät helposti, vaikka ne olisi ajantasarekisteristä jo poistettu. Nykyisinkin näkyy olevan olemassa jokin kk-lehti tjsp.

 

Eikä se asiakkuus edes maksanut paljon mitään. Ja nykyisin homma hoituu itsepalveluna netissä. Asiakas kirjautuu sisään tunnuksellaan ja salasanallaan kuten meidänkin foorumissamme, jonka jälkeen rekisterit ovat auki.

 

Kävin juuri Asiakastiedon nettipalvelussa katselemassa. Eipä tarvitse edes liittyä asiakkaaksi, vaan kuka tahansa saa ostaa haluamansa luottotiedon nettipankin avulla, kyselyhinnat siinä 3 - 5 euroa per ostos  :-\

 

No, netistä löytyy Suomen Asiakastieto Oy-haulla myös saitti, jossa väitetään, että Asiakastieto toimii nykyisen henkilötietorekisterilain vastaisesti ja "myy virheellistä ja vahingollista tietoa" jne. Siihen en osaa sanoa mitään.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmm.

 

Kovin äkkiä en ole itsekään antamassa luottokorttini numeroa kenellekään maksujenvälityksen ulkopuoliselle taholle.  Jenkit (jos sinne joskus vielä menen) saa kyllä tyytyä siihen etteivät tiedä onko minulla luottokorttia vai ei.

 

Tuon kyselylomakkeen kysymykset ovat Jenkkilän turvallisuutta ajatellen todella naurettavia. Kukaan ei koskaan, varmaan vahingossakaan vastaisi kysymykseen C myöntävästi, joten sitä on turha kysyä. Kysymykset D-F voi sivuuttaa sanomalla 'kato sieltä päätteeltäs, mitäs niitä multa utelet'. Kysymys G koskee vain diplomaattipassin haltijoita, ja silloinkin mitä se jenkeille kuuluu jos on ylinopeusratsiassa vilauttanut dippapassia jossain ambomaalla vuonna miekka ja kypärä. Ja jos sen vilautuksen on tehnyt jenkeissä, tieto löytyy jälleen kerran sieltä virkailijan päätteeltä.

 

Eli siis kysymykset A-B ovat oikeastaan koko hommassa ainoat hyvin perustellut. A:n ja B:n kohdalla on visuminsaanti kortilla ihan mihinpäin maailmaa hyvänsä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmm.

 

Kovin äkkiä en ole itsekään antamassa luottokorttini numeroa kenellekään maksujenvälityksen ulkopuoliselle taholle.  Jenkit (jos sinne joskus vielä menen) saa kyllä tyytyä siihen etteivät tiedä onko minulla luottokorttia vai ei.

 

Taitavat nuo tiedot siirtyä automaattisesti, jos maksat lippusi kortilla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuon kyselylomakkeen kysymykset ovat Jenkkilän turvallisuutta ajatellen todella naurettavia. Kukaan ei koskaan, varmaan vahingossakaan vastaisi kysymykseen C myöntävästi, joten sitä on turha kysyä.

 

Eipä ollenkaan turha. Jos kysymykseen vastaa kieltävästi ja virkailijan päätteltä löytyy muuta infoa TAI sattuu sitten maassa ollessa jäämään kiinni vakoilusta yms, niin syytteisiin lisätään vielä päälle väärien tietojen antaminen immigrationissa.

 

 

Kysymykset D-F voi sivuuttaa sanomalla 'kato sieltä päätteeltäs, mitäs niitä multa utelet'. Kysymys G koskee vain diplomaattipassin haltijoita, ja silloinkin mitä se jenkeille kuuluu jos on ylinopeusratsiassa vilauttanut dippapassia jossain ambomaalla vuonna miekka ja kypärä. Ja jos sen vilautuksen on tehnyt jenkeissä, tieto löytyy jälleen kerran sieltä virkailijan päätteeltä.

 

No siinähän tietenkin taas tarkastetaan, oletko vastannut totuudenmukaisesti vai et.  Jos virkailijan koneelta löytyy sinun vastauksista poikkeavaa tietoa voipi käännytys olla lähellä.

 

Kukin tietenkin taaplaa tyylillään, mutta sanoisin, että viimeinen paikka jossa kannattaa vääntää omaehtoisesti vitsiä, esittää ylimielistä tai jättää vastaamatta kysymyksiin on jenkkilän immigration. Kannattaa muistaa että siitä immigration virkailijasta riippuu pääsetkö maahan vai et.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin no, jos lomakkeen täyttämisen pääasiallinen tarkoitus onkin saada maahanpyrkijä kiinni immigration-virkailijalle valehtelusta, ja tehdä käännytys sen perusteella, niin en enää yhtään ihmettele, miksen ole jenkkilässä käynyt sitten vuoden 1991. Terroristeja ja muita 'kansallisia riskitulijoita' ei noilla kyselyillä pysäytetä.

 

Se ei varmaan itsemurhapommittajan nekrologissa paljon hetkauta että ansioluetteloon lisätään immigration-virkailijan harhauttaminen, eikä se varmasti ole silloin kenellekään myöskään mikään yllätys.

 

Tavoitteenani oli todistaa että tuollaisten kyselylomakkeiden täyttely on sekä maahanpyrkijöitä turhauttavaa että immgration-byrokratian suhteen täysin hyödytöntä ajan- ja resurssientuhlausta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varmaankin tarpeetonta mainita, että a.netin keskustelupalstalla tästä asiasta käydään tulikivenkatkuista vääntöä puoleen ja toiseen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään