Kalle Laakso

Lain tuntijoille kysymys

6 viestiä aiheessa

Kun täältä niin monen alan taitajia löytyy, miksei sitten lakimiehiä tai -naisia tai muuten lakia tuntevia. Tässä yksi kysymys.

 

Herra X on hankkinut vuosien varrella itselleen taidot suunnitella WWW-sovelluksia. Nykyään onnistuu jo lähes kaikki vaadittava PHP:lla ja MySQL:llä. X on pannut omaa rahaa myös harrastukseensa ja on hankkinut kuvankäsittelyohjelman, muuten mennään freeware-ohjelmilla. X on suunnitellut muutamia sivustoja ystävilleen ja tuttavilleen. X opiskelee datanomi-ylioppilaaksi parasta aikaa. X on miettinyt jonkin aikaa mahdollisuutta viedä www-harrastustaan pidemmälle.

 

Mikäli herra X panisi www-suunnittelupalvelun pystyyn, miten pitkälle hän voisi toimintaansa pitää ylhäällä ihan vain yksityishenkilö herra X:nä? Eli jos hän opiskelun ohella suunnittelisi www-sivuja, ja mahdollisesti pyytäisi sivuista jopa pieniä korvauksia, tarvitsiko X:n ryhtyä miten mittaviin paperitöihin? Verotus, byrokratia jne.

 

Missä vaiheessa X:lle tulisi ajankohtaiseksi perustaa oma yritys, tarvitsiko tähän ryhtyä jos hommaa on tämmöisenä sivutyönä tehnyt?

 

Kiitos jos joku viitsii vastailla. Olen muutaman opintoviikon lukenut kauppaoikeutta ja atk-juridiikkaa, mutta taisin missata nämä asiat... 

 

:-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tietoni ovat melko vanhoja, mutta toiminimen perustaminen ja rekisteröiminen kaupparekisteriin on yksinkertaisin tapa varmistaa se, että kukaan muu ei sitten sitä samaa tai liian samankaltaista "yritysnimeä" pysty käyttämään.

 

Tosin kannattaa tarkistaa kaupparekisteristä, ettei ajatellun kaltaista nimeä ole jo joku muu rekisteröinyt, koska nimi ei muuten mene kaupparekisterissä läpi, vaan nimeä täytyy joskus muuttaa radikaalistikin, ostavalle yleisölle kun ei saa tulla sekaannuksen mahdollisuutta. Oman nimen liittäminen toiminimeen taitaa olla se yksinkertaisin tapa. Esim. T:mi Nettisuunnittelupalvelu Matti Meikäläinen...vaikka se ei kyllä kuulosta tarpeeksi modernilta, silleen....T:mi SuperWebService Matti Meikäläinen olisi jo parempi?

 

Kaupparekisteri kuitenkin usein nipottaa englanninkielisistä nimistä. Ihan itse perustin kerran musiikkipuolen kommandiittiyhtiön ja ehdotin nimeksi Song & Dance Ky, minkä vitsin alan asiantuntijat ymmärtävät erinomaisesti, mutta nimi ei mennyt läpi Kaupparekisterissä, siihen olisi pitänyt lisätä esim. paikannimi Helsinki, mikä olisi pilannut koko nimi-idean...no, aputoiminimiäkin voi rekisteröidä, mutta kaikki virallinen toiminta (laskutus jne) pitää kuitenkin tehdä sillä virallisella rekisteröidyllä nimellä.

 

Onneksi nykyisin netistä tosiaan löytyy ohjeet melkein joka lähtöön, mihin Esa jo viittasi.

 

Onhan sitten mahdollista perustaa avoin yhtiö (esim. toisen henkilön kanssa, jolla on enemmän rahaa sijoittaa yritystoimintaan, mikäli toiminta laajenee tai vaatii lisäinvestointeja) tai kommandiittiyhtiö, mutta kannattaa muistaa, että yleensä vain itseensä voi luottaa - yhtiökumppanit voivat "pettää" ja avoimessa yhtiössä henkilö on vastuussa myös toisen yhtiömiehen tekemistä veloista/töppäyksestä...

 

Jos on olemassa riski siitä, että homma menee pahasti persiilleen tai mahdollisesti tuleekin eteen esim. toiminnasta johtuvat huomattavat korvausvaatimukset, niin OSAKEYHTIÖ on ainoa yhtiömuoto, jossa yhtiömies ei vastaa omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan ansiotoiminnasta johtuvista mokauksista (paitsi jos on laiminlyönyt velvollisuuksiaan). Myös yksi henkilö voi perustaa osakeyhtiön, jossa on enemmän perustamiskuluja ja vuosittaista byrokratiaa, mutta tavallaan turvatakuut tilanteessa, jolloin joku asia menee pahasti pieleen.

 

Kaikki tämä tosiaan riippuu siitä, kuinka laajaa bisnestä aiotaan harjoittaa nyt ja tulevaisuudessa ja millaisiksi riskit arvioidaan.

 

Parin kommandiittiyhtiön konkurssissa olen nähnyt vuosien varrella vastuullisen yhtiömiehen joutuneen myymään kaiken omaisuutensa maksaakseen velkoja pois. Minimipääomalla perustettujen osakeyhtiöiden "puuhamiehet" sensijaan porskuttavat edelleen esim. konkurssin rauettua varojen puutteeseen muiden pöytälaatikosta repäistyjen/ostettujen osakeyhtiöiden nokkamieheinä, kunnes on aika taas vaihtaa seuraavaan...Ilmailun saralla tulee mieleen esim. muuan osakeyhtiö, jonka nimi alkaa kirjaimella S  ;)

 

No, jos on kysymys vain pienimuotoisesta muille myytävästä palvelusta, toiminimi kannattanee rekisteröidä ja kirjanpitoa pitää siten, kuin on määrätty. Verotus taitaa mennä yksityishenkilön normaalilla veroprosentilla (en ole ihan varma), mutta jos on tarkoitus laajentaa myöhemmin ja jos on pieleen menon riskiä, niin en voi suositella muuta kuin osakeyhtiötä, jossa riittävällä ammattitaidolla hoidettuna konkurssitilanteessakin yhtiö vastaa vain osakepääoman määrällä - mikä minimissään taitaa olla 8000 euroa nykyisin - mikä on varsin vähän, tai sitten paljon, riippuu tilanteesta, mistä lähdetään.

 

Tosiaan, paitsi netistä, niin yrityksen perustamisen neuvontaa löytyy kaiketi työvoimatoimistoista ja kirjastoistakin, ja nimenomaan yhtiömuodon valitsemisesta oikein yleensä niissä kirjoissa puhutaan.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vähäsen tuosta varoittelisin: Jos tulee reilusti tuottoja, niin vähintään ne pitäisi ilmoittaa veroilmoituksessa. Tietysti myös ammatinharjoittamisesta johtuvat kulut vähentäen.

 

Jossei sitä tee ja joku kateellinen käräyttää, kuten on usein käynyt, niin seurauksena on ikävät, korotetut jälkiverot, joiden kanssa voi olla helisemässä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi.

 

Opiskelijan kannattaa huomioida esim. opintotukeen vaikuttavat tulot. Myös eri yritysmuotojen välillä on eroja siinä, miten henkilö luokitellaan esim. työttömyyskorvausta haettaessa. Eli onko hän siis yrittäjä vai ei. Sama pätee myös mm. pankkilainojen takaisinmaksuturvan suhteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään