Merimiestarinoita

[Esa Karanko 1 233]

VÄÄRINKÄSITYS

 

S/S Gracia saapui Sao Francisco do Sulin pieneen satamaan Brasiliassa. Tehtäviini radiosähköttäjänä kuului myös palkanmaksu. Siksi pystyin lähtemään maihin vasta, kun viimeinenkin merimies oli saanut cruzeironsa.

 

Oli yö, kun annoin taksikuskille osoitteeksi läheisen kylän, jossa oli tarjolla monenlaisia palveluja merimiehille. Tiesin laivatovereideni olevan siellä. Ajettiin kapeata sademetsän läpi kulkevaa hiekkatietä myöten. Sitten taksikuski pysäytti ja sammutti ajovalot. Ainoa valaistus säkkipimeässä yössä tuli vanhan amerikanraudan mittarvaloista. Kuski otti esiin hirmusuuren revolverin ja alkoi hymyillen selittää jotain portugaliaksi. En ikinä unohda miten hänen valkoiset hampaansa välkkyivät pimeydessä. Ymmärsin heti, että rahani ja omaisuuteni vaihtavat nyt omistajaa. Hengissä selviäminenkin näytti epävarmalta. Säikähdin kamalasti.

 

Kuvittelin jo käveleväni rahattomana ja vaatteitta pimeää tietä pitkin, jonka ympärillä olevasta sademetsästä monenlaiset viidakon pedot kiljuivat pohjatonta nälkäänsä. Ensimmäisen mutkan takana varmaan odottaisi kammottava kaimaani kita ammollaan, että ruoka kävelisi suoraan suuhun.

 

Havahduin, että jokin ei nyt täsmää. Keräsin vähäisen latinalaisten kielten taitoni ja tajusin, että tämä ei olekkaan ryöstö. Kuski yritti myydä asetta minulle.

 

En ostanut pyssyä, vaikka se olisi ehkä ollut siinä tilanteessa järkevintä edellyttäen, että kauppaan olisi kuulunut myös kuulia.

 

Vähän ajan kuluttua saavuin iloisten laivatovereideni luo, jotka kovasti ihmettelivät vaiteliaisuuttani. Tilasin juotavaa ja luulin, että enempiä järkytyksiä ei tänä yönä tulisi.

 

   

 

 

[Ilkka Portti 87]

Tilasin juotavaa ja luulin, että enempiä järkytyksiä ei tänä yönä tulisi.

 

To be continued...?

[Esa Karanko 1 233]

HYVÄÄ HUOLEHTIMISTA

 

Rauhoittelin stressaavan taksimatkan vuoksi kapinoivia hermojani juomalla monta cuba libreä. Mukavassa seurassa aika kului kuin siivillä.

 

Heräsin lakanoiden välissä sängyssä, joka oli niukasti kalustetusssa valkoiseksi kalkitussa huoneessa. Vaatteitani ei ollut missään. Ensimmäinen ajatukseni oli, että minut on ryöstetty. Olin kaukana kotoa vieraassa maassa ilman vaatteita ja rahaa. Kietouduin lakanaan ja avasin oven, joka johti suoraan ulos päivänvaloon. Terassilla istui laivatovereitani, jotka heti kysyivät mikä Kipinällä on hätänä? Ehdin jo kertoa heille kurjasta kohtalostani, kun tuttu kaunis neito ilmestyi jostain. Hän raahasi minut kovasti hihitellen kädestä vetämällä takaisin huoneeseen. Sitten hän avasi oven vaatekaapin, josssa vaatteeni roikkuivat siististi henkareille viikattuina. Kaikki oli hyvässä tallessa.

 

Aloin tajuta, että minun on saatava vilkas mielikuvitukseni aisoihin.

[Marco Tallskog 0]

Esalta tähän mennessä tarinoita meriltä ja tornista, mistäköhän seuraavaksi

[Guest ohjvg]

Hienoa Esa, että aukaisit sanaisen arkkusi merimiesuraltasi. Äh niin kateeksi käy kun maailman meno alalla on muuttunut aivan toiseen ulottuvuuteen viime vuosina. Toista ne oli ajat kun oli "villit linjat" ja sai (joutui?) vietellä öitä Rio:ssa...

[Esa Karanko 1 233]

MYRSKY

 

S/S Ariana oli lähdössä merelle Lourenco Marquesista Mosambikista. Tiedossa oli, että Mosambikia lähestyi Intian valtamereltä voimakas pyörremyrsky, jonka tuulen nopeudeksi ilmoitettiin 150 solmua. Kippari ja försti tekivät laskelmia ja arvelivat, että ehdimme livahtaa pois pyörremyrskyn reitiltä. Varminta oli päästä merelle. Ariana lähti kohti Bombayta.

 

Kukaan ei ollut huolissaan, sillä niitattuna laivana Ariana oli vahva kuin tankki. Sen suuren ja toimintavarman höyrykoneen pyörimisnopeus oli rauhalliset 70 kierrosta minuutissa.

 

Sääennusteet eivät olleet tuolla alueella kovin tarkkoja. Pyörremyrsky oli muuttanut suuntaansa. Kun pääsimme merelle, niin jouduimme siihen Mosambikin salmessa. Merenkäynti oli melkoinen. Sitten tuuli alkoi. Se oli niin kova, että aallokkoa ei enää juuri noussut. Suurella nopeudella vaakasuoraan lentävä vesi aiheutti valtavan pauhun. Tuulen ja veden paine oli niin kova, että oikean puoleinen alumiininen pelastusvene ratkesi saumoistaan.

 

Radioilla ei tehnyt mitään. Niistä kuului pelkkää kohinaa, kun miljoonat vesipisarat purkivat staattisen varauksensa osuessaan antenneihin.

 

Reilun vuorokauden kuluttua Intian valtameri näytti parhaat puolensa. Aurinko paistoi ja melkein tyynellä merellä oli heikko maininki. Myrskystä muistuttivat enää rannikkoradioasemien pikamerkkisanomat, joissa etsittiin erilaisia kadonneita aluksia. Myrsky oli kuitenkin jättänyt Arianaankin jälkensä. Laivan oikea kylki oli kuin hiekkapuhallettu. Ariana oli erikoinen näky, kun saavuimme Bombayhin. Vasen kylki oli kauniin harmaa ja oikea kylki oli ruosteen punainen.

 

Saimme Bombayssa uuden pelastusveneen ja laiva hiekkapuhallettiin ja maalattiin.

[Esa Karanko 1 233]

UPSEERI JA HERRASMIES

 

Legendaarinen torpeedovenelaivueen päällikkö komentajakapteeni Orvo Peuranheimo pakeni Suomesta sodan jälkeen Argentiinaan. Hän esittäytyi paraatiunivormussaan Juan Peronin hallinnolle, joka nimitti hänet laivaston upseeriksi. Peronin ajan mentyä ohi hän joutui vähitellen epäsuosioon. Lopulta Vasa Shipping haki työttömälle meriuopseerille poikkeusluvan toimia yliperämiehenä suomalaisessa laivassa ja palkkasi hänet.

 

Luotseista lähtien kaikki luulivat tätä salskeaa sulavakäytöksistä ja kielitaitoista entistä meriupseeria kapteeniksi. Hän oli loistava tarinankertoja. Minä seurasin häntä maihin kuin hai laivaa. Tiedossa oli aina jotain hauskaa. Hän saattoi vaikka ostaa koko kylän lapsille karamelleja.

 

Eräässä brasilialaishotellissa hän tilasi paikalle valokuvaajan. Hän istui sheikiksi puettuna ylellisessä nojatuolissa. Hänen ympärillään poseerasi kauniisti puoli tusinaa hyvin vähäpukeista upeaa hymyilevää neitoa. Kun kuvat oli otettu hän ilmoitti, että nyt olisi minun vuoroni. Vaikka neidot kovasti houkuttelivat minua kuvaukseen kehumalla, että olen "muito lindo", en kehdannut suostua. Kadun sitä vielä tänäkin päivänä.

[Mikko Suokas 1]

olen "muito lindo"

 

En osaa portugalia. Mitä "muito lindo" on suomeksi? 

[Ilkka Portti 87]

En osaa portugalia. Mitä "muito lindo" on suomeksi? 

 

Hyvin kaunis.

[Esa Karanko 1 233]

OLYMPIATULI

 

M/S Finnboston saapui illalla Vera Cruzin satamaan Meksikkoon. Juhlimme satamaan tuloa reippaasti. Ilon pitoon osallistui myös olympialaisten vuoksi matkustajana mukana ollut reportteri.

 

Seurasin aamulla juhlallisuuksia, kun viereemme kiinnittyi sotalaiva, joka toi olympiatulen Meksikkoon. Reportteri nukkui radiohytin pöydällä.

 

Journalisti heräsi ja tenttasi minua huolellisesti tapahtumista. Sitten hän meni maihin soittamaan. Seuraavana päivänä Uusi Suomi julkaisi reportterin värikkään ja yksityiskohtaisen selostuksen olympiatulen saapumisesta.

[Esa Karanko 1 233]

TULKKI

 

Radiosähköttäjän tehtäviin laivassa kuului myös laivatovereiden vieminen tarvittaessa lääkäriin ja tulkkina toimiminen. Tämä johtui siitä, että sähköttäjät olivat yleensä hyvin kielitaitoisia ja heillä oli satamassa aikaa. Pidin tehtävästä, koska siinä sai ajella varustamon kustannuksella taksilla vieraissa kaupungeissa ja maihin pääsi usein bunkraussatamisakin.

 

S/S Ariana on Valparaisossa Chilessä. Laivassa oli kansipoikana sisilialaisnuorukainen, joka puhui vain italiaa. Suomea hän ei oppinut millään. Hän sen sijaan opetti suomalaisille italiaa. Kansipojalla oli kuumetta. Siksi lähdin viemään häntä lääkäriin. Olin hiukan huolissani. Nyt joutuisin kielivaikeuksiin.

 

Esittelin kansipojan lääkärille ja kerroin, että potilaalla on kuumetta. Sitten lääkäri ja potilas jatkoivat keskustelua vaikeuksitta. Ihmettelin lääkärille hänen italiankielen taitoaan. Lääkäri kertoi, että ei hän italiaa osaa. Hän puhuu latinaa.

[Esa Karanko 1 233]

ALL THE MONKEYS HAVE NO TAIL IN ZAMBOANGA

 

S/S Ariana oli Filippiineillä Zamboangassa, joka monestakin syystä vastasi käsitystäni paratiisista. Istuin rantakuppilassa ja hämmästelin norjalaisen laivan miehistön juhlintaa, vaikka heidän laivansa oli lähdössä. Norjalaiskippari ulvotti sumutorvea, sillä hän ei millään voinut jättää puolta miehistöä ahteriseilureiksi. Sitten miehistöä tulivat hakemaan perämies ja konemestari. He liittyivät välittömästi juhlintaan. Koko porukka lauloi renkutusta "all the monkeys have no tail in Zamboanga", kun paikalle saapui kuorma-autollinen kypäräpäisiä sotapoliiseja. Norjalaiset merimiehet vietiin laivaansa. Olin vähällä joutua heidän mukaansa.

 

Mietiskelin, että onneksi suomalaiset eivät ikinä käyttäytyisi norjalaisten lailla. Olin oikeassa.  Eivät päässeet käyttäytymään. Laivamme kokenut paikallinen meklari oli järjestänyt sotapoliisit rantakuppilaan päivystämään hyvissä ajoin ennen Arianan lähtöä. 

[Esa Karanko 1 233]

KILPA-AJOA

 

S/S Ariana oli eteläisessä Intiassa Cochinissa. Kaunis kaupunki on tunnettu kanavistaan ja se on historiallinen maustekaupan keskus. Satamasta oli noin kilometrin matka brittityyliseen Malabar hotelliin. Sen varjoisella kaariholvatulla rantaterassilla oli mukava nauttia virkistäviä juomia.

 

Sataman portilla oli aina kymmenkunta riksaa kärkkymässä kyyditettäviä. Riksa oli miehen aisoista vetämä kärry, jonka penkille voi istua kaksikin matkustajaa.

 

Kävin monesti maissa hollantilaisen ensimmäisen perämiehen kanssa. Valitsimme molemmat joka kerta oman riksan. Sitten se, joka sattui olemaan etummaisen riksan matkustajana kertoi kärryä vetävälle intialaiselle, että saat 10 rupiaa ylimääräistä, jos et päästä takimmaista ohi. Takimmaisen riksan matkustajana ollut puolestaan kertoi, että saat 10 rupiaa, jos pääset etummaisesta ohi. Intialaiset juoksivat ylimääräisen palkkion toivossa niin, että tanner tömisi ja pöly nousi. Me nautimme vauhdikkaasta kyydistä.

 

Annoimme joka kerta tuloksesta riippumatta molemmille intialaisille lupaamamme kympin. Se vastasi tuolloin heidän päiväpalkkaansa. Yleensä kaverit jäivät kyttäämään milloin kilpailtaisiin taas.     

[Esa Karanko 1 233]

PIIKITTÄMISTÄ

 

Olimme Rio de Janeirossa Brasiliassa. Muutamalla laivatoverillani oli maista saatu nuha, jota hoidettiin penicilliinillä. Ongelmana oli piikittämisen jatkaminen merellä laivassa. Hommasta vastaavan iäkkään perämiehen kädet vapisivat selvin päin niin kovasti, että neulat putoilivat lattialle. Kerroin ongelmasta lääkärille, jonka luona olimme käymässä. Hän opetti minut piikittämään. Harjoittelin hänen valvovien silmiensä alla ensimmäiset kerrat. Laivatoverit eivät uskaltaneet valittaa, koska perämiehen piikittysyrityksistä kulki hurjia juttuja.

 

Lääkärin antamalla reseptillä laivaan hankittiin procaiinipecilliiniä ja kertakäyttöruiskuja. Neulojen ja ruiskujen keittämistä ei enää tarvittu. Minä heitin tikkaa kaverereiden takapuoleen ja painoin mäntää. Kaikki paranivat.

 

Pienenä ei totta vieköön tiedä kuinka hauskaa isona on.

[Klaus Wesa 4]

Kiitos Esa!

Loistavia tarinoita tälläkin puolella. [ attachment removed ] Pakko avata kone joka aamu aikaisin (myös lomalla ) ja tarkistaa kirjoituksesi palstoilta. Tarinasi vain paranevat kokoajan.

 

 

 

[Esa Karanko 1 233]

DOLLARIEN VOIMA

 

S/S Ariana saapui Chittagongin satamaan Itä-Pakistanissa (nykyisin Bangladesh).

 

Lähdin maihin hollantilaisen perämiehen kanssa. Ylikansoitetussa kaupungissa köyhyys näkyi ja haisi kaikkialla. Me merimiehet olimme kroisoksia. Ajoimme taksilla kaupungin parhaaseen hotelliin. Sen ylimmässä kerroksessa oli hieno ravintola. Selitin hovimestarille, että gin toniceja saisi tulla kuin hiljaa sataisi. Hämmästynyt hovimestari kertoi, että nyt on pyhä kuukausi ramadan. Alkoholia ei voida tarjoilla ravintolassa. Meidän pitäisi mennä baariin. Olin varautunut mahdollisiin vaikeuksiin. Minulla oli mukanani paksu nippu yhden dollarin seteleitä. Näytin nippua hoville. Taala oli iso raha köyhässä maassa, jossa oli järjetön inflaatio. Meitä pyydettiin odottamaan vähän aikaa, jotta tarpeelliset järjestelyt voitaisiin tehdä.

 

Hetken päästä meidät ohjattiin yhteen monista pöydistä. Kaikkien pöytien päällä oli suuri lattiaan saakka ulottuva valkoinen pöytäliina. Meidän pöytämme oli aivan saman näköinen kuin muutkin, mutta sen alla istui baarimikko pulloineen ja tarvikkeineen. Kun lasi oli tyhjä nostimme vähän pöytäliinaa ja annoimme sen baarimikolle. Pian saimme uuden raikkaan juoman. Palvelu oli täydellistä. Kun lahdimme, niin kaikki kumartelivat kuin linkkuveitset. Taalanipustani oli rippeet jäljellä.

 

 

[Klaus Wesa 4]

Esa, ARMOA ! Ei kun jatka vaan, vaikka vatsalihakseni valittavatkin.

[Juha Paulavuo 21]

No, nyt on sitten täälläkin kahvit (melkein) näppiksellä....

[Guest ohjvg]

Taisi olla ikimuistoinen reissu. Ei voi muuta kuin kateellisena lukea näitä juttuja...

[Esa Karanko 1 233]

Ei voi muuta kuin kateellisena lukea

 

Hei Ville, kyllä näitä juttuja varmasti syntyy sinultalkin. Kirjoittele!

 

:-)  Esa

[Esa Karanko 1 233]

YKSI KAIKKIEN JA KAIKKI YHDEN PUOLESTA

 

S/S Gracia saapui Ceutaan, joka on Espanjan Marokkoa.

 

Löysimme nopeasti taksin avulla baariin, jossa oli tarjolla hyviä juomia ja auliita neitoja. Laivatoverini löysivät hetkessä kumppanin. Pahaksi onneksi baarin pyylevä arabi-isäntä iski silmänsä minuun. Olin vaikeassa välikädessä, sillä tovereideni hyvinvointi riippui isännän ja minun välisen suhteen kehittymisestä. Työntelin kuumana käyvää ukkelia kauemmas, sillä en halunnut laajentaa kokemuspiiriäni. Muistan vieläkin hänen parransänkensä poskeani vasten. Huh! Laivatoverit kävivät välillä tarkastamassa ettei miunulle käy ihan hullusti.

 

Kun ajelimme taksilla takaisin satamaan tyytyväiset laivatoverini kertoivat kokemuksistaan. Minulle alkoi valjeta mitä muskettisoturien tunnuslause "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" käytännössä tarkoittaa.

 

PS. Nyt lähden Duxfordiin nauttimaan The Flying Legends airshowsta!

 

 

[Guest ohjvg]

Hei Ville, kyllä näitä juttuja varmasti syntyy sinultalkin. Kirjoittele!

 

:-)  Esa

 

Nykypäivän mrenkulussa ei niin ihmeitä eksoottisuuksia enään ole. Kaikki on periaatteessa kenen tahansa turistin koettavissa nykyään ja maailma ei ole enään niin "erilainen" kulttuurillisesti kuin parikymmentä vuotta sitten. Se on kait sitä kansainvälistymistä... Mutta yritetään:

 

CAESAR

 

Olin pari kesää takaperin Luxenburgin lipun alla seilanneessa suomalaiseen Holmingiin sidoksissa olevan Crystal Pool:in m/t Crystal Emerald kemikaalitankkerissa. Laivassamme oli belgialainen kippari, koska laivan lippuvaltio oli onnistunut belgialaisten kanssa aikoinaan junailemaan säännön, että Luxenburgilaisessa aluksessa pitää olla belgialainen kippari. Asialla ei oikeassa elämässä olisikaan ollut merkitystä ja kipparin vakanssi olisi voinut olla suomalaisellakin kaverilla, koska miehityksen yhteydessä asia oli ollut vain perätön väite. No Claude oli saanut pitää paikkansa ja mikäs siinä -pidin hänestä alusta alkaen enemmän kuin muissa laivoissa nähneistä suomi-kolleegoistani. Claude oli vanhan ajan kunnon kippari, jolla oli erittäin värikäs tausta ja elämäntaival takanaan. Hän oli lyhyt mies -korkeintaan 160cm pitkä ja leveyttä lähes tulkoon saman verran kuin pituutta. Pitkä paksu kokoparta ja aaltoilevana hulmuavat hiukset hopeanharmaan värisinä loivat mielikuvan kuin jostain lasten kirjan kapteenista. Hänellä on itseasiassa kuuskymppiset tänä kesänä jos oikein muistan joten ei enään nuori kaveri...

 

Claude - eurooppalaisuudestaan huolimatta - oli itseasiassa syntynyt Belgian Kongossa. Hänen äitinsä oli ranskatar ja hänen isänsä oli ollut jonkin sortin virkamies maan hallinnossa. Claude vietti ensimmäiset 22 vuotta mustien miesten keskellä ja osaa vielä tänä päivänäkin puhua alkuperäisväestön kielellä. 22-vuotiaana hän sitten saapui Eurooppaan opiskellakseen merikapteeniksi.

 

Uransa aikana oli tietysti nähnyt paljon. Kokemuksien huipulla oli ollut tankkerin kanssa oleminen keskellä Persianlahden sotaa. He olivat olleet ankkurissa ja Claude komentosillan avosiivellä kun ilmeisesti lämpöhakuinen ohjus oli lävistänyt komentosillan ja osunut laivan korsteeniin heti komentosillan taakse. Siellä he sitten olivat olleet jumissa ilman komentosiltaa ja radiohyttiä seitsemän kuukauden ajan. Kokemus jota hän ei koskaan unohda ja tämän takia hän ei meitä muita aluksessa hirveästi arvostanut merimiehinä, kun ei me muut oltu mitään nähty elämässämme.

 

Claude oli selvä imperialisti. Belgialaisuudestaan huolimatta hän koki olevansa enemmän ranskalainen. Sen näkikin maneereissa ja eleissä. Kun hän puhui, niin jutut värittyivät paljon, ja kädet heiluivat ympäriinsä ja puheen nopeus kiihtyi kiihtymistään. Kaikki oli aina "Incredible".

Imperialistista asennetta tyydytti se, että hän pystyi oikeasti tyydyttämään maailman katsomustaan siitä, että kippari on ennen jumalaa kun henkilökunta "kahta niskuroivaa" suomalaista lukuunottamatta oli Filipppiineiltä joiden sanavarasto oli pitkälti jes söör -painotteista. Tietynlainen etäisyys mitä hän meihin piti ja tavat antoivat itseoikeutetusti hänelle lempinimen Caesar.

 

Katsoi hän minuakin pitkään alussa nenänvartta pitkin, mutta lämpeni kun toin eräältä satamakäynniltä edustavan kokoelman ranskalaista shamppanjaa laivaa. Olimme välittömästi samalla aaltopituudelta ja sen jälkeen tulikin tapa, että Claude tuli usein illalla brygalle vahdin aikaan tarjoten sikarin mikä sitten polteltiin puhuen milloin mitäkin turhan päivästä ja jatkettiin vuoroni päätyttyä hytissä hyvällä mallasviskillä mikä oli toinen yhteinen harrastuksemme. Olikin erikoista jälkeenpäin havaita, että kun pari kaveriani kertoivat seilauskokemuksistaan, niin he eivät olleet tulleet ollenkaan Caesarin kanssa toimeen, joten tunsin itseni aika otetuksi.

 

Liekö Persianlahti karaissut miehen tehokkaati. Kylmän rauhallinen hän ainakin oli. Meillä oli tankkerissa jokin ohjelmavika, joka näkyi siten, että silloin tällöin satamaa tultaessa kun sähköntuotanto piti vaihtaa  suuremman kulutuksen vuoksi pääkoneen akseligeneraattorilta apukoneille, niin laiva pimeni täysin. Tuli siis "Black Out". Olimme kerran menossa yöaikaan Kieliin sisään ja luotsikin ehti juuri kyytiin kun kaikki pimeni. Luotsille tuli välittömäti kysyvä katse ja minäkin meinasin jo lähteä juoksemaan suuntana  keula ankkureiden nopeaa laskemista varten. Claude hieman hymähti, toppuutteli käsillään ja totesi rauhalliseen äänensävyyn: "No worry -Just little bit more excitement."

 

Lause jäi lähtemättömästi päähäni ja tuolla menttaliteetilla olen itse yrittänytkin sen jälkeen suhtautua ongelmiin.

[Esa Karanko 1 233]

KERJÄLÄINEN

 

S/S Ariana oli laiturissa Hooghley joella Kalkutassa Intiassa. Se on Gangesin jokisuistoa. Katselin kun ihmiset peseytyivät pyhän virran rannalla. Samaan aikaan jokea myöten ajelehti hitaasti merta kohti pullistuneita ruumitta, joiden päällä istuvat musta korppikotkat nokkivat niitä.

 

Menin illalla kävelylle rantakortteliin. Ihmispaljous, vieraan kulttuurin kummalliset tavat, outo musiikki ja ruokien voimakkaat tuoksut saivat aistini turtumaan. Oli epätodellinen olo. Sitten kohtasin elämäni ihmeellisimmän kerjäläisen. Pitkätukkaisen miehen toinen jalka oli surkastunut polvesta alaspäin ja kasvanut hänen tukenaan käyttämänsä puusauvan ympärille spiraaliksi kuin köynnös päättyen pikkuiseen jalkaterään. Kerjäläinen huomasi tehneensä minuun vaikutuksen. Hän pyysi kohteliaasti almua.

 

Kerroin kerjäläiselle, että pienin setelini on sata rupiaa. Kerjäläinen ilmoitti, että hän antaa rahasta takaisin. Paljonko antaisin? Yllättyneenä lupasin antaa kympin. Setelini vaihtoi omistajaa ja minä sain vaihtorahat.

[Guest ohjvg]

SYMPAATTINEN JUOPPO

 

Tää ei nyt ole ihan mikään niin erikoinen merimiestarina ja sisällä mitään ihmeellistä laivoihin liittyen, mutta juttu jaksaa itseäni hymyilyttää vielä tänä päivänäkin, joten päätin skriivailla:

 

Olin muutama vuosi sitten opiksena Jetillä. Sahailtiin syys-talvikaudella tasaiseen tahtiin päivittäin Tallinnaan joten juopot vaihtui laivassa tehokkaasti. Kun yhdestä laumasta pääsi eroon, niin satamassa oli jo vastassa bussilasteittain uusia kandidaatteja, joilla oli jo hyvät pohjat nautittuna valmiiksi.

 

Vaikka laivalla ollaan 24h niin töitähän toki tehdään niin kuin maissa vuoron mukaan tiettyinä aikoina. Mulla oli aina illat/yöt vapaat ja aikaa tuli sitten vietettyä monesti hyvän ystävättäreni juttuseurana laivan infossa oman väsymyksen sallimuksen puitteissa. Hän oli lähes poikkeuksetta aina yöt infossa ja yöllä tietysti silloin tällöin sattui ja tapahtui - kiitos suomalaisten alkoholin käytön. 

 

Pikkujouluristeilyjen aikaan olin tuttuun tapaan  infossa pitämässä seuraa laivamme konemestarin kanssa. Kello oli jo neljä ja laiva oli yleisesti ottaen hiljentynyt kun kaikki paikat oli kiinni ja taisi olla vielä arki-ilta, joten porukaa ei ollut täyttä kuormaa niin kuin viikonloppuisin. Laivassamme oli aina vahtivuorossa yhtäaikaan kaksi vahtimiestä. Koska matkustajat yleiseti ottaen olivat siirtyneet hytteihinsä ja käytävät tyhjillään, tulivat hekin kierrokseltaan juttuseuraksemme katsomaan samalla mitälie nyt sitten infon tv:stä sillä hetkellä tulikin...

 

Yhtäkkiä viidennen kannen aulan suunnalta alkoi kuulua mekastusta ja hetkeä myöhemmin keski-ikäinen suomalaismies jo kompuroikin portaikoissa. Hän oli aika tuiskeessa ja toisessa kädessään hänellä näkyi olevan ravintolasta mukaan otettu olutlasi. Vahdit alkoivat jo katsoa aika tiukkaan sävyyn infon tiskin tasalta ja me kolme muuta seurasimme, että milloin tapahtuu. Hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa ja seuraavat sekunnit tuntuivat pitkiltä kun odotin, miten tiukalla ilmeellä ollut vahti kohta lähtisi kaveria ojentamaan. Mielessäni oli vain, että tuo sankari pääsee ihan varmasti kusiputkaan nukkumaan. Samassa tapahtui. Kaveri horjahti portaikon puolessa välissä olevan tasanteen kohdilla syöksähtäen eteen alaspäin ja lasi lensi komeassa kaaressa kohti infoa ja meitä ja läjähti sisältöineen keskelle sisääntuloaulaa. Vahdit oli selvästi nostamassa kytkintä , kun tapahtui edelleen salaman nopeasti:

 

Kaveri horjahteli lasinsa perässä infon luukulle, otti messinkikaiteesta tukea. Kokosi itsensä ryhtiin ja kysyi sammaltavalla mutta kohteliaalla äänensävyllä pokkana:

 

"Anteeksi neiti, mutta olisitteko ystävällinen ja antaisitte rätin kun sattui pikku vahinko."

 

Tunnelma laukesi. Me kaikki aloimme nauramaan luukun toisella puolella ja vahdeillakaan ei ollut pokkaa puuttua tilanteeseen. Ystävättärenikin vain totesi, että herran ei tarvitse vaivautua, kun aluksessa on sitä varten yösiivoojaa. Kaveri säästi hienon "Situational Awearness:in" ansiosta varman putkaanlentämisen.

 

Ja kuka sanoi, että humalaiset eivät osaa käyttäytyä???

 

Muuten aihetta sivuten pientä trivia tietoa:

 

Näihin samoihin aikohin, kun vielä Cinderellakin liikennöi samaa väliä, laivahan oli nuorison bailulaiva. Se näkyi hienosti kultturishokkina kun henkilökunnan jäsenet vierailivat aina silloin tällöin puolelta toiselle kun oltiin rinta rinnan tallinnassa laiturissa keskellä yötä. Kun meillä Jetissä oi normaalina arki-iltana noin 600-700 matkustajaa -valtaosa eläkeläisiä ja viikonloppuisin jotain 1200, niin cinderella veti nuoria parikymppisiä aikuisia keskellä viikkoa suunnileen 2500 henkeä. Cinderellalla oli silloin voimassa jonkin sortin epävirallinen Suomen putkaanheitto ennätys suhteutettuna (siis jos verrataan kaupunkia ja kuntia, niiden väkilukua ja putkassa käviöiden määrää.) En muista montako putkaan heittoa heillä vuodessa oli, mutta laivan putkat olivat usein ylikansoitettuja. Ja kun meille riitti kaksi vahtia, niin Cinderellalla oli hiljaisenakin iltana seitsemän vahtia.

 

No vastapainoksi se mitä nuoriso tuhosi ja oksenteli pilalle, niin kyllä se toi rahaakin. Näin siksi, kun heidän oli ostettava viina laivasta kun  ei Tallinnaan maihin päässyt. Monissa pulloissa olikin selvä hintaero Jetin hintoihin. Suosituimmissa kuten Finlandia vodka se oli jotain reilu viisi euroa. Laivaa pidettiin firman rahasampona ja se käytännössä elätti monesti vajaakuormilla kulkevat ruotsinlaivat. Olikin suuri yllätys kun Viikkari siirsi laivan palvelemaan Tukholmalaisia kylpylänä. Konsepti oli ollut yksinkertainen ja tuottava ja he luopuivat siitä. Samoihin aikoihin myös Jetti siirtyi palvelemaan muita kuin suomalaisia, joten käytännössä Tallinkista tuli käytännössä yksinvaltias Hesan ja Tallinnan välille kun ei Rosellasta ja Norlandiasta oo nuorison bailulaivoiksi...

 

No joo, juttu alkoi taas vähän rönsyilee...

[Guest ohjvg]

Ja vanha tarina, miksi oikeaoppisesti nimetty laiva kantaa aina naisen nimeä:

 

A ship is called  "she"  because,

There is always a great deal of bustle around her;

There is usually a gang of men around her;

She has a waist and stays;

Her rigging cost's more than her hull;

It takes a lot of paint to keep her looking good;

It is not the initial expense that breaks you,

It’s the upkeep;

She can be all decked out;

It takes an experienced man to handle her correctly;

And without a man at the helm,

She is absolutely uncontrollable;

She has her topsides, hides her bottom and,

When coming into port,

She always heads for the buoys.

 

We always call a ship a "she" and not without a reason.

For she displays a well-shaped knee regardless of the season.

She scorns the man whose heart is faint and doesn't show him pity.

And like a girl she needs the paint to keep her looking pretty.

For love she'll brace the ocean vast, be she a gig or cruiser.

But if you fail to tie her fast you're almost sure to lose her.

On ships and dames we pin our hopes, we fondle them and dandle them.

And every man must know his ropes or else he cannot handle them.

Be firm with her and she'll behave when skies are dark above you.

And let her take a water wave - praise her, and she'll love you. 

That's why a ship must have a mate; she needs a good provider.

A good strong arm to keep her straight, to comfort her and guide her.

For such she'll brace the roughest gales and angry seas that crowd her.

And in a brand new suit of sails no dame looks any prouder.

The ship is like a dame in that she's feminine and swanky;

You'll find the one that's broad and fat is never mean and cranky.

Yes ships are ladylike indeed, for take them altogether

the ones that show a lot of speed can't stand the roughest weather.