Merimiestarinoita

[Jari Mikkilä 0]

 

... Ehkäpä elämällään voisi tehdä jotain jännittävämpääkin kuin pyrkiä DI:ksi... 

 

Söit sanat varmasti eräänki forumin tallaajan suusta. Ainaki meikäläiseltä...

 

- J

[Esa Karanko 1 225]

ONGELLA LA PLATA JOELLA

 

S/S Gracia oli Villa Constitucionissa, joka on La Plata joen varrella Argentiinassa. Sähköttäjällä oli satamassa hyvin vähän töitä ja aika kävi pitkäksi. Olin löytänyt laivasta ongen ja päätin kokeilla sitä. Pyysin kokilta vähän vehnäjauhoja taikinasyöttejä varten ja menin laiturille.

 

Istuin kaijalle ja aloin onkia. Kohta koho painui pinnan alle ja sain pienen sintin. Aika kului mukavasti sinttejä onkiessa ja kulkukissa tuli syömään niitä. Sitten taikina loppui. Päätin kokeilla viimeksi saamani kalan silmää syöttinä. Kohta sain suunnilleen teevadin kokoisen ja muotoisen kalan, jolla oli ilkeän näköiset sahahampaiset leuat. Kalan leuat napsahtelivat kiinni ja koukkua oli vaikea saada pois sen kidasta. Se piti tappaa oikein kunnolla. Olin saanut toisen samanlaisen kalan, kun kippari tuli katsomaan onkimistani. Tuohan on piraija kippari totesi. Lakkasin heti heiluttelemasta jalkojani veden yllä. Kuvittelin ruskeassa jokivedessä ylös tuijottavaa pirullisten lihansyöjökalojen parvea. Lopetin onkimisen.

 

Tämän tapauksen jälkeen olen aina uinutkin vain kirkkaassa vedessä snorklausvarusteissa ja sukelluslasit silmillä. Haluan nähdä mitä vedessä on.

[Martti Kujansuu 180]

ONGELLA LA PLATA JOELLA

 

Ei kuitenkaan 1940 upotettua Admiral Graf Speetä näkynyt piraijoiden keskellä? 

[Esa Karanko 1 225]

MISS UNIVERSUM

 

S/S Ariana oli Manilassa Filippiineillä. Satuimme muistamaan Armi Hilarion (Kuusela) syntymäpäivän ja lähetimme hänelle kukkia. Muutaman päivän päästä saimme kutsun Hilarioille saunomaan. Kippari, konepäällikkö, försti ja minä lähdimme. Hilariot asuivat Gilarmi nimisessä huoneistohotellissa. Sen pohjakerroksessa oli sauna ja uima-allas. Uin altaassa ja huomasin sen toisella puolella baarin. Olin suunnistamassa sitä kohti, kun herra Hilario kroolasi vesi kohisten takanani ja kertoi, että lähdemme yläkerran baariin.

 

Gilarmin huipulla oli Hilarioiden asunto ja Gil Hilarion yksityinen baari, jonka seinillä olevissa hyllyissä oli varmaankin tuhat erilaista pulloa. Isäntä kysyi mitä haluaisitte juoda. Tuijotimme viinapullojen satumaista määrää mykkinä. Minun puhekykyni palautui ensimmäisenä. Pyysin Gordon gini tonicilla ja jäillä. Muut pyysivät sitä samaa.

 

Armi Kuusela liittyi seuraamme ja säteili kuin vain miss Universum osaa. Juttelimme joimme drinkkejämme. Valokuvia otettiin puolin ja toisin. Sitten kiitimme ja lähdimme. Minulla on muistona valokuva, jossa vierelläni seisoo miss Universum.   

[Esa Karanko 1 225]

Graf Speetä näkynyt piraijoiden keskellä?

 

Heippa Marrti,

 

Saksalaisen taistelulaivan Admiral Graf Speen hylky on La Plata joen Uruguayn puolelle. Se upotettiin Montevideon sataman edustalle matalaan veteen. Me emme nähneet sitä. Villa Constitucion on muutama kymmenen mailia sisämaassa. Graf Speen päällikön amiraali Hans Langsdorfin hauta on muuten Buenos Airesissa.

 

:-)   Esa

 

 

[Tuomas Kuosmanen 51]

Söit sanat varmasti eräänki forumin tallaajan suusta. Ainaki meikäläiseltä...

 

- J

 

Niinpä...

 

/T

[Esa Karanko 1 225]

VASTOINKÄYMISIÄ

 

Jostain kummallisesta syystä vastoinkäymisillä on tapana kasaantua.

 

S/S Gracia oli matkalla Albanyyn New Yorkin osavaltioon. Pohjois-Atlannilla oli talvimyrsky käynnissä ja laiva rullasi sekä nyökki kamalasti. Yhdestä huohotinputkesta alkoi purskahdella polttoaineena olevaa öljyä kannella. Polttoainetankit olivat laivan pohjalla ja öljyä ei voinut enää siirtää vuotavan tankin kautta päivätankkeihin. Pääsimme juuri ja juuri Halifaxiin hätäsatamaan, jossa laiva telakoitiin. Pohjasta oli irronnut niitti.

 

Sitten seilasimme Albanyn kautta Houstoniin. Siellä laivaa lastaava elevaattori törmäsi pystyyn nostettuun puomiin, joka putosi kannelle. Jymähdys oli uskomattoman kova. Veimme lastin Bridgetowniin Barbadokselle, josta otimme suunnan bunkraussatamaan Recifeen.

 

Saavuimme Recifeen perjantaina. Jostain syystä pankkitakuu ei ollut valmiina. Odotimme satamassa tyhjän panttina maanantaihin saakka ennen kuin saimme öljyä.

 

Sao Francisco do Sulissa Brasiliassa lastasimme mahtavia tukkeja. Kun lähdimme satamasta ulos, niin luotsin avustama laivamme sai hiekkasärkällä lievän pohjakosketuksen. Vahinkoja ei näyttänyt tulleen, mutta Atlannilla konemestarit joutuivat uusimaan peräsimen kiinnityspultteja. Syy pulttien katkeamiseen ei selvinnyt.

 

Olimme saapumassa Corkiin Irlantiin, kun ruorimies huusi, että ruori ei toimi. Ankkuri laskettiin heti. Yksi hydrauliputki oli tukossa. Konemestarit korjasivat vian nopeasti ja pääsimme kaijaan hyvin epäluuloisen luotsin avustamana. Satamassa sukeltaja kävi tutkimassa laivan pohjaa ja ilmoitti, että peräsintä alapuolelta tukeva kölirauta oli poikki. Kun lasti oli purettu, niin siirryimme taas telakalle.

 

Tästä eteen päin seilasimme ongelmitta. Ehkäpä laivamme Gracia ei tempperamenttisena naisena pitänyt siitä, että tällä reissulla melkein koko päällystö, kippari mukaan lukien, oli lomasijaisia.

 

   

[Guest ohjvg]

GLONASS

 

...on venäläinen satelliittipaikannusjärjestelmä, GLObalnaja NAvigatsionnaja Sputnikovaja Sistema.

 

Tuli mieleeni kirjoittaa tämä, kun tuolla kuvaosastolla oli venäläisistä koneista kuvia.

 

Olin muutama vuosi sitten pitämässä yleisölle merenkulun ständiä, jossa meillä oli kaikenlaista myös antiikkista kamaa katseltavaksi ja ihailtavaksi. Fortumin, tai siis nykyisen Neste Oilin, uusien tuotetankkerien yksi kippareista Ari Lindberg kävi katselemassa standia ja ihastelemassa Neuvostoliiton aikaista sekstanttia. Puhuttiin sitten niitä näitä itä-laadusta ja sotilasteknologia osaamisesta.

 

Puheeksi tuli, kun 90-luvun alkupuolella hän oli käynyt Pohjois-Venäjällä tankkerin kanssa. Porukan ihmetys oli ollut suuri, kun alukseen oli tullut luotsi, joa oli tuonut brykalle mukanaan kannettavan tietokoneen, pienen mötikän ja sellaisen miniantennin. Käynistänyt koneensa ja sen jälkeen kaikki olivat saaneet ihastella satelliitilta tulevaa paikkatietoa ja kaveri todennut, että tämän mukaan eletään ja mennään.

 

Glonass oli täydessä valmiudessaan 1993, GPS pari vuotta myöhemmin. Silloisen Neste Ship:in kavereiden näkemä uusi ihmeellinen merenkulun navigointiinkin soveltuva apukeino oli täysin vierasta länsimaisissa kauppa-aluksissa ja sitä sai odottaa vielä jonkin aikaa. Finnjetti oli muistaakseni maailman laajuisesti neljäs kauppa-alus, joka virallisesti sai ECDIS-järjestelmän olikohan vuonna 1994 tai 1995. Uskoisin kuitenkin, että venäläisaluksisa oli jo siinä vaiheessa monissakin jo vastaavaa kamaa, mitä vaan ei turhaan kuuluteltu ja mainosteltu.

 

Nyky merenkulussa venäläinen Transas on aivan ylivoimainen suvereeni elektronisten järjestelmien toimittaja. Käykää toki ihmettelemässä:

 

http://www.transas.com/products_and_services/

 

Kyllä venäläiset osaa.  Ah, en jaksa odottaa uutta Sukhoin matkustajakonetta... Näin ohimennen, Finskinkin vois hankkia niitä...  (Taidankin laittaa toivomuspalstalle...)

[Kimmo Huoviala 1]

Glonassin tila nykyään on aika surkea. Satelliittien elinikä on lyhyt, vain kolmisen vuotta. Venäläisillä on rahan kanssa ongelmia ja rahaa riittää vain kolmeen vuosittaiseen uuden satelliitin laukaisuun. Viimevuosina keskimäärin kymmenen toimivaa satelliittia kerrallaan taivaalla. Joskus toimii pienellä alueella. Muutosta ei ole näkyvissä.

[Juha Huvilinna 0]

Pieni korjaus tuohon glonassiin. Vuonna 1993 se ei suinkaan ollut "täydessä valmiudessa" vaan alustavassa toimintavalmiudessa. Se ei ole koskaan ollut täydessä valmiudessa.

 

Käsittääkseni itänaapurimme on nykyään mukana kehittämässä Galileo-järjestelmnää, joten tuo glonass lienee aika pitkälti kuopattu.

[Esa Karanko 1 225]

Finnjetti oli muistaakseni maailman laajuisesti neljäs kauppa-alus, joka virallisesti sai ECDIS-järjestelmän olikohan vuonna 1994 tai 1995.

 

Hei Ville,

 

Minä olen aina ihmetellyt GPS -satelliittisuunnistusjärjestelmän hidasta käyttöön ottamista ammattimerenkulussa. Muita elektronisia suunnistusjärjestelmiä, joilla on ollut monenlaisia rajoituksia, on kyllä käytetty. Esimerkkejä niistä ovat radiopeilari, Biskaijan Consol sekä hyperbelijärjestelmät Loran ja Decca. Nyt GPS on hyväksytty.

 

Huviveneilyssä monet pitävät vieläkin satelliittisuunnistusta mörkönä, joka johtaa perikatoon. Minä ostin ensimmäisen GPS -vastaanottimeni vuonna 1994. Sen käyttäminen oli hidasta, koska paikka piti plotata käsin kartalle. Nyt minulla on veneessäni sylimikro, jonka USB-porttiin on liitetty GPS-vastaanotin. Kovalevyllä on CD-merikartat. Mikro tekee paikkan plottauksen puolestani kahden sekunnin välein. Järjestelmä on luotettava ja hyvin tarkka. Pystyn suunnistamaan vaikeuksitta sumussakin. Paperikartat minulla on tietysti myös.

 

Esa

[Guest ohjvg]

Minä olen aina ihmetellyt GPS -satelliittisuunnistusjärjestelmän hidasta käyttöön ottamista ammattimerenkulussa.

 

IMO on maailman suurin jarru. Jos jotain halutaan saada hyväksytyksi, maailman kauppalaivoista pitää olla tonnistona takana puolet. Kun nämä tonnit lepäävät monesti mukavuuslippuvaltioiden alla, ei asioille tapahdu mitään kun ei "ketään kiinnosta" ja "ei ole välttämätöntä kun vanhallakin tavalla pärjätään". Ja kaikki uudet navigoinnin apuvälineet pitää olla ensin "hyväksi koeteltuja".

 

Merikapteeni Larjo kiteytti asiaa hienosti toteamalla, että vanhoilliselle IMO:lle ei kelpaa kuin 300 vuotta käytössä ollut "hyväksi havaittu" sekstantti. Larjo itse olisi heittänyt sen jo aika päiviä sitten romukoppaan/museoon. GPS ei tietenkään voi IMO:n mielestä olla hyvä kun sehän ei ole 300 vuotta vanha...

 

Valtiomme öljykuljetusfirma mm. pitää sekstantista tiukasti kiinni. Heidän IMS manuaali velvoittaa aluksen paikanmäärityksen aina perustumaan kahteen toisista riippumattomaan lähteeseen. Jos ollaan etäisyydellä, jossa tutkan kautta ei voida suuntia referenssiksi jotain kiinteää maamerkkiä, tulee GPS:n lisäksi ottaa paikkatieto sekstantilla.

 

Siljalla sekstantti oli lyöty lukolliseen lasikaappiin. Mutta eipä sekstantilla mitään Turun saaristossa lähes 20 solmun nopeudella mutkitellessa mitään tekisikään. Silja luottaa tekniikkaan, mikä ei ole ihme kun Larjohan oli vuosia heidän pioneerinsä. 

 

Merenkulkulaitoksen ylitarkastaja, merikapteeni JUkka Väisänen opettaessaan meille noviiseille sekstantin käyttöä, totesi omalta seilausuraltaan, että ei siitä sekstantista usein paljon apua ollut vaan täytyi elää merkintälaskun varassa kun taivas saattoi olla pilvessä parikin viikkoa.

[Esa Karanko 1 225]

TACOJA

 

Kaikilla herkuiilla varustettu uudenaikainen M/S Finnboston herätti ihastusta jokaisessa satamassa missä se kävi. Philadelphiassa jenkkilaivaston merikadettikurssi kävi tutustumassa laivaan. Aluksemme oli Vera Cruzissa, jossa marimba soi. Finnboston oli sataman kaunistus ja sen ahterissa liehuva Suomen lippukin oli hienompi kuin muissa kauppalaivoissa. Linjalaivamme lippua koristivat postitorvet.

 

Ruoka oli laivoissa tavallisesti erittäin hyvää, sillä varustamot halusivat pitää miehistönsä tyytyväisinä. Finnlines ei ollut poikkeus. Finnbostonissa oli myös tapana kutsua paikalliset ahtaajat aterialle. Suomalainen ruoka ei kuitenkaan kovin monelle toisenlaiseen ruokaan tottuneelle meksikkolaiselle maistunut.

 

Oli torstai ja perinteinen hernerokkapäivä. Kokkimme osasi keittää samanlaista maukasta herenekeittoa, jonka monet armeijan käyneet muistavat. Jälkiruokana oli räiskäleitä ja mansikkahilloa. Mayojen jälkeläiset tutkivat mitä oli tarjolla. He ottivat lautaselle räiskäleen, jonka päälle he kaatoivat kauhalla hernekeittoa. Sitten he käärivät koko hoidon rullalle. He kehuivat suomalaiskokin erinomaisia tacoja. Kokeilin uutta tapaa nauttia perinneruokaa ja hyvältä ne maistuivat minustakin. 

 

 

 

 

[Guest ohjvg]

Esa,

 

... ja miksei muutkin aiheesta kiinnostuneet. Löysin netistä näppärän merilslangisanaston ihan sattumalta. Oli ainakin helpompi selata kuin se merenkulun asiasanasto (http://merisanasto.kyamk.fi/), jonka sanasto on nimenomaan kirjakielistä asiasanastoa ja slangin ystäville hankala selattava.

 

Eli slangia:

 

http://www.hylyt.net/sanasto.jsp?initial=A 

 

PS: Edellä olleeseen juttuusi viitaten: Olen ilmeisesti epäsuomalainen, sillä olen aina karttanut Torstain rokkapäivää laivoilla ja käynyt vain syömässä räiskäleet. No onneksi rokkaa on vain lounaalla ja päivällisellä on useimmissa laivoissa lohikeittoa toisena klassikkona.

 

Mutta kuten totesit, on laivoilla erittäin mahtavat ateriat. Itsekin olen saanut hankittua hyvin elopainoa laivoilla ollessani. Minulle joitain vuosia sitten kokki sanoi, että kun laivassa ei oikein muita mukavuuksia käytännössä tänä päivänäkään ole, niin se ruoka on edelleen kova juttu, mistä ei jousteta.  Ja logiikkahan on, että ruoka ei ole mitään ilman kermaa ja voita - ja niitä kanssa kuluu perinteisessä laivakeittiössä.

 

 

 

[Esa Karanko 1 225]

TUTKAN HUOLTOA

 

S/S Gracian tutka lakkasi toimimasta Atlannilla matkalla Etelä-Amerikkaan. Radioamatöörinä olin puuhaillut radiolähettimien ja -vastaanottimien parissa. Niistä tutkakin muodostuu. Perehdyin tilanteeseen ja äkkäsin, että lähettimen magnetron on rikki. Radiohytissä oli hienoon puulaatikkoon pakattuna uusi magnetron, joka maksoi varmasti kuukausipalkkani verran. Kannattaisi olla huolellinen.

 

Pienihäviöisen pyörivän liitoksen tekeminen aaltoputkeen oli ongelma silloin, kun laivamme tutka rakennettiin. Pulma oli ohitettu sijoittamalla elektroniikka laatikkoon tutkan heijastimen (antennin) taakse. Heijastimen etupuolelle meni vain lyhyt aaltoputki. Koko hoito pyöri maston huipulla ja sähkö kulki liukurenkaiden ja harjojen kautta. Ratkaisu oli nerokas mutta huolto oli vaikeaa. Mastoon piti kiivetä.

 

Päiväntasaajalla kävi heikko maininki, kun kiipesin turvavaljaat päällä komentosillan toisessa reunassa olevaan tutkamastoon. Antennin pyöritysmoottorin sulake oli taskusssani. Avasin kojeistolaatikon luukun ja vaihdoin magnetronin. Uutta magnetronia piti hehkuttaa puoli tuntia ennen jännitteen päälle kytkemistä. Sen ajan vietin hitaasti rullaavan laivan tutkamastossa ja katselin elämäni huimaavinta merinäköalaa sekä alapuolellani olevaa laivaa. Kuvittelin purjelaivan mastoihin kiipeämistä myrskyisenä yönä ilman turvavaljaita.

 

Puolen tunnin kuluttua huusin kytkemään jännitteet päälle, sillä tutkan lähetin piti vielä virittää samalle taajuudelle vastaanottimen kanssa. Magnetron on ontelovärähtelijä, jonka taajuus riippuu ontelon koosta. Kiersin säätöruuvia ontelon sisään ja taajuus nousi. Kun lähetin tuli vastaanottimen taajuudelle, niin näytölle ilmestyi pyyhkäisyviiva ja perämies huusi siitä minulle. Sitten suljin luukun ja kiipesin alas. Pistin pyöritysmoottorin sulakkeen paikalleen ja tutka oli kunnossa.

 

Minusta homma oli hauska poikkeus päivärutiineihin. Laivatoverini ja varsinkin jo purjelaivoissa seilausuransa aloittanut kipparimme alkoivat pitää minua jonkinlaisena velhona.

[Esa Karanko 1 225]

MERIAMMATTIEN ARVOSTUS

 

Kun lähdin merille vuonna 1964, niin Suomessa merimiehiä pidettiin epäsosiaalisina toisen luokan kansalaisina. Lehdistössä kuvailtiin kiinni saatuja rikollisia tyyliin "ollut vankilassa ja merillä". Laki vaati  merimiehiä esittämään laivaan mennessään tuoreen todistuksen Wassermannin kokeesta (kuppakoe) ja naisia ei saanut palkata valtameriliikenteeseen ollenkaan. Huoltopoliisi vei Helsingin satamissa laivoissa vierrailleita merimiesten vaimoja kuulusteltaviksi Pengerkadulle epäiltynä irtolaisuudesta ja ties mistä. Tullivartijat tekivät ulkosalla ruumiintarkastuksia kaikille satamista tavatuille. Eduskunnassa eräs kansanedustaja vaati merimiehille huviveroa, koska he pääsivät ulkomaille.

 

Samaan aikaan muissa Pohjoismaissa ja varsinkin Norjassa merenkulkuammatteja arvostettiin hyvin korkealle ja merimiehet olivat kunnioitettuja yhteiskunnan jäseniä.

 

Merimies-Unionin legendaarinen puheenjohta Niilo Wälläri puuttui näihin epäkohtiin hemingwaylaisella otsikolla "Kenelle kellot soivat". Lopulta lainsäädäntöä muutettiin ja merimiehiä alettiin kohdella samalla tavalla kuin keitä tahansa ulkomaille matkaavia. Naisia koskevat rajoitukset poistettiin myös. Ilmapiiri muuttui täysin. Meriammattien arvostus nousi ja nykyisin voi Suomessakin huoletta kertoa olevansa merimies.

[Mikko Suokas 1]

Merimies-Unionin legendaarinen puheenjohtaja Niilo Wälläri puuttui näihin epäkohtiin hemingwaylaisella otsikolla "Kenelle kellot soivat".

 

Olisikohan tuon otsikon alla ollut teksti myös jossakin luettavissa? Olisi mielenkiintoista lukea, miten Wälläri käsitteli asiaa. Pikainen haku Googlella (hakusanat Wälläri ja Kenelle kellot soivat) ei tuottanut toivottua tulosta.

[Esa Karanko 1 225]

"Kenelle kellot soivat" otsikon alla ollut teksti myös jossakin luettavissa?

 

En tiedä. Minä luin sen aikanaan Merimies -lehdestä. Episodi alkoi, kun kipparin, konepäällikön ja stuertin vaimot pidätettiin Katajannokalla. Stuertti kuului Merimies-Unioniin. Muistan myös, että tapahtuma sai muutakin julkisuutta ja silloinen huoltopoliisin päällikkö siirrettiin muihin tehtäviin.

 

Helsingin sanomien ja Merimies-Unionin arkistot saattaisivat olla sopiva tietolähde. 

 

:-)    Esa

[Ville Kokkonen 0]

HUHHUH!Tulipas luettua koko threadi kerralla läpi

Olette te pojat nähneet maailmaa Ja hienoja kertomuksia!Esa mainitsit ihan alkuvaiheen kertomuksessa yleisestä hätäkutsusta, joka annettiin alulla OH(loppuja en muista..). Onkos ilmailuun tullut sitten merenkäynnistä nuo kansallisuustunnukset?

 

Ja kiitoksia mahtavista kertomuksista Esalle ja Villelle!

Piristää päivää kummasti!

[Esa Karanko 1 225]

Onkos ilmailuun tullut sitten merenkäynnistä nuo kansallisuustunnukset?

Hei Ville,

 

ITU (International Telecommunications Union) on jakanut radioasemien kutsumerkeissä käytettävät kansallisuustunnukset. Suomella on OF, OG, OH, OI ,a OJ. Merenkulussa ne kaikki ovat käytössä.

 

Lentokoneiden kansallisuustunnukset on ICAO:n (Internatinal Civil Aviation Organization) mukaan valittava ITU:n kansallisuustunnuksista. Suomi on valinnut OH:n.

 

:-)   Esa

[Ville Kokkonen 0]

Kiitoksia Esalle selvityksestä

 

Jatkahan Esa kokemuksiesi kirjoittelua, ovat mahtavaa luettavaa

 

Ville

[Jari Mikkilä 0]

ITU (International Telecommunications Union) on jakanut radioasemien kutsumerkeissä käytettävät kansallisuustunnukset. Suomella on OF, OG, OH, OI ,a OJ. Merenkulussa ne kaikki ovat käytössä.

 

Lentokoneiden kansallisuustunnukset on ICAO:n (Internatinal Civil Aviation Organization) mukaan valittava ITU:n kansallisuustunnuksista. Suomi on valinnut OH:n.

 

Ja samahan pätee myös radioamatööritouhuun. Eli radioamatööriasemien tunnus on myöskin OH-alkuisia (numero + kirjainkoodi perään, esim OH2U). Tosin, tietyissä erikoistapauksissa radioamatööriasema voi saada käyttöön jonkun muun suomen tunnuksista kuin tuo OH:n. Kuten OF, OG jne.

 

- J

[Esa Karanko 1 225]

KOIRAMAKKARAA

 

S/S Ariana oli pitkän merimatkan aikana bunkraamassa Las Palmasissa. Ehdin käväistä maissa. Satuin kävelemään lihakaupan ohi ja päätin ilhadutaa laivatovereitani päällystömessissä kanarialaisella makkaralla. Menin lihakauppaan, jossa oli paljon asiakkaita. Odotin vuoroani ja mietin mitä makkara on espanjaksi. Sitten muistin, että nakkisämpylä on espanjaksi perro caliente. Kun vuoroni tuli, niin osoitin yhtä vitriinissä olevaa makkaraa ja pyysin nuoren miehen itsevarmuudella cinientos grammos perro, por favor. Puheen sorina kaupassa lakkasi ja kaikki tuijottivat minua. Hetken ahdistavan hiljaisuuden jälkeen lihakauppias selitti kovasti kiihtyneenä espanjaksi jotakin, josta korvani poimivat sanat "esta es no perro". Tajusin, että olen käyttänyt hot dogin espanjankielistä vastinetta väärällä hetkellä. Olin tilannut puoli kiloa koiraa. Jotenkin pystyin luovimaan tilanteesa ja sain ostettua makkaran, mutta siinä lihakaupassa en ole toiste käynyt.

[Jaakko Kuusisto 3]

KOIRAMAKKARAA

 

S/S Ariana oli pitkän merimatkan aikana bunkraamassa Las Palmasissa. Ehdin käväistä maissa. Satuin kävelemään lihakaupan ohi ja päätin ilhadutaa laivatovereitani päällystömessissä kanarialaisella makkaralla. Menin lihakauppaan, jossa oli paljon asiakkaita. Odotin vuoroani ja mietin mitä makkara on espanjaksi. Sitten muistin, että nakkisämpylä on espanjaksi perro caliente. Kun vuoroni tuli, niin osoitin yhtä vitriinissä olevaa makkaraa ja pyysin nuoren miehen itsevarmuudella cinientos grammos perro, por favor. Puheen sorina kaupassa lakkasi ja kaikki tuijottivat minua. Hetken ahdistavan hiljaisuuden jälkeen lihakauppias selitti kovasti kiihtyneenä espanjaksi jotakin, josta korvani poimivat sanat "esta es no perro". Tajusin, että olen käyttänyt hot dogin espanjankielistä vastinetta väärällä hetkellä. Olin tilannut puoli kiloa koiraa. Jotenkin pystyin luovimaan tilanteesa ja sain ostettua makkaran, mutta siinä lihakaupassa en ole toiste käynyt.

 

Tossa mitään häpeemistä ole.

Muistat kyllä Kaukisen Auliksen, Mooney-diileri ,osti nuukana miehenä Valintatalon avajaistarjouksesta kylmähuoneensa täyteen halpaa meetwurstia, se oli kyllä pelkkää koiranmakkaraa, se meedwursti.

Kyllä silloin naurettiin, vaikka Aulis oli ihan symppis kaveri.

[Esa Karanko 1 225]

KOHTAAMINEN PIMEÄSSÄ

 

Vietnamin sodan aikana S/S Ariana seilasi välillä vaarallisilla vesillä. Sodanvaaran vuoksi palkka oli silloin kaksinkertainen, mutta ainakaan minä en osannut pelätä. Nyt olimme kuitenkin säkkipimeässä yössä lähestymässä Filippiinien vesiä. Tutkalla näkyi useita maaleja ja vierellämme oli joku samaan suuntaan kulkeva nopea alus. Siinä ei ollut minkäänlaisia valoja. Sen keula-aalto näkyi ja kohina kuului hiljaisessa höyrylaivassamme selvästi.  Yhtäkkiä meitä kovaa vauhtia ohittava laiva sytytti hetkeksi purjehdusvalonsa. Se oli suuri lentotukialus. Sitten sotalaiva katosi kuin aave entistä pimeämmältä tunuvaan yöhön.

 

Manilassa selvisi, että pimeässä kohtaamamme alus oli USS Forrestal. Se oli ollut aloittamassa lentokoneiden lähettämistä ilmaan Tonkinin lahdella, kun raketti laukesi lentokannella vahingossa. Kansi oli täynnä tankattuja ja aseistettuja lentokoneita, jotka syttyivät tuleen. Valtaisassa tulipalossa kuoli yli sata merisotilasta. Valokuvia oli kaikissa lehdissä. Vaurioitunut lentotukialus oli purjehtinut amerikkalaiseen Subic Bayn satamaan Filippiineille korjattavaksi.