Guest VMa

Alokas mallia II/06?

60 viestiä aiheessa

Ympärillä paukahtelee viimeinen kymppi, joten aihetta on hyvä ottaa taas esiin. Uusi saapumiserä varusmiehiä astuu palvelukseen ma 10.7.2006, ei siis kovinkaan monen aamun päästä. Keitä on palvelukseen astumassa, minkälaisin mielin, minkälaisin tavoittein? Mikä on palveluspaikka? Joko on hajua koulutushaarasta, jonne pyrkimys on? Riittääkö miehistökoulutus vai kiinnostaako johtajakoulutus?

 

Olen muuten pitänyt päiväkirjaa oman varusmiespalvelukseni ensimmäisestä päivästä saakka. Nyt on äärimmäisen hauska lukea niitä tarinoita ensimmäisistä päivistä... Jaan aloitteleville alokkaille tästä otteen:

 

Ojentaa ja ojennus, eikä pyöritä muodossa!

12.07.2005 22:13 (TJ 360)

 

Kaksi vuorokautta on takanapäin Tikkakoskella ilmasotakoulussa. Meininki on ollut... mukavaa!

 

Juna vei eilen maanantaina Jyväskylään siten, että perillä oltiin Anssin kanssa 10.46. Rautatieasemalla odotti jo parkkipaikalla Masi, johon porukka lastattiin. Pressu kiinni ja parikymmentä minuuttia reissattiin näkemättä mihinkään. Perillä SP:t tutkivat kassit ja kysyivät peruskysymykset mukana olevista kamoista, sitten marssittiin E-salin eteen, jossa yksi alikersantti tarkisti henkilöllisyyden, jakoi joukkueen ja joukkueen päällikön paperilapulla (4. ja kers Korpi). Sen jälkeen palvelukseenastumishaastattelu ja kohti kasarmeja ja omaa tupaa etsimään. Oma tupa on yläkerrassa, numero 12. Komppania on 1. komppania.

 

Morttisäkki painoi jumalattomasti, kun kamaa lapettiin varusvarastolla säkkiin. Tarkastus liikuntasalissa ja sen jälkeen kasarmille kanto. Sääli niitä, jotka joutuivat säkin kantamaan kahteen kertaan...

 

Leppoisaa olemista koko päivä, säkin purkua kaappiin (jota ei vieläkään ole järjestetty yhteisesti)... Ehkä vaikein asia on ollut patjan suojapussin asettaminen, että siinä kesti. Alikersantit ovat leppoisia ja avuliaita, mutta kuitenkin vaativia. Illalla sinisissä yöasuissa eli runkkupuvuissa oli vielä komppanian päällikön puhuttelu, joka vaiin vahvisti ideaa: Tikkakoski on mukava paikka.

 

Niille, jotka tulevat Tikkakoskelle Ilmasotakouluun - tulemme tapaamaan vielä useaan otteeseen, erityisesti tulevan johtokeskusaliupseerikurssin kanssa hyvin tiiviiseen tahtiin.

 

- Kers Mattila VJO

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve

 

Tuolla taitaa olla jo pidempi, mutta suunn

illeen samansisältöinen ketju hieman alempana nimellä "Huomenna se alkaa".

 

Arttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve

 

Tuolla taitaa olla jo pidempi, mutta suunn

illeen samansisältöinen ketju hieman alempana nimellä "Huomenna se alkaa".

 

Arttu

 

Jep, tuolla on mielenkiintoisia kommentteja mm. entiseltä alokas/viestimies/oppilas/upseerioppilaalta, jonka 340 päivän takaisia tekstejä lukee nyt oikein mielellään.  ;D

 

Tämä viikko on vieläpä lomaa, ja vasta maanantaiksi takaisin palauttamaan varusteet.

 

"Vanha lähtee,

kura jää,

kurasta nousee mosan pää.."  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiintoisa huomata tuosta kersantti Mattilan päiväkirjamerkinnästä että Ilmasotakoulussa tutkittiin alokkaiden tavarat. Kun aikoinaan itse jouduin valtion hommiin Härölän lepokotiin minkään sortin kassien penkomista ei esiintynyt. Liekö kyseessä ihan viime aikoina tapahtunut muutos systeemissä vai oliko Härölä tapansa mukaan hieman eri tavalla asioita hoitamassa...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täältä tulee yksi, tosin ei tikkakoskelle jonne hain, varasijalla olen sinne eli en ole tulossa  :P Johtokeskukseen olisin hakenut sitten mutta nyt valitettavasti Kainuun prikaati kutsuu, aion hakea siirtoa Rovaniemelle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Illalla sinisissä yöasuissa eli runkkupuvuissa oli vielä komppanian päällikön puhuttelu

 

Hetkinen. Mistä alkaen runkkupuku on ollut sininen? Yöasu oli omaan inttiaikaan (Nakkikoski II/90) vielä sellainen pa*kanruskea. Smurffipuku eli liikunta-asu oli toki sininen.

 

patjan suojapussin

 

Täysin tuntematon varusesine meikäläiselle.

 

 

Tarkastus liikuntasalissa ja

 

Yhtäkkiä ei tule myöskään mieleen missä on Tikkakosken liikuntasali. E-Salihan oli siinä sotku-ruokalarakennuksessa. Liikuntasali lienee uutta tuotantoa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täysin tuntematon varusesine meikäläiselle.

 

Tarkoitetaankohan tällä punkan patjan päälle tulevaa suojapussia? Eli itse superloonipatja tjms. on tämän säkin sisällä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varmaankin sitä siinä tarkoitetaan. Costa del Härölässä kyseinen varusesine oli valmiina patjan ympärillä eikä sitä tarvinnut itse paikoilleen junailla. Lakanan sen sijaan kyseisen varusartikkelin päälle sen sijaan oikeen mielellään viritteli...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Millä patterilla olet?

 

Ei vielä tietoa mihin oon menossa. Juuri olin kahdeksan viikkoa komennuksella Sodankylässä ja tämän viikon lomailun jälkeen sunnuntaina pitkästä aikaa takaisin Roihin. Kakkospatterilla on tullu vietettyä aiemmin nelisen kuukautta. Saa nähdä mihin moto-au:n laittavat. 1, 3 ptri(...?)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saa nähdä mihin moto-au:n laittavat. 1, 3 ptri(...?)

 

P-kausi taitaa mennä entisellä EH-patterilla ja kun joukkokoulutuskausi alkaa, niin tod.näk. menet mäkeä alemmaksi johonkin kolmesta IT-patterista.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

P-kausi taitaa mennä entisellä EH-patterilla ja kun joukkokoulutuskausi alkaa, niin tod.näk. menet mäkeä alemmaksi johonkin kolmesta IT-patterista.

 

Kyllä edellisetkin motot oli p-kaudenkin mukana koulutuksessa, kunnes kuljettajakurssi alkoi. Olivat 3-patterilla. Tornareiden mukaan olisin menossa ykköselle tai kolmoselle. Aiemmin palvelin koko ajan kakkosella/aukissa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä edellisetkin motot oli p-kaudenkin mukana koulutuksessa, kunnes kuljettajakurssi alkoi. Olivat 3-patterilla. Tornareiden mukaan olisin menossa ykköselle tai kolmoselle. Aiemmin palvelin koko ajan kakkosella/aukissa.

 

Jos Ltn Kaihua on vielä yksikköupseerina, niin kerro terveisiä alik Portilta. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tiedä, mutta kuullut oon, patterit kuuluu radioon......

 

 

;D Veit sanat suustani!!

 

[ attachment removed ]

 

edit: kuva kertauksista vielä perään  ;)

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enpä itsekään muista että kellään olisi ollut röyhkeyttä tonkia kassia silloin kun itse menin tuonne rötväämään, enkä tiennyt että runkkupuvut ovat joskus olleet ruskeita, patjan suojapussiakaan en muista hypistelleeni  :P

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Johtokeskukseen olisin hakenut sitten mutta nyt valitettavasti Kainuun prikaati kutsuu, aion hakea siirtoa Rovaniemelle.

 

Tervetuloa Rovaniemelle vaan minunkin puolesta! Toivottavasti saat siirron :)

 

T: Johtokeskusaliupseeri (IT) ja Ilmatorjuntamiestoimikunnan kauden II-2006 puheenjohtaja alik Neitola

 

 

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos Ltn Kaihua on vielä yksikköupseerina, niin kerro terveisiä alik Portilta. :)

 

Siellähän se edelleen porskuttaa. Ja melko sykkeellä porskuttaakin. :-)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo ei muutako rovaniemelle vaan. Mukavia koulutushetkiä niin krotalekentällä kuin varusvarastonkentällä.. Sulkeisia on mukava pitää ku hornetit pörrää jatkuvasti pään yli.. Kokemuksella:D  itse olin vuoden sopimussotilaana lennoston nk. Tukikohtakomppaniassa ja tällä hetkellä työskentelen lennostossa tilannevalvojana.. Eli ilmatilan valvojana. :D

Tervetuloa siis inttiin..

Ja tuosta runkkupuvusta, en muista milloin se tuli palveluskäyttöön mutta oiskohan ollu joskus 95-97..tosin en itse silloin käyny mutta muistelisin...

 

antoisia ryynäyshetkiä

 

Kers.Laakko 2/02 :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vautsi, en ole ennen kuullutkaan. Keksitkö ihan ite?

 

En valitettavasti keksinyt itse. Tuota rallatusta vaan tuli kuunneltua kaikenlaisten nurmiporien ja pinohiirien suusta vuoden verran parolannummella............ ;D ;D

 

T: Res.Alik Sallinen/1.PshPtri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Päivät käy vähiin!!!  :'(  todellakin olisi hienoa päästä Rovaniemelle kun ei tikikselle kelvannut  :P:-\

Eikö muita ole lähdössä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kannattaa kysellä vielä Tikkakoskellekin pääsyä, soittaa henkilöstöalalle ja tiedustella mahdollisia peruutuspaikkoja - ensi viikolla ehtii parikin kertaa ja tällä viikolla ainakin kerran ;). Erityisesti kannattaa mainita kiinnostus ilmailuun, virtuaali-ilmailuharrastus ja motivaatio. Jotkut ovat kertoneet jopa päässeensä sisään vielä muutamaa päivää aiemmin kun palvelukseen astutaan...

 

Ville

 

EDIT: Tämä kommentti siis palvelevana varusmiehenä (kylläkin kahden viikon lomilla), ei vielä virkamiehenä... ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo aina kannattaa soittaa.ja kertoa just että on motivaatiota johtokeskusalalle tai muuten ilmailu kiinnostaa.. Johtokeskusalahan on sitten sitä että pääjohtokeskuksissa työskentelettä.. (siellä missä minäkin).. meillä 2 varusmiestä joka saapumiserästä tuolla..  Apumekaanikko ym puolen hommat on hyviä kans.. Ei muutako soittelemaan..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään