Guest VMa

Alokas mallia II/06?

60 viestiä aiheessa

On se nyt jumalauta kumma kun nykyään kaikki on yhtä vitun simputusta. Se simputus kun on kuitenkin sitä, että jos joku ei esim mene suihkuun niin muut vievät ja pesevät juuriharjalla. Ei se että joutuu kantaa parin kilon nuijaa jos unohtaa sen rk:n johonkin, mitä ei saisi ikinä tehdä. Vaikka suomessa ei armeijaa olekaan (leikkitarha missä kaikki ovat 16v tasolla) niin täytyy muistaa, että  jos suomessa joskus se sota mukamas sattuisi syttymään, niin "suomen armeija" on se mikä ensimmäisenä lähtee. Mitä siitä tulee jos oikein kiltisti pyydetään joka asiassa. Meillä nyt heinäkuun alussa morttien ekana päivänä yliluutnantti sanoi aamupalalle järjestymisen jälkeen että "oikein hienoa kun kukaan ei huutanut vaan puhuttiin rauhallisesti ja nätisti pyydettiin." Intti on muutenkin jo yksi iso vitsi ja nyt menee vielä pahemmaksi koko ajan. Enpä haluaisi olla tämän joukon mukana sotatilanteessa. Kaiken huippu on, että nyt siellä on jo neekereitäkin.

 

Mutta minkäs teet. Se on tämä nykyajan pullamössönuoriso mikä on oppinut siihen että joka asia tehdään puolesta, ilman että itse tarvitsee laittaa tikkua ristiin ja pahempaan suuntaan ollaan menossa. Meilläkin käytännössä kaikki on kielletty nykyään. Illalla ei edes saa ottaa porukkaa muotoon käytävälle palautteen antamista varten, koska joitakin saattaa alkaa heikottaa jos joutuu seistä yli 5min muodossa.

 

PS. Hajotkaa aamuihinne. Itte hajosin.

 

t. KarPr:n gona DE-kuski

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikö muka ketään täältä oo KaiPr:ssa?  :P Luulisi nyt edes jonkun muunkin olevan

 

 

Kyllähän sitä ollaan...Tosin Moto-Au:na 1.PionK:ssa. Kerro Alik.Autiolle terveisiä :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olipa taas kiva päivä, oltiin harjoittelemassa peruuttamista crotale-kentällä kun hornet piti meille pienen lentonäytöksen, heti lentoonlähdöstä suoraan pystyyn ja siitä silmukka jne... Noin Vartin se siinä pyöri aivan päällä. Mikäpä siinä oli katsellessa kun aurinko paistoi ja lämmintä riitti. Joskus intissäkin voi olla mukavaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olipa taas kiva päivä, oltiin harjoittelemassa peruuttamista crotale-kentällä kun hornet piti meille pienen lentonäytöksen, heti lentoonlähdöstä suoraan pystyyn ja siitä silmukka jne... Noin Vartin se siinä pyöri aivan päällä. Mikäpä siinä oli katsellessa kun aurinko paistoi ja lämmintä riitti. Joskus intissäkin voi olla mukavaa.

 

Muutaman kerran ovat tosiaan lentäneet ihan komean näytöksen. Mikäpäs siinä on platalla ihmetellessä! :)

 

Terv. amek I/06

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itsekkin satuin somerolla käyväseen tuossa torstaina tai saatto olla keskiviikkokin.. PItivät Kiinalais kentsulle esittely lentoa..hienon näköstä kun matalalla vetää.. someron ikkunat tärisee

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Kyllähän sitä ollaan...Tosin Moto-Au:na 1.PionK:ssa. Kerro Alik.Autiolle terveisiä :D

Koitan muistaa  :D Teilläkös on se hehkeä luutnantti? ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaahas, se on sitten varusmiespalvelus takanapäin. Itse sain koulutuksen vartiomieheksi, vaikka koulutus oli fyysisesti varmaan LapItr:n rankin, oli se silti mukavan monipuolinen. Saimme mm. laskeutumiskoulutusta ja pääsimme ampumaan kessin ja apilaksenkin ja tarkkuuskivääriäkin kokeiltiin. Ja tulihan sitä rautaakin kaulukseen sen verran mitä 180vrk palveleva nyt voi saada. Mutta nyt se on sitten ohi, onpa tätä päivää odotettukkin hartaasti.

 

Hannu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mulla taas olisi ylihuomenna lähtö edessä Vekaranjärvelle. Puolella vuodella pitäisi selvitä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mulla taas olisi ylihuomenna lähtö edessä Vekaranjärvelle. Puolella vuodella pitäisi selvitä.

 

HAHHAHAHAHAHA, hajoa aamuihis MORTTI :D Gtj -1

 

Eilen loppui Vekaranjärvi 362. Luojan kiitos, ei enää ikinä takaisin.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään