Mika Mononen

A340 myöhästymiset

1 475 viestiä aiheessa

Niin. Miksipä niitä eturivin paikkoja varaisi pienten sylilasten kanssa matkustaville kun niitä voi myydä extrahinnalla halukkaille. Väliäkö sillä, että vain niille eturivin paikoille saa tarvittaessa sen vauvakorin, missä juniori voi nukkua, ja näin säästää kahdensadan muun koneessa olevan hermoja. €urot ne on jotka merkkaa AY:lla tänä päivänä.

 

Aikaisemminhan näitä eturivin jakkaroita nimenomaan annettiin sylilasten kanssa matkustaville, ja kai aika moni ei-halpalentoyhtiö tekee näin vieläkin.

Se kori on tosin niin pieni (=lyhyt), ettei meidän vauvat ole siihen mahtuneet kunnolla edes puolen vuoden ikään saakka. Lentokonemääritelmän mukaanhan "sylivauva" on alle kaksivuotias pikkulapsi.

 

Sylivauvan kanssa matkustavan sijoittelu ei koneessa ole muuten mitenkään vapaata. Ko. rivillä, sen istuinryhmän kohdalla pitää olla ylimääräinen happinaamari, ja tätä ei löydy kaikilta istuinriveiltä. Samasta syystä vierekkäin ei voi istua kahta matkustajaa, joilla molemmilla on sylivauva.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sylivauvan kanssa matkustavan sijoittelu ei koneessa ole muuten mitenkään vapaata. Ko. rivillä, sen istuinryhmän kohdalla pitää olla ylimääräinen happinaamari, ja tätä ei löydy kaikilta istuinriveiltä. Samasta syystä vierekkäin ei voi istua kahta matkustajaa, joilla molemmilla on sylivauva.

 

Jälkimmäinen osahan tästä on ihan totta, mutta kyllä ne psu-unitit on ihan identtisiä käsittääkseni, ei sillä oo väliä istuuko se muksu rivilla 36 vai 37, sama määrä niissä on niitä maskeja.

 

PS. Ei taida ihan liittyä topicciin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jälkimmäinen osahan tästä on ihan totta, mutta kyllä ne psu-unitit on ihan identtisiä käsittääkseni, ei sillä oo väliä istuuko se muksu rivilla 36 vai 37, sama määrä niissä on niitä maskeja.

Ei liity topicciin ei, enkä A340:n maskijärjestelyistäkään ole varma. Siitä sen sijaan olen varma, että sekä MD-80:ssä (SAS) että MD-11:ssä (Finnair) on rivejä, joissa ei sylilapsi voi olla lainkaan lisämaskien puutteen vuoksi. Tai ainakin niin noiden yhtiöiden lähtöselvityshenkilökunnat meille ovat maininneet, kun olemme yrittäneen saada paikkojamme vaihdettua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Kun ranskalaisilta tulleet jämät on pajalla ennakoitua pidempään

 

Vihdoinkin LQG on saatu kasaan ja lentää:

 

FIN8940

 

juhannusviikolla piti olla jo valmista näiden ranskalaisten tähteiden kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huomenna saapuvissa:

06:05  Hong Kong

           AY070                                            T2

 

Taifuuni Vicenten takia lentoja peruutetaan Hong Kongissa. Finnairin arvioitu lähtöaika kuitenkin vain 1:35 myöhässä (eli klo 02:00).

 

EDIT: pientä tarkennusta klo 23:16:

Nyt arvioitu lähtöaika on muutettu klo 16:30:ksi ja myöhässä ollaan siis 16:05h. Tuloaika-arvio on sen mukaan siis 22:10. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään:

 

23:55

SINGAPORE

AY081, AB5622, QF3874

UUSI TIETO KLO

09:00T2

 

 

Lauantai 28.7.2012

23:55

Singapore

AY081, AB5622, QF3874

Lähdössä

12:30T2

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

LQD tiltissä Singaporessa:

 

AY082 23:35 SINGAPORE HELSINKI 17:45 (+1) 

AY069 23:40 HELSINKI HONG KONG 08:15 (+1)

Radarin mukaan LQE... Hiippailee Moskovan kohdilla...  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Konepula jatkuu:

AY069 23:40 HELSINKI HONG KONG 07:35 (+1) 

LQE lähtee siis ilmeisesti myös su aamuna honkkariin...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään