Jaakko Kuusisto

Ultra teki Malmilla taas kuvioita

73 viestiä aiheessa

Toistettakoon nyt vielä, että en kannata missään nimessä mitään pykälien rikkomista, mutta ihmettelen ääneen sitä suurta tarvetta ilmailijajoukolla olla toistensa tuomareita, lähes asiassa kuin asiassa.

 

Siihen yleensä liittyy se, että mitä enemmän ilmailuvuosia on takana, sitä useampi tuttu on muuttunut vainaaksi lentokoneen kyydissä. Joko sääntöjä oikaisten, tai ilman. Ilmailussa on se ongelma että kun jotain menee pieleen, yleensä siinä lähtee henki.

 

Voin hyvin kuvitella että monille on haasteellista aina suhtautua neutraalin viileästi, kun joku nuori ja innokas (kuten minä, huimaavalla 140 tunnin kokemuksellani) alkaa pohtia jonkun säännön mielekkyyttä, kun asiasta saattaa lähipiirissä olla ihan omakohtaista kokemustakin.

 

Sitäpaitsi, kyllä ne herneen vetelyt kuuluu asiaan ihan naamatustenkin kommunikoidessa. Ei ne täällä mitenkään sinänsä paha asia ole kunhan niistä ei jää kaunoja ihmisten välille. Hyvä vain jos keskustelun kautta asiaan saadaan uusia näkökulmia.

 

//Tuomas

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

> clip <

 

Toistettakoon nyt vielä, että en kannata missään nimessä mitään pykälien rikkomista, mutta ihmettelen ääneen sitä suurta tarvetta ilmailijajoukolla olla toistensa tuomareita, lähes asiassa kuin asiassa.

 

Tero

 

Tero, tää ei kohdistu sinuun, käytin tuota vain otsikkona alla olevaan turinointiin.

 

Minä en ainakaan malta olla pitämättä näppejäni erossa, jos huomaan virheellistä toimintaa. En voi tuomaroida , vaan vain neuvoa.

Siksi, ettei kaikkien tartte tehdä samoja virheitä, uudestaan ja uudestaan.

 

Kokeneemmilla lentäjillä on kompastuskivinä nuo "ohimenneet päivämäärät",

eli huomaa vasta tänään , että kirja/kelpuutus/medikaali/vuositarkastus/katsastus/kausikortti/punnitustodistus/radiolupa tms

on mennyt vanhaksi viikko sitten. :-[

Tuohon ei ole vedenpitävää lääkettä, muuta kuin jatkuva päivämäärien tarkistus, ennen lentoa. Ei sekään aina auta, kun luetaan päiväyksiä väärin.

 

Kyllä itsekin olen kompuroinut noissa päiväyksissä. Karsein kokemukseni oli. Olin kirjoittanut kolmelle valmiille oppilaalleni kaikki paperit valmiiksi, tarkistin päiväykset ja samalla omien kelppareiden päiväykset. Huomasin kauhukseni, että opekelpparini oli vuoden vanhentunut.

Kurkkasin kalpeena päivän Hesarin vuosilukua ja totesin kirjoittaneeni kaikkiin em. papereihin

päiväyksen joka on vasta seuraavana vuonna.

Hikipisaroiden kuivuessa ja naamaripunotuksen hellittäessä kirjoitin hymyillen uudet todistuspaperit,, nyt voimassa olevin kelpuutuksieni turvin :-[;D

 

puhumattakaan säädöksistä, joita ei huomaa rikkoneensa. Näitä on mm; suurimman sivutuulikomponentin ylittäminen, ylipaino, lentokorkeus ja kentän erityissäädökset, yms.

 

Minkäs sitä luonnolleen mahtaa, kun opettaa päivittäin, tuppaa neuvomaan muitakin :-[

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Otetaanpa nyt vielä huomioon se, että ilmailusta on sekä kansallisia lakeja että asetuksia että määräyksiä että käytäntöjä plus sitten vielä EU:n mukanaan tuomat lait ja määräykset, joita on lähes kaikkia vuosien varrella muutettu niin tiuhaan tahtiin, ettei siinä todellinen asiantuntijakaan aina pysy perässä.

 

Sitten kun mukaan otetaan vielä esim. tullimuodollisuudet mm. Ahvenanmaalle lennettäessä, joista 3 eri viranomaistahoa antaa toisistaan poikkeavaa informaatiota, niin kukaan ei oikein tiedä, missä mennään.

 

Eli, keskustellaan me täällä niistä asioista, jotka joidenkin mielestä ovat epäselviä, ja pyritään saamaan mahdollisimman oikea vastaus ja tulkinta asioista, ilman että jokaista sanamuotoa pitäisi ensin tarkistaa kaikista niistä ilmailua koskevista lähteistä, joita on saatavilla. Kun niitä lähteitä on niin paljon eikä kaikkea netistä löydy, ei millään voi vaatia, että kaikki keskustelijat tuntisivat kaikkien pykälien viimeisimpien versioiden täsmälliset sanamuodot puhumattakaan siitä, miten uusimmat pykälät suhtautuvat aikaisemmin vuosia voimassaolleisiin pykäliin ja vakiintuneisiin käytäntöihin.

 

Sitä vartenhan tällainen foorumi on, että tietoa saataisiin jaetuksi. Ja mitä selkeämmin, niin sen parempi. Kun useat pykälät ovat joskus ristiriidassa toisten pykälien kanssa, niin melkoinen kokopäiväinen jonglööri saa olla, jotta pysyisi kaikessa ajan tasalla. Kun ei lainlaatijakaan pysy, niin kuinkas harrastajat pysyisivät?

 

Ketjun otsikosta vielä senverran, että ultrafoorumia kun olen seurannut, niin niillä ultrakeveillä näyttäisi olevan perusCessnaPipereita huomattavasti pienemmät suurimmat sallitut sivutuulikomponentit. Johtunee useastakin asiasta, joista en ole niin hyvin perillä, että uskaltaisin siitä sanoa tämän enempää. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se miten Aurasen Tero asiaa muotoili on ehkä lähinnä sitä mitä itsekin olisin sanonut. Ja varmaan kaikki ovatkin huomanneet että olen paneskellut välimerkkien kanssa julkisesti useammin kuin muut. Tähän liittyy se yllätyksi tulemisen jännitys...

 

Mutta... kyllä se vähän niin on, et tämä on myös tiedonjakamiskanava. Kun tuossa Ilkka mainitsi tuosta Kongon eli Affemanmaan tullauskäytännöstä, niin juttuhan on niin, että sen huomioimatta jättäminen on tullin mielestä tullirikos, eikä suinkaa mikään rikkomus. Omasta mielestäni toimin varsin vittumaisesti, jos jätän tämän asian kertomatta ja hihittelen täällä, että antaas kattoa miten jätkien käy. Tässä tapauksessa omasta duunista käsin lisävauhdin antaminen ei edes olisi mikään vaikea juttu, vaan saattaisi jopa kuulua virkamiehen velvollisuuksiin.

 

Mielummin nostan täällä kissan pöydälle ja kerron ikäviä uutisia kun annan toisten ilmailijoiden mennä vipuun. En edes sellaisten jonka kanssa on ollut virtuaalista nokkapokkaa. Jos joku siitä vetää pavun nasaaliin, niin se on omasta mielestäni ihan vetäjän oma häpeä. Noh.. tahattomien väärinkäsitysten vaara kuitenkin on olemassa, johtuen vaikka omasta rajoittuneesta kyvystäni käyttää kieltä.

 

Varmaan monella itseni kaltaisella viisastelijalla on tuohon kateusaspektiin hieman erilainen näkökulma. itse ajattelen sen niin, että kun on itse saanut paljon, ei ole tarvetta kieltää sitä iloa muiltakaan. Mutta silloin tällöin on terävä reunahuomautus paikallaan. Muutenhan tämä menisi hampaattomaksi hymistelyksi, eikä tätä jaksaisi seurata tällaisenä lämpimänä kesäpäivänä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muuten olen kyllä sitä mieltä, että ultrakoulutus on suhtkoht oikessa suunnassa, vaikka ongelmia on erillä lentopaikoilla esiintynyt. Määräyksissä annetut vaatimukset ovat minimivaatimuksia, eikä niihin pidä väkisin pyrkiä jos oppilaan kyvyt eivät siihen riitä. Tällöin nimenomaan opettajien ja tarkastuslentäjien asenteet ja toiminta ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Sikäli kun osaan rivien välistä lukea, tähän eräät valveutuneet henkilöt jo viittasivatkin.

 

Ilmailuhallinto tulee saamaan kesän loputtua uusitut UL-määräysehdotukset, joissa on esiintyneisiin ongelmiin pyritty vaikuttamaan nimenomaan opettajien tason nostamisella. Esitys on ollut jo vajaan vuoden valmiina, mutta byrokratian rattaa pyörivät hitaasti, vaikkakin varmasti.

 

Jouni Laukkanen

Ilmailuliiton Experimental- ja ultrakevyttoimikunnan puheenjohtajana

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heips

Pari asiaa jotka saavat minun pulssini nousemaan päälle sadan näissä harraste kuvioissa. Kun olen suht sitkeästi opastanut mopu lentäjiä näissä valvotun ilmatilan kuvioissa ja siihen liittyvässä radioliikenteessä, törmään usein kommenttiin: "mehän ollaan harrastelentäjiä, eihän meiltä voi vaatia mitään ammatilaisten otteita". Olen muuten sata varma, että nämä ovat kuitenkin esim autoliikenteessä, valmiita näyttämään keskaria ja soittamaan torvea autoilun "harrastus" kuskeille.

Toinen asia. Ilmailussa on varmaan lähes kaikki koettu ja siitä opiksi saatu ja edelleen menetelmät luoto, löytyy vielä pilotteja hyvinkin paljon jotka aloittavat lauseen: mun mielestä kyllä.... tai kyllä tässä voidaan näinkin toimia tai eihän tää ny niin tarkkaa ole, eihän se meitä nää.

Kokkolan jaksolla kuultua: "Juu torni tässä OH-xxx, tullaan täältä etälän suunnalta saanko lähestymisohjeet". No käyhän se näinkin kun oli muuten hiljaista, mutta ennenkuin kaikkia asianmukaiset tiedot oli pilotilta saatu selvitystä varten, tangenttia oli painettu eräskin kerta :)

HS

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos valvova opettaja istuu siellä, ei hänellä ole oikeutta puhua millekään jaksolle.

Tuota sääntöä voi valvova opettaja kiertää, istumalla toisessa koneessa ja toimia sen kutsulla.

 

TRG M1-7

9.4 Yksinlento

 

9.4.3

Oppilaan yksinlentojen aikana on hänen lennonopettajansa tai tämän sijaiseksi sov**** lennonopettajan oltava koulutuspaikalla maassa lentoa valvomassa. Valvovalla lennonopettajalla on oltava kaksipuolinen radioyhteys oppilaaseen. Valvovan lennonopettajan on tehtävä vaadittavat lentoa koskevat ilmoitukset.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siirilän kommenttiin; Ihan kuin emme tuota opettajina tietäsi.......    näsäilyä sanoisin ;D

miten se laillisesti toteutetaan on toinen juttu.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siirilän kommenttiin; Ihan kuin emme tuota opettajina tietäsi.......    näsäilyä sanoisin ;D

miten se laillisesti toteutetaan on toinen juttu.

 

Juu, en oikein alkuperäisestä kommentista tiennyt mitä tuossa oli ajettu takaa joten tuon kun bongasin ajattelin laittaa. Ei tokikaan ollut tarkoitus näsäillä (hauska sana, pitää ottaa käyttöön), vaan laittaa tuon tänne, jottei jollekin nuorelle lentäjänalulle jää väärää käsitystä.

 

Siitä miten tuo laillisesti toteutetaan, ei ole hajuakaan. Varmaan ilmailulaitos osaisi opastaa? Vai kuinka esim. sinä Jaska tämän teet laillisesti?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, en oikein alkuperäisestä kommentista tiennyt mitä tuossa oli ajettu takaa joten tuon kun bongasin ajattelin laittaa. Ei tokikaan ollut tarkoitus näsäillä (hauska sana, pitää ottaa käyttöön), vaan laittaa tuon tänne, jottei jollekin nuorelle lentäjänalulle jää väärää käsitystä.

 

Siitä miten tuo laillisesti toteutetaan, ei ole hajuakaan. Varmaan ilmailulaitos osaisi opastaa? Vai kuinka esim. sinä Jaska tämän teet laillisesti?

 

Mulla on ollut kaksi keinoa.

 

Valvotulla lentopaikalla menen lennonjohtoon valvomaan. En pysty sieltä itse puhumaan, mutta voin lennonjohtajan välityksellä osallistua.

Malmilla pidän vastaanotinta ( pieni taskuradio ) auki ja kuuntelen. On mulla sellanen lähettävä Kingikin, mutta sitä en saa käyttää. ( Radioasemalupa puuttuu )

 

Valvomattomalla lentopaikalla menen toisen koneen sisälle ja puhun sieltä. Näin tein monena vuotena Vesivehmaalla.

 

En tiedä, kuinka tuolla "vesiksen tornissa" saa menetellä, opettajana? Minä tein noin. ;)

 

 

....hyvää kesänjatkoa Jukallekin  ;)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siitä miten tuo laillisesti toteutetaan, ei ole hajuakaan. Varmaan ilmailulaitos osaisi opastaa? Vai kuinka esim. sinä Jaska tämän teet laillisesti?

 

Eikös noilla maaradioillakin voi olla radiolupa, silloinhan sitä ilmeisesti voi käyttää RT-lupakirjalla varustettu henkilö, vai mitä? Noinhan toimitaan monesti myös korpikentillä esim. purjekoneita tai liitimiä hinatessa, hinaaja tai maahenkilö ilmoittelee jaksolle aina kun uusi härveli kiskotaan taivaalle.

 

//Tuomas

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitäs eräälle vaalealle ultrahäkätykselle sattui tänään iltapäivällä kun hyytyi 18:n hi-speed ;) rullaustien risteykseen??

Laskun jälkeen meni aika laitaan radalla ja sitten stoppas kokonaan siihen rullimatielle, kenttäpäivystäjä näytti käyvän vastassa mutta hetken kuluttua näytti rullaavan ultra omin voimin pois.

 

Ei tiedä mikä oli konetyyppi, semmonen pieni suriseva...

 

 

Tuli tehtyä extemporee kentän ympärikävely piskin kanssa, ja heti siellä järjestetään ohjelmaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitäs eräälle vaalealle ultrahäkätykselle sattui tänään iltapäivällä kun hyytyi 18:n hi-speed ;) rullaustien risteykseen??

Laskun jälkeen meni aika laitaan radalla ja sitten stoppas kokonaan siihen rullimatielle, kenttäpäivystäjä näytti käyvän vastassa mutta hetken kuluttua näytti rullaavan ultra omin voimin pois.

 

Lennonjohdosta kuitattiin, että kyseessä oli rengasrikko.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minusta on hienoa että tyttö sai koneen hallintaan eikä rysähtänyt Malmin vihaajien mieliksi mihinkään lastentarhaan...

Itselläni on tullut muutama kovahko lasku kun taito ja koneen ominaisuudet eivät ole kohdanneet toisiaan... Enkä syytä siitä ultria vaan sitä kuka komentaa ja lähtee keliin jossa olisi parempi istua kotona ja lueskella flight forumia... ;)

Ultrat ovat keveitä, se vain on niin.

Minäkin kuulin koulutuksen aikana että huru-ukoilla kestää kauemmin omaksua lentotaito. Kurssillani oli kaikki +35 ja meistä muistaakseni kaikki pääsivät "säädetyssä" ajassa läpi... Koneena olikin tuo Ultrapuolen "mopokessna" Icarus.

Kone kun vaihtui seuraavalla kurssilla CT2K:hon niin yksikään ei päässyt läpi "säädetyssä" ajassa. En usko että vuoden sisään oppilasaines olisi noin paljon huonontunut...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minusta on hienoa että tyttö sai koneen hallintaan eikä rysähtänyt Malmin vihaajien mieliksi mihinkään lastentarhaan...

 

Ennenkuin annetaan jollekin näistä ehkä tätäkin palstaa lukevista Malmin vihaajista lisää "hyviä" ideoita, niin muistutettakoon että eipä tuollaisessa laskussa sattuvassa rengasrikossa tai muutenkaan laskuvaurioissa ole käytännössä mitään mahdollisuuksia, että kone menisi minnekään muualle, kuin kenttäalueelle ja sielläkin vielä aikalailla radan viereen tai radalle.

 

t. tero

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ennenkuin annetaan jollekin näistä ehkä tätäkin palstaa lukevista Malmin vihaajista lisää "hyviä" ideoita, niin muistutettakoon että eipä tuollaisessa laskussa sattuvassa rengasrikossa tai muutenkaan laskuvaurioissa ole käytännössä mitään mahdollisuuksia, että kone menisi minnekään muualle, kuin kenttäalueelle ja sielläkin vielä aikalailla radan viereen tai radalle.

 

t. tero

 

Oikein. Tekevälle sattuu.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Valvomattomalla lentopaikalla menen toisen koneen sisälle ja puhun sieltä. Näin tein monena vuotena Vesivehmaalla.

En tiedä, kuinka tuolla "vesiksen tornissa" saa menetellä, opettajana? Minä tein noin. ;)

 

Korpikentällä... joo, se tuppaa olemaan vähän eri asia, mitä virallisesti saa tehdä ja mitä tehdään.

 

Kapuloita (ICOMeja) on joka toisella, tuskin niissä juuri missään lupia on. Ihan hyviä radioita ne on silti. Opettaja pitää sellaista kädessään ja tuijottaa taivaalle.

 

Purjelentopuolella oppilaalle ei yleensä puhuta mitään. Ongelmat tulevat startissa tai laskussa, ja radioon karjaistu "TYÖNNÄ!" voi johtaa vain entistä suurempiin ongelmiin. Kierroksessa purjekoneella on etuajo-oikeus, ei siihen juuri kukaan kiilaa, enintään joku ultra joskus. Sitten kun oppilas joskus pääsee termiikkiin kiinni, opettaja huolissaan kyselee oppilaan sijaintia.

 

Jokaisella Räyskälä-vaimolla taitaa myös olla kapula. Sen verran usein äijät kyselevät päivällisaikaa ja muuta oleellista. No, ei siitä varsinaista harmia ole, ja hyvin komennot tulevat perille koneeseen, vaikka rouvilla ei ole radiolupia saatikka lennonjohtajan koulutusta.

 

"Vesiksellä" säännöt on selvät: Jokainen radioluvallinen voi puhua mihin tahansa luvalliseen radioon tiedotuksia. Lentoa ei saa johtaa, määräyksiä ei saa antaa. Lentäjät hoitavat itse porrastuksen ja sopivat keskenään laskuvuoroista ym. Periaatteessa.

 

 

Håkan: harrastelentämisessä ja autoilussa on kaksi eroa

1. Lentämisen säännöstö on paljon laajempi ja hankalampi, ja suppeammilla resursseilla kehitetty

2. Harrastelentäjä lentää 5 tuntia vuodessa, ajaa autolla 500 tuntia.

Niin että sikäli ymmärrän harrastelentäjien valituksia liiallisista vaatimuksista. Mutta, ei minulla mitään rakentavaa ehdotusta ole... paitsi että lentäkää enemmän.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Håkan: harrastelentämisessä ja autoilussa on kaksi eroa

1. Lentämisen säännöstö on paljon laajempi ja hankalampi, ja suppeammilla resursseilla kehitetty

2. Harrastelentäjä lentää 5 tuntia vuodessa, ajaa autolla 500 tuntia.

Niin että sikäli ymmärrän harrastelentäjien valituksia liiallisista vaatimuksista. Mutta, ei minulla mitään rakentavaa ehdotusta ole... paitsi että lentäkää enemmän.

 

Hm

Mitähän tähän sanois muuta kuin , että Hyik tarjoaa mahdollisuuden harjoitetella menetelmiä ja radioliikennettä simulaattorilla. Mik:n simu on varmasti paras tähän. Kuitenkin monet vierastavat tätä harjoittelu mahdollisuutta. Positiivisinta on, että nuori polvi on asian ottanut omakseen.

Vailtettavaa on kommenttien tulevat ns vanhalta lentäjä kaartilta, joilla on satoja tunteja takana.

HS

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Håkan, helekkari, loistava huoneentaulu! ;D

Kerro mistä latasit niin kopioin itsellenikin muistutukseksi siitä että pään tulee pyöriä 360...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään