Pekka Lehtinen

Kivijärven mopu-kokoontuminen 20. - 23.7

6 viestiä aiheessa

Laitan tänne tällaisen pienen herätteen viikon päästä järjestettävästä selkeästi jokavuotiseksi muodostuneesta moottoripurjelentäjien kokoontumisesta Kivijärvellä (EFKV). Itse en ole tänä vuonna ollut mukana järjestelyissä syystä, että asun nyt vähän väärällä puolella Suomea. Siltikin Pohjois-Päijänteen Ilmailukerhon aktiivit ovat varmastikin järjestelleet asiat siihen malliin, että Kivijärvellä on luvassa taas mukava viikonloppu. Itse pyrin paikalle täältä pääkaupunkiseudulta joko ilmateitse tai maantietä pitkin, mutta paikalle aion yrittää. Viikonloppu on muodostunut itselleni siinä määrin merkittäväksi, että haluan nyt rummuttaa sitä muidenkin mopu-mielisten tietoon.

 

Menneiltä vuosilta muistan paikalla käyneen lukuisia koneita eri puolilta Suomea. Useita maamme Grobeja, Oulun super Dimonan, eri Falkeja, Kuopion Taifunin, yhden Tuulian jne. Siltikin on lukuisia mopuja, jotka eivät ole paikalla koskaan käyneet. Olisikin hienoa, jos tänä vuonna paikalle saataisiinkin taas uusia koneyksilöitä.

 

Tässä vielä iltatunnelmia viime vuodelta. Kuvassa Hyvinkään OH-740 ja kuvaaja Jukka Hämäläinen, jonka kuvaa tässä nyt törkeästi käytän. Eiköhän Jukka sen salli. :)

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No niin nyt alkaa ajankohta olemaan käsillä. Viikonlopun sääennusteet vaikuttavat hyvältä, joten sään ei pitäisi olla este vierailulle. Jos nyt tekee mieli lähteä ajamaan matkaa viikonloppuna niin ei kun Kivijärvelle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No niin nyt alkaa ajankohta olemaan käsillä. Viikonlopun sääennusteet vaikuttavat hyvältä, joten sään ei pitäisi olla este vierailulle. Jos nyt tekee mieli lähteä ajamaan matkaa viikonloppuna niin ei kun Kivijärvelle.

 

Säät ei oikein suosi lauantaina lentämistä. Tarkoitus oli lähteä huomenna käymään. Mutta olemme stdby. Försti vaan sano, että me ei lintuja mihkään sateseen viedä ;D

HS

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu

Kehno sää täällä päin esti lähtömme. :-\

Alkaako kesän ohjelmat olemaan loppusuoralla, vai vieläkö jotain keksittäis? Mutta hauskaa on ollut :)

HS

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

" Juu

Kehno sää täällä päin esti lähtömme. Undecided

Alkaako kesän ohjelmat olemaan loppusuoralla, vai vieläkö jotain keksittäis? Mutta hauskaa on ollu"

 

Mä en ole käynyt tähän mennessä muutakuin Jämin Fly Innin ja EFLL Trike päivät. Mitähän kaikkea muuta on ollut...

 

t. Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Mä en ole käynyt tähän mennessä muutakuin Jämin Fly Innin ja EFLL Trike päivät. Mitähän kaikkea muuta on ollut...

 

t. Jukka

 

Moro

No Lapin turnee ja Pudasjärvi. Niitähän täälläkin on mainostettu. Meidän mopu on nyt Jämillä jossa on puukone kisat ja viikonloppuna se lähtee Kiteelle taitolentoa katsomaan. Mopumme lentää tosi ahkerasti, ettei meinaa huoltoja saada väliin :D

HS

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään