Ilkka Portti

Onkija jäi kiinni kuumailmapalloon

3 viestiä aiheessa

Ilmailu-uutinen se tämäkin:

 

Veteen laskeutuneen kuumailmapallon matkustajia pelastamaan tullut soutelija joutui itse vaaraan.

 

Liikkuvan pallon köysi kiertyi hänen jalkansa ympärille ja uhkasi vetää hänet pois veneestä.

 

- Jalka osoitti jo taivasta kohti, ja olin valunut veneen pohjalle. Paniikkihan siinä iski, kertoo keiteleläinen Hannamaija Salonen.

 

Hän sai miehensä Ossi Salosen avulla köyden irti viime hetkellä.

 

Tapahtumat vyöryivät liikkeelle viime torstai-iltana kahdeksan maissa, kun Viitasaaren Keitelejärvellä onkineet Saloset kuulivat avunhuutoja.

 

Pian selvisi, että huudot kantautuivat kuumailmapallosta, joka oli jo aiemmin painunut pois näkyvistä puiden taakse ja jonka kori nyt viisti vettä.

 

Mökkiläiset saivat soutaa rivakasti, ennen kuin tavoittivat tuulen mukana liikkuneen pallon.

 

Kuumailmapallossa oli yhteensä kuusi ihmistä, joista yksi oli vasta lapsi. Kukaan matkustajista ei loukkaantunut.

 

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1208097

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pelastaminenkin on taitolaji, siksi henkilöitä koulutetaan siihen jatkuvasti.

 

Hösä-söhellyksellä tehdään vain lisävahinkoa ja saatetaan teloa itsensä.

 

Auttaa pitää aina, kykyjensä mukaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pelastaminenkin on taitolaji, siksi henkilöitä koulutetaan siihen jatkuvasti.

 

Hösä-söhellyksellä tehdään vain lisävahinkoa ja saatetaan teloa itsensä.

 

Auttaa pitää aina, kykyjensä mukaan.

 

Jep näinhän se menee. Itsekkin aikoinaan kun pelastushommissa pyörin niin useasti ihmiset ihmetteli ääneen miksi noilla palomiehillä ei ole kiirettä?

 

Edit: Mikä hätä siinä olisi ollut jos kaveri olisi noussut muutaman metrin ilmaan ja tippunut järveen? tai sitten veneeseen. Auts!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään