Jari Lampinen

Flying legends airshow Duxford - lisää kuvia

29 viestiä aiheessa

Tulipa käydyksi Duxfordissa. Reissun ainoa huono puoli oli ajanpuute. Maanäyttely jäi kokonaan näkemättä.

Olimme paikalla noin puoli tuntia ennen H-hetkeä ja huomasin Spitfireja valmisteltavan starttia varten. Siitäpä ei minua enää saanut siirtymään. Kymmenen Spitfiren yhtäaikainen (taisi niistä olla joku Seafirekin?) käynnistys lähin Merlin melkein nenän edessä on jotain sanoinkuvaamatonta. Että pitää vielä aikamiehen innostua!

 

Koska lauantainen Lontoo valkeni kauniina, lähdimme junalla kohti Cambridgea. Huonon kelin riski on Englannissa ilmeinen. Sunnuntaina olisimme nähneet myös Lancasterin.

Perillä meitä odotti hieno ylläri: Bussikuljetus kentälle oli ilmainen!

 

Kaikki pelasi hienosti, varsinaisia jonoja ei ollut, henkilökunta oli huomattavan kohteliasta, kuuluttaja suoranainen filosofi ja näytöksessä ei ainoatakaan tyhjää hetkeä. Ilmiselvästi myös esiintyjät pitivät hauskaa.

 

Kaiken kruunasi kolmenkymmenen sotalinnun startti ja ylilento yhden Bearcatin pörrätessä ympärillä (31.). Kuuleekohan tällaista ääntä enää missään? Uskomattoman lujaa liikahtaa Bearcat.

 

Seuraavalla kerralla pitää unohtaa Lontoo, yöpyä Cambridgessa ja käyttää näytökseen kaksi päivää. Kentälle pitää ottaa tuoli ja kylmälaukku mukaan ja jättää kiire kotiin.

 

Näytös oli ehdottomasti paras koskaan näkemäni lentonäytös!

 

Suosittelen!

 

Kuvia tuli otettua, tosin pienillä digikameroilla. En niitä siksi liitä tähän. Vaan tuli tunti videolle ja nauhalla on äänet!!!

 

P.S.

 

Mihinkähän joutui se Lontoon junaa etsinyt suomalaisporukka? Kun he kuulivat, että juna menee Liverpoolin asemalle, he astuivat ulos. Liverpool Streetin asema on se toinen tämän Harry Potterista tunnetun Kings' Crossin aseman lisäksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuvia tuli otettua, tosin pienillä digikameroilla. En niitä siksi liitä tähän.

 

Miksi ei? Ei se tekninen laatu ole tärkeintä, vaan kuvista välittyvä tieto ja tunnelma. Ei kun esille vain! Nämä jaksaa kiinnostaa aina...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sodan jälkeen todellakin rajusti laajeneva teollisuutemme oli kovassa materiaalipulassa, ja kaikki kotimainen käytössä oleva materiaali käytettiin hyväksi. Eikä meillä ole (onneksi) käsitystä siitä ajatusmaailmasta mitä sotaan väsyneet edeltäjämme joutuivat kantamaan, menetettyään rakkaansa, lapsuutensa, opiskelumahdollisuutensa, nuoruutensa, omaisuutensa, kotiseutunsa, hermonsa jnejne.. Vaikka se nyt meitä kirpaiseekin, niin toisaalta voi ymmärtää ettei tuota aikaa juurikaan haluttu silloin vielä pahemmin muistella/säilyttää.

 

Mm oma isäni syntyi nuoren perheen toisena lapsena seuraavana yönä vaarin lähdettyä talvisotaan joulukuun alussa -39. Inttikin meinaa olla monelle nykyihmiselle haaste, vaikka siellä ollaan kuukausia, eikä ammuta kovilla kohti.

 

Ennen sotakorvauksia Suomi oli vielä ihan täysi agraariyhteiskunta, ja sotakorvaukset pakottivat meidät kehittymään moderniksi teolisuusvaltioksi.  Ettei siis jotain hyvääkin, tai miten sen nyt vaan haluaa tulkita  ;)

 

Mutta jos todellisesta ilmailuhistorian kirjosta haluaa puhua, niin kannattaa tutustua ilmavoimiemme konehankintoihin vuoteen -40 saakka. Sieltä löytyy lähes kaikki mahdollinen, tyyppikirjo on mieletön, ja tapaukset pääosin enemmän tai vähemmän eksoottisia sekä säälittäviä kyhelmiä. Taidettu ostajia kestitä hyvin... Parhaita esimerkkejä lienee Koolhoovenin kötöstämät Bonk-lentsikat, joilla oli pääosin arvoa korkeintaan hämäysmaaleina kentällä.

 

Noita vanhoja kangaspuita tuhottiin säälimättä, mm Kauhavalla näytöksen juhannustulilla...

 

 

Janne

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos kommentista Janne. Näin olen kuullut mutta olisi se mielenkiintoinen nähdä se tyyppikirjo mistä puhut. Kun käy Keski-Suomen Ilmailumuseossa tai Suomen Ilmailumuseossa ja seisoo niiden koneiden vierellä, millä sotiemme sankarit lensivät, ei voi kun ihailla heidän rohkeuttaan ja taitojaan.

Vaan ovat herrat jo vanhoja, rivit harvenevat tiuhaan tahtiin. Oulussa toimivasta Lapin Lennoston killan osastosta on kolme lähtenyt tänä kesänä eikä kauan mene, kun loputkin oikeasti sodassa lentäneet menevät varjolaivueeseen.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla