Tumi Hämäläinen

Ilmailuaiheista musiikkia

241 viestiä aiheessa

Äsken tuli kuunneltua ja katseltua YLE Teemalta sarjaa "Sounds of the Sixties"

jossa Peter, Paul and Mary esittivät tutun sävelmän "Early morning rain"

Mutta vasta nyt tajusin, että laulun sanoissahan taidetaan puhua lentämisestä 707:llä

 

Ja näin tosiaan on. Sanat löytyvät täältä

ja kyseinen lauluesitys täältä

 

Yhtye näyttää tehneen myös toisen ilmailuaiheisen laulun "Leaving on a jet plane"

joka löytyy Youtubesta monena kopiona (esim.

)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yhtye näyttää tehneen myös toisen ilmailuaiheisen laulun "Leaving on a jet plane"

joka löytyy Youtubesta monena kopiona (esim.

)

 

Niin, tuo Leaving On A Jet Plane on alun perin John Denverin tuotantoa (taitaa olla parivaljakon John Denver/Kenneth Browder käsialaa). Hitiksi se nousi oikeastaan vasta juuri tuon Peter, Paul and Maryn esittämänä.

 

80-luvulla erään kansallisen "staran" taustabändissä soittaessani meillä oli aina artistin setin viimeisenä biisinä Leaving On A Jet Plane. Versiomme oli hiukan rajumman puoleinen, ja lavavolume - sanoisinko - himpun verran reippaanlainen. Sieltä se minun tinnityksenikin on peräisin...  ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sieltä se minun tinnityksenikin on peräisin...  ???

 

Tinnitus  ;)

 

Meikäläisen korvissa on myös jatkuva, tuskin havaittava korkeajaksoinen hyttysen ininä. Kerran äänitysstudiossa kokeilin siniaaltogeneraattorilla, veivaamalla jaksolukua ylöspäin kunnes jakso oli sama kuin korvissa kuuluva. Noin 17 kHz. Ei se häiritse mutta ei myöskään lähde mihinkään. Kun sen kerran "saa" niin siinähän se sitten roikkuu, hautaan asti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oikein, Ilkka, TINNITUS.

 

En ole testaillut taajuutta, mutta aika korkealla mennään täälläkin. Hiukan alempaa kuitenkin kuin sinulla. Ja molemmissa luureissa. Totta on sekin, että asialle ei voi mitään enää, mutta sen kanssa on vain opittava elämään. Ei häiritse (ainakaan vielä) yöunia, mutta koko ajan soi...  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miten mieleeni tulee, että täällä on joskus ollut myös ketju jossa oli ilmailuaiheisia levynkansia. En nyt sitä löytänyt.

 

Omistin joskus 90-luvulla vinyylin, Morris Day:n Daydreaming, jossa oli tällainen reteä kuva  8)

Muuten sen sisältö ei mielestäni ilmailuaihetta edes sivunnut.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onhan noita ilmailuaiheisia levykansia varmaan paljonkin maailmalla, mutta säilytetään tämä ketju nyt vain musiikillisella puolella.

 

No, sen verran kuitenkin tässä yhteydessä muistelen, että oliko Ronski & Exoticilla jossain levykannessa joku matkustajakone???! Saatan muistaa väärinkin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olikohan Camel - Airborne jo..

 

High flying glider, spread your wings

Flying high on a cloud

Born on the air, spiral around

So busy making circles

You never touch the ground

 

 

You see the sea, feel the sky

Don't know where you go when you die

Don't know the answers

To what's in my mind

Riding on the wind and turning with the tide

 

 

life takes you up, it brings you down

Changes the pain that remains

Keep moving fast, the wind and the rain

And if the world keeps spinning round

You'll be back again

 

Jokunen juuttubikin näyttää tehdyn:

http://www.youtube.com/watch?v=L9hsQE0FEzU&feature=related

 

Jari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ottamatta kantaa epätarkkaan soitantoon tai miksaukseen, kerrassaan hieno tunnelma! Ajan henkeen sopivaa, myös nykypäivään. Ei kaikki tarvitse olla yhtä digitaalihelinää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

The Rainilla on tiukka kappale "Lennän" .......

 

Heh, en ole trashmetalin/speedmetalin tai minkään muunkaan metalin tjsp intohimoinen kuuntelija, mutta tässähän oli säpinää kuin syöksykierteessä, ja tekstistäkin sai edes jollain lailla selvää. Palleja tärisytti vallan. Outro oli hienosti arrattu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

en tiedä onko jo mainittu, hakutoiminnolla ei ainakaan löytynyt:

 

Garth Brooks, No Fences albumilta, New Way to Fly

 

ilmailuhenkinen country biisi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Voitko, Jaska, suomentaa biisin, niin tiedetään onko se ilmailuaiheista musiikkia? Mulle ei auennut teksti oikein. Ritari Ässästä oli antaumuksella nyysitty pätkä, sen oivalsin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todellinen helmi vuodelta 1966.

 

The Royal Guardsmen: Snoopy vs. The Red Baron.

 

Ilmailuhistoriallinen klassikko. Oli 12 viikkoa USA:n top 100:ssa, korkeimmillaan kakkosena.

 

AW

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voitko, Jaska, suomentaa biisin, niin tiedetään onko se ilmailuaiheista musiikkia? Mulle ei auennut teksti oikein. Ritari Ässästä oli antaumuksella nyysitty pätkä, sen oivalsin.

 

En taida pystyä suomentamaan, mutta tunnelma ja lentämisen riemu korvaa kaiken  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selkee ykkönen:

Helloween - If I could fly (

)

 

...If i could fly, i would fly like a king of the sky...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hausmylly - Putoan pilviin

 

Soveltuu hyvin VFR-lentäjälle tai laskuvarjohyppääjälle:

"Ja mä putoan pilviin

Enkä löydä siltä tieltä takaisin

Kun katson itseäni silmiin

Tiedän että kaiken kauniin kadotin"

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kantrin ystäville nätti ja koskettava balladi "The last flight of Amelia Earhart", esittäjänä  Greenbriar Boys. Linkkejä tähän kappaleeseen ei tunnu löytyvän.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kantrin ystäville nätti ja koskettava balladi "The last flight of Amelia Earhart", esittäjänä  Greenbriar Boys. Linkkejä tähän kappaleeseen ei tunnu löytyvän.

 

Spotifystä löytyy tuo biisi.

 

Hannu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään