Ilkka Portti

Suihkumoottori oli imaista miehen Helsinki-Vantaalla

21 viestiä aiheessa

Esimies veti liian lähelle moottoria menneen työntekijän viime hetkellä turvaan.

 

Helsinki-Vantaan lentoasemalla sattunut läheltä piti -tilanne on parhaillaan onnettomuustutkintakeskuksen tutkittavana.

 

Vaaratilanne sattui iltapäivällä 25. kesäkuuta, kun Lontoosta tullut British Airwaysin lento BA 794 oli laskeutunut.

 

Koneen kapteeni ohjasi kaksimoottorisen Airbus A 319 -koneensa lentoaseman matkustajasillalle, jolloin vastassa ollut kuormaaja lähti viemään varoituskartiota vasemmanpuoleisen moottorin eteen.

 

Kesätöissä rampilla ollut mies meni kuitenkin liian lähelle moottoria.

 

Varoituskartio meni silpuksi

 

Koneen majakkavalot vilkkuivat, mikä merkitsi sitä, että sen suihkumoottorit olivat vielä käynnissä. Tyhjäkäynnillä olevan Airbus A 319 -moottorin edessä turvaetäisyys on 2,2 metriä.

 

Kuormaaja kuitenkin meni moottorin lähelle määräysten vastaisesti. Ykkösmoottorin imu tempaisi puolen metrin korkuisen varoituskartion kuormaajan kädestä ja ahtimen siivet murskasivat sen silpuksi. Lähellä ollut esimies huomasi tilanteen, syöksyi paikalle ja veti kuormaajan viime hetkellä turvaan.

 

Kuormaaja selvisi tilanteesta vammoitta.

 

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200608104977703_uu.shtml

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tiedän kyllä että homma on hengenvaarallista ja oli varmasti läheltä piti tilanne mutta nuo IL:n sana valinnat kuulostaa taas hieman skandaalin hakuiselta. Hyvä ettei mitään vakavampaa tapahtunut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tiedän kyllä että homma on hengenvaarallista ja oli varmasti läheltä piti tilanne mutta nuo IL:n sana valinnat kuulostaa taas hieman skandaalin hakuiselta. Hyvä ettei mitään vakavampaa tapahtunut.

Mitäs skandaalin hakua tuossa on?

Ne jotka on töissä, tuolla kentällä tajuaa kuinka vaarallista se on. Kyllähän tötteröstä silppua tulee ja ihmisestä kun siihen myllyyn joutuu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitäs skandaalin hakua tuossa on?

Ne jotka on töissä, tuolla kentällä tajuaa kuinka vaarallista se on. Kyllähän tötteröstä silppua tulee ja ihmisestä kun siihen myllyyn joutuu.

 

En sanonut että se olisi vaaratonta.

 

Voin kuvitella mitä paperisessa versiossa lukee kun kun jo otsikko on tällainen

 

Suihkumoottori oli IMAISTA MIEHEN

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eiko viime vuonna juuri imaissutkin miehen Moskovassa? Miehesta en tieda kuka oli, mutta kone taisi olla Aeroflotin Boeing 737.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eiko viime vuonna juuri imaissutkin miehen Moskovassa? Miehesta en tieda kuka oli, mutta kone taisi olla Aeroflotin Boeing 737.

 

Aeroflotilla ei ole 737:oja, ei sitten vuoden 2003/2004.

 

Aeroflot-Nordilla ja Aeroflot-Don:illa on, tosin vasta tasta vuodesta (2006) lahtien.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eiko viime vuonna juuri imaissutkin miehen Moskovassa? Miehesta en tieda kuka oli, mutta kone taisi olla Aeroflotin Boeing 737.

 

Kohta joku pilkunoikoja huomauttaa, että Aeroflotilla ei ole B737:ja. ;) Netissähän on se yksi videopätkä, jossa USAF:n kone imaisee äijän rööristä sisään. Kengät vain jää paikoilleen kun äijä lähtee.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta on joskus ollut... En vaittanytkaan olevani varma asiasta.

 

Sen sijaan, muista kylla yhtena vuonna Finnairin tyontekijan kuolleen ATR:n potkurinlapaan Tallinnassa.

 

Ja, Ilkalle, kiitos korjauksesta... Oli ainakin konetyyppi oikein.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

:thmbup: Well done!

 

Nimenomaan BA:n kohdalla on Northportilla hyvin selvästi ohjeistettu ja painotettu sitä, ettei koneen viereen lähdetä sekoilemaan ennen kuin kone on pysähtynyt ja moottorit sammutettu. Koneen saapuessa putkeen/parkkiin on ramp-työntekijöitä määrätty pysymään lentäjien näkökentässä ja jopa ajoneuvoissa varmistamassa niiden paikallaan pysyminen.

 

Mitään maavirtaa, pukkeja tai kartioita ei saisi mennä änkemään sinne etuajassa.

..tämä siis vielä ainakin vuosi sitten, mutta tuskinpa sitä muuttamaan.

 

Hatunnosto esimiehelle! Mies paikallaan.

 

Mietityttää vain onko työntekijä ollut kesätyöntekijä vai määräaikainen hessu, joka on työskennellyt siellä jo pidempään. Vai onko työntekijästä tuosta johtuen tehty "kesätyöntekijä". ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei sais ja ei pitäis. Kyllä noi rampin sällit pyöriisen verran lähellä käyvän moottorin etupäätä että hirvittää. Mua kun ei saa kirveelläkään niin lähelle käyvää moottoria. Koekäytössäkin mieluummin pysytään autossa siihen asti että moottori sammuu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

eikös siin sotilas videossa ollu navy:n A6 tukialukselle ja täysillä tehoilla, se äijä selvis siitä viel hengissä kun ennen 1-vaiheen roottoria oli ohjausiivet joihin se jäi jumiin, jos nyt on samavideo ylipäätään kyseessä. =) aika lähelle saa kyl mennä ennen kuin sotilaskoneen moottori imaisee

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yleensä koneen lähelle ei pitäisi mennä ennen kuin miehistö on sammuttanut beacon valon. Ainoa ketä lähelle menee on koneen vastaanottaja( Marshall) ja hänkin lähestyy suoraan nokan kohdalta.Myös GPU ajetaan joskus koneen viereen ennen kuin moottorit on täysin sammutettu. Käsittääkseni myöskään ei kaikenlaisten "kesähessujen" pitäisi päästä edes plattalle, jollei ole saatu ground handling koulutusta. Aika kummalliselta kyllä kuulostaa, että joku plattalla työskentelevä ei olisi tietoinen vaarasta, mutta tottakai voi ajatuskatkoksia sattua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos kyseessä on tosiaan ollut kesähessu, herää kysmys perehdyttämisen laadusta. Kyllä työturvallisuuteen liittyvät asiat pitäisi takoa päähän niin hyvin, että mokia ei satu. Ja tämä ei varmasti ole ilmailualan ongelma. keksin omastakin työstäni monta helppoa tapaa tappaa itsensä jos ei tiedä mitä tekee.

Ja Iltalehden printtiversiossa vihjailtiin samantyyppisestä kesätyöntekijälle sattuneesta läheltäpiti tapauksesta Finnair Empun kanssa.

Juha.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Netistähän löytyy tuo sotilaskoneen imaisuvideo usealtakin saitilta, kun pistää googleen hauksi "man sucked into jet engine".

 

Samalla haulla löytyy myös 2 siviili-ilmailutapausta, mitä ei ole vielä tässä ketjussa mainittu:

 

El Paso, Texas, tammikuu 2006, Continental 737-500, mekaanikko kuoli.

 

Osaka, Japani, huhtikuu 2002, Air China lento 928, kiinalainen mekaanikko kuoli.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Googlellahan tämä pätkä tosiaan löytyy monesta paikasta joko lyhyenä tai pitempänä versiona.

 

Ilmeisesti mies selvisi tästä hengissä, vain pää ja kädet paketissa, kuten pätkän lopussa näytetään, ellei sitten kyseessä ole paha propagandahuijaus laivaston maineen pelastamiseksi. Mutta miksi olisi? Jos mies olisi kuollut, niin aivan varmasti asia olisi tullut julki, koska koneen ympärillä oli paljon porukkaa.

 

Konetyypin väitetään olleen A-6 Intruder. Täsmälleen sama videonpätkä eri saitilla esim:

 

http://www.aviationexplorer.com/a6_engine_ingestion.htm

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmeisesti mies selvisi tästä hengissä, vain pää ja kädet paketissa, kuten pätkän lopussa näytetään, ellei sitten kyseessä ole paha propagandahuijaus laivaston maineen pelastamiseksi. Mutta miksi olisi? Jos mies olisi kuollut, niin aivan varmasti asia olisi tullut julki, koska koneen ympärillä oli paljon porukkaa.

 

Jos ihminen menee suihkumoottorin läpi, niin uskaltaisin väittää, että jo ahtimen jälkeen ollaan korkeintaan puolen kilon kappaleina. Mahdollisesti kaveri on jäänyt jumiin ennen ahdinta ja osa vaatteista mennyt moottorin läpi aiheuttaen kuvassa näkyvät lieskat.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos ihminen menee suihkumoottorin läpi, niin uskaltaisin väittää, että jo ahtimen jälkeen ollaan korkeintaan puolen kilon kappaleina.

 

Olet oikeassa.

 

Olen (ikävä kyllä) vilaukselta nähnyt kuvia tälläisestä tilanteesta. :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään