Mikko Maliniemi

Keskustelua Malmin vesikoneonnettomuudesta

155 viestiä aiheessa

Mikähän tuon onnettomuuden opetus oli? ;)

Opetushan on se, että vesikone käyttäytyy lähellä sakkaus nopeutta hieman "rajummin", kuin pyöräkone johtuen kellukkeiden ilmanvastuksesta. Toinen seikka on se, että kun ensimmäistä kertaa kellukkeilla tulee maalle laskuun, se on hieman jännittävämpi tilanne, kuin veteen tuleminen jo ns. rutiinilla. Oudolta se ensimmäinen kerta veteenkin tuntuu. Paras tapa opetella kunnolla moottorilasku, nokan asento horisonttiin nähden ja oikea vajoaminen, niin säikähdyksiltä selviää. Maalle 200-300 ft minutissa ja veteen kestää tulla 500-600 ft minuutissa. Sama koskee suksi operointia. Hyvä muistaa tyveneen veteen laskiessa tai sitten talvella varjokato olosuhteissa. Siis, ei kannate lähteä soitellen sotaan, vaan ottaa asioista selvää ensiksi, muuten tulee kalliiksi. :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan (IS:n uutinen) tätä tapausta siis tutkitaan lentovauriona eikä lento-onnettomuutena.

 

Terminologinen raja vaurion ja onnettomuuden välillä menee siis ilmeisesti lievän loukkaantumisen ja vakavan loukkaantumisen välissä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaurioiden perusteella Julle Julle on tuotu alinopeudella ja sakkautettu, jonka seurauksena lähtenyt kaatumaan oikealle siivelle, pudottanut nokkaa alas, oikean kellukkeen kärki edellä tullut maahan ja siitä nokan kautta ympäri kiertoliikkeellä vasemman siiven kautta selälleen. Kellukkeiden korjaus suhteelisen helppo, koska kellukkeissa suorat pellit, jotka voidaan tehdä uudelleen suoraan peltilevystä. Tämä oli aikoinaan kriteeri, kun nuo kellukkeet ostin. (BeaKay 3900 C malliset.) Kyseisen koneen sakkausvaroitin toimii alipaineella ja on melko hiljainen, joten kyseinen pilotti ei välttämäti ole sitä kuullut laisinkaan. Lasku-asento nurmikolle ja nopeus olisi ollut helpompi pitää tehon avulla, jos olisi käytetty 30 asteen laippoja. Nimimerkillä "kasvoin" aikoinaan JJ:n kanssa melkein yhdeksi paketiksi ja tunsimme toisemme.!

 

Niin,tuossa koneessa on siis jokin siiven johtoreunaan lisätty STOL kitti??Tuli vaan just mieleeni ainakin kaksi konetta, jossa sakkapilli ei toiminut kun imaisi, olivat vastaavia koneita. Sen sakkapillin imukaulus johtoreunan uuden muodon takia ei istunut kunnolla ja siis vuoti. Onhan tässäkin voinut olla kyse myös siitäkin, vaikkei sillä tapahtuneeseen varmaankaan ollut mitään vaikutusta.

 

Tuli vain mieleen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyseisessä yksilössä on aivan normaalit Cessnan kärki palat. Jos siinä olisi ollut ns. Stolli kärjet, niin siiveke teho sakkaus vaiheessa olisi ollut ehkä vähän parempi. Stol kärkipalat ainakin 185:ssa parantaa matkalento nopeutta n. 5 Kt/h. Perustuu indusoituneeseen vastukseen. Täytyy muistaa myös se, että F ja E mallin 185.t käyttäytyvät, kuin päivä ja yö.

Kyseinen yksilö on E/100 sarjaa.

Terv,Jouni 8)

P.S. Muikun pyynttiin huomenna.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään