Jaakko Kuusisto

Lennonopettajan sanomana

45 viestiä aiheessa

Tuohon edelliseen se nimettömän lennonopettajan aina ajankohtainen:

"Vedä, vedä, vedävedäVEDÄ!"

(kova ääni ja sen jälkeen hiljaista)

"Mikset sä vetäny?"

 

Oikeasti, jo kuopattu Aku Ankka vainaa opetti kannuspyöräkoulutuksen aikoina kullanarvoisen jutun pakkotilanteissa: Älä hätäile, nokkaa ei tarvitse työntää tai kääntää heti kun jotain tapahtuu. Aikaa oikeille toimille on, mutta aikaa sille, että tekee  ensin vääriä juttuja, ei ole.

 

-M-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
"Älä hätäile, nokkaa ei tarvitse työntää tai kääntää heti kun jotain tapahtuu. Aikaa oikeille toimille on, mutta aikaa sille, että tekee  ensin vääriä juttuja, ei ole."

 

Pitää paikkansa. Itsekin muistan kun laskeutumisesta ei meinannut tulla pitkään aikaan mitään kun alkoi jo loppuosalle kaartamisen jälkeen korjata jok'ikistä pientä tuulen riepottelua. Hikihän siitä tuli ennenkun kynnyksellle asti päästiin.

Eli, rauhallisesti ajaa koneen kiitotien keskilinjan tuntumaan niin maaefektivaiheessa on reeeeeilusti aikaa vielä asettaa kone aivan keskilinjaan kiinni ja nenä suoraan.

Aluksi sitä tosiaan korjasi (tai oikeastaan) hämmensi jokaista pientä liikettä ja teki niistä itsekseen virheliikkeitä.. ;)

 

Siis malttia niin hyvä tulee.  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun täällä on paljon Malmilla lentäviä Mopedisteja, kysyisin.

Tiedättekö miksi Malmin käytössä olevalla radalla on aina paljon lintuja? ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

^^ On muuten niin totta. Hirveitä vessoja melkein kaikki mopot malmilla. MIK:in CAU taitaa olla ainoa poikkeus.

 

Jukka, soo soo...  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helpo sun on Mika sanoa kun sulla on malmin kaunein Piipperi..  :thmbup:

 

Äläsny! Mää vaan koitan pitää siitä mahd. hyvää huolta, jotta Sinun ja muiden ESMOlaisten olisi mahdollisimman mukavaa/turvallista lentää sillä ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

^^ On muuten niin totta. Hirveitä vessoja melkein kaikki mopot malmilla. MIK:in CAU taitaa olla ainoa poikkeus.

 

Odottakaahan kun MIK:in COX  mopo pääsee kehiin moottorinvaihto huollosta, kannattaa käydä vilkaisemassa.  Ensi viikolla ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitkä "kuluneet" sanat on lausuttu koululennoilla, ennen lentovaurioita?

 

Kyllä se hyvin menee.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitkä "kuluneet" sanat on lausuttu koululennoilla, ennen lentovaurioita?

Opettaja: "MINÄ OHJAAN!"

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Opettaja: "MINÄ OHJAAN!"

 

menee niiin lähelle tuo Sakarin kommentti, että vastaan mitä tarkoitin.

 

Opettaja sanoo: " annas ku mä näytän"

 

Snellin Mikollekin kävi Jenkkilässä Buccanerikurssilla just tuollainen tyypillinen jutska.

Tulivat kanaaliin laskuun ja ope sano: annas kun näytän.

Ope laski kanaaliin poikittain ja kone töksähti vastarinteen saveen, kuin tikka.

 

Mikko kysyi: " mitä halusit näyttää", saamatta mitään selkokielistä vastausta

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

  Saiks Jari oikean kaavakkeen OPS:ään

 

Sain. Kiitosta vain. Ja tässäpä sitten lopputulos:

 

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jari,vaikka sulla paperissa lukee että SEP-kelpuutuksen uudistamista haettava ILL:stä niin laita paperit kuitenkin IH:toon (Ilmailuhallintoon)... :o

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jari,vaikka sulla paperissa lukee että SEP-kelpuutuksen uudistamista haettava ILL:stä niin laita paperit kuitenkin IH:toon (Ilmailuhallintoon)... :o

 

Niin....Nimi, osaston nimi ja postilokerokin on muuttunut ,

Ilmailuhallinto, Koulutus- ja lupakirjaosasto, PL 186  01531 Vantaa

tuosta kaavakkeesta; mä yliviivaan aina tarpeettomat otsakkeet.  ::)

 

Onneksi olkoon Jari ,hyväksytystä tarkkarista. Nyt ei muuta kuin Seppeilemään Ländissä  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jari,vaikka sulla paperissa lukee että SEP-kelpuutuksen uudistamista haettava ILL:stä niin laita paperit kuitenkin IH:toon (Ilmailuhallintoon)... :o

 

Sinne ne myös menivät. Katsoin hallinnon sivuilta postilokero-osoitteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

tuosta kaavakkeesta; mä yliviivaan aina tarpeettomat otsakkeet.  ::)

 

 

Jep. Tuosta ensimmäisestä sivusta olikin Urpolla jäänyt tuo yksi kohta yliviivaamatta,

mutta loput sivut (itse koekohdat) olikin vedetty yli siltä osin, mitä ei päivä VFR:ään kuulunut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään