Guest sroysko

Patria pilot training

144 viestiä aiheessa

Tuo on kiintoisaa puntaroitavaa: jotkut kouluttautuvat puolessatoista vuodessa tosikovalla rahalla ja toiset - kuten minä - sinänsä "edullisesti" 7+ vuotta korkeakoulua lainoittaen elämäänsä tuon ajan. Molemmissa tapauksissa voivat tulevaisuuden yllätykset aiheuttaa melkoisia liikahduksia elämän perustalle. Kokemuksesta neuvon, että kannattaa opetella tekemään muitakin hommia laman varalta... :)

Joo niinhän tuo on. Itsellä nyt suurin puntaroitava tosiaan oli se, että mitenkäs lähinnä tuommosen rahoituksen onnistuu saamaan aikaan mitä tuo koulutus vaatii? Eli täytyykö ollut syntynyt ns. täysin kultalusikka "siellä ja syvällä" vai onnistuuko normaali äijältä jolla on normi vanhemmat niin tollainen homma ollenkaan? Mutta tosiaan, ei nyt sinänsä ole ainoa homma mihin pystyn kun on tullut nuoresta iästä (22v tätä nykyä) huolimatta oltua töissä niin maalarihommissa, jakeluautonkuljettajana (abece ajokortti + adr ajoluvat), kohta olen valmis datanomi ylioppilas (mainoksia tehnyt freelancerina, myös nettisivuja), suurtalouskeittiössäkin on tullut  joskus hommia tehtyä. Eli ei tosiaan voisi sanoa, etteikö pahan päivän varalle aina jotakin keksisi. Mutta tosiaan sitä tässä puntaroin, että onko tuo kohtuuton riski? Itsellä kun ei kuitenkaan pääomaa hirveästi ole (4000€ auto, siinäpä se oikeastaan on). Tosiaan mietittävää runsaasti, mutta nyt on kesäksi kyllä duunipaikka hommattu, keväällä valmistun niin katsotaanpas viimeistään syksyllä, että miltä tämä homma näyttää. Ehdottomasti olis kyllä se number one homma mikä itsellä kiinnostaisi. Pitäisi kyllä löytää joku hullu vielä takaamaan tämän lystin ;)

E: BTW sinäänsä tuli tässä hiljain mieleen, että kun sitä hirvitellään tollaista lainan määrää niin toisaalta suomessa taitaa opiskelijat ottaa vähiten ainakin skandinaavisella tasolla tuota opintolainaa kun vertaa tosiaan mitä muuallla tehdään? Ja kuitenkin esim ruotsissa tai norjassa saatetaan useampi 10 tuhatta euroa lyödä rahaa pelkästään siihen että valmistutaan perus korkeakoulutasonduunariksi eikä se duunipaikka silti ole mihinkään kiveen kirjoitettu.

Semmonen vielä, että oikeastaan melkoisen mieluisesti jo aattelisin semmoista 2-3v jopa 5v sessiota ulkomailla opiskeluiden jälkeen työnmerkeissä, että ei tuo täältä muuttaminen mikään ongelma olisi :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Rahoituksen saa Patrian yhteistyöpankeista eli OP:sta tai Handelsbankenista helpoiten (eli siellä tietävät mikä juttu se on ja ei tarvitse ruveta selventelemään asioita). Voi tosin olla, että Patrian takaussumma on täynnä eli Patrian takausta 30%:lle lainasta ei välttämättä saa (tämä oli tilanne OP:ssa -07). Asia selviää helpoiten kysymällä pankista. Handelsbanken antoi selkeästi halvemman tarjouksen lainasta, mutta marginaalit ainakin on nyt -07:sta nousseet. Pankkipalvelut Handelilla on myös täysin ilmaisia. Kannattaa varautua, että korkoja pystyy maksamaan opiskeluajan vaikka korot nousisivatkin viime syksyn yli 5% lukemiin. Osa-aikatöitä pystyy hyvin tekemään epäsäännöllisen säännöllisesti, jos jaksaa. Tosin työnantajalta vaaditaan aikamoista joustoa, koska teorialukujärjestykset saadaan aina vain viikoksi eteenpäin ja esim. lentoajat ovat sellainen muuttuja mitä ei voi oikein edes tarkasti määrittää (säät, koneiden varaustilanne, koneiden huollot + herra murphy). Paras ratkaisu olisi että itsellä löytyy puskuria millä selviää asumiskuluista, laskuista, lainankoroista + yllättävistä menoista sen 429€/kk opintotuen ja asumislisän (+mahdollisen opintolainan) lisäksi koko opiskelujen ajan (n. 2-vuotta). Toinen vaihtoehto on, että saa vanhemmilta avustusta. Lainan saannin ehtona on, että saat vakuudet kuntoon ja jos lähipiiristä ei löydy pantattavaa varallisuutta (esim. asuntoa, kesämökkiä tms.) joudut hankkimaan monta henkilötakaajaa. Tosin nämä on aina asiakaskohtaisesti neuvoteltavissa ja selviää kun soittaa/käy pankissa juttelemassa. Kannattaa myös ottaa lupakirjavakuutus + henkivakuutus jos jotain sattuu opintojen aikana (yht. n. 4-500€/v).

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Paitsi että koulutusaikana on voimassa koulutuskuluvakuutus. Lupakirjavakuutuksen saa vasta sitten, kun on työllistynyt lupakirjaa vastaavaan tehtävään, eli ammattilentäjäksi. Nämä ovat sitten kaksi täysin eri vakuutusta. Lupakirjavakuutus ei korvaa mikäli medikaali lähtee syystä, josta on ilmoitettu vakuutusyhtiöön jo koulutuskuluvakuutuksen aikana. Vakuutusputki siis katkeaa koulun jälkeen, kunnes on päässyt lentoyhtiöön. Tässäkin kannattaa selvittää, miten yhtiö vakuuttaa oppilaan perämieskurssin aikana.

Toisin sanoen opintojen jälkeen, ennen töihinpääsyä, olet omillasi ilman kunnollista sairausvakuutusta.

Hei,

Itse hankin lupakirjavakuutuksen heti saatuani CPL lupakirjan. Onnistui ainakin tuolloin vielä ja itse asiassa kyseisen vakuutuksen lakkautin vasta, kun olin ollut jo jonkin aikaa töissä lentoyhtiössä. Vajaan puoli vuotta olin "kahden vakuutuksen loukossa".

Jos ulkomaille opiskelemaan lähteminen ei hirvitä ainakin Etihad ja Ruotsissa Lundin yliopiston tfhs (lukioruotsilla kuulemma pärjää) tarjoavat ilmaista liikennelentäjäkoulutusta samoin kuin Lufthansa (vaatimuksena saksan kieli). Näihin vaihtoehtoihin on sisäänpääsystä erittäin kova kilpailu.

Finncommin ab initio kurssilla työllistyminen on taas jo etukäteen (lähes) varmistettu.

Good luck,

t. Ole

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä tulee noihin lainoihin ja niiden marginaaleihin niin niitä kannattaa todella kilpailuttaa... Kun laina on myönnetty niin ei muuta kuin soittelemaan muihin pankkeihin ja kyselemään minkälaisia marginaaleja heillä on tarjota. Sain muutama vuosi sitten pudotettua marginaalin puoleen pelkästään kahdella puhelinsoitolla. Kysyin pankilta että mitäs meinaatte tehdä, kun kilpailija tarjoaa parempaa sopimusta? Päättivät pistää vielä paremmaksi...  ;D

- Lasse

Pelkän marginaalin kilpailutuksen sijaan mielestäni kokonaiskustannukset ratkaisevat enemmän. Eli avaus-/perustamismaksu, mahdolliset ilmaiset muutokset (viitekoron muutokset , ylimääräiset lyhennykset, maksuaikataulun muttokset jne.) ja pankkipalveluiden (kortit, nettipakki jne.) ja marginaali yhdessä. Handelilta sai 0.5% marginaalilla, 80€ avausmaksulla, kahdella ilmaisella muutoksella vuodessa ja ilmaisilla pankkipalveluilla (sis. visa electron, nettipankki ja ei tilinhoito-/laskutuspalkkiota) lainan. Tuota paremmaksi ei oikein voi pistää.:)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei,

Itse hankin lupakirjavakuutuksen heti saatuani CPL lupakirjan. Onnistui ainakin tuolloin vielä ja itse asiassa kyseisen vakuutuksen lakkautin vasta, kun olin ollut jo jonkin aikaa töissä lentoyhtiössä. Vajaan puoli vuotta olin "kahden vakuutuksen loukossa".

Jos ulkomaille opiskelemaan lähteminen ei hirvitä ainakin Etihad ja Ruotsissa Lundin yliopiston tfhs (lukioruotsilla kuulemma pärjää) tarjoavat ilmaista liikennelentäjäkoulutusta samoin kuin Lufthansa (vaatimuksena saksan kieli). Näihin vaihtoehtoihin on sisäänpääsystä erittäin kova kilpailu.

Finncommin ab initio kurssilla työllistyminen on taas jo etukäteen (lähes) varmistettu.

Good luck,

t. Ole

Oletpas hyvän diilin saanut! Varmistin asian tänään uudelleen, Sihvolasta lupakirjavakuutuksen saa nykyään vasta kun on palkkatuloja.. Tässä vaiheessa pitää tietysti muistaa, että integroidulla kurssilla on CPL/ME/IR -tarkkari vasta lopussa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oletpas hyvän diilin saanut! Varmistin asian tänään uudelleen, Sihvolasta lupakirjavakuutuksen saa nykyään vasta kun on palkkatuloja.. Tässä vaiheessa pitää tietysti muistaa, että integroidulla kurssilla on CPL/ME/IR -tarkkari vasta lopussa.

Tuskin Sihvola/Lloyd's on ainut joka välittää lupakirjavakuutuksia? Varmaan löytyy jostain päin maailmaa jokin vakuuttaja jolta LoL:n saa vaikka ei vielä olisikaan töissä?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selailin tätä keskustelua läpi ja jossain todettiin, että ryhmätestauksessa matematiikan tehtävät oli ongelman ratkomista, päässälaskuja ja joitain yhtälöitä. Onko siis aivan turha vielä kertailla trigonometrisiä funktioita, vektorioppia ym lukion pitkän matematiikan ensimmäisen vuoden näitä ns. haastavampia kursseja? Ja millaisia ne fysiikantehtävät on ollu

t: ensi tiistaina kokeeseen osallistuja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onkohan täällä ketään ATP-29:llä kenties aloittavia? Meikäläisellä on enää medikaalista kiinni ja nyt olisi yksi hyvältä kuulostava kaksio tiedossa siitä ihan kentän läheltä. Kiinnostaisko ketään mahdollinen yhteisasuminen? :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Onko siis aivan turha vielä kertailla trigonometrisiä funktioita, vektorioppia ym lukion pitkän matematiikan ensimmäisen vuoden näitä ns. haastavampia kursseja?

Mitään näistä laskuopillisista taidoista et tule tarvitsemaan. Pääsykokeen matematiikka on ihan yläastetasoa. Fysiikan osuus oli myös todella helppo. Itse en todellakaan loistanut lukiossa kyseisissä aineissa eivätkä pääsykokeet tuottaneet ongelmia. Psykologiset kokeet ovat sitten asia aivan erikseen. Etenkin keskittymistä mittaavat kokeet nostavat kirjaimellisesti hien pintaan.

Malmilla nähdään!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuskin Sihvola/Lloyd's on ainut joka välittää lupakirjavakuutuksia? Varmaan löytyy jostain päin maailmaa jokin vakuuttaja jolta LoL:n saa vaikka ei vielä olisikaan töissä?

Itse toimin vuosikaudet Suomen Ansiolentäjien sihteerinä ja välitin lupakirjavakuutuksia Ansiolentäjän lupakirjan omaaville jäsenillemme.

Nämä hoidettiin Pohjolan ja Tapiolan kautta.

Siinä oli, kuten yllä kerroin, vaatimuksina jäsenyys ja ansiolentäjän lupakirja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oliko se niin, että Patriaan lukio on pakollinen?

GOOGLEn kautta löytyi tämäkin

Lentokoulutuksen menestyksekkäälle suorittamiselle luodaan pohja lukiossa tai keski-asteen koulussa. Suuriosa opiskelijoistamme on suorittanut lukion. Keskiasteen kouluista esimerkiksi kauppa-oppilaitokset sekä ammattikoulujen tekniset linjat antavat myös usein riittävät pohjataidot opiskelulle.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

olipas oivallista tekstiä koko aihe!  Itse olen myös jokusen unettoman yön viettänyt miettien tuota lainaa ja varsinkin sen takaisinmaksua.

Pienestä pojasta asti olen liikennelentäjän ammatista haaveillut ja nyt pitäisi kouluun päästä mahdollisimman nopeasti. Näiden juttujen läpilukeminen kyllä auttoi todella paljon. Kiitokset vain kaikille ketkä ovat jaksaneet kirjoitella omista kokemuksistaan!

Onnea vaan yritykseen! :thmbup: Itsekkin kyseiseen kouluun haen kunhan sen aika tulee.  :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt ois sitte viimestä silausta vaille... Medicaali 30.6... Onko muita Elokuussa (ATP30) mahdollisesti alottavia???

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt ois sitte viimestä silausta vaille... Medicaali 30.6... Onko muita Elokuussa (ATP30) mahdollisesti alottavia???

Täällä olisi yksi. Sain juuri sopimuspaperit kotiin.

-Teemu

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään