Harri Koskinen

Finnairin lentoemäntien lakko

295 viestiä aiheessa

FINNAIR OYJ    PÖRSSITIEDOTE  17.10.2006

 

FINNAIR PALKKAA 500 LENTOEMÄNTÄÄ JA STUERTTIA VALTAKUNNALLISELLA TYÖEHTOSOPIMUKSELLA

 

Finnair on aloittanut rekrytoinnit laajenevaan Aasian- ja Euroopan-liikenteeseensä. Yhtiö palkkaa noin viisisataa lentoemäntää ja stuerttia ensi syksyyn mennessä.

 

– Finnairin Aasian-liikenne on kuusinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana. Sen odotetaan kasvavan loppuvuonna 30 prosenttia ja jatkuvan vahvana. Kaukoliikenteen kasvu lisää matkustajia myös Euroopan-reiteillä, ja luo vuoteen 2011 mennessä jopa 2 000 työpaikkaa, kertoo toimitusjohtaja Jukka Hienonen.

 

Finnair palkkaa uudet lentoemännät ja stuertit alalla on voimassa valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaisesti tytäryhtiöönsä Aeroon. Nykyisin Finnairin palveluksessa olevan matkustamohenkilökunnan työehdot eivät muutu.

 

– Finnairin matkustamohenkilökunnan palkkataso on noin 30 prosenttia korkeampi kuin valtakunnallisen sopimuksen. Tilanne on yhtiön kannalta kestämätön. Lentolippujen hintojen laskun, kustannusten nousun ja tiukan kilpailutilanteen takia Finnairilla ei ole edellytyksiä palkata uutta matkustamohenkilökuntaa korkeammilla kustannuksilla kuin kilpailijamme, jotka jo soveltavat valtakunnallista työehtosopimusta, toteaa neuvotteluja johtanut Finnairin Lomaliikenteen johtaja Kaisa Vikkula. Finnair tutkii myös mahdollisuuksia lomaliikenteen seitsemän Boeing 757 -koneen siirtämisestä Aeron väreihin.

 

Yhtiö on neuvotellut toukokuun alusta lähtien uusien työntekijöiden rekrytoinnista valtakunnallisen työehtosopimuksen puitteissa Finnairiin. Suomen Lentoemäntien ja Stuerttien yhdistys, SLSY, hylkäsi tänään tiistaina Finnairin esityksen matkustamohenkilöstön työehtosopimusta koskevassa kysymyksessä. Tästä syystä Finnair rekrytoi uutta matkustamohenkilökuntaa Aeroon liikenteensä varmistamiseksi. 

 

Finnairin matkustamohenkilöstön vahvuus on nyt noin 1 800 henkilöä. Kiinnostus lentoemännän ja stuertin työhön on suuri. Finnairin syyskuun lentoemäntä- ja stuerttihaussa saatiin lähes 1 500 hakemusta. Hakijoille kerrottiin työhönottoilmoituksessa ja hakuprosessin aikana, että heidät palkataan Finnair-konsernin palvelukseen ja että työsuhteisiin sovelletaan valtakunnallista työehtosopimusta sekä sen palkkatasoa.

 

Finnairin matkustamohenkilökunnan keskipalkka vuonna 2005 oli noin 40 580 euroa, päivärahan määrä on kuukaudessa noin 427 euroa ja viikkotyöaika on 27 tuntia. Vuosina 2000–2005 Finnairin matkustamohenkilökunnan ansiotaso on kohonnut 27 %.

 

 

 

Finnair Oyj

Viestintä

17.10.2006

 

 

EDIT: Vastaavassa lehdistötiedotteessa on matkustamohenkilökunnan viikkotyöajaksi kerrottu 26,3 tuntia. Aikamoisella kiireellä noita tiedotteita on varmastikin tehty, koska pörssitiedotteessa oli lehdistötilaisuuden kellonajaksi ilmoitettu klo 15 ja lehdistötiedotteessa klo 15.15.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Toivottavasti tulee paljon lisää eestiläisiäkin riviin, heiltä sitä irtoaa hymyäkin herkemmin

 

En voi kyllä sanoa olevani samaa mieltä. Viro ja virolaiset ovat henk. koht. mielipiteenäni tylyin palvelukansa johon olen törmännyt.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinhän siinä kävi kuin ounasteltiinkin. Tuskin on isoa vaikeutta täyttää 500 paikkaa Aeronkaan sopimuksilla. Toivottavasti tulee paljon lisää eestiläisiäkin riviin, heiltä sitä irtoaa hymyäkin herkemmin. Harvalla alalla sitä muuten duunaritasolla 40ke+/vuodessa + päivärahat tienataan, etenkään 26h viikottaisella työajalla.

 

 

 

Noita yhtiön tiedotteita lukiessa kannattaa muistaa, että ne tulevat suoraan sylttytehtaalta. Meidän taloudessa ei ole paljon 40ke/vuosi näkynyt, vaikka parempi puolisko on paiskunut töitä taivaalla enemmän kuin 27 h viikossa.

 

Ja taitaapa olla niin, että tuo Finnairin ilmoitus ei tule koskaan toteutumaan. Elleivät sitten siirrä koko kioskia Viroon. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lehdistötiedote

17.10.2006

 

 

 

Finnair varautuu laittomaan lakkoon

 

Suomen Lentoemäntien ja Stuerttien yhdistys, SLSY, on uhannut aloittaa koko yhtiön liikennettä koskevan laittoman lakon torstaiaamuna 19.10. klo 4.00.

 

Finnairin liikenne sujuu keskiviikkona 18.10. täysin normaalisti.

 

Finnair pahoittelee mahdollisesta laittomasta lakosta asiakkailleen koituvaa harmia ja vaivaa. Lakon vaikutuksista lentoihin tiedotetaan keskiviikkona heti, kun yksityiskohdat tarkentuvat. Finnair joustaa tämän viikon varausten muutoksissa lipputyypistä riippumatta. Asiakkaita kehotetaan ottamaan yhteyttä ensisijaisesti matkatoimistoon, josta ovat lippunsa varanneet.

 

Lentojen peruuntuminen aiheuttaa Finnairille päivässä 2,5 miljoonan euron menetykset.

 

Finnair Oyj

Viestintä

17.10.2006

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Montakos päivää pitää olla lakossa, jotta lakkokustannukset nousevat yhtä suuriksi kuin lentoemäntien ja stuerttien palkkaerotus vuodessa ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voisiko joku selittää ihan perustasolla miksi Finnairin pitäisi maksaaa enemmän palkkaa kun muiden yhtiöiden?

Jos nyt Finnair on tarjonnut uusille samaa sopimusta kun esim Blue1 maksaa niin mikä asiassa on väärin SLSY:n mielestä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnairilla on ollut omat palkkansa ja sitten kun on ollut kilpailijoita (Blue1, Air Finland, Söderikin joskus), niin he ovat maksaneet pienempää palkkaa lentoemännille ja stuerteille, jotta heillä olisi parempi kilpailuetu suhteessa Finnairiin. Ja tuo ammatti on kuitenkin sen verran vetävä, että alemmillakin palkoilla ei totisesti jäädä ilman työvoimaa ja huonoimmat persoonat voidaan huoletta karsia valinnassa pois. Sitten kun tuli tämä yleissitova minimipalkkapäätös (oliko se nyt viime vuonna), niin se määriteltiin näiden Finnairin kilpailevien yritysten henkilökunnan palkan mukaan. Finnair luonnollisesti palkan maksajana haluaisi säästää menoissa ja maksaa uusille pienempää ns. Aero palkkaa.

 

Mutta ymmärrän hyvin näiden Finnairin ei vakinaisten lentohenkilökunnan edustajien suuttumisen (ex-työkaverini on mm. stuerttina näiden joukossa), että kun olet töitä tehnyt ja yhtä äkkiä palkkasi laskee 30 %, niin kyllä se harmittaa ja vituttaa... Kuinka moni teistä olisi vapaaehtoisesti valmis tiputtamaan 30 % palkastaan sormen napsautuksella ? En minä ainakaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Mutta ymmärrän hyvin näiden Finnairin ei vakinaisten lentohenkilökunnan edustajien suuttumisen (ex-työkaverini on mm. stuerttina näiden joukossa), että kun olet töitä tehnyt ja yhtä äkkiä palkkasi laskee 30 %, niin kyllä se harmittaa ja ****ttaa... Kuinka moni teistä olisi vapaaehtoisesti valmis tiputtamaan 30 % palkastaan sormen napsautuksella ? En minä ainakaan...

 

Siis mitä tiputtamaan ja mistä?

Eikö nyt jokainen joka näistä 500:sta joka tällää nimensä Aeron työsopimukseen osaa itse päätellä onko työstä maksettava korvaus riittävä vai ei. Ja jos ei ole riittävä ja silti nimensä paperiin raapustaa niin ei kait voi kun syyttää itseään.

Ja jos kokee palkan pieneksi lentoalalla niin maailma on täynnä ammatteja ja valinnan vapautta. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos tekee samaa työtä ja saman määrän tunteja, niin palkkakuitissa on 30 % vähemmän euroja...

Näin siis työnantajan toiveiden mukaan. Mutta Finnairhan on aiemmin sanonut, että palkka ei tipu, työtunteja tulee vain enemmän. Eli sama kuin että ykkösoluestakin tulee känniin, kun sitä juo tarpeeksi.

 

Ja toinen kysymys. Kuinka paljon Finnairin kapteenit ja perämiehet tienaavat enemmän kuin veljet (ja siskot) kotimaisilla kilpailijoilla ? Miksei heidän tarvitse alentua palkantiputukseen... Siellä kun vielä palkat ovat paljon korkeammat kuin matkustamon puolella (tosin heitä on taas määrällisesti vähemmän, mikä tasapainottaa kokonaispalkkapottia).

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös tässä nyt ole kaksi eri ryhmää; osa-aikaisilla soppareilla nykyisin töissä olevat ja kokonaan uudet alalle tulijat?

 

Ja onhan näillä osa-aikaisillakin mahdollisuus kieltäytyä sen pienempipalkkaisen sopimuksen teosta.

 

Kyllä tuntuu hullunkuriselta touhulta. Sama jos S-Markertin myymäläpäällikölle sanottaisiin että sinä maksat sinun henkilökunnalle min. 100e/tunti ja tien toisella puolella oleva Lidl saa maksaa minimissään 70e/tunti ja molemmat kaupat olisivat valtakunnallisessa sopiuksessa. Miten pysyt S-Markettina kilpailussa mukana?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös tässä nyt ole kaksi eri ryhmää; osa-aikaisilla soppareilla nykyisin töissä olevat ja kokonaan uudet alalle tulijat?

 

Ja onhan näillä osa-aikaisillakin mahdollisuus kieltäytyä sen pienempipalkkaisen sopimuksen teosta.

 

Kyllä tuntuu hullunkuriselta touhulta. Sama jos S-Markertin myymäläpäällikölle sanottaisiin että sinä maksat sinun henkilökunnalle min. 100e/tunti ja tien toisella puolella oleva Lidl saa maksaa minimissään 70e/tunti ja molemmat kaupat olisivat valtakunnallisessa sopiuksessa. Miten pysyt S-Markettina kilpailussa mukana?

Lidl maksaa muutenkin alle minimien ja teettää tunteja yli sallitun *offtopic*

 

Mutta näistä ei vakkarisopimuksella olevista (kuten ex-kollegani) työntekijöistä tulee työttömiä, jos eivät suostu tuohon palkanalennukseen. Heidän työsopimuksiaan nimittäin ei uusittaisi (Finnairilaisina), vaan heidät palkattaisiin jatkotöihin Aeron työntekijöinä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

S-market/Lidl-vertaus vähän ontuu siinä mielessä, että Finnair/Aero-tapauksessa olisi samassa koneessa eli saman katon alla kahden eri firman työntekijöitä tekemässä täsmälleen samoja hommia yhdelle firmalle, mutta osa saisi 30 % vähemmän liksaa samasta työstä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pientä nipotusta virheellisestä prosenttilaskusta: A:n palkka on 30 prosenttia suurempi kuin B:n. Kun A:n palkka laskee samalle tasolle kuin B:n, se ei pienene 30 prosenttia vaan 23 prosenttia. Kotitehtäväksi jätetään asian osoittaminen matemaattisesti.

 

EDIT: Nipotus ei siis kohdistu Ilkkaan vaan yleisesti tästä asiasta muuallakin käytyyn keskusteluun.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos lakko toteutuu, on mahdollisesti spottereille tulossa taas juhlaa peruskauran ohelle, sillä Lahden epävirallisen EU-kokouksen vieraat joutuvat tulemaan sitten mahdollisesti omilla koneillaan/muiden yhtiöiden koneilla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onkohan SLSY kertonut mitään detaljeja yhä todennäköisemmän lakon kestosta. Itselläni olisi tarkoitus lähteä syyslomareissulle NYCiin ja mm. lippu Rangersien peliin on jo varattu. Noinkohan saa pyyhkiä ens viikolla perseensä satasilla :-[.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

ottamatta suoraan kantaa itse aiheeseen, niin pakko todeta että mahdollisen lakon sijoittuminen koulujen syyslomien aikaan ei tule herättämään kauheasti sympatioita.  Siinä voi olla vähän vaikeuksia selitellä junioreille että jäi reissu tekemättä kun sedät ja tädit ei halua tulla töihin.  Oli se syy sitten kuinka perusteltu tahansa.

 

Tästä voi tietysti vetää kivoja salaliittoteorioita ::), että Finnairillehan tämä lakko ei varmasti tule yllätyksenä.  Joten oliko tarkoituskin ajoittaa tämä ilmoitus Finnairin puolelta juuri tähän ajankohtaan jolloin mahdollinen lakko tai lakonuhka sotkee monien lomasuunnitelmia.  Eli sen vaikutus suuremalla todennäköisyydellä on ihan toisella tavalla henkilökohtainen kuin esim. jonkun työmatkan peruuntuminen.  Muutenkin se tietysti näyttää mielenkiintoiselta tavallisen tallaajan näkökulmasta kun Finnair ilmoittaa palkkaavansa 500 uutta ihmistä ja sen seurauksena osa henkilöstöstä menee lakkoon.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainahan lakot pyritään ajoittamaan ihmisille tärkeään ajankohtaan. Lakon vaikutus on ihan toinen, kun Finnairilla on koneet täynnä (kai) syyyslomalaisia kuin hiljaisempana aikana.

 

Ei kyllä käy kateeksi chekkauksen ihmisiä, kun yrittävät löytää väelle muita reitityksiä. Saas nähdä pystyvätkö/haluavatko muut yhtiöt lakon toteutuessa käyttämään isompaa kalustoa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kysehän oli vaan jatkoajasta edellisten TES-vääntöjen ratkaisuun, joten kyllä tämä ajankohta on ollut kaikilla osapuolilla tiedossa jo toista kuukautta.

 

Tätähän mä just tarkoitin, että sillä jatkoajalla siirrettiin se tähän ajankohtaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun nyt A ja B otettiin esille, niin lainataan hieman Hesaria:

Vastaavanlaisesta asiasta on myös EY-tuomioistuimen ennakkotapaus. Siinä todettiin, että jos yritykset A ja B omistaa sama taho, on yrityksen A työntekijälle maksettava samaa palkkaa kuin yrityksen B työntekijälle, jos yrityksen A työntekijä tekee todellisuudessa töitä yritykselle B.

 

Mutta Finnairhan ei omista Aeroa vaan on siinä vain 49% vähemmistöosakkaana.

50% yhtiöstä omistaa pärnulainen veroparatiisiin rekisteröity tuntematon yhtiö  ;)

Ainakin alussa 1% omisti firman tj, lentokapteeni Tommi Aaltonen.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

No tuskin tuo 40ke/vuosi ka. mitään muuta on kuin kylmää faktaa? Kovasti epäilen, että pörssiyhtiö moisesta antaisi virheellistä tietoa.

 

 

 

No, kun yhtiö ja SLSY kiistelivät edellisen kerran vuonna 2005, ilmoitti Finnair tiedotteessaan, että matkustamohenkilökunnan "keskimääräinen kuukausiansio on lähes 2 900 euroa ilman päivärahoja. Työn luonteesta johtuen päivärahoja kertyy useita satoja euroja kuukaudessa." Huimaa nousua nyt ilmoitettuun ei ihan tupo-korotuksella selitetä.

 

http://www.finnairgroup.com/konserni/konserni_11_2_1.html?&Id=1109255761.html

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistuttaisin että päivärahat, jotka ovat verottomia, eivät kerrytä eläkettä eikä niitä lasketa ansiotuloiksi. Tämä voi kostautua vaikka työttömyyskorvauksia haettaessa.

 

Mutta, toisaalta ymmärrän Finnairin toimet. Ainakin siltä osin että haluavat maksaa SLSY:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaista liksaa - samaa tasoa kuin mitä muissa suomalaisissa yhtiöissä maksetaan.

 

Ja en oikein ymmärrä SLSY:n ideaa kyhätä kasaan laitonta lakkoa. Kun laki antaa mahdollisuuden lakkoilla ihan laillisestikin, niin miksi moinen kiire? Tosin jos liitolla on kassassa ylimääräistä rahaa niin mikäs siinä. Toivottavasti ei käy kuten paperiliiton keikaukselle.

 

-Jussi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään