Erkki Mikola

Autojen mainostaminen lentokentillä

6 viestiä aiheessa

Koska kaikki teistä eivät ole (vielä  ;) ) MLY:n jäseniä ja oikeutettuja osallistumaan keskusteluun MLY:n jäsenfoorumilla siitä, voisiko/pitäiskö autokauppiaita houkutella useamminkin esittelemään uusia mallejaan lentokentille ja erityisesti Malmille  8) , nostan asian puheenaiheeksi täälläkin.

 

Mille lentokentille mahtuu autojen markkinointia, valokuvausta ja koeajoja moottoritoimittajille?

Muistelen, ettei ole kauan siitä kun Volkswagenin uusia malleja oli kuvattu Nummelassa purjekoneita taustana ja muotoreferensseinä, ja nyt tänään Alfa Romeoita Malmilla. (Tosin kuvan on otettu joskus hyvän sään aikana. Tänään siellä ei mikään näyttänyt kovin houkuttelevalta.   ;) )

 

Onko liikenne lentokentillä liian vilkasta, jotta paikkoja voi käyttää myös autoesittelyihin? Eli häiritseekö tuollainen liikaa lentotoimintaa? Ja saako Finavia muutenkin tarpeeksi rahaa ilmailevilta asiakkailtaan, ettei se tarvitse lisäpennosia kiitoteidensä lyhytaikaisesta vuokraamisesta autoliikkeille? Autoteollisuudessa ja -kaupassa pyörii kumminkin isot rahat. Eikä ihan joka paikasta läheltä suuria asutuskeskuksia löydy muita paikkoja, missä pääsee laillisesti suljetulla alueella kokeilemaan, paljonko autot kulkee ja kiihtyy suoralla, tasaisella kilometrin mittaisella asfalttipätkällä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko liikenne lentokentillä liian vilkasta, jotta paikkoja voi käyttää myös autoesittelyihin? Eli häiritseekö tuollainen liikaa lentotoimintaa? Ja saako Finavia muutenkin tarpeeksi rahaa ilmailevilta asiakkailtaan, ettei se tarvitse lisäpennosia kiitoteidensä lyhytaikaisesta vuokraamisesta autoliikkeille? Autoteollisuudessa ja -kaupassa pyörii kumminkin isot rahat. Eikä ihan joka paikasta läheltä suuria asutuskeskuksia löydy muita paikkoja, missä pääsee laillisesti suljetulla alueella kokeilemaan, paljonko autot kulkee ja kiihtyy suoralla, tasaisella kilometrin mittaisella asfalttipätkällä.

 

Kyllähän Malmilla aika usein on autojen koeajotilaisuuksia ja esittelyitäkin. Eivät ne siis siellä nykyiselläänkään mitään "harvinaisuuksia" ole.

 

t. tero

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllähän Malmilla aika usein on autojen koeajotilaisuuksia ja esittelyitäkin. Eivät ne siis siellä nykyiselläänkään mitään "harvinaisuuksia" ole.

 

Siis kaikki autojen maahantuojatkin mukaan Malmin puolustustaisteluun  :)

(Ja taitavat jo ollakin. Ainakin ne, jotka ovat autojaan ja mallejaan jo Malmilla esitelleet  ;D

Montakos vuotta siitä on kun Mika Salo ajeli Malmilla jollain Audin avomallilla, jos en muista väärin

Ja tänä kesänä Shell lanseerasi siellä uuden bensalaadun. )

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli häiritseekö tuollainen liikaa lentotoimintaa?

Minulla on muistissa elämäni mieliinpainuvin lentoonlähtö kun Malmilla oli kiitotie 27 suljettu juuri autojen takia- joku testitapahtuma tms. tuuli 270 ast. ja 12solmua. Olin aika noviisi Grobin puikoissa ja laskeutuminen sivutuuleen oli mennyt ihan hyvin. Startissa sitten radalta 18 sainkin hyvän opin kantapään kautta kun kannuksen noustua kentän pinnasta kone kääntyi tuuliviirin lailla tuulta kohti! Muutuin kuljettajasta matkustajaksi ja näin jo sieluni silmillä Grobin murskautuneena mut viime hetkellä radan reunalla kone suostui lentämään! huh!

Nyt tuo kokemus tuntuu ihan hyvältä, sainhan kokemusta sivutuulistartista. Jäin vaan ihmettelemään sitä että kenttä ei ollutkaan lentäjän kannalta turvallisesti käytettävissä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla on muistissa elämäni mieliinpainuvin lentoonlähtö kun Malmilla oli kiitotie 27 suljettu juuri autojen takia- joku testitapahtuma tms. tuuli 270 ast. ja 12solmua. Olin aika noviisi Grobin puikoissa ja laskeutuminen sivutuuleen oli mennyt ihan hyvin. Startissa sitten radalta 18 sainkin hyvän opin kantapään kautta kun kannuksen noustua kentän pinnasta kone kääntyi tuuliviirin lailla tuulta kohti! Muutuin kuljettajasta matkustajaksi ja näin jo sieluni silmillä Grobin murskautuneena mut viime hetkellä radan reunalla kone suostui lentämään! huh! Nyt tuo kokemus tuntuu ihan hyvältä, sainhan kokemusta sivutuulistartista. Jäin vaan ihmettelemään sitä että kenttä ei ollutkaan lentäjän kannalta turvallisesti käytettävissä.

 

Tilannehan on kuitenkin se, että Suomessa on hyvin vähän kenttiä, joilla olisi risteäviä kiitoteitä...kyllä se vaan on opeteltava turvallisesti lentämään myös sivutuuliolosuhteissa ja jos koneen käsikirjan mukaiset raja-arvot ylittyvät, jättää lento suorittamatta.

 

Useimmilla kentillä ei ole mahdollisuutta valita lentoonlähtösuuntaa niin monipuolisesti, kuin esimerkiksi juuri Malmilla. Väittäisin siis, että Malmilla toisen kiitotien ollessa syystä tai toisesta suljettuna, on kenttä aivan turvallisesti käytettävissä myös lentäjän kannalta.

 

t. tero

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään