Sami Puro

Lituskanäytöistä

54 viestiä aiheessa

..on ollut puhetta täällä aiemminkin. Kun muutin äsken kauas etelään ( :) ), niin päätin että vanhaa 15" Sonya en ala rahdata mukana. Kuvakin oli jo tietyillä virkistystaajuuksilla alkanut väristä joten loppu on liki... Siispä näytön ostoon.

Totesin, että 17" litteä sen pitää olla, sen verran paljon ruutua tuijotan ja teen töitä (ja tilaa ei ole hirveästi). Ja tietysti pelejäkin vielä vähän... Kahlasin läpi nettisivuja ja lehtien arvosteluita aika pinon ja löysin pari sopivaa mallia. Päädyin sitten lopulta ViewSonicin 17" VP171B-malliin, hintaa n.550 eur (ei kyllä taas tämänhintaista pitänyt ostaa, mutta hyvähän tuo tuntui olevan).

..Sitten tulikin ongelma, että mistä tuon näytön saa. Joka liikkeestä johon soitin oli tuo loppu ja maahantuojakaan ei osannut varmaa aikaa toimitukselle sanoa. Onneksi kuitenkin Hesassa löytyi eräs kauppa jossa oli samaa näyttöä, mutta valkoisena 171S-mallina vielä kolme kpl jäljellä.. Hankin samantein ja täytyy sanoa että olen ollut tooodella tyytyväinen.

Alkutotuttelu tietysti vei aikansa, mutta 15" kuvaputkeen verrattuna tuo lituskanäyttö on aivan omaa luokkaansa. Vanhaa näyttöä käytin tuossa pari päivää sitten ja ero on aivan valtava. Etenkin kun tuon näytön reunukset ovat tosi kapeat, on näyttö mukavan oloinen. Sen saa myös käännettyä 90 astetta (pystyyn) jolloin a4-sivun näkisi about luonnollisessa koossa.. Vielä ei ole tullut tarvetta kokeilla tuota kylläkään. Kuolleita pikseleitä en ole huomannut tuosta ainuttakaan... (voiko niitä ilmestyä ajan myötä?)

Tämä nyt vain tälläisenä piilomainoksena, kun asiasta on täälläkin puhuttu.. Uutta näyttöä hankkivien kannattaa kyllä omasta mielestäni litteää harkita eeeerittäin vakavasti. Suurin ongelma on kyllä tosiaan saatavuus. Tiettyjä lituskanäyttöjä on saatavilla hyvin ja paljon (en tiedä ovatko sitten heikkolaatuisempia vai johtuuko vain valmistajan toimitusongelmista), mutta pääosaa saa taas todella huonosti ja luvatut toimitusajat eivät yleensä pidä paikkaansa..

[ Attachment removed / expired ]

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Allekirjoitan tuon mitä Sami 'mainosti'. Olen omistanut tuon saman näytön (171s - on muuten hopea eikä valkoinen) yli puoli vuotta ja en ole huomannut yhtään kuollutta pixeliä.

Ja kuva on hyvä, välkkymätön jne. Käy aivan mainioisti simuiluun -:)

EDIT: Niin ja pöytätilaa säästyy 19" putkeen verrattuna aivan tautinen määrä!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saatavuusongelmat johtuvat liian pienestä tuotantokapasiteetista. Tietyt läppärivalmistajat ovat vielä etusijalla eriä jaellessa ja töllöntekijät kärsivät eniten. Uusia tehtaita on kyllä tekeillä, joten kyllä se siitä.

Eipä tosiaan ole enää juuri syytä kuvaputkea ostaa (paitsi että jotain 17" perustuubeja saa sikahalvalla). Viiveongelmat alkavat olla historiaa, katselukulmat ovat laajentuneet ja kuvanlaatuhan lituissa on loistava. Kantsii ostaessa katsoa, että sekä töllössä että näyttökortissa on DVI-liitäntä. Tämä nykyään yleinen järjettömyys, että kuvasignaali muutetaan välillä analogiseksi, tulee häviämään aika pian lopullisesti.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Parasta mitä euroilla saa 17" pelikäyttöön, 17" VP171B, ollut 3 kk käytössä, kyllä niitä saa kun jaksaa odottaa, n. 2-3 vkoa jonot, itse odotin 2kk.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Töissä käyttelin hetken aikaa viewsonicin lituskaa ja voin sanoa, että en todellakaan vaihtais kuvaputkinäyttöä lituskaan mistään hinnasta. Niin perseestä toi on.

Ensiksi kuva on aivan liian kirkas. Silmiin sattuu vaikka laittaa kirkkaden nollaan ja tiputtaa vielä värilämpötilaankin eikä kuitenkaan himmene tarpeeksi.

Toiseksi kun scrollaa tekstiä, niin menee teksti epäselväksi kun ruutu ei pysy perässä. Kuvaputkella sentään saa tekstistä selvää scrollattaessa ja oikea paikka löytyy helpommin. Ei tartte välillä pysähtyä ja katsoa, missä kohtaa ollaan menossa.

Kolmanneksi siihen ei saanut mitään järkevää resoa päälle. Joko se ei osannut niin isoa resoa tai sitten pienellä resolla kuva oli ihan kummallinen, kun ei ollut juuri sen näytön optimireso. Huoh. Mun mielestä näytön pitää osata hyvin muitakin kuin yksi reso.

Kuvaputken miinuspuolina on iso koko, mutta samalla hinnalla saa edelleen paljon laadukkaamman kuvaputkinäytön kuin mitä saa lituskoja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oikeassa olet myös minun mielestä, lituskoilla on ongelmia jos pitää käyttää erikokoisia resoluutioita.

Väritoisto ei ole vieläkään aivan loistava pl. huippumallit.

Kuvaputken miinuspuolina on iso koko, mutta samalla hinnalla saa edelleen paljon laadukkaamman kuvaputkinäytön kuin mitä saa lituskoja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oikeassa olet myös minun mielestä, lituskoilla on ongelmia jos pitää käyttää erikokoisia resoluutioita.

Ei minun "lituskassani" ainakaan ole mitään ongelmia, kuva skaalautuu hyvin pienemmillä resoilla, ja ajureista saa valita skaalataanko pieniresoisemmat tilat kokoruutuun vai keskitetäänkö ne niin että reunoilla on mustaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensiksi kuva on aivan liian kirkas. Silmiin sattuu vaikka laittaa kirkkaden nollaan ja tiputtaa vielä värilämpötilaankin eikä kuitenkaan himmene tarpeeksi.

Näyttisajurin asetuksista saa säädettyä kuvan just niin tummaksi kuin haluat, taisit koittaa vain näytön omia säätöjä.

Kolmanneksi siihen ei saanut mitään järkevää resoa päälle

Mikä sitten on mielestäsi "järkevä" reso, jos näytöön tarkoitettu reso ei kelpaa ??? 17-tuuman lituskassa 1280x1024 reso on aivan riittävä ja pienemmät resot skaalautuu tuohon.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi!

"Slätti" on varsin mainio valinta!!Itselläni on duunissa Samsungin 19" flätti ja on todella hyvä!!Ei särje silmiä ym,ym...Jos on paljon paalua niin ei kun kauppaan!!

T:Harri

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Töissä käyttelin hetken aikaa viewsonicin lituskaa ja voin sanoa, että en todellakaan vaihtais kuvaputkinäyttöä lituskaan mistään hinnasta. Niin perseestä toi on.

Ensiksi kuva on aivan liian kirkas. Silmiin sattuu vaikka laittaa kirkkaden nollaan ja tiputtaa vielä värilämpötilaankin eikä kuitenkaan himmene tarpeeksi.

Toiseksi kun scrollaa tekstiä, niin menee teksti epäselväksi kun ruutu ei pysy perässä. Kuvaputkella sentään saa tekstistä selvää scrollattaessa ja oikea paikka löytyy helpommin. Ei tartte välillä pysähtyä ja katsoa, missä kohtaa ollaan menossa.

Kolmanneksi siihen ei saanut mitään järkevää resoa päälle. Joko se ei osannut niin isoa resoa tai sitten pienellä resolla kuva oli ihan kummallinen, kun ei ollut juuri sen näytön optimireso. Huoh. Mun mielestä näytön pitää osata hyvin muitakin kuin yksi reso.

Kuvaputken miinuspuolina on iso koko, mutta samalla hinnalla saa edelleen paljon laadukkaamman kuvaputkinäytön kuin mitä saa lituskoja.

Tainnut olla säädöt pielessä tai vikaa laitteissa?????

T:Harri

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No nyt taas "asiantuntijat" antaa neuvoja ja ongelmia mitä on ollut lituskanäytöissä. Tällä hetkellä myydään 75% näytöistä litteinä ja 1.v päästä se on 95%. Se että jollain on ongelmia kuvan kirkkaudessa, ei johdu näytöstä vaan säädöistä. Jo pelkästään se tettä litteissä käyttöreso on paljon suurempi kuin kuvaputkinäytöissä, käyttää 60hz aina, kuvan laatu on ihan eri luokkaa jne.

On käsittämätöntä että joku vielä kehtaa väittää että kuvaputkinäyttö on parempi kuvaltaan, hah hah. En ole parempaa kuvaa nähnyt kuin nyt käytössä olevan ruudulla on, Viewsonic VP171b, kaikki testit uusimmat on se näyttö voittanut ja käyttää resoa 1280 x 1024 vakiona, kuvapäivitys 16 ms.

Kyllä joskus pitää tosiasiat hyväksyä vaikka kipeää tekee eikä keksiä tekosyitä asiasta mistä ei tiedä tarpeeksi jos tuollaista väittää ja puhuu julkisesti. 8)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä asia varmaan paisuu taas isoksi jutuksi, minä en ainakaan ota enää kantaa, olen erittäin tyytyväinen omaani ja duunissa on myös ja kuva vipata eikä silmät rasitu , piste :)

Ahas. Sait "asiantuntijana" sanoa viimeisen sanasi ja sitten onkin sopivaa lopettaa keskustelu siihen. Tai niinhän sinä luulet.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En mä tästä 21 tuuman putkesta vielä luovu...saa littu-vehkeet vielä pikkasen kehittyä että tälle pärjäävät.

Minä oon CAD-vehkeisiin viime aikoina ostellut Viewsonicin 20.1" VP201:tä. Vanhemmat on Sony GDM 21" trinitronia. Kyllä tässä kisassa menee voitto littuun. Vielä kun kortti antaa 1600x1200 DVI:nä (Gainward), niin kyllä on hulppea kuva.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla on myös VP171, ja olen melkein täysin tyytyväinen siihen. Ainoana ongelmana on, että aivan liikaa valoa vuotaa ulos mustasta väristä. Sitä ei normaalisti huomaa, mutta on todella ärsyttävää katsoa leffoja huone pimeänä kun ruudun tummissa kohdissa vaikuttaa olevan harmaa harso. Onko muilla kokemuksia samanlaisista ongelmista?

Reso on valitettavan pieni, mutta sen vielä kestää kun kuva on muuten niin hyvä. Odottelen tässä että ne halpenisivat tarpeeksi, että voisi ostaa vähintään 1600x1200-ruudun (en varmaan jaksa odottaa korkeampaa).

Hieman ärsyttävää kun laptopeihin saa 15" 1600x1200-ruutuja, ja desktop-näytöt yrittävät pärjätä 1280x1024-tarkkuudella 19" asti...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näyttisajurin asetuksista saa säädettyä kuvan just niin tummaksi kuin haluat, taisit koittaa vain näytön omia säätöjä.

Pitääkö näytöllekin asentaa ajuri? Mites tuleeko viewsonicin mukana linuxissa toimivaa ajuria?

Kyllä minun mielestäni näyttö on laite jonka tummuus pitäisi pystyä säätämään itse monitorista. Mutta eikai kaikkea mihin on tottunut voi vaatia uudelta tekniikalta. Menee hetken aikaa ennenkuin niissä on edes säällisesti toimivia totuttuja ominaisuuksia.

Mikä sitten on mielestäsi "järkevä" reso, jos näytöön tarkoitettu reso ei kelpaa ??? 17-tuuman lituskassa 1280x1024 reso on aivan riittävä ja pienemmät resot skaalautuu tuohon.

1600x1200, jota käytän sekä töissä 19 tuumaisessa IBM:n näytöss ja kotona 21 tuumaissessa nokialaisessa. Mutta viewsonicin 19 tuumainen flatti (VX900) ei tähän taipunut.

Samoin vasteaika 25 ms ei tuntunut riittävän

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tainnut olla säädöt perseessä tai vikaa laitteissa?????

Tuosta en tiedä. Näyttö oli Viewsonicin 19 tuumainen VX900. Eli ei ainakaan halvin tai pienin flätti.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitääkö näytöllekin asentaa ajuri? Mites tuleeko viewsonicin mukana linuxissa toimivaa ajuria?

Näyttis=näytönohjain, eli tarkoitin näytönohjaimen ajuria, en näytön.

Mutta viewsonicin 19 tuumainen flatti (VX900) ei tähän taipunut.

No ei tietenkään, littunäytöissä on eri kuvasuhde kuin kuvaputkinäytöissä, 1600x1200 resossa kuva on vääristynyt. Vika olikin siis näytön ja tuolin välissä.

Kyllä minun mielestäni näyttö on laite jonka tummuus pitäisi pystyä säätämään itse monitorista.

No sehän juuri on littunäyttöjen ja dvi liitänän etuja, että näyttöä ei tarvitse säätää ollenkaan koska kuva tulee näytölle juuri sellaisena mitä ohjelma haluaa. Poissa ovat ne ajat jolloin täytyi säätää kuvan leveyttä ja paikkaa näytöllä.

Litteissä näytöissä ei myöskään ole geometrisiä vääristymiä kuten kuvaputkinäytöissä koska näyttö on aivan suora, tällöin myös ärsyttävät heijastukset jäävät pois

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näyttis=näytönohjain, eli tarkoitin näytönohjaimen ajuria, en näytön.

Hupsista. No, ei näytönohjaimen ajurista löydy mitään säätöä mihinkään suuntaan. Ainakaan tässä työkoneessa. Näyttiksenä Nvidia Vanta

No ei tietenkään, littunäytöissä on eri kuvasuhde kuin kuvaputkinäytöissä, 1600x1200 resossa kuva on vääristynyt. Vika olikin siis näytön ja tuolin välissä.No sehän juuri on littunäyttöjen ja dvi liitänän

Huoh... Okei artikuloidaan selvemmin 1600x1280, niin on kuvasuhdekin oikein.

etuja, että näyttöä ei tarvitse säätää ollenkaan koska kuva tulee näytölle juuri sellaisena mitä ohjelma haluaa. Poissa ovat ne ajat jolloin täytyi säätää kuvan leveyttä ja paikkaa näytöllä.

Litteissä näytöissä ei myöskään ole geometrisiä vääristymiä kuten kuvaputkinäytöissä koska näyttö on aivan suora, tällöin myös ärsyttävät heijastukset jäävät pois

Totta. On niissä hyviäkin puolia. Tosin hinta on edelleen liian kallis, näyttö on liian hidas ja resot ei riitä ainakaan kohtuuhintaisissa näytöissä. Tuon VX900:en maksimireso on 1280x1024 ja virkistystaajuus 50-75Hz ja vasteaika on 25 ms. Luvattoman huonoja arvoja 700 euron näytölle.

1600x1200 (Kyllä kuvasuhde on oikein) littunäytön (VX2000) saa vasta 1200 EUR hinnalla. Samalla hinnalla saa Sonyn 21" trinitron putkella varustetun näytön joka pystyy 1800x1440 85Hz, kun liittunäytöllä 1600x1200 60 Hz.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun puhutaa littunäytöistä , on aivan turha ilmoittaa hertzilukuja koska näytössä ei ole mitään virkaa sillä arvolla, ne kaikki toimivat 60z taajuudella, ei vaikuta mihinkään vaikka laittaisi 120hz, ei ole tarvis kuten on kuvaputkinäytöissä. Minulla on käytössä molemmat, littu ja kuvaputki ja kyllä eron huomaa kun littu näytöllä työskentelee ja siirtyy sitten kuvaputkinäytölle, jo pelkästään se että kuvaputkinäyttö on kaareva , herättää hilpeyttä ja että kuva " elää" vaikka se on 100hz taajuudella.

Jep, kun on kuvaputki- ja litteä näyttö samassa taloudessa niin eron huomaa selvästi, litteässä näytössä silmät eivät rasitu pitkiäkään tekstejä luettaessa kuten kuvaputkinäytössä, kuin paperilta lukisi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä Otto-Ville, onhan niitä järkimiehiä jotka uskoo asian omien kokemusten ei luulojen perusteella mikä on faktaa mikä ei ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä Otto-Ville, onhan niitä järkimiehiä jotka uskoo asian omien kokemusten ei luulojen perusteella mikä on faktaa mikä ei ;D

Omiin kokemuksiin toi munkin kirjoitus perustuu. Ehkä olisi sitten vain pitänyt säätää lisää, mutta resoa silläkään ei olisi saanut parannettua.

Mutta varmasti hyviä näyttöjä moneen paikkaan johon ei isompi näyttö sovi. Minulla tulivat vain silmät kipeiksi ja huono olo tuosta. :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Littuja kannattaa kyllä ehdottomasti ajaa niiden natiiviresoluutiolla. Niissä kun pikselit ovat pikseleitä, eivätkä sumuisia täpliä, niinkuin kuvaputkessa, niin väärällä resolla kuva rumenee merkittävästi.

Tuota minäkin olen ihmetellyt, että mikä järki on tehdä 19" littuja, joiden ainoa ero 17" vehkeisiin on fyysinen koko. 1280x1024 on vähän pieni reso 19" kokoon, kun kuvaputkiin verrataan. 17" ja 20" vermeillä sen sijaan liikutaan käytännössä aika samoissa, olipa paneeli tai tuubi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään