Guest peltipurkki

Mielipiteitä Saddam Husseinin kuolemantuomiosta?


162 viestiä aiheessa

Hassua, ettei enempää meteliä pidetty täällä, vaikka USAssa ja muualla jatkuvasti teloitetaan ihmisiä PALJON pienemmistäkin rikkeistä. Tosiasia on, että teloitettavat ihmiset pääsevät hyvin helpolla verrattuna siihen, että mätänevät vankilassa lopun ikäänsä. Olisiko Rudolf Hess -tyyppinen rangaistus ollut armeliaampi Saddamille ? Ainakin olisi tullut kalliiksi mille tahansa valtiolle. Olisivatko täällä kuolemantuomiota vastustaneet valmiita ottamaan Saddamin Suomeen kärsimään rangaistusta ?

 

Kuten jo aiemmin sanoin, on helppoa olla täältä käsin humaani, koska Saddamin hirmuteot eivät ole teitä koskettaneet millään lailla. Yrittäkääpä vakuuttavasti perustella kantaanne niille tuhansille kurdeille tai muille, jotka ovat menettäneet läheisensä hänen vuokseen...

 

Arttu

 

Olet oikeassa Arttu. On toki helpompi olla humaani ja on aivan mahdotontakin nähdä joka vääryyttä maailmassa, yhdestä kolkasta katsottuna. Tiedän että sinulla on tässä asiassa paljon laajempi mielikuva, kun olet näissä eri paikoissa nähnyt ja kokenut olosuhteet ja ihmiskohtalot.

 

Mutta ei kai siinä ole sikäli mitään huonoa jos jossain on asiat eri tavalla ja siellä halutaan ajatella asioita useammalta kantilta?

 

Itse olisin kokenut paremmaksi että Saddam olisi saatettu ainakin heidän käsiin, joita kohtaan oli tehnyt suurta vääryyttä. Sikäli toinen puoli siis minussa kannattaa tätä "silmä silmästä" ajatusta, muttei sokeasti ja aina. Nyt vain tuntui että Saddamin tuomion takana oli myös paljon muidenkin intressejä, kuin vain saattaminen tilille teoistaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

R.I.P

 

Olkoonkin että tuo hirmuhallitsija teki elämänsä aikana hirmutekoja,niin mielestäni tuo Saddamin teloitus on yhtä alhainen kuin hänen omat tekonsa.Saddamin teloitus oli äärimmäisen pitkälle harkittu MURHA!

 

Ukostahan näki,että psyyke ei ollut kunnossa.Hänet olisi pitänyt tuomita telkien taakse ja hoitoon...

 

Kuinka paljon tuolla maailmalla onkaan noita vastaavia hallitsijoita,jotka eivät oikeasti joudu vastaamaan teoistaan ikinä..

 

Enkä halua kiihkoilla,mutta mielestäni asia on juuri näin...Enkä edes erityisemmin pidä tuon suunnan valtioista...

 

-Jukka ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun oikeuslaitos itse alentuu rikollisten asteelle, ei sillä ole edellytyksiä luoda parempaa tulevaisuutta.

 

Mielenkiintoinen kommentti joka tulee esiin aina kun on kyse kuolemantuomiosta.

 

Mitä tarkoittaa "rikollisen asteelle alentuminen"? Samoin oikeuslaitos alentuu rikollisen asteelle jos se tuomitsee rikollisen vankilaan. Vapaudenriisto on myös rikos.

 

Kuolemantuomio ei ole rikollisen asteelle alentumista. Se että ihminen tapetaan (tai murhataan, miten vain) oikeuslaitoksen toimesta ei ole mitenkään sama asia kuin rikollisen suorittama murha. Murhassa tavoitellaan jotain itselle. Oikeuslaitos ei saa kuolemaantuomitun kuolemasta mitään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvän mielen ?? :)

 

joo, eikun hyvä kommentti Jukalta. Itse olen ehdottomasti kuolemantuomioiden kannattaja - huolimatta koulutustaustasta ja Punaisen Ristin kasvatuksestani. En ymmärrä miksi yhden ihmisen elämää tulee arvostaa äärimmäisyyteen saakka, jos tämä on vastuussa jopa miljoonan ihmisen kuolemasta (kuten Saddamin tapauksessa välillisesti on). Ihmisiä maapallolla riittää siitä huolimatta, ja kohta on taas joku toinen diktaattori tilalla. Ja käymässähän täällä vaan ollaan. Dinosaurusten aikakesti muutama sata miljoonaa vuotta. Ihmiset ovat ensimmäisistä hominideista laskettuna olleet täällä vasta 4 miljoonaa vuotta, nykyihminen 100 000 vuotta. Ei maailma tule koko ihmiskuntaa kaipaamaan - saati sitten hirmuhallitsijaa.

 

Arttu

 

Oikeuslaitos ei saa kuolemaantuomitun kuolemasta mitään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Arttu taatusti kannattaa myös eutanasiaa...

 

Itseasiassa minäkin saatan olla sillä kannalla joissain tapauksissa...

 

Mutta kyllä tuo oli murha,siis minun mielestäni..

 

-Jukka :(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei ole kyse siitä, etteikö Saddam Hussein olisi ansainnut tuomiota, vaan kuolemantuomiosta yleensä. Minun nähdäkseni maailma ei koskaan parane murhalla. Kuolemantuomiolla kerrotaan kansalle, että vallanpitäjienkin mielestä tappaminen on hyvä juttu. Todellinen syy kuolemantuomioihin ei tietenkään olekaan oikeudellinen, vaan esim. tässä tapauksessa poliittinen ja Amerikassa yleensä taloudellinen.

 

Se on sitten eri asia, jos murhalla pysäytetään tai estetään vielä pahemmat rikokset. Tälläkin hetkellä tuolla huitelee kaikenlaista johtajaa, joiden salamurhaamisen hyväksyisin täysin. Mutta sitten kun rikollinen on kiinni ja vaaraton, ei ole enää syytä murhaan.

 

Kuoleminen tietysti kuuluu ihmisen perusoikeuksiin, eikä yhteiskunta saa sitä kieltää sen enempää kuin pakottaakaan, eli eutanasiaa kannatan kyllä minäkin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Silmä silmästä, henki hengestä...

 

Niin se ei vaan toteudu tässä tapauksessa,kun Saddameita oli vaan yksi...

 

Niin moni janoaa verta ja kostoa...Oikeasti,sairas maailma tai ainakin osa ihmisistä..

 

Jukka ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jep. Ehdottomasti ! Ja itsekin toivon joskus eutanasiaa, jos sellaiseen tilanteeseen ajaudun, että se itsestänikin parhaalta ratkaisulta tuntuu.

 

Murha on oikeudeton hengen riistäminen. Tässä tapauksessa oli selkeä, kansanvaltaisen oikeuden päätös. Uskon, että jos Irakissa järjestettäisiin kansanäänestys kuolemantuomioiden lakkauttamisesta, valtaosa kannattaisi niiden jatkamista. Suomessakin tulisi mielestäni sallia kuolemantuomiot erittäin julmissa rikosten yhteydessä, joista on kiistaton näyttö syyllisyydestä (ok, joku puuttuu tähän kiistattomaan näyttöön seuraavaksi). Montako kertaa olette lukenee päivälehtien lööpeistä, kuinka juuri vankilasta vapautunut tappoi jälleen ? Muistaakseni tuollainen taisi olla viimeksi pari pv sitten...

 

Mietipä, jos Narkkari X olisi 8 vuotta sitten raiskannut ja tappanut tyttöystäväsi, tai äitisi, ja nyt saisit lukea lehdestä hänen "kärsineen" rangaistuksensa, ja vapautuvan. Tuntisitko hyvää mieltä ja iloa hänen puolestaan ? Kuolema on kuitenkin ihmisille edelleen melkoinen pelote, vaikka en totuuden nimessä uskokaan, että kuolemantuomiot rikoksia vähentäisivätkään. Mutta ehkä vähentäisi heidän tekemiään uusintarikoksia... :P

 

Itsekin vankilassa työskennelleenä tiedän, ettei nykyaikainen vankila ole paatuneille rikollisille mikään rangaistus. Sillä hankitaan vain respektiä niissä piireissä.

 

Arttu

 

Arttu taatusti kannattaa myös eutanasiaa...

 

Itseasiassa minäkin saatan olla sillä kannalla joissain tapauksissa...

 

Mutta kyllä tuo oli murha,siis minun mielestäni..

 

-Jukka :(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oikeasti,sairas maailma tai ainakin osa ihmisistä..

 

Jukka ???

 

Niin. Ei maailma ole oikeudenmukainen. Täällä on vain joskus ja jossain mukava olla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Diktaattorin vainajisoiminen on kätevää. Kannattajat eivät hehkuttele valtaannousulla, sillä vallanpitäjä kasvaa matoja. Ihan edullinen ja kätevä tapa päästä irti henkilöstä, jonka olemassaolo on kyseenalaista. Allah akbar.

 

Kyllä se hiilihankomies hoitelee kärsimyksen ja kiirastulen ennen kuin paratiisin porteista päästään sisään. Näin sanoo katolinen maailmankatsomukseni.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin se ei vaan toteudu tässä tapauksessa,kun Saddameita oli vaan yksi...

 

Niin moni janoaa verta ja kostoa...Oikeasti,sairas maailma tai ainakin osa ihmisistä..

 

Jukka ???

 

Nii, mites se meni.. "Aika reilua - ....."

 

Oli pakko laittaa ku tuli koko ajan mieleen näitä kommentteja lukiessa.

 

Kuolemantuomio on sellanen juttu mistä on puhuttu aina ja tullaan aina puhumaankin - toiset kannattaa toiset ei. Oma mielipide on, että kiistattoman näytön edessä nii kaveri multiin vaan.

 

T: Jani

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen tässä päivän aikana miettinyt, että oliko tuomio oikein vai ei. Itse kannatan tietyissä tilanteissa kuolemantuomiota. En voi käsittää miten henkilöt jotka saavat tappaa jatkuvasti muita voi päästä niin vähällä. Siinä vaiheessa kun tulee se kolmas tai neljäs tappo tai murha niin tuomion pitäisi olla todella rangaistus teoista.

 

Mutta asiaan. Tietyssä mielessä oli oikein, että Saddam hirtettiin ja tietyssä mielessä ei ollut oikein. Koko oikeudenkäynti oli yhtä sekasotkua. Miten voi olla mahdollista, että oikeudenkäynti sai jatkua vaikka syytetyn edustajia tippui kuin kärpäsiä, tuomarit vaihtui jne jne. Myöskin kuolemantuomion käytäntöönpano oli yhtä farssia. Yksi tulkitsee Irakin lakia toisin kuin toinen jne jne.

 

Yksi mielipide oli se, että Irakin Pressan ja varapressojen pitäisi hyväksyä tuomio allekirjoituksillaan. Pressan mielestä tilanne ei vaatinut sitä. Yksi tuomari taas väitti, että tuomiota ei voi laittaa toimeen ennen kuin siitä on kulunut 30 vuorokautta(siis valituksen hylkäämisestä)

 

Niin ja mitä sitten tapahtuu seuraavaksi? tot.näk taistelut kiihtyvät tuomion takia. Mitä olisi tapahtunut jos Saddamia ei olisi hirtetty? Taistelut kiihtyvät.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se on sitten eri asia, jos murhalla pysäytetään tai estetään vielä pahemmat rikokset.

 

Tämä tässä onkin sen hankala kohta. Muutamissa maissa, joissa on erittäin kovat rangaistukset pienimmistäkin rikoksista, on ongelma semmoinen että siellä esim murtovarkaan kannattaa ennemmin tappaa kuin antaa todistajan elää ja ottaa riski että jää kiinni. Tällöin esim. Murhamiehen, joka on saamassa kuolemantuomion, kannattaa tappaa kaikki todistajat koska ei ole mitään hävittävääkään.

 

Kaikilla asioilla on kääntöpuolensakin....

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin se ei vaan toteudu tässä tapauksessa,kun Saddameita oli vaan yksi...

 

Niin moni janoaa verta ja kostoa...Oikeasti,sairas maailma tai ainakin osa ihmisistä..

 

 

Jos tuolleen haluaa välttämättä ajatella. Mutta toisaalta eipä ne Saddamin tappamat/tapattamat ihmisetkään kuolleet kuin kerran...

 

Vaan kyllä jos aivan rehellinen olet itsellesi, niin onko Suomen nykyinen systeemi sitten hyvä? Raiskarin tuomio on muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen linnaa, joka valituskierteen jälkeen muuttuu ehdolliseksi, koska raiskaajalla on vakituinen työ ja hän on vaikutusvaltaisessa asemassa. Tai joku perkeleen pedofiili, joka on mulkuttanut omaa pientä lastaan, saa vuoden ja kaksi kuukautta, josta istuu ensikertalaisena puolet. Murhaaja murhaa "hieman vähemmän" väkivaltaisesti jonkun ja saa siitä tyyliin 10 vuotta kakkua kaikilla herkuilla ja taas pääsee ensikertalaisena puolessa välissä pois... Ja hiphei, kohta ollaan uusimassa samoja juttuja...

 

Murhaajille, raiskareille ja muille pervoille sitä mitä itse viljelevät.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei jumankekka...

 

Video netissä.Joku rättipää varmaan rahastaakin vielä tuolla...Todella sairasta..

 

-Jukka :o

 

Enkä todellakaan katso sitä..Pohjanoteeraus!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt on sitten koko teloitus netissä videona, jokainen joka sen haluaa nähdä, varmasti löytää sen itsekin ilman linkkejä.

 

Tuntuu erikoiselta, että ihmiset haluavat ylipäätänsä katsoa toisen ihmisen kuolemaa. En ymmärrä.

 

Mutta hyvä, ettet linkkiä liittänyt tuohon teloitusvideoon. Pyydän ettei tänne sellaista kukaan muukaan jatkossa liitä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minäpä katsoin ainakin yhden version, josta kaveri lähetti linkin, ja myönnän ihan rehellisesti yhtään pyhäilemättä, että minua kiinnosti nähdä tuo pätkä. Ja uskon että kiinnostaa monia muitakin. Ei siksi, että haluaisin nähdä jonkun kuolevan tai mitään muutakaan, vaan ihan mielenkiinnosta siihen, että miten tuollainen oikeuden määräämä hirttäminen oikeasti toteutetaan.

 

Ja siinä videossa minkä minä näin ei paljoa näy, joten mikään mässäily se ei todellakaan ole. Toki kyllä melkoisen karua katseltavaa, kun ymmärtää ettei kyseessä ollut mikään spagettiwestern vaan ihan oikean ihmisen oikea teloitus. Ansaittu, mielestäni.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun olin 80 -luvulla töissä arabimaissa, niin pakistanilainen siirtotyöläinen jäi kiinni pikkulapsen raiskaamisesta ja murhaamisesta. Hänet tuomittiin ruoskittavaksi ja sitten teloitettavaksi miekalla. Ruoskaniskut hän sai kahdessa erässä. Hänen vammojensa annettiin välillä parantua. Teloitus tapahtui julkisesti torilla. Kaulankatkaisu oli muutettu rynnäkkökiväärillä ampumiseksi.

 

Mieleeni ei edes juolahtanut lähteä katsomaan, sillä minusta murha on pahin rikos ja yhteiskunnan tekemä julkinen teloitus on erityisen vastemielinen murha.

 

Eikö murhamiehiä voitaisi lähettä loppuiäkseen pakkotyöhön johonkin hyvin karuun vankilaan vedelle ja leivälle?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei, koska se olisi länsimaisen inhimillisyyskäsityksen vuoksi epäinhimillistä... ::) ::)

 

Arttu

 

Eikö murhamiehiä voitaisi lähettä loppuiäkseen pakkotyöhön johonkin hyvin karuun vankilaan vedelle ja leivälle?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sieltähän se video löytyi. Tunnelma oli kyllä enemmänkin viihdeshow'ssa kun teloitustilanteessa ja kun herra diktaattori tipahti, kuului olettaakseni ylistyshuutoja Muhammedille (video oli kuvattu "yleisöstä").

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sieltähän se video löytyi. Tunnelma oli kyllä enemmänkin viihdeshow'ssa kun teloitustilanteessa ja kun herra diktaattori tipahti, kuului olettaakseni ylistyshuutoja Muhammedille (video oli kuvattu "yleisöstä").

 

Olikohan kyseessä tämä "kännykkäkamera" versio  vai löytyykö parempia?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään