Guest JTE

Rekkajonot

22 viestiä aiheessa

Alkaa menemään tämä ryssien paapominen vähän liiallisuuksiin. Jono oli tänään 35 kilometriä, ja lisää tulee koko ajan, POLIISISAATTUEESSA!  >:(

Siellä on 4 koukku- tai paloautoa saattamassa ja loput vahtii itse jonoa. Tuo moottoritien pätkä Kotkasta Haminaan varattu kokonaan rekoille, joten eteneminen todella hidasta alhaisten nopeusrajoitusten takia. Ja koko show on vieläpä ilmaista lystiä balalaikanpimputtajille. Tottahan se on että tulee sitä rahaa tietysti lastin lähtöpaikasta Suomen puolelta mutta rajansa kaikella.

Eihän se ketään haittaa niin kauan kun ei ole ryyppäävät, roskaavat ja metelöivät venukit ikkunan takana. Pöllivätkin vielä kaiken irti lähtevän. Kohta muistuttaa koko kaakkois-Suomi jotakin rauniokaupunkia.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensinnäkin nuo rasistiset kommentit voit jättää omaan komeroonsa lepäämään, vaikka en itse kokonaan olekkaan venäläinen otan nuo kommentit hyvin henkilökohtaisesti.

Toiseksi...jonoa on myös venäjän puolella, joten turha sanoa että Suomi joutuu yksin maksumieheksi.

Minusta toimiva ratkaisu tähän olisi kunnon moottoritien rakentaminen rajalle asti. Tietenkin venäjän rajaviranomaisia voi asiasta myös syyttä...mutta usko tai älä siellä tehdään kova työtä parantaakseen tilannetta. Muistaakseni venäjän tullissa tehdään nyttemin kolmea vuoroa jotta saataisiin korruptiota kuriin. Venäjän rajalla tapahtuu niin paljon väärinkäytöksiä ja niin suurissa mittakaavoissa että kaikella on oltava prioriteettinsä.

Torfjanovkan raja asemaa on myös haukuttu hitaaksi koska se ei infrastruktuurin takia pysty vetämään tarpeeksi liikennettä läpi..tähän on luvattu parannuksia mutta eivät sellaiset työt valmistu päivässä.

Maltti on Valttia.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Seuraavan kerran kun Suomen puolella ei ole älyttömän kokoisia jonoja, niin päästetään maahan yksi rekka, kun täältä menee yksi rekka takas. Pysyy näin määrä kurissa  :thmbup:

Eli lopetetaan rahan virtaaminen Venäjältä tänne? Hyvä!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli lopetetaan rahan virtaaminen Venäjältä tänne? Hyvä!

No aika kallista rahaahan tuo on. Vuosittain muutama ihmishenki + koko Kaakkois-Suomen liikenne jumissa. Tuo voisi ehkä aiheuttaa hieman edes yritystä, että saisivat rajansa toimimaan.

Ja vaikka en ihan suoraan allekirjoitakaan tuota ryöstely ja roskausväitettä, niin jotain ajatuksia aiheuttaa tämä naapurin virkamiehen moraali: Kun kielletään vaatimasta rahaa rekkakuskeilta, niin vaaditaan rahaa ja allekirjoitus paperiin, jossa kiistetään maksut. Ei kovin esimerkillistä toimintaa virkamieheltä.

No maassa maan tavalla, mutta ei niistä tavoista tarvi täällä pitää ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensinnäkin nuo rasistiset kommentit voit jättää omaan komeroonsa lepäämään, vaikka en itse kokonaan olekkaan venäläinen otan nuo kommentit hyvin henkilökohtaisesti.

Toiseksi...jonoa on myös venäjän puolella, joten turha sanoa että Suomi joutuu yksin maksumieheksi.

Minusta toimiva ratkaisu tähän olisi kunnon moottoritien rakentaminen rajalle asti. Tietenkin venäjän rajaviranomaisia voi asiasta myös syyttä...mutta usko tai älä siellä tehdään kova työtä parantaakseen tilannetta. Muistaakseni venäjän tullissa tehdään nyttemin kolmea vuoroa jotta saataisiin korruptiota kuriin. Venäjän rajalla tapahtuu niin paljon väärinkäytöksiä ja niin suurissa mittakaavoissa että kaikella on oltava prioriteettinsä.

Torfjanovkan raja asemaa on myös haukuttu hitaaksi koska se ei infrastruktuurin takia pysty vetämään tarpeeksi liikennettä läpi..tähän on luvattu parannuksia mutta eivät sellaiset työt valmistu päivässä.

Maltti on Valttia.

Rasisti! Kyllä ne Venäläisetkin meitä haukkuu monella nimellä. Ja on sitä jonoa joo idässäkin, mutta kun lähes kaikki rekat ovat Venäläisiä, niin mitäs se niitä haittaa? Kyllä heitäkin ottaisi ottaan jos Suomalaiset paskoisivat heidän ikkunoidensa alla, ja levittelisivät käsiään kultahampaiden kera. Siellä kun tuntuu tuo ihmishenkikin olevan niin halpa jottei haittaa jos menee parit sivulliset ohessa. Sitten tullaan tänne ja liikennesäännöistä ei tietoakaan, eletään vain niillä omilla säännöillä.  :thmbdn:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jonoissa on myös todellinen riskitekijä näin loppuvuodesta, nimittäin ilotulitekuljetukset. Niissä rekoissa kun yövytään ja kokkaillaan ruokaa siellä hytissä tai sitten pientareella retkigrillillä tai -keittimellä ja lähtee tuli hallinnasta niin ei oo kivaa kenelläkään...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmm, 50 km pitkä jono rekkoja, joka toinen niistä räjähdelastissa ja joka toinen ökyautolastissa. Yksi pieni virheliike, josta seurauksena on ketjureaktio jonka päätteeksi sateenkaarenväriseltä taivaalta sataa SUV:eja ynnä muita autonromuja... ;D Suoraan sanottuna toi turhuuden tavaravirta uusrikkaille vellihousuvenäläisille Suomen kautta on jotain mitä pitäisi hävetä. Koska tästä perustetaan kansanliike?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitten tullaan tänne ja liikennesäännöistä ei tietoakaan, eletään vain niillä omilla säännöillä.  :thmbdn:

...Ajetaan kännissä, kuluneilla kesärenkailla ja suurin osa noista Venäläisistä rekoista on muutenkin ihan paskana sieltä täältä. :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En sano muuta kun että paljon vaan häviätte noilla asenteilla. Venäjä on mahdollisuus, Venäjä on Suomen toiseksi tärkein kauppakumppani ja täällä vaan istutaan ja pelätään milloin Venäjä taas hyökkää Suomeen.

Jos saisin sieltä hyvän työpaikan muuttaisin epäröimättä rajan taakse.

Venäjä on mahdollisuuksien maa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jep, mutta mitä tuosta rekkarallista jää käteen suomalaisille?  Jotain pieniä satamamaksuja kenties, mutta muuten rekat junnaavat tiestöä hajalle yötäpäivää, aiheuttavat ruuhkia ja kolareita ja vaikka mitä. Ja sillä välin venäläiset vetävät rajalla välistä ties mitä maksuja ihan miten itse haluavat. Lisäksi enää murto-osa näistä transit-kuljetuksista on suomalaisia työllistäviä .... Omasta mielestäni tässä vaan viedään suomalaisia nyt halvalla taas, mutta kenelläkään ei ole kanttia tehdä mitään. Vai onko tässä joku pointti mistä en ole kuullut, miksi nämä rekkakuljetukset olisivat nykypäivänä jotenkin hyvä asia??

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jep, mutta mitä tuosta rekkarallista jää käteen suomalaisille?  Jotain pieniä satamamaksuja kenties, mutta muuten rekat junnaavat tiestöä hajalle yötäpäivää, aiheuttavat ruuhkia ja kolareita ja vaikka mitä. Ja sillä välin venäläiset vetävät välistä ties mitä maksuja ihan miten itse haluavat. Lisäksi enää murto-osa näistä transit-kuljetuksista on suomalaisia työllistäviä .... Omasta mielestäni tässä vaan viedään suomalaisia nyt halvalla taas, mutta kenelläkään ei ole kanttia tehdä mitään.

Njoo...Pietarin sataman modernisointi-töiden jälkeen pitäisi tilanne helpottua vähäsen. Toivottavasti saisivat kuitenkin siirrettyä suurimman osan sinne.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

jepjep.. Hyvä meininki. Ja sitten tuolla pitäisi vielä ihmisten asua ja kulkea tuommoisen seassa. Ja sitten ihmetellään miksi ihmisille tulee kielteisiä asenteita venäläisiä kohtaan.  :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

...Ajetaan kännissä, kuluneilla kesärenkailla ja suurin osa noista Venäläisistä rekoista on muutenkin ihan paskana sieltä täältä. :P

Joo, ja tämä uusin villitys on vieläkin enemmän pyllystä kuin ennen. Enää ei kelpaa edes uudet Eurooppalaiset rekat, pitää saada niitä jenkkien 80-luvun paskakoppeja. Luulevat niitä jotenkin hyviksi kun on isot tilat. Niissä ei ole eristystä, ei lokasuojia, ei ohjaustehostinta, (ihan mieletön pitsa jota pitää ruuvata) renkaat vipattaa niin per---eesti, ja pitää koko ajan vetää pienellä vaihteella jotta irtoaa niin älyttömän kova murina ja sauhut. Sitten kun niissä ei ole rajoittimia niin niillä ajetaan koko ajan satasen pinnassa  :'(

Jokohan ne kohta syöttää minulle poloniumia kun näin arvostelen..?  ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moro

Tässäpä yksi reilun kuukauden wanha video noista kyseisistä jonoista kuvattuna paloauton kyydistä.

Täähän näyttää ihan mun joka viikonloppuiselta mökkireissulta Hankoon ja takasin.  :thmbdn:

Kyllä tällänen ralli pitäis saada pois tän maan teiltä, mutta meidän valtio on aina ollu vellipöksy mitä tälläsiin asioihin tulee.

T: Jani

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässäpä yksi reilun kuukauden wanha video noista kyseisistä jonoista kuvattuna paloauton kyydistä.

Siinä olis taas voinu joku kuolla. Painukoot ****** ******** venäläiset rekat.

En sano muuta kun että paljon vaan häviätte noilla asenteilla. Venäjä on mahdollisuus, Venäjä on Suomen toiseksi tärkein kauppakumppani ja täällä vaan istutaan ja pelätään milloin Venäjä taas hyökkää Suomeen.

Jos saisin sieltä hyvän työpaikan muuttaisin epäröimättä rajan taakse.

Venäjä on mahdollisuuksien maa.

Venäjä on mahdollisuus, mutta niiden oma korruptio ja muutenkin paska toiminta jarruttaa kehitystä. Minkäs teet, kun rajan ylittämiseen tarvitaan kymmenen miljoonaa paperia ja rajamies on tunnista 45 minuuttia kahvitauolla...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siinä olis taas voinu joku kuolla. Painukoot ****** ******** venäläiset rekat.

Tämä, ja suurin osa tässä ketjussa olevista kommenteista nyt on taas juuri sellaisia jotka voisi työntää takaisin syvälle ja poikittain. Sen venäläisen kuljettajanko vika se on, saati sen rekan jos raja ei vedä ja tie on liian pieni?

Epäilemättä ne jonossa vuorokausia seisovat kuljettajat nauttivat suunnattomasti Suomalaisille aiheuttamastaan vahingosta - ihan huvikseen ryypätessään, riehuessaan (kuten joku jo varmana faktana sanoi) ja *gulp* ruokaa tehdessään, koska ei ole varaa ostaa Rajahovista kymmenen euron ruoka-annoksia? ISO hohhoijaa lapset. Suurimmista sanomalehdistä voi lukea artikkeleita joissa on käyty niitä jonottavia haastattelemassa - kyllä se aika ankeata on ja Putin saa  osansa kommenteista sielläkin.

Ja kyllä - transitoliikenne tuo Suomen logistiikka-alalle rahaa ja työllisyyttä, satamien lisäksi myös lento- ja rautatieliikenteen puolelle (rahti) ja monenlaisiin tukipalveluihin (terminaalit, tullauspalvelut jne.). Siinä olen samaa mieltä että tienkäyttömaksut olisi kauttakulkuliikenteeltä saatava ilman muuta, ja mahdollisimman nopeasti käyttöön.

Ongelma on olemassa ja siihen ei ole helppoa ratkaisua, mutta aivan turhaa sinne on mennä tien varteen niitä autoja kivittämäänkään.

Tulee mieleen ne viime kesän savut Venäjän puolelta, kun tavikset vaativat "valtiovaltaa" tai "poliitikkoja" menemään sammuttamaan ne palot - ihan niinkun se oikeasti hoituisi niin helposti. Muutokset ottavat aikansa, varsinkin kun naapurista on kyse.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulee mieleen ne viime kesän savut Venäjän puolelta, kun tavikset vaativat "valtiovaltaa" tai "poliitikkoja" menemään sammuttamaan ne palot - ihan niinkun se oikeasti hoituisi niin helposti. Muutokset ottavat aikansa, varsinkin kun naapurista on kyse.

Tämäkin oli todella hauska homma. Kaakkois-Suomi savustui parin kuukauden ajan, mutta kun savu ylsi Helsinkiin niin jo syntyi hirveä haloo!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämäkin oli todella hauska homma. Kaakkois-Suomi savustui parin kuukauden ajan, mutta kun savu ylsi Helsinkiin niin jo syntyi hirveä haloo!

Helsingissä nyt kun sattuu asumaan Suomen asukasluvusta meelkoisen suuri osa,ja kun muistetaan vielä,että viime kesänä Helsingin ilmanlaatukin oli juuri ja juuri välttävän arvon yläpuolella niin ehkä pieni haloo olikin paikallaan :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helsingissä nyt kun sattuu asumaan Suomen asukasluvusta meelkoisen suuri osa,ja kun muistetaan vielä,että viime kesänä Helsingin ilmanlaatukin oli juuri ja juuri välttävän arvon yläpuolella niin ehkä pieni haloo olikin paikallaan :P

Joo, onhan se paikallaan kun asia koskee Hesaa. Täällä kun oli näkyvyys välillä parinsadan metrin luokkaa. Rekkaparkki Helsingin keskustaan niin taas on hirveä haloo, sotaan vaikka lähdetään.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään