Mikko Sokero

Joulusodan aloittivat...

17 viestiä aiheessa

Näin Etiopian ilmavoimat toimii jouluna...

 

Etiopia on aloittanut vastahyökkäyksen Somaliassa islamisteja vastaan, sanoo Etiopian tiedotusministeri. Siten Etiopia myönsi ensimmäisen kerran, että sen sotilaat taistelevat Somaliassa. Somalialaiset ovat kertoneet etiopialaisjoukoista jo viikkoja.

 

Etiopia hyökkää usealla rintamalla itsepuolustuksena islamisteja ja ulkomaisia terroristiryhmiä vastaan, kertoi tiedotusministeri Berhan Hailu. Vastahyökkäys on hallituksen tiedottajan mukaan meneillään pääasiassa maalla.

 

Silminnäkijät ovat kertoneet, että etiopialaiset lentokoneet ovat pudottaneet pommeja moneen kaupunkiin. Myös islamistit kertoivat pommien pudottamisesta heidän tukikohtaansa ja tärkeälle tielle.

 

- Kärsivällisyytemme on loppunut, provokaatiot ja ääriainesten hyökkäykset ovat jatkuneet. Etiopia on alkanut käyttää oikeuttaan itsepuolustukseen, sanoi Etiopian hallituksen tiedottaja.

 

Somalian väliaikaisen hallituksen tiedottaja kertoi Baidoasta, että hallituksen joukot ovat kärsineet mittavia tappioita. Tietoa ei voitu vahvistaa muista lähteistä, mutta aiemmin tänään taisteluiden kerrottiin levinneen myös Baidoaan, joka on ainoa YK:n tukeman hallituksen valvoma kaupunki.

 

 

(STT–Reuters–AFP&nda

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Että sellaista joulua Afrikassa, tosin viettävätkös nuo Islamilaiset joulua...? (Muutoin kuin sodan merkeissä...?)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Että sellaista joulua Afrikassa, tosin viettävätkös nuo Islamilaiset joulua...? (Muutoin kuin sodan merkeissä...?)

Muslimit eivät jouluile.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

On se kumma kun on Etiopian hallituksella varaa sotia ja lentää sotakoneita, mutta silti sinne syydetään kehitysapuna miljoonia €:ja  :P

 

Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

On se kumma kun on Etiopian hallituksella varaa sotia ja lentää sotakoneita, mutta silti sinne syydetään kehitysapuna miljoonia €:ja  :P

 

Jani

 

 

Taitaa toistua melkeen kaikissa maissa, joihin tuota kehtysapua lähetetään. Joku kilipää käyttää kansan rahat johkin hyvin järkevään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

mutta Etiopia on kristitty maa. Eikös vain ?

 

 

45-50 % etiopialaisista on muslimeja. Kristittyjä on 35-40 %, ja heitä suurin osa kuuluu Etiopian ortodoksiseen kirkkoon, jonka katsotaan olevan orientaalinen kirkko. Animisteja on noin 12 % . Tiedot ovat tosin liki 10 vuoden takaa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä muuta voisi odottaa porukoilta jotka ajelee pitkin kyliä Pick-upeilla ja ammuskelevat ilmaan tai naapurin tädin jne.

Aseenkanto on luvallista jos jaksat pitää asetta tai jos kaveri auttaa,ihme kyllä rahat riittävät aseisiin ja panoksiin muttei ruokaan. :-\

Hyvää joulunjatkoa silti.  :santa:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi elämme Suomessa.

 

Meillä on Papat hoitaneet tuon idiotiittimme ja itsenäisyytemme. :santa:

 

 

Tuohon on paha lisätä mitään  :thmbup:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Totta puhut, ja kokemuksen äänellä :thmbup:

Ja lisäyksenä,maalaispoikana aseet roikku keittiön seinällä ja panokset oli ylälaatikossa,varjele jos niihin koskit ilman lupaa,metsästyskortin sai käymällä vallesmannilla joka tiukkaan sävyyn kyseli suunnilleen samat kun pastori rippikoulussa,ei tämän tuhmempaa tullut. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tiedät Aarne,

jos joku uhkaa, korkkaamme Kossupullomme ja annamme takasin.

Meitä ei kuseteta. :thmbup:

 

siinä on sitten poikasten hyvä ottaa kuvia, suorasta horisontista ja upeilla pikselikameroillaan.

:thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin Jaakko näin käy,ostan vielä pari rullaa filmiä jotta niillä on jotain ihmeteltäväks,minä en luultavasti koskaan näihin pikseleihin totu mutta mustavalkosia kuvia osaan jopa alusta loppuun itse valmistaan.

Sinäkö se muuten tuosta tontin yli tänään iltapäinä ajelit,kone ainakin samanvärinen,liika kaukana ettei silmällä tunnuksia nähny.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://www.stt.fi/fi/sttn-uutisia/34290271.html

 

Etiopian koneet ovat pommittaneet kahta lentokenttää Somaliassa. Ensin koneet pommittivat Mogadishun kansainvälistä kenttää ja vähän myöhemmin Baledoglen kenttää.

 

Baledoglen kenttä on maan suurin sotilaslentokenttä, joka sijaitsee noin sata kilometriä pääkaupungista Mogadishusta länteen. Paikalla ollut islamistitaistelija kertoi koneiden pommittavan kiitorataa.

 

Mogadishun kentällä on alustavien tietojen mukaan kuollut kaksi ihmistä ja yksi haavoittunut. Mogadishu on islamistikapinallisten päämaja.

 

Somalian hallitus sanoi hieman iskujen jälkeen, että se sulkee rajansa maalla, merellä ja ilmassa. Hallituksen edustajan mukaan Somalia on pyytänyt naapurimailta apua rajojen sulkemisessa. Ilmeisesti hallitus yrittää estää ulkomaalaisten islamistitaistelijoiden pääsyn maahan. Somalian pääministerin Ali Mohammad Gedin mukaan kapinallisten joukoissa on jo 8 000 ulkomaalaista taistelijaa. Etiopia tukee hallituksen joukkoja.

 

Etiopian pääministeri Meles Zenawi vakuutti maansa kannattavan neuvotteluja, joissa Somaliaan muodostettaisiin nykyisen hallinnon ja islamistien yhteinen hallitus.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minkäslaisilla lentsikoilla nuo Ethiopialaiset lentävät.

Tuskin pelkillä Vesikraanoilla.

Anna 5 ecua ja ethiopialainen saa oman kraanansa, hävittäjällä.

 

Taitavat hallita komeimpi koneita kun FAF Suomessa. Eiköhän osteta muutama vesikraana niille lisää.  :thmbdn:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meikäläisen lähteet näyttää tällaisia numeroita Etiopian ilmavoimista. Tiedä sitten onko tuokaan ihan ajan tasalla oleva listaus.

 

6x Aero L-39C

15x Mikojan MiG-17

35x Mikojan MiG-21MF

10x Mikojan MiG-23BN/UB

14x Sukhoi Su-27A

 

Misc

12x Aermacchi SF-260

15x Antonov An-12BP

1x Antonov An-32

3x de Havilland Canada DHC-6 Twin Otter

1x Lockheed Martin C-130B Hercules

 

Helicopters

12x Bell UH-1H Iroquois

3x Eurocopter SA-316 Alouette III

23x Mil Mi-8/17

2x Mil Mi-14

8x Mil Mi-24/35

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Etiopialaiset ovat myös sulkeneet lentoväyliään:

 

FOR REASON OF SAFETY OF FLIGHT OPR FLW ATS ROUTES TEMPO CLSD:

UA408 BTN GWZ DVOR/DME AND TATGU,

UG650/G650 BTN GWZ DVOR/DME AND ETKET,

UR780 BTN DWA VOR/DME AND GETAR,

UR993/R993 BTN RAGAS AND IMKOS,

UB525 NORTH OF GWZ DVOR/DME AND ITGIV,

UR995 BTN GWZ DVOR/DME AND ERBUK.

IN ADDITION, ROUTE WIDTH OF UA451/A451 FALLING WI ETHIOPIAN

AIRSPACE NOT AVBL. PILOTS STRONGLY ADVISED TO AVOID THESE ATS

ROUTES IN INTEREST OF SAFETY.

24DEC06 0700 - 24FEB07 0700 EST (HA/1/A0116/06)

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään