Jani Luoto

Copterline vaatii miljoonakorvauksia Sikorskylta

41 viestiä aiheessa

Pistetään tämä uutinen nyt tähän ketjuun kun kerran liittyy onnettomuuteen tietyllä tavalla.

HS.FI: Copterline hakee suurkorvauksia onnettomuuskopterin valmistajalta

Suomenlahdella elokuussa 2005 sattunut, 14 ihmisen hengen vaatinut helikopterionnettomuus on johtanut oikeuskäsittelyyn Yhdysvalloissa. Suomalainen operaattori Copterline vaatii S-76-tyyppisen kopterin amerikkalaiselta valmistajayhtiöltä Sikorskylta ainakin 60 miljoonan dollarin eli vajaan 46 miljoonan euron korvauksia.

Niiden perusteeksi ilmoitetaan newyorkilaiselle liittovaltion piirituomioistuimelle jätetyssä kannekirjelmässä mm. takuurikkomukset ja törkeä välinpitämättömyys. Copterlinen näkemyksen mukaan Sikorsky tiesi tai sen olisi ainakin pitänyt tietää S-76:n pääroottorin servon ongelmista.

Copterlinessa uskotaan, että servon männästä irtautuneet plasmahiutaleet tukkivat servon, minkä jälkeen kopteria ei enää voinut ohjata. Tämän luokan koneet pitäisi kannekirjelmän mukaan suunnitella fail-safe periaateeella eli niissä ei saisi olla yksittäisiä osia, joiden vaurioituminen johtaa koneen tuhoon.

Onnettomuuden virolais-amerikkalainen tutkintalautakunta on teettänyt perinpohjaiset servotestit, joiden tuloksia ei kerrota julki. Sikorsky kuitenkin kiristi joulun alla servojen tarkastusohjeita.

Tutkintalautakunnan lopullisen raportin on määrä valmistua huhtikuussa. Sikorskylta ei pyhien vuoksi saatu kommenttia kanteesta, jossa vastaajina ovat maailman suurimman helikopteriyhtiön lisäksi sen varaosahuollosta vastaava tytäryhtiö HSI.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aiemmin kommentoitiin, että Sikorskyn tehdas on uudistanut servon tarkastusohjeita. Tehtaalla olisi tietenkin mahdollisuus maadoittaa kaikki samassa potentiaalisessa vaarassa olevat kopterit ja tutkia jokaisen kopterin servot. Näinhän normaalitilanteessa yleensä tehdään.

Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä tarkoittaisi sitä, että amerikkalaisjoukkojen olisi keskeytettävä sotatoimet Irakissa ja Afganistanissa, koska sodankäynnin kannalta elintärkeät taisteluhelikopterit olisivat lentokiellossa. Voin sieluni silmillä kuvitella Bushin kertovan asiasta maailman medialle. Kyllä vastapuolella naurua piisaisi.

Seppo Kolehmainen   

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Copterline hakee USAn oikeudessa 46 miljoonan euron korvauksia Sikorskylta elokuussa 2005 Suomenlahdella tapahtuneesta onnettomuudesta.

Korvausten perusteeksi ilmoitetaan mm. takuurikkomukset ja törkeä välinpitämättömyys. Copterlinen näkemyksen mukaan Sikorsky tiesi tai sen olisi ainakin pitänyt tietää S-76 kopterin pääroottorin servon ongelmista.

Yle

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onpa jännä joskus kuulla tuon oikeudenkäynnin lopputuloksesta. Jos oikeutta käydään ameriikoissa, ei se ihan halpaa lystiä ole... :P

Arttu

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onpa jännä joskus kuulla tuon oikeudenkäynnin lopputuloksesta. Jos oikeutta käydään ameriikoissa, ei se ihan halpaa lystiä ole... :P

Arttu

Mutta voi olla aika tuottoisaaa! katshiiiiing €€€€€€ !!!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta voi olla aika tuottoisaaa! katshiiiiing €€€€€€ !!!

Kuis niin.

Äläs unohda irvistelys lomassa, että 14 ihmistä menehtyi, ihan aikuisten oikeesti. Sekä kallis kopteri tuhoutui.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuis niin.

Äläs unohda irvistelys lomassa, että 14 ihmistä menehtyi, ihan aikuisten oikeesti. Sekä kallis kopteri tuhoutui.

Paska stäkä :P Vähintään kymmenkertainen määrä _suomalaisia_ kuolee vuosittain auto-onnettomuuksissa miksi et (tai kukaan muukaan) itke niiden perään :thmbdn:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Paska stäkä :P Vähintään kymmenkertainen määrä _suomalaisia_ kuolee vuosittain auto-onnettomuuksissa miksi et (tai kukaan muukaan) itke niiden perään :thmbdn:

Kuka tollasesta kehtaa repiä huumoria.

Olitkos yhdessäkään, tuon onnettomuuden, hautajaisissa.

En ymmärrä kommenttiasi

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meinaan jälkeen onnettomuuden eivät luistaneet bisnekset

Juttelin muuten yhden hemmon kans joka on lentoonnettomuus tutkija lautakunnassa.

Hän vieritti syyn copterlinelle, kuulema koneita ei huolleta tai niissä on laiminlyöntejä.

Muistutan et siitä juttutuokiosta on pari vuotta aikaa,jotenkas en muista sitä sanatarkasti.

Ei kannattais puhua soopaa noista huolloista.

Siellä on Suomen parhaat miehet huoltamassa., HE eivät tingi huolloista

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta voi olla aika tuottoisaaa! katshiiiiing €€€€€€ !!!

Saapa nähdä...

Jos Sikorskyn todettaisiin olevan syypää onnettomuuteen olisi sillä aika isot seuraukset, Sikorsky on niin iso pelaaja USA:ssa mm. sotilaspuolella. Ja jenkit kyllä osaavat oman edun suojelun ja kotiinpäin vetämisen...

Ja ihan aluksi olisi mielenkiintoista lukea tutkimusraportti...

Juha

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hesari kertoo Sikorskyn kiistävän kaiken muun paitsi sen, että ovat kopterin valmistaneet ja että HSI on servon Copterlinelle myynyt.

Olen nyt tutustunut käsittämättömän isoon materiaalikasaan, jossa käydään läpi Sikorskyn veteensyöksy Tallinnan edustalla. On tutkittu ja näytetty toteen, että kopterin ohjaustehostimista yksi hajosi. Se aiheutti kopterin muuttumisen mahdottomaksi hallita. Copterline ei olisi pystynyt tekemään yhtään mitään välttääkseen tapahtuneen.

Ja mitä vastaa helikopteritehdas: Sikorskyn mukaan Copterlinen vuorokopterin mereensyöksyn aiheutti trombin synnyttämä vesipyörre. Heidän mielestään mitään teknistä vikaa kopterissa ei ollut.

Tekninen vika versus sääilmiö, jollaista kokeneet Suomenlahden merikarhutkaan eivät ole koskaan havainneet. Jaa-a, kumpikohan pitää paikkaansa?

Kokoamme suhteellisen kattavan paketin asiasta seuraavaan ILMAILU-lehteen, joka ilmestyy ensi viikon jälkeen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaa-a. Onneksi sinä et sitä päätä.Toivottavasti kirjoittaja on joku asiasta tietävä / tunteva jotta sen jutun viitsii lukea.

Asenne kohdallaan  :thmbdn:

En usko että Mikko sinua pakottaa juttua lukemaan. Varmasti hän ottaa mielellään vastaan apua jos koet olevasi parempi asiantuntija. (En tiedä vaikka olisitkin) Kopterit tuntuvat ainakin herättävän tunteita ja tunnut niistä myös jotain tietävän.

BTW, olikos "jumpcheck" tehty ennen lentoa? Kun sinulla nyt on sitä "materiaalia". Ei tuollainen servo (eikä mikään ***tun ohjaustehostin) hajoa tai mene tukkoon tuosta vaan. Kyllä se juoruaa itsestään jo aikaisemmin.

Se, että meneekö se tukkoon ihan tuosta noin vain vai ei riippuu vehkeen rakenteesta. Tutkijat ovat kuitenkin varmoja että vika on servossa. Itsekin olet sanonut että tutkijalautakunta selvittää syyn ja sitten tiedetään. Nyt olet kuitenkin sitä mieltä että vika ei olekaan ollut siinä mistä tutkijat sen löytivät? Vai oletko sitä mieltä että lentäjät eivät mahdollisesti ole huomanneet servon juoruavan viasta aikaisemmin? (Lentäjät olivat kuitenkin huippuammattilaisia niinkuin itse sanoit joskus aikaisemmin)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaa-a. Onneksi sinä et sitä päätä.Toivottavasti kirjoittaja on joku asiasta tietävä / tunteva jotta sen jutun viitsii lukea.

BTW, olikos "jumpcheck" tehty ennen lentoa? Kun sinulla nyt on sitä "materiaalia". Ei tuollainen servo (eikä mikään ***tun ohjaustehostin) hajoa tai mene tukkoon tuosta vaan. Kyllä se juoruaa itsestään jo aikaisemmin.

Älä lue sitä, sillä mielestäsi tulipalo on kuitenkin väärin sammutettu. Asiat on otettu suoraan raportin luonnoksista ja tehdyistä testeistä, kokeista ym. tavarasta. Sillä ei ole väliä, kuka on kirjoittaja.

Servo on huonoa suomea. Siitä kuvaavampi ja parempi käännös on juuri tehostin. Servo on Martti. Ymmärsitkö yksinkertaista sanaleikkiä?

Loistavaa, että olet teoriallasi lyönyt yhdysvaltalaisen NTSB:n tulokset. Jännää, että joku asiantuntija Suomessa tietää tehostimen historian noin hyvin, mutta ei ole tullut koskaan kuulluksi. Ilmoittaudu äkkiä tutkijaporukalle, niin saatat saada nimesi lopulliseen pumaskaan.

Tuo yksi lauseesi on muuten kuin suoraan raportin työversion "huuhaa-luvusta". "Ei tuollainen servo hajoa jne..." -tyyppinen teoria on laitettu arvoiseensa paikkaan agenttitarinoiden joukkoon. Näin paljon sinun käsitystäsi arvostetaan. Se rinnastetaan "ohikulkeneeseen yliäänihävittäjään ja sen aiheuttamaan jättöpyörteeseen". Hui!

Olisihan se aika metkaa jos tällä palstalla voisi "päättää", mikä on oikein, mikä ei. Sen täällä voi tehdä, että kertoo, mitä oikeat tutkijat ovat saaneet selville.

Tule taas kolostasi esiin kun oikein kiukuttaa. Jutskataan sitten, jookosta? Me ollaan hyviä kuuntelijoita jos on paha olo.

:laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Päätänpä ihan huvikseni sohaista tätäkin ampiaispesää =)

No tiedä nyt sitten noista korvauksista mitään ja ilmailusta yleensäkään yhtään mitään yms.

Mutta ei ole ensimmäinen Sikorsky tai mikään muukaan lentolaite joka on mennetetty samasta syystä, koptereita on menetetty ainakin jo 80-luvulta lähtien, ja on niitä lentokoneitakin mennyt mäkeen samasta syytä kun tämä copterlinen kopteri. Samaa työmenetelmää käytetään näiden eräiden osien peruskorjuksessa laajalti, Yhdysvallat on menettänyt useita hävittäjiäkin (esim. Hornetteja) tästä syystä. Ja vaikken tiedäkkään ilmailusta mitään niin sen verran tiedän että btw se ohjaustehostin ei kyllä anna minkäänlaista ennakkovaroitusta siitä että se menee tukkoon. En ota kantaa siihen kuka on sitten missäkin korvausvaatimuksessa asian tiimoilta, epäilempä ettei Esim. Sikorsky peruskorjaa osia vaan ne korjataan jossain muualla. Tämä ongelmahan on vain tietyllä menetelmällä peruskorjatuissa laitteissa.

Jaskalle Terkkuja!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Missä kohdin esitin mitään omaa teoriaani??

Ei tuollainen servo (eikä mikään ***tun ohjaustehostin) hajoa tai mene tukkoon tuosta vaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja vaikken tiedäkkään ilmailusta mitään niin sen verran tiedän että btw se ohjaustehostin ei kyllä anna minkäänlaista ennakkovaroitusta siitä että se menee tukkoon. En ota kantaa siihen kuka on sitten missäkin korvausvaatimuksessa asian tiimoilta, epäilempä ettei Esim. Sikorsky peruskorjaa osia vaan ne korjataan jossain muualla. Tämä ongelmahan on vain tietyllä menetelmällä peruskorjatuissa laitteissa.

Tuossa asia on pähkinänkuoressa suomeksi. Jos osa olisi "varoitellut hajoamisestaan", lentäjät olisivat tehneet varmasti aivan muuta kuin lähteneet tuuppaamaan Sikorskya kohti Helsinkiä...  :(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Servo/ohjaustehostin hässäkkä jytkähtää helpostikkin jumiin koska hydraulipainekanavat ko.laitteen sisällä ovat nuppineulan pään (terävän pään) kokoista kamaa, ja siellä ei siis tarvi olla kovinkaan suurta epäpuhtautta että se jumittaa nestekanavan. tukoksen ei tarvi olla kuin hetkellinen jolloin ohjattavuus on menetetty, kun se salaman nopeasti liikuttaa servon/ohjaustehostin hässäkän päässä olevan toimilaitteen äärilaitaan.

Tuohon samaan johtopäätökseen tuli varmaankin satapäinen NTSB:n tutkijaryhmä. Silti meillä täällä foorumilla on asiantuntijoita, jotka "tietävät" asian olevan aivan toisin.

Kai Mika kuitenkin jonkinmoista kokemusta omaa kun kopteria tietääkseni työkseen lentää..?

Tosin teoriat ei kyllä oteta kovin hyvin huomioon kun niitä noin törkeästi heitellään, minusta kyllä vähän turhaa lähteä rumaa kieltä käyttämään vain koska on eri mieltä..  :thmbdn:

1 henkilö tykkää tästä

Juu, vaikka olisi minkäläinen kelpuutus hyvänsä, saa olla melko fakiiri, että todistaa NTSB:n tekemät tutkimukset paikkaansäpitämättömiksi pelkästään foorumille kirjoittelemalla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään