Juho Vastapuu

Osaatko ohjelmoida?

50 viestiä aiheessa

Itse osaan, hieman. QBasic menee ihan hyvin, muutamia ihan hyödyllisiä tekstiohjelmia (mm. polttoaineenlaskin, matkalaskin (lentokone ja auto)) tehnyt, C++ menee, muttei niin hyvin kuin QB. Pascalia ja Pythonia olen kokeillut, mutta en kiintynyt.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus nuorempana tuli väännettyä basicia ja pascalia. Nyttemmin Filemakerin scriptauskieltä, jos sitä nyt varsinaiseksi ohjelmoinniksi voidaan katsoa.

 

Arttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

C:llä tein aikoinaan aika paljonkin, mutta putosin kutakuinkin kelkasta kun siihen tuli plussia perään. Nykyään onnistuu joku simppeli VB-skripti tai PHP:n muokkaaminen tarvittaessa, mutta en enää lähtisi kokonaista ohjelmaa tekemään. Ei ole aikaa eikä halua opetella.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Reilu kymmenen vuotta sitten tuli väännettyä assembler koodia ihan ammattina. Sen jälkeen on "ohjelmointi" rajoittunut Excelin makrojen vääntämiseen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Parhaiten lähinnä PHP, joskus ammosina aikoina VB, sitäkin ammoisempina aikoina QB, vähän aikaa sitten C#, joskus C++ ja C perusteita.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Alottelin joskus aikanaan itseopiskelemalla QBasiccia, tein sillä jopa grafiikkapelimoottorin..  ;D Todellisuudessa se oli värillinen neliö, joka liikkui ruudulla nuolinäppäimien avulla ja ampui punaisen lasersäteen. Sitten välillä ruudulle ilmestyi toinen neliö joka myös ampui. Jos toinen ammuksista osui toiseen neliöön, seurasi räjähdys (kasa vaihtelevia värillisiä ympyröitä) ja peli päättyi. Olin tuosta äärettömän ylpeä, siihen päälle olisi saanut rakennettua jonkinlaisen oman space invaderssin.

 

Lukiossa tuli kokeiltua delphiä pintaraapaisulta, ja nyt teknillisessä yliopistossa on ensimmäinen C++ kurssi takanapäin (mitä nyt tentti vielä jäljellä), ja toinen odottaa heti seuraavassa periodissa. Noiden aiempien kokeilujen jäljiltä tuo C++ on taipunut melko helposti, ja kurssin tehtävät ovat olleet helppoja, joten mielenkiinnolla odotan jatkoa. Seuraavaksi pitäisi kanssa opetella PHP:tä, jotta voisin ylläpitää killan nettisivuja muutenkin kuin mutupohjalta..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Amiga-aikoina olin kamalan innostunut assembler ohjelmoinnista ja opinkin nopeasti paljon.

Amigan rakenne tuli tutuksi ja kaverit oli sen ikäisinä (n.15v) suu pyöreenä, kun pysty esmes. muuttamaan pelejä hieman "omannäköisiksi". Pitivät piru vie nörttinä  ???

Mitään kovin järkevää en saanut aikaan kuitenkaan, jonkun virustutkan ja sivulta scrollaavan räiskintäpelin tyngän.

Sitten se kaikki unohtui ja nykyään olen pihalla kuin lumiukko, jopa yrittäessäni kasata kahdesta koneesta lähiverkkoa kotiin...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aika paljon Visual Basicilla sekä Basic-kääntäjällä (MS-DOS) tehnyt pelejä ja apuohjelmia itselleni. Jonkun verran kokeillut Turbo Pascalia (sekä DOS että Windows ennen Delphin ilmestymistä), ja C:tä. Meinasin monesti opetella C(++)-ohjelmointia Win-ympäristössä, mutta jotenkin ei nykyään riitä aika ja kärsivällisyys kunnolliseen paneutumiseen. Yliopistossa kävin joskus IPL-kurssin, mutta siitä kielestä en muista enää paljon mitään.

 

Hyödyllisimmät ohjelmat mitä tein on varmaan matopeli (DOS) sekä RPN-laskin (Windows).

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ööh, HTML ei ole ohjelmointikieli, vaan rakenteinen dokumentinkuvauskieli. (merkkauskieli) Jos joku osaa selittää paremmin niin go ahead. :P

 

Niin no, johan se nimikin sanoo: Hypertext markup language... Eli siis en osaa ohjelmoida. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitänee nyt lisätä listaan PHP, jonka perusteet päätin opetella eilen yöllä puolenyön jälkeen, kun halusin osata päivittää mun vastuulla olevia nettisivuja vähän paremmin. On niin lähellä C++:aa, että ei tuottanut suuriakaan ongelmia. Funktioita pitäisi vaan opetella lisää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jonkin verran on tullut väännettyä C:tä, Assembleria, Javaa ja Basicia. C taitaa olla parhaiten "hallussa", lähinnä mikropiirien ohjelmointia on tullut opeteltua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

½ vuotta opetellut JCL:ien tekoa..

Rupeaa pikkuhiljaa oppimaan mitä korttejä pitää laittaa mihinkin järjestykseen  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Osaan. Kielistä C++, C, C#, CoolBasic ja PHP sujuvat. JavaScriptiäkin on tullut väänneltyä. Myös Basiccia on aikoinaan kokeiltu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

½ vuotta opetellut JCL:ien tekoa..

Rupeaa pikkuhiljaa oppimaan mitä korttejä pitää laittaa mihinkin järjestykseen  ;D

 

Hienoa! Luulin että JCL ja TSO löytyy nykyään tekniikan museosta. Itse pääsin kultaisella 80-luvulla tutustumaan IBM 3090:n (ja sen Neuvostoliittolaisen kloonin) sielunelämään ja ajamaan myös Focus tietokantaotoksia.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoa! Luulin että JCL ja TSO löytyy nykyään tekniikan museosta. Itse pääsin kultaisella 80-luvulla tutustumaan IBM 3090:n (ja sen Neuvostoliittolaisen kloonin) sielunelämään ja ajamaan myös Focus tietokantaotoksia.

Eikai höyrykone mihkään hyydy, iso sininen ainakin hehkuttaa että mipsejä menee kaupaksi koko ajan enemmän.. 

Ja ISPF:n editori on  :thmbup:,  ei het tule avoimelta puolelta yhtä murakkaa editoria mieleen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Syöstään ketju väkivalloin sivuraiteille.

 

Kaikki, jotka olette ohjelmoineet PHP:llä tai muulla web-kielellä, mikä on(/oli) suurin projektisi?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

C & C++ sujuu ihan työksi asti. Tutustuttu on matkan varrella myös basikkiin assembleriin (intel & m68k) sekä Coboliin.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Koulussa opiskellaan parhaillaan perusjuttuja, eli en osaa vielä.

 

Hö, meillä ei ole sellaista mahdollisuutta vaikka osaavia opettajia olisi....

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miten voi olla, ettei koulusssa nykyään saa opiskella tietotekniikkaa? Luulisi sen olevan jopa pakollinen aine.

 

Ala-asteella oli, seitsemännellä luokalla otin valinnaisena tietotekniikan (pakollisena sitä ei ollut), jossa käsiteltiin Wordia ja Exeliä. Kahdeksannella luokalla oli valinnaisena 3 tietotekniikkaa. Itse otin kotisivukurssin ja tietotekniikan ajokorttikurssin. Nimet kertovat kaiken. Yhdeksännelle luokalle ei todellakaan ollut kuin kotisivukurssi (ei jatkuva) valinnaisena, tätä olen taivastellut todella!  :o

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään