Ilkka Mannikainen

Kirka on kuollut

14 viestiä aiheessa

Seuraava suomalainen musiikin uranuurtaja lähti:

 

Kirka on kuollut

31.01.2007 10:53

Suomalaisen populaarikulttuurin legenda, iskelmätaiteilija Kirka on kuollut. Kirka, oikealta nimeltään Kirill Babitzin, menehtyi viime yönä sairauskohtaukseen. Kirka oli kuollessaan 56-vuotias.

 

Kirka 1950-2007

Kirkaa voidaan kutsua suomalaisen populaarikulttuurin legendaksi. Hänen uransa musiikin parissa jatkui keskeytyksettä viisi vuosikymmentä. Kirka oli pop- ja iskelmälaulaja, joka oli yksi Suomen myydyimpiä artisteja.

 

Kirkan musiikillinen taipale alkoi vuonna 1955 hänen saatuaan Sofia-mummolta haitarin. Vuonna 1959 hän aloitti Lasse Pihlajamaan harmonikkakoulun. 10-vuotiaana Kirka voitti piirinmestaruushopeaa Helsingissä alle 12-vuotiaiden Hanurikilpailussa.

 

Kesällä 1962 Kirka ryhtyi Creatures-yhtyeen solistiksi. Kesäkuussa 1967 ilmestyi Love Recordsin julkaisemana Kirkan ensimmäinen single Anna suukko vain / Silloin ihminen kaunein on. Laulujen tekijöinä olivat Otto Donner ja Atte Blom.

 

Creatures-yhtye hajosi ja Kirka siirtyi ensin Mosaic-yhtyeeseen, joka hajosi myös ja myöhemmin Kirka päätyi Islanders -yhtyeeseen.

 

Vuonna 1967 lokakuussa levytettiin Kirkan läpimurtokappale "Hetki lyö". Levytyksen jälkeen Kirka lähti Pohjois-Suomeen ensimmäiselle kiertueelleen, joka kesti useita viikkoja. Kirkan suosio saavutti suorastaan hysteerisiä mittasuhteita.

 

Vuonna 1984 Kirka osallistui Eurovision laulukilpailuun ja ja sijoittui yhdeksänneksi esityksellään "Hengaillaan". Monet pitävät Kirkan uran huippuna sitä, kun hän saavutti vuonna 1988 Syksyn sävel -kilpailun voiton laululla "Surun pyyhit silmistäni". Samanniminen albumi on Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin. Levyjä on myyty 208 975 kappaletta (12/2004).

 

http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/arkistot/kulttuuri/2007/01/501193

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

MTV3 esittää surunvalittelut Kirkan poismenon johdosta.

- Olemme ottaneet tiedon Kirkan poismenosta järkyttyneinä vastaan. Kanavan puolesta esitän surunvalittelut ja syvän osanottomme omaisille, sanoo MTV3:n kanavajohtaja Sami Rahnasto.

 

Kirkan oli tarkoitus osallistua Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan, joka alkaa MTV3-kanavalla 25. helmikuuta.

- Tällä hetkellä emme halua ottaa kantaa siihen, mitä vaikutuksia tapahtuneella on tulevan ohjelman sisältöön, Rahnasto toteaa.

 

http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto.shtml/viihde/tanssii_tahtien_kanssa/taustaa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todella yllätyksenä tuli.. :'(

 

Kiitos hienoista biiseistä! Kuuntelen mielelläni hänen musiikkiaan, vaikka ikää ei ole niin hirveästi vielä plakkarissa. "Hengaillehan" sitten taivaiden estradeilla.

 

R.I.P

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Harmi, että kuoli. Nyt nimittäin saadaan (=joudutaan) kuulla seuraavat viikot muistokappaleita ihan liiaksi asti joka paikasta. En todellakaan ollut Kirka-fani, joten minulle menetys ei ole mitenkään suuri.

 

Levätköön kuitenkin rauhassa minunkin puolestani.

 

Arttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin taas yksi artisti on poissa, yläkerran orkesteri vahvistuu, lepää rauhassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin taas yksi artisti on poissa, yläkerran orkesteri vahvistuu, lepää rauhassa.

Kauniisti sanottu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hetki lyö, viime hetki lyö,



kukaan aikaa lahjomaan ei käydä voi milloinkaan.

Hetki lyö, meille hetki lyö,

en vaan päivää seuraavaa mä tiedä, milloin kohdataan.

 

Nään jo sen, hetken viimeisen,

enää aikaa sulla on vain kyyneliin katkeriin.

Hetki lyö, riittänyt ei yö,

Mukaan tulla et sä voi, nyt lausun sulle "Näkemiin".

 

Kellon seisahtuvan tahdon, hiljentyvän lyöntien.

Kauas lähteä mä saan, tunti kuluu viimeinen.

Tahdon ennenkuin on myöhäistä, mä kuulla sen:

kun taas saavun, luotas löydän kaiken entisen.

 

R.I.P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muutama kerta on tullut käytyä katsomassa Kirkaa livenä, kyllähän hän oli suuri artisti lauloipa sitten iskelmää tai heviä. Elämä kuitenkin jatkuu, monia hyviä muistoja jäi hänestä ja hänen tuotannostaan

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

...Nyt nimittäin saadaan (=joudutaan) kuulla seuraavat viikot muistokappaleita ihan liiaksi asti...

 

Joo, näitä sai jo eläessään kuunnella ihan tarpeeksi. En koskaan ole ymmärtänyt mistä suunnaton suosio oikein johtui, lauluääni kun herralla oli jotakuinkin karmea, eikä lainkaan makuuni. Mutta levätköön toki rauhassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siinä jäi toistaiseksi työttömäksi bändin jannut...

 

Terve vaan sinne yläkertaan, Kirill! Enää ei nähdä bileissä Krunikassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään